Star Wars Celebrationin odotetuin tunti on ohi. Ja tottahan The Last Jedi -paneeli lunasti odotukset ja päättyi teaseriin:

Ja millainen teaser se onkin! Voimakas, tunnelmallinen, jopa synkkä. Ehdottomasti mukaansa tempaava. Ei tunnu kestävän kahta minuuttiaan, koska näyttää niin vähän, mutta oikeasti juuri sopivasti. Muille eokuvantekijöille, objektiivisesti: tästä kannattaa ottaa oppia, kuten The Force Awakensinkin teasereista. Meille Star Wars -faneille: ou jees, olemme takaisin pisneksessä.

Ja katsotaanpa tarkemmin. Ei spoilereita, pelkkää spekulaatiota!

• Teaserissa ei (käsittääkseni) näy yhtään uutta nimihahmoa: ei siis esimerkiksi Benicio del Toron tai Laura Dernin hahmoja, eikä edes vilausta Kelly Marie Tranista, joka sentään esiteltiin meille juuri tätä ennen Celebration-lavalla.
• Rey puuskuttaa kallioilla samoissa vaatteissa, missä hänet nähtiin The Force Awakensin lopussa. Odotukset ovat, että Imperiumin vastaiskun tapaan The Last Jedi kattaisi in-universe ainakin hieman pitemmän ajanjakson kuin edellinen episodi, mutta nämä treenauskuvat ovat kai joka tapauksessa elokuvan alkupuolelta.
• Luke puhuu varsin yodamaisia: ”Just breath. Now, reach out”. Odotettu parallelia Imperiumin vastaiskuun tämäkin. Ja hei, Mark Hamill puhuu Lukena!

• Rey käyttää Voimaa. Tietenkin Rey käyttää Voimaa. Kivet nousevat -kohta oli yksi niistä, joita näytettiin äskettäin sitten mm. Disneyn osakkeenomistajillekin.
• Irlanti-kuvausten vaiheita seuranneet voivat yrittää bongailla kuvauspaikkoja jo tästä teaserista. Skellig Michaelin saarella kuvattiin lopulta aika vähän, ja suurin osa The Last Jedin Ahch-To-kohtauksista on tallennettu eri puolilla Irlannin länsirannikkoa.

• Mitä on tapahtunut Kylon kypärälle, kun se on paitsi rikki, myös savuaa – ja on lasinsirpaleiden keskellä? Oliko tämä kypärä lasin alla säilössä? Miksi?
• Puun sisällä (?) näyttää olevan kirjahylly. Vuotoja seuranneet ovat nähneet ainakin yhden puun, josta voisi olla kyse: sen, joka näkyi kuvauspaikoilla otetuissa salavalokuvissa vuosi sitten.

• Esiin nostetussa kirjassa – olettaen, että kuva on samasta tilanteesta – on versio jedisymbolista. Olisiko kirja ihan itse legendaarinen Journal of the Whills? Entä kenen hansikas kirjaa lehteilee?
• Taustalla kuuluu kaikenlaisia kuiskauksia: ainakin Palpatine ja Yoda.

• Aavikolla lentävät uudenlaiset alukset hyökkäävät AT-AT:eita vastaan, joten ne ovat todennäköisesti vastarinnan tai Tasavallan aluksia, mutta miksi ne päästävät punaista hiekkaa lentoon taaksensa, jos niiden vastustaja on edessä? Kohtausta joka tapauksessa kuvattiin suola-aavikolla Boliviassa.
• Koko ”uusi kolmikko” Rey, Finn ja Poe on tietenkin elokuvassa, mutta teaserissa yksikään heistä ei kohtaa toisiaan. Onko tämäkin imperiuminvastaiskua, vai vain teaserin teasermäisyyttä?

• Kuva, jossa joku katsoo palavaa rakennusta Artoon kanssa, voisi olla jatko tai laajennus edellisessä episodissa nähdystä ”forceback”-kohtauksesta, jossa Luke kosketti Artoota (oletettavasti) jeditemppelinsä tuhon hetkellä. Mutta onko tuo tämän teaserin kohtauksen hahmo kuitenkaan Luke?
• Sitä paitsi seuraava kuva, jossa Phasma ja stormtrooperit hyökkäävät, vaikuttaa muun muassa valaistuksensa puolesta liittyvän edelliseen. Sen perusteella taas kohtaus voisi sittenkin olla myös elokuvan nykyhetkestä.

• Avaruustaistelukohtaus on ainakin omassa fanisegmentissäni todella vaikuttava: näin isoa puolustusmuodostelmaa ei ole ennen nähtykään. Uudet alukset vaikuttavat B-wingin ja Nebulon B-frigatin yhdistelmältä, mutta sen lisäksi ajattelen ainakin tosimaailman B-17 Flying Fortressia (katsokaa noita alatykkejä!). Ja huomaattehan, että puolustustaistelussa ei näytä käyvän kovin hyvin: TIE Fighterit pääsevät läpi.
• Mitähän planeettaa kuvassa mahdetaan puolustaa? Sitäkö, jolla AT-AT-hyökkäys tapahtuu? Sitäkö, jolla Poen alus räjähtää? Onko se sama planeetta, uusi vastarinnan tukikohta ehkä? Ainako Poelle maalataan uusi musta X-Wing kun entinen räjähtää?
• Luken sanat ”I only know one truth: It is time for the jedi to end” ovat todella kuumottava loppu komealle teaserille.

Tämä kaikki vain vahvistaa aiempia epäilyksiäni siitä, että tässä episodissa – ja laajemmin koko uudessa trilogiassa – on kyse jedien sekä historiasta että tulevaisuudesta. Uusi trilogia kulkee originaalia enemmän valon ja pimeän välissä, vaikka ne sanat tässäkin teaserissa lausuttiin, ja vaikka jotkut onnistuivatkin katsomaan vielä The Force Awakensinkin yksinkertaisena hyvän ja pahan kohtaamisena. Tällä kertaa ei ole kyse vain siitä, että galaksi pitää pelastaa pahiksilta, vaikka samalla ehkä siitäkin. Jos veikkaukseni pitää paikkansa, kyse on myös siitä, keillä on oikeus olla varmoja siitä, etteivät itsekin ole pahiksia.

Joka tapauksessa Luken sanat jedien ajan loppumisesta tarjoavat paitsi yhden selityksen lisää elokuvan nimelle, myös erään mahdollisen selityksen hänen eristäytymiselleen. Ehkä Luke on jo aikaa sitten päättänyt, että näin suuren voiman hallitseminen on kerrassaan väärin, ja kaikki parhaatkin yritykset luoda Voiman käyttäjien organisaatio johtavat väistämättä pahaan? Ehkä Luke löysi Ahch-Ton muinaisesta jeditemppelistä tietoa, jonka perusteella hän päätti mieluummin olla ketjun viimeinen lenkki kuin sen seuraava epäonnistuja? Jos näin on, saattaa olla Reyn tehtävä saada Luke ymmärtämään toisin – paitsi jos Luke on oikeassa, ja se onkin Rey, joka saa toisin ymmärtää. Kuten Daisy Ridley paneelissa sanoi: ”Sankariensa tapaaminen on vaikeaa, eikä silloin välttämättä saa, mitä odottaa”. Joka tapauksessa, alan olla yhä vakuuttuneempi, että episodinumeroidun saagan päättyessä muutaman vuoden päästä jäljellä ei enää ole jedejä ainakaan sanan aiemmassa merkityksessä – jos lainkaan. Jos kerran Lukekin on sitä mieltä!

Mitä paneelin teaseria edeltävään antiin tulee… Ohjaaja-käsikirjoittaja-hienoinmies Rian Johnsonin kerrottiin viettäneen edellisenä yönä neljä tuntia jonottavien fanien keskuudessa, mutta silti (siksi?) hän oli hämmästyttävän luonteva valtavan fanijoukon edessä. Johnson kertoi myös ottaneen kuvauksissa ”tuhansia” valokuvia kamerallaan, koska oli ainutlaatuisessa tilanteessa siinä, ettei juuri hänen kuvaustaan estänyt kukaan. Ei ihme, että joitakin näitä kuvia on joutanut Johnsonilta sosiaaliseen mediaankin. Toivottavasti Lucasfilm tajuaa julkaista niistä kirjan, sillä kotialbumiksi aineisto on aivan liian herkullista. (Lähtisin muuten SW-tekijöistä nimenomaan Johnsonin kanssa oluelle koska vain. Mutta ehkä hänellä on juuri nyt muita kiireitä. Leikkaus on kuulemma vielä kesken.)

Johnson myös vahvisti sen, mistä on vähän huhutietoa tihkunutkin, mutta mikä oli myös arvattavissa: The Last Jedissa galaksi on sekasortoisessa sotatilassa. First Order menetti superaseensa ja tukikohtansa (joka jo Episodi VII:n romanisaation mukaan oli sen päätukikohta!), mutta sitä ennen se ehti tuhota Tasavallan keskusplaneetat. Johnson kertoi First Orderin hyökkäävän aggressiivisesti täyttämään tämän tyhjiön, ja sen kyllä näkee teaseristakin. Toivottavasti mistään ei tällä kertaa paljastukaan superasetta, vaan toiminta pysyy teaserin välittämän rosoisena!

Aivan erinomaiselta kuulostaa myös ”elokuvan suurin uusi hahmo”, ihastuttavan pöllämystyneenä lavalle nousseen Kelly Marie Tranin näyttelemä Rose, joka on…vastarintaliikkeen huoltotyöntekijä (maintenance worker). Nainen, joka ei ole sankari eikä etsi reittiä sellaiseksi, mutta joka joutuu sankaritekoihin Finnin kanssa, epäilemättä ollessaan väärässä paikassa väärään aikaan, kuten prinsessa Leian klassinen lause aikanaan kuului. Mitä suurenmoisimmin starwarsia – yllättävän maanläheistä nimeä lukuunottamatta. Jokin huhu mainitsi äskettäin Rosen, ja minä ainakin kuvittelin kyseessä olevan taas koodinimen (vaikka ihmettelinkin kyllä, miksi käytettäisiin uudelleen samaa koodinimeä Maz Kanatan kulkeneen jo viimeksi Rose-nimellä).

En edes ala pidätellä riemuani: odotukseni ovat koko ajan olleet korkealla, ja tästä ne vain nousivat. Ihan joka hemmetin kuva teaserissa on hieno, ja niin ikään koko teaserin sisältö kiehtoo. Jo tämän perusteella näkee, että episodi VIII:sta tulee samaan aikaan luonteva jatko VII:lle että oma persoonallinen elokuvansa, kuten pitääkin. Kuten Mark Hamill ohjaaja-käsikirjoittajasta sanoi: olemme parhaissa mahdollisissa käsissä. Kaikki merkit viittaavat siihen, että The Last Jedista on tulossa myös paras uusista Star Wars -elokuvista. (Kop-kop, mutta vaimeasti. Uskoni on vahva!)

(Lisää paneelissa näytettyjä kuvia mm. kuvauksista: Star Wars News Net)

Animaatiosarja Star Wars Rebelsin neljännen kauden Celebration-paneeli päättyi lauantaina paljastukseen, joka ei tullut aivan yllätyksenä, mutta ehkä sitten kuitenkin: sarjan neljäs kausi jää sen viimeiseksi.

Ensin tyylikäs traileri, sitten pohdintaa. Huomautanpa kuitenkin: luonnollisesti neljännen kauden traileria voi pitää spoilaavana Suomessa sarjaa katsovalle. Nelonen aloitti juuri äsken vasta toisen kauden esitykset, eikä Netflixissäkään ole vieläkään nähty kuin vasta ykkönen!

Neljännen kauden traileri ei siis sisällä samankaltaista jymypaukkua kuin kolmosen traileri, joka esitteli viime vuoden Lontoon Celebrationissa hurraavalle yleisölle suuramiraali Thrawnin paluun Star Wars -kaanoniin. Pienempi, samansukuinen paljastus tässäkin trailerissa tosin on. Neloskaudella mukaan tulee toinen Timothy Zahnin 1990-luvun alkuperäiskirjojen hahmo, Thrawnin noghri-henkivartija Rukh, jota ääninäyttelee itse Warwick Davis (puijattuaan sarjapomo Dave Filonilta ääniroolin Lontoon Celebrationissa). Thrawn-trilogian lopun muistavat eivät varmaankaan voi olla ajattelematta, mitä Rukhin mukaan tuominen tarkoittaa Thrawnin nykyisen hahmokaaren kannalta, mutta kannattaa muistaa, että Legends-tarinoiden juonikuvioiden ei mitenkään tarvitse toistua enää tässä kaanonissa.

Mutta Rebelsiin. Traileri lupaa viimeiselle kaudelle tiivistä, jopa synkkää tunnelmaa. Koska kyse on niin sanotusta koko perheen animaatiosarjasta, sitä varmaankin edelleen pehmennetään muun muassa droidihuumorilla, mutta kyllä Rebels tähänkin asti on osannut monin paikoin myös aikuiseen makuun sopia. Mielenkiintoista nähdä, millaisiin kuviin sarja loppuu.

Rukh vuosimallia 2017, tai siis hieman ennen Yavinin taistelua tässä kaanonissa.

Täytyy sanoa, että olen Rebelsin loppumisesta hieman yllättynyt, mutta asiaa makusteltuani en lopulta negatiivisesti. Yllättävää se on siksi, että Rebels on todella suosittu, ja esimerkiksi juuri Celebration-huomionsa perusteella kotimarkkinoillaan Yhdysvalloissa hyvinkin keskeinen osa koko Star Wars -franchisea.

Toisaalta Rebelsillä oli koko ajan deadline. Kyseessä on sarja, joka alkoi ajasta noin viisi vuotta ennen Episodi IV:ää. Sarja kertoo Imperiumia vastaan kapinoivasta tiimistä, joka etenkin ensimmäisellä kaudella toi mieleen Joss Whedonin Fireflyn salakuljettajajengin lapsiystävälliseksi sovitettuna. Jaksojen ja kausien edetessä sankarimme ovat herättäneet koko ajan isompien keisarillisten silmien huomiota – eikä ihme, koska mukana on lopulta jopa kolme melkein-jediä (Kanan, Ezra ja Ahsoka). Samoin aluksi piskuinen repaleinen joukko liittyy sarjan edetessä yhä tiiviimmin osaksi laajenevaa Kapinaliittoa. Silti SW-saagan isossa kuvassa sankariemme menestyksen täytyisi pysyä maltillisina: ”ensimmäinen suuri voitto” Imperiumia vastaan on määrä tapahtua vasta Scarifilla Rogue Onessa. Eikä galaksissa pitäisi olla Episodi IV:n koittaessa enää jäljellä muita jedejä tuomassa toivoa Luke Skywalkerin sijaan…

Saa nähdä, miten dilemma ratkaistaan perheystävällisesti. Rogue Onen kaltaista lopetusta ei taatusti ole luvassa, mutta ihmettelisin, jos sankareista jokainen selviytyisi loppuun asti. Kakkoskaudella oli jo monta tuskallista hetkeä Darth Vaderin vieraillessa sarjassa: saattoi ihan nähdä, kuinka käsikirjoittajat ovat tuskailleet keksiessään juonia, joilla päähenkilöt saattavat uskottavasti selvitä hengissä kohtaamisesta sithin lordin kanssa. Rogue Onessa Yavinin tukikohdassa nähtiin vilaukselta Chopper-droidi ja kuultiin Hera Syndullan sukunimi, mutta kuinka siis käy Ezra Bridgerin, Kanan Jarrusin, Sabine Wrenin ja Zeb Orreliosin?

Hera lentää X-Wingiä! Eikö vain tämän kuvan täydy tarkoittaa, että hera lentää X-Wingiä?

Mutta miksi Rebels päättyy? Viime aikoina, sarjan loppumisesta kertovien huhujenkin myötä, aloin ajatella, että Rebels todennäköisesti saavuttaa Episodi IV:n neljännen kauden loppuun mennessä, mutta sarjaa jatketaan originaalitrilogian aikaan. Näin ei nyt kuitenkaan tehty.

Koska Rebels todella on suosittu, selityksiä on vain yksi: päätös on taiteellinen. Rebels, toisin kuin edeltäjänsä The Clone Wars, oli alusta alkaen selkeästi yksi tarina tietyistä hahmoista, vaikka useimmat jaksot saattoi yksittäisinä seikkailuina katsoakin. Dave Filoni kertoi jo sarjan alkaessa tarinan koostuvan kolmesta osasta, ”muttei välttämättä kolmesta tuotantokaudesta”. Ensimmäisen osan kuitenkin kerrottiin päättyneen ensimmäisen kauden myötä, ja tällä hetkellä minusta vaikuttaa, että toinenkin osa oli tuokkarin mittainen. Näin ollen sarjan vaiheista vain kolmas venyisi nyt kahden kauden mittaiseksi.

Jos Filoni ja kumppanit ovat pääsemässä tarkoittamassaan tarinassa loppuun, on vain hienoa, että he uskaltavat siihen myös lopettaa. Jälkiviisaasti ajatellen merkkejä tarinan kulkemisesta päätökseensä on ollut näkyvissä: Rebels oli nimittäin alusta asti eräänlainen perhesarja, jossa on totisesti näkynyt hyvällä tavalla, että sitä on äänitetty poikkeuksellisella tavalla ”livenä” näyttelijöiden ollessa samassa huoneessa. Kolmannen kauden aikana sankarit ovat alkaneet kasvaa erilleen, tai vähintään aikuisiksi. Suuressa galaksissa (ja kapinaliitossa) saattaa vielä riittää seikkailuja vaikka heistä jokaiselle, mutta ehkäpä heidän aikansa yhdessä Ghost-aluksessa on pian väistämättä ohi. Näin Rebels luo oman siltansa myös elokuviin: ovathan mukana jo tähän mennessä olleet muun muassa Leia, Mon Mothma ja Saw Gerrera.

Ghost saapuu Yavin IV:lle neljännen kauden trailerissa. Luken tarinan alku on lähellä, kääntäen ilmeisesti siis myös Rebelsin loppu.

Sarjan lopetuspäätöksessä ei varmasti paina aivan vähän se, että edellistä sarjaansa The Clone Warsia Filoni ja kumppanit eivät saaneet lopettaa haluamallaan tavalla, Lucasfilmin ostaneen Disneyn peruessa viimeiseksi tarkoitetun tuotantokauden. Filoni on myöhemmin myöntänyt paikanneensa ongelmaa osin Rebelsin puolella, jonne tiensä on löytänyt useampikin kloonisotien veteraanihahmo. Tällä kertaa siis loppu saa koittaa tarkoitetulla tavalla, ja hyvä niin.

Selväähän sitä paitsi on, että Lucasfilmin animaatiokerronnan loppu ei koita Rebelsin myötä. Filoni ylennettiin taannoin ”osastovastaavaksi”, vaikka animaatioita ei vielä useampia ollutkaan. Nyt niitä on varmasti tulossa enemmänkin kuin vain Celebrationin alla julkistettu Forces of Destiny -lyhärien sarja. On sitä paitsi todennäköisempää kuin epätodennäköistä, että jokin sarja rakennetaan enemmän tai vähemmän The Clone Warsin ja Rebelsin seuraajaksi: sekä originaalitrilogian aikaan että Jedin paluun jälkeisiin vuosiin sijoittuvaan sarjaan voidaan mainiosti poimia mukaan kaikki aiempien sarjojen kynnelle kykenevät suosikkihahmot.

Ja hei, luuletteko, että originaalitrilogian aikaan sijoitettu koko illan Rebels-teatterielokuva ei olisi muka käynyt kenenkään mielessä?

Käsittelin tässä blogissa neljäpäiväisen Celebrationin aikana Star Warsin 40-vuotisjuhlapaneelin, The Last Jedin teaserin ja Rebelsin päättymisen julkistuksen. Koska Celebration oli täynnä kaikkea muutakin, yritän koota tähän merkintään vielä keskeisimmät uutiset, julkistukset ja ne osuudet, jotka kannattaa katsoa vielä jälkikäteenkin.

Kirjahyllymatka kohti Episodi VIII:aa
The Last Jedi saa oman linjastonsa kirjojen ja sarjakuvien johdantoja kuten The Force Awakens pari vuotta sitten. Syksyllä ilmestyvä Journey to The Last Jedi -teosperhe on tervetullut julkistus, mutta lähtökohtaisesti idea saattaa kummastuttaa: onhan meille jo moneen kertaan kerrottu, että Episodi VIII alkaa tarkalleen siitä, mihin edellinen osa päättyi. Ei kuitenkaan kannata ihmetellä enempää: Journey to The Force Awakens -ohjelman teokset (kuten ensimmäinen Aftermath, Lost Stars ja Shattered Empire) eivät lopulta tuoneet lukijaa kuin pari ensimmäistä askelta Jedin paluusta eteenpäin. Ensimmäinen ihan kunnolla The Force Awakensin galaksin tilaa taustoittanut oheisteos Bloodline julkaistiin vasta Episodi VII:n jälkeen. Journey to The Last Jedi -kirjojen ydin painottuu kolmeen hahmoon, ja niillä on todennäköisesti/toivottavasti lupa edetä vähän lähemmäs uutta trilogiaa:

• Phasma: Delilah S. Dawsonin romaani kapteeni Phasmasta, ilmeisesti hahmon taustatarina
• Captain Phasma: Kelly Thompsonin ja Marco Checchetton sarjakuva kapteeni Phasmasta, joka vie varmuudella jopa aikaan ohi The Force Awakensin, koska kyse on hahmon selviytymisestä Starkiller-tukikohdan roskapuristimesta
• Leia: Claudia Grayn young adult -romaani, epäilemättä satsin odotetuin kirja, koska Grayn Lost Stars ja Bloodline olivat erinomaisia
• The Legends of Luke Skywalker: Ken Liun young readers -romaani, joka lähtökohtaisesti voisi olla sarjan pääteos, mutta on näemmä ”vain” nuortenkirja
• runsaasti lastenkirjoja, puuhakirjoja ja vastaavia

Yksikkö vai monikko?
Ennen Celebrationia minäkin olin siinä luulossa, että Episodi VII:n otsikko The Last Jedi on sittenkin monikko. Olihan paljastunut, että useimmat vieraskieliset käännökset ovat monikkomuotoisia, ja tiedossa on, että Lucasfilm valvoo hyvin tarkkaan näiden nimikkeiden käännösnimiä. Celebrationissa Good Morning Americalle antamassaan haastattelussa ohjaaja Rian Johnson kuitenkin sanoi pitävänsä itse otsikkoa yksikkönä. Oma päätelmäni: otsikon on englanniksi tarkoituskin tarkoittaa molempia, niin pitkälle että ohjaajan mielipidekin on vain yksi ääni yhteen suuntaan.

Leia vai ei Leiaa?
Toinen uutinen, jonka Good Morning America käänsi Celebrationin yhteydessä ympäri. Ennen Celebrationia Carrie Fisherin veli Todd antoi laajalti huomiota saaneen haastattelun, jossa väitti siskonsa olevan mukana myös Episodi IX:ssä. Todd Fisherin mukaan ”Disney-pomot” olisivat pyytäneet häneltä ja Carrie Fisherin tyttäreltä Billie Lourdilta lupaa ylijääneen Carrie-aineiston käyttämiseen siten, että Leia olisi mukana vielä finaaliepisodissakin. Mutta ei: tämän väitteen ampui alas Kathleen Kennedy. Ilmeisesti Todd Fisher sekoitti julkaisemattoman episodin ja kuvaamattoman episodin keskenään, ja Disneyllä on materiaalia vain Leian osuuteen VIII:ssa. Tämä vastaus selventää kimurantin Leia-ongelman tilannetta, mutta ei tietenkään millään tavoin paljasta, miten ongelma aiotaan ratkaista.

Episodi X vai ei Episodia X?
Kathleen Kennedy sanoi Celebrationin yhteydessä myös, minun tietääkseni ensimmäistä kertaa, että Lucasfilm harkitsee episodielokuvien jatkamista uuden trilogian päättymisen eli numeron IX jälkeen. ”Näen ehdottomasti elokuvia tehtävän sen jälkeenkin, mutta jatkammeko Skywalkerien saagaa vai emme…”, Kennedy pyöritteli, ja sanoi tämänkin olevan pohdinnassa. Hän sanoi myös, että uusia elokuvia ei julkistettaisi enää tänä vuonna. Oma veikkaukseni on yhä, että episodinumeroidut elokuvat päättyvät ysiin eikä tätä lupausta tarvitse siten rikkoa, mutta niiden jälkeen tehdään kyllä vielä elokuvia, jotka jatkavat ajallisesti sarjaa ja joissa mukana taatusti on episodielokuvienkin hahmoja.

Battlefront II on kaanonia
Battlefront-peli on ollut monen mieleen, mutta varmasti kukaan ei ollut tyytyväinen siihen yksinpelinä: käytännössähän kyse oli vain ja ainoastaan moninpeli-actionista, ilman varsinaista yksinpelikampanjaa. Marraskuussa julkaistava kakkososa lupaa aivan toista, vaikka senkin moninpelimuodossa taistellaan ”kaikissa Star Wars -aikakausissa”. Kakkosen pihvi voi hyvin olla tarinamoodi, joka alkaa Jedin paluun lopusta ja etenee kohti uutta trilogiaa Imperiumin erikoissotilaan silmin. Peliä on kehitelty yhdessä Lucasfilmin tarinaryhmän kanssa, joten luvassa pitäisi olla kaanon-yhteensopiva kampanja – mikä lupaus tosin asettuu hieman kummalliseen valoon, koska samassa paneelissa hehkutettiin myös mahdollisuutta pelata Darth Maulina. Yhtä kaikki: kiinnostavaa! Ehkä hieman yllättäen kuitenkin: ei muita pelijulkistuksia, eikä siis vieläkään esimerkiksi tietoa, mitä salaperäistä Amy Hennig saagan parissa kehittelee.

Disneyland sen kun paranee
Disneylandin Star Wars -maa näyttää kieltämättä varsin houkuttelevalta, jos kohta suomalaisittain kaukaiselta matkakohteelta.

Perinteistä animaatiota lapsille
Animaatio-osasto laajenee jo tänä syksynä Forces of Destiny -lyhärien sarjalla. Kyse on oikeastaan kokonaisesta tuoteperheestä, joka pyörii Star Warsin naisten kuten Reyn, Leian, Jynin, Ahsoka Tanon ja Sabine Wrenin ympärillä ja jolla selvästi tavoitellaan erityisesti yleisön nuoria tyttölapsia. Perinteiseen 2d-tyyliin animoidut jaksot ovat vain pariminuuttisia, ja tuovat siten mieleeni alkuperäisen Clone Wars -lyhärianimaatioiden sarjan ajalta ennen Dave Filonin kuuluisampaa The Clone Warsia. Uuteen tuoteperheeseen kuuluu lisäksi muun muassa lastenkirjoja ja leluja, jotka vaikuttavat action-figuurien ja barbieiden välimuodolta. Mikäpä siinä.

Mitä kannattaa vielä katsoa?
Ainakin nämä, joista kaksi jälkimmäistä jäi ymmärrettävästi uutis- ja tuotejulkistuspaneelien varjoon, kannattaa hyvinkin katsoa vielä jälkikäteenkin:

• 40-vuotisjuhlapaneeli, jossa George Lucas ja paljon muita vieraita
• Mark Hamillin henkilökohtainen tribuutti Carrie Fisherille
• Smuggler’s Revenge -radiodraama

Teksti ja kuvat: Henna Pekkarinen

Kun Aki pyysi minua kertomaan matkastani Star Wars Celebration Orlandoon, olin aluksi hukassa: Mitä tästä pitäisi kertoa, mihin pitäisi keskittyä? Päädyimme molemmat tahoillamme samoihin peruskysymyksiin: ”Millaista siellä oli ihan oikeasti?” sekä ”Oliko se sen arvoista?” Näihin kysymyksiin yritän tässä vieraskynä-kirjoituksessa vastata, sekä mahdollisesti rönsyilevän tekstin kautta myös muihin, täysin kysymättömiin kysymyksiin. (Toim. huom.: Aki kommentoi pari välihuutoa!)

Amerikassa kaikki on isompaa

Celebration Orlando oli jotain järjettömän valtavaa: yli 70 000 ihmistä, melkein 6 000 ihmistä vetävä pääsali, 2 300 ihmistä mahduttava keskisali sekä hehtaareja käsittävä näyttelyalue. Keskiviikkoiltana yöpymistä jonotti jo useita kymmeniä metrejä ihmisiä, ja torstaiaamuna jono ulkona oli satoja metrejä. Aamuinen jonotusaula kuhisi kuin mehiläispesä, ja näyttelyalueen kapeilla käytävillä tuli joskus klaustrofobinen olo tuhansien ihmisten vaappuessa enemmän tai vähemmän määrätietoisesti yhdeltä kojulta toiselle. Neljän päivän jälkeen alkoi pidättyväistä suomalaista jo hieman väsyttämään tuo valtava ihmismäärää.

Torstai-aamuna paneelia odottaessa. Muutama muukin oli paikalla.

Celebration Orlando oli järjestäjien mukaan suurin Celebration koskaan, ja ihmismäärän perusteella uskon väitteen täysin. Valitettavasti – ja omasta mielestäni täysin selittämättömästi – tämä asia tuli kuitenkin järjestäjille yllätyksenä. Asiaa seuraavat ovat varmasti jo ehtineet sosiaalisesta mediasta lukea järjestelyjen heikkoudesta, mutta minun on pakko todeta, että asiat todella olivat huonosti tapahtuman alkupäivinä. Torstaina koko tapahtumaan oli täysin mahdoton päästä sisälle enää aamuyhdeksän jälkeen. Perjantaina ihmisiä päästettiin useasta pisteestä sisälle, jolloin osa pääsi lyhyemmällä jonotuksella nopeammin sisään. Rannekejonoissa taktikoitiin niin, että yksi pitää paikkaa ja muut hakevat vuorotellen muihin paneeleihin rannekkeen. Jono viralliseen Celebration Storeen oli jatkuvasti 2–3 tuntia, ja maksamaan sai jonottaa yli tunnin (ei sillä että kaupassa olisi ollut mitään ostettavaa jäljellä). Turvatarkastus oli jatkuvasti hidas ja tehoton. Osa yön yli jonottaneista oli jäänyt live-paneelien ulkopuolelle alkuperäisistä puheista huolimatta, ja yöpymisjärjestelyjen takia he joutuivat siirtymään turhaan paikasta toiseen. Paneelijonoissa ohitettiin ja pisimpään jonottaneet pääsivät viimeiseksi saliin. Henkilökunta ei tiennyt yhtään mitään mistään muusta kuin juuri omasta pienestä tehtävästään. Asiat paranivat onneksi loppuviikkoa kohden ja sunnuntaina homma toimi jo lähes hyvin, mutta näiden asioiden tulisi kyllä toimia heti kättelyssä, varsinkin kun ostettujen lippujen määrä on ollut ainakin suuntaa antavasti tiedossa jo paljon aikaisemmin.

(Toim. huom.: Lontoon ja Saksan Celebrationien-kävijä Akista tämä tuntuu aivan uskomattomalta, vaikka sen todeksi tietääkin. Orlandossa oli selvästi enemmän yön yli jonottaneita kuin Euroopassa, ja tämä puuha selvästi kuuluu yleensäkin amerikkalaiseen conikulttuuriin eurooppalaista enemmän, mutta sitä suuremmalla syyllä massatapahtuman olisi luullut sujuvan rutiininomaisessa järjestyksessä! Näistä sotkuista tunnistan Lontoosta vain Celebration Storen älyttömän jonon – mutta sinnekin jaettiin aamuisin vapaakaistalippuja, jolla meidän tiimimme pääsi viimeisenä päivänä tyhjiä hyllyjä ihmettelemään. -Aki)

Kaikkea ei voi saada, mutta melkein

Ehkä tärkein kysymys, jota jokainen Celebrationiin menevä miettii, on paneeleihin pääsy. Minä ja virallinen valokuvaajani/kantojuhtani aloitimme jonottamisen joka päivä aamulla neljän–viiden välillä. Näin pääsimme joka päivä sunnuntaita lukuun ottamatta kaikkiin haluamiimme paneeleihin vähintään streamaus-saliin, ja lauantain Rebels-paneeliin pääsimme live-saliin. Sunnuntainakin olisimme päässeet haluamaamme, mutta nimmarijonotus sotki aikataulumme.

Paneelisaleihin sisäänpääsyyn oikeuttavien rannekkeiden jonottaminen on selkeästi suurin stressiä aiheuttava tekijä Celebrationissa, ja tätä stressiä olisi varmasti helpottanut, jos järjestäjät olisivat antaneet parempia arvioita siitä, kuinka paljon saleihin mahtuu. Mutta rannekejärjestelmä mahdollistaa sen, että lähes jokainen pääsee edes johonkin isompaan paneeliin. Lisäksi Lontooseen verrattuna Orlandossa oli runsaasti hyviä pienempiä paneeleita, joihin pääsi ilman ranneketta.

The Last Jedi -paneelin odottelua. Meininki oli hyvä myös meillä streamaus-salin katsojilla.

Varoituksen sanana kuitenkin kaikille Celebrationiin aikoville: Kaikki vaatii jonottamista. Jos haluat rannekkeen isompaan paneeliin, on sinun pakko tulla paikalle viimeistään kun rannekkeiden jako alkaa. Jos haluat Celebration Storeen, joudut jonottamaan ainakin osan aikaa. Jos haluat nimikirjoituksia, joudut jonottamaan. Jos haluat hyvät paikat salissa tai ehdottomasti sisälle johonkin ei-rannekkeelliseen paneeliin, joudut jonottamaan. Jonoilta ei voi välttyä, ja mekin parhaimmillaan seisoimme tai istuimme 8 tuntia jonossa.

Tämä johtaa siihen, että kaikkea ei voi mitenkään saada, ja onnistunut Celebration-matka vaatii sitä enemmän suunnittelua, mitä isommat toiveet tapahtumalle asettaa. Itselleni suunnittelu tulee luonnostaan, joten 12 tunnin lennot sain hyvin käytettyä siihen, että aikataulutin jokaisen päivän paneelit, ostosajat ja tapahtumat kohtalaisen tarkasti. Emme esimerkiksi ottaneet lauantaille muuta paneelia kuin Rebels-paneelin, koska lauantaina oli virallinen cosplay-päivämme sekä Ahsoka Lives! -tapaaminen. Minulta jäivät saamatta kaikki Star Wars -kirjoittajien nimikirjoitukset sekä Thrawn-kirjan erikoispainos, koska panostin torstaina paneeleihin ja Celebration Storeen. Aikatauluun, eksklusiiveihin ja erikoistapahtumiin kannattaa tutustua huolella ja ajoissa ja todella miettiä, mitä ehdottomasti haluaa kokea tai hankkia. Jos suunnittelun jättää pintapuoliseksi on vaara, että jää paitsi kaikista haluamistaan tapahtumista.

Ahsoka lives! -tapaaminen. Meitä oli ”muutama”!

Mutta kuten sanottu, suunnittelemalla voi saada lähes kaiken haluamansa, joskus jopa enemmän. Meillä oli erittäin onnistunut cosplay-päivä, koska vietimme torstain testaamalla pukujen ongelmakohtia. Sain kaikki haluamani nimikirjoitukset, näimme kaikki tärkeimmäksi painottamamme paneelit ja sain kaikki haluamani Ahsoka-figuurit. Ostosten suhteen Celebration on erityisesti suomalaisille oikea paratiisi, sillä kaikki isommat ja pienemmät pohjoisamerikkalaiset erikoisliikkeet ovat paikalla myymässä tuotteitaan. Tämäkin vain vaatii painottamista ja suunnittelua, ja ostosten tekeminen vie vääjäämättä aikaa joltakin muulta jonottamiselta.

”Ihan vaan pari juttua…”

”Ihan vaan vielä pari juttua…”

”Star Wars is about family”

Jonottaminen ja kaameat järjestelyt olisivat saattaneet tuhota koko elämyksen, elleivät fanit olisi täysin uskomattomia. Suuri amerikkalaisten määrä lisäsi Lontooseen verrattuna tunnelmaa entisestään, sillä jenkeiltä puuttuu eurooppalainen pidättyväisyys. Kuka tahansa saattoi liittyä keskusteluun milloin tahansa täysin luontevasti, jonossa naapureiden kanssa keskustelu oli lähes välttämättömyys, ja kaikki olivat erittäin ystävällisiä ja avuliaita. Sunnuntaina yksi fani ryhtyi itse järjestämään Dave Filonin hyväntekeväisyys-nimikirjoituksen jonotusta, koska kukaan henkilökunnasta ei asiasta tiennyt mitään. Torstaina jonotimme kolme tuntia Celebration Storeen, puhuen matkalla säännöllisin välein vastaan tulevan pienen Ahsoka-fanin isän kanssa, ja tyttö piirteli jonotuksen aikana pieniä kuvia ja jakoi niitä ympärilleen.

Paneelien kokeminen on paikan päällä aivan omaa luokkaansa. Joku voi miettiä mitä järkeä on siinä, että jonottaa 7 tuntia päästäkseen katsomaan streamausta, kun sen voi katsoa kotonaan tai hotellilla livenä samaan aikaan. Mutta kun olet 2 000 muun fanin kanssa jotka kaikki hurraavat täyttä kurkkua George Lucasin astuessa ruutuun, ja kun aikuinen mies itkee avoimesti takanasi John Williamsin paljastuessa verhon takaa, muuttuu streamin katsominen yksin täysin absurdiksi vaihtoehdoksi. Mykistävä yllätys, kun Luke sanoo The Last Jedin teaserin sanat; musertava kaipuu, kun Carrie Fisherin muistovideo näytetään sekä kaihoisa suru, kun Filoni ilmoittaa Rebelsin päättyvän – ne kaikki tunteet moninkertaistuvat ja syttyvät eloon, kun ne kokee tuhansien muiden yhtä innokkaiden fanien kanssa. Toinen itselleni tärkeä kokemus oli cosplayn tuoma yleinen ilo ja hyväksyntä. Itsekriittisenä perfektionistina oli eheyttävää huomata, että lopputulosta tärkeämpää on näkemäsi vaiva ja yrittäminen, ja jopa torstain pukukokeilussa saimme säännöllisesti pysähtyä kuvattavaksi.

(Toim. huom.: Niin kuin melkein kaiken muunkin, aivan erityisesti tämän voi Aki vahvistaa. Kainostellen pukeuduin minäkin Lontoon Celebrationiin Hux-asuuni, elämäni ensimmäiseen cosplayhin, omassa mielessäni vain vaatimattomasti tuunattuihin kirpputoriostoksiin, mutta hupsis, kuinka Celebrationissa moni nyökyttelikin minullekin asua kehuvia tervehdyksiä, ja kuinka uudenlaisen yhteenkuuluvaisuuden tunteen asuvalinta yhtäkkiä avasikaan! -Aki)

Virallinen valokuvaaja kameran toisella puolella.

Viimeisetkin keltataudin rippeet hävisivät kolmannessa pesussa. Perkeleen hihat!

Fanien lisäksi myös tähdet ovat pääosin erittäin mukavia ja fanejaan arvostavia henkilöitä. Meillä tapaamiset rajoittuivat vain muutamiin ihmisiin, mutta kaikkia heitä yhdisti arvostus faneja kohtaan ja puhdas ilo tekemisestään. Ashley Eckstein oli aidosti otettu hahmonsa Ahsokan merkityksestä ihmisille, Dave Filoni jututti jokaista tapaamansa ihmistä ja Ray Park jaksoi puhua jokaisen nimikirjoitusta hakevan henkilön kanssa samalla innolla ja ystävyydellä. On hienoa huomata, että jotkin asiat maailmassa voivat vielä yhdistää ihmisiä erilaisista lähtökohdista huolimatta.

Loppusanat

No oliko se kaikki lopulta sen arvoista? Riippuu henkilöstä, jolta asiaa kysyy. Omat prioriteetit, tarpeet ja suunnitteluhalu vaikuttavat suuresti siihen, miten paljon Celebrationista saa irti ja miten paljon sen puutteet häiritsevät. Alla on kaksi tapaa kuvata neljän päivän rupeamani, joista molemmat ovat aivan yhtä paikkaansa pitäviä kuvailuja:

”Matkustin Atlantin yli Floridan aurinkoon herätäkseni kolmelta aamulla viettääkseni neljä päivää sisätiloissa, jotta voisin seisoa 8 tuntia jonossa ja istua katsomassa kun ihmiset puhuvat, joskus jopa vain streamattuna lähetyksenä.”

”Celebration on kuin monipäiväinen, eriasteisilla VIP-lipuilla varustettu lempiartistisi rock-konsertti. Mukana ovat bändin vanhat ja uudet jäsenet, kaikki klassikkokappaleet ja joka kerta ihka uutta materiaalia. VIP-lipulla tai aikaasi myymällä pääset tapaamaan lähes kenet tahansa bändin jäsenistä, ja joskus tapaat heitä ihan sattumalta. Ja koko ajan olet sellaisten ihmisten ympäröimä, jotka rakastavat bändiä joka solullaan – ihan niin kuin sinäkin.”

Minulle Celebration oli kaiken ajan ja vaivan väärti, jokaisen valvotun yön ja liimatun sormen arvoinen. Parhaaksi osaksi eivät lopulta osoittautuneet paneelit, ostokset tai cosplay, vaan jonotus. Sillä koskaan ei tiedä, keneen voit törmätä jonotettuasi koko päivän:

Tässä kohtaa sisäinen fanityttö kiljuu.

No, nyt se on virallista.

Episodi IX:n ensi-ilta on eilisen virallisen tiedotteen mukaan 24. toukokuuta 2019. Skywalkerien saagan (ainakin tähänastisen) päätösosan ohjaa ja osakäsikirjoittaa Colin Trevorrow.

(Samalla tiedotteella julkistettiin myös jokin semmoinen kuin viides Indiana Jones, mutta siihen en puutu tässä).

Virallista on siis siten Star Wars -ensi-iltojen paluu toukokuulle. Sekä originaali- että prequel-trilogia näkivät päivänvalon aina toukokuussa. Ajoituksista kumpuaa Star Warsin maine yhtenä kesäelokuvien kuninkaista – ellei asia sitten pitäisi muotoilla pikemminkin niin, että originaalitrilogia oli suorastaan luomassa koko nykyistä kesäelokuvien käsitettä. Suomessa tämä maine on tosin voinut jäädä huomaamatta, koska meillä Episodi II oli ensimmäinen, joka sai ensi-iltansa heti maailmanlaajuiseen aikaan toukokuussa. Aiemmat osat, vielä Pimeä uhkakin siis, nähtiin meillä aina vasta elokuussa.

”Enemmänhän tämä joululta kuin juhannukselta näyttää”, Rey mietti.

Mutta näin siis katkeaa hyvin alkanut perinne joulukuusta Star Wars -kuukautena. Tiedän, että en ollut ainoa, joka The Force Awakensin ja Rogue Onen myötä, ja tässä ensi joulukuun The Last Jediä odotellessa, alkoi jo pitää merkitä kalentereihinsa uusia warsseja jokaisen vuoden joululahjana tästä ikuisuuteen. Ajatus tuntui myös sopivalta: viittasankarit tai dinosaurukset saattavat tarvita kesän ympärilleen, mutta valomiekat loistavat pimeässäkin.

Mutta tämä tapahtuikin melkein vahingossa. The Force Awakensin ensi-illanhan piti alunperin olla toukokuussa 2015, mutta jo ennen näyttelijävalintojen varmistumista se siirrettiin saman vuoden joulukuulle, tuottaja Kathleen Kennedyn ja ohjaaja JJ Abramsin todettua aikataulun liian kireäksi. Rogue Onen ensi-ilta lukittiin sitten luontevasti siitä vuoden päähän eli joulukuuhun 2016. The Last Jedin sen sijaan piti alkuperäisen aikataulun mukaan valmistua toukokuulle 2017, mutta sen enskari taas siirrettiin joulukuulle puolitoista vuotta sitten, The Force Awakensin vielä pyöriessä teattereissa. Hetken aikaa meinasi siis olla tilanne, että Episodi VIII olisi nähty teattereissa tuskin puoli vuottakaan ensimmäisen standalone-leffan jälkeen, tätä kirjoittaessani vain muutaman viikon päästä.

”Kurssi kohti kevättä jäbät. Tehdään semmoinen kesäleffa!”

Näiden käänteiden valossa ihmettelin suuresti, kun Disney ja Lucasfilm ilmoittivat Han Solon soololeffan ensi-iltapäivän sittenkin ihan vuosia sitten suunniteltuun ajankohtaansa toukokuulle 2018. Sitä ennen ne ehtivät puhua jo jonkin aikaa epämääräisemmin ”vuoden 2018 elokuvasta”, kuin ennakoiden senkin siirtoa vuotensa joulukuulle.

Eilisen uutisen jälkeen kuva muuttui. Nyt on siis niin, että ensi joulun The Last Jedin ja seuraavan kevään Solo-leffan väliin jää vain vajaat puoli vuotta. Mutta siitä seuraavaan warssiin on taas se vuosi. Ja joulun avaruussotateema jää seuraavan kerran jälkeen historiaan.

Olen ehkä yhä vähän yllättynyt, mutta kaipa tämä on miellettävä nimenomaan näin: joulukuun aikataulut olivat vahinko, jonka Disney-Lucasfilm nyt viimein onnistuu oikaisemaan.

May the Fourth Be With You, toivottavat Star Wars -fanit toisilleen tänään.

Ja kaupalliset palvelun- ja tuotteentarjoajat. Sen verran hyviä tarjouksia on netissä tarjolla tällä viikolla, että valikoin niistä otoksen tähän. Blogimerkinnästä ei ole maksettu!

Discshop.fi: Star Wars -kotijulkaisuja parhaimmillaan puoleen hintaan. Rogue One ja Rebels-kausiboksit eivät kuitenkaan alennuksessa.

CDON.fi: May The Fourthin sijaan CDONin alennus kulkee Disney Weekend -kampanjan alla, mutta kappas, siellä sen Rogue Onen saa The Force Awakensin kanssa yhteensä 20 eurolla. Siis jos joltain kiinnostuneelta vielä Episodi VII:kin puuttui.

EMP.fi: T-paita kaupan päälle, kun ostoskorissa on kaksi SW-tuotetta.

Comixology: Marvelin uusia Star Wars -sarjiksia digitaalisesti albumi-lehden-normaalihinnalla -tyyppisin alennuksin: 4,49 euroa per kokoelma. Ostin itse nekin, jotka olen jättänyt tähän asti hankkimatta…

Viveport: Virtuaalitodellisuuskokemuspeli Trials on Tatooine on ladattavissa ilmaiseksi. Vaan eipä ole ainakaan meitsillä HTC Viveä ihan just tässä.

XBox.com: Star Wars -pelejä -30-50 % hinnoin. Myös Battlefront ja kausipassi.

Steam: Pääasiassa hieman vanhempia Star Wars -pelejä niin ikään hyvin tarjouksin: mm. Jedi Knightin kaltaisia klassikkoja muutamalla eurolla, Lego Star Wars -sarjaa hieman suuremmilla summilla.

GOG.com: Wanhan polven Star Wars -pelejä myynnissä myös täällä karkkirahoilla, alle 4 euroa kappale.

Her Universe: Ashley Ecksteinin mainion fanityttöjen vaatemerkin tarjousprosentti on 25.

Amazon: uh, uh, onhan tätä kaikkea juu.

Kansainvälisiä kauppiaita lisää ihan virallisilla sivuilla. Osa tarjouksista tosin, uhups, umpeutui jo tänään.

Paljon onnea vaan! George Lucasin ohjaama elokuva Star Wars, myöhemmin tunnettu myös episodina IV ja lisätyllä alaotsikollaan A New Hope, sai ensi-iltansa 25.5.1977, tasan 40 vuotta sitten. Paljon on-ne-aa vaan!

Tähän mennessä tapahtunutta:

1977
Star Wars saa ensi-iltansa. Se on, tuotanoin, aikasmoinen hitti. Sellainen hitti, jonka jäljiltä koko länsimainen elokuvateollisuus ei ole enää entisensä. Suomessa ensi-ilta tosin mahtuu hädin tuskin merkkivuoden puolelle: se on vasta 16. joulukuuta. Lisää Suomi-viivästyksiä seuraa.

1978
Leigh Brackett kirjoittaa ensimmäisen version jatko-osan käsikirjoituksesta – ja kuolee syöpään ennen kuin tarinaan ehditään lisätä edes erästä isä-poika-suhdetta. Marraskuussa ensi-iltansa saa ensimmäinen Star Wars -spinoff, Holiday Special, joka, tuotasnoin, ei ole varsinaisesti hitti.

1979
Imperiumin vastaiskua filmataan muun muassa Norjassa. Elokuva ylittää budjettinsa ja on yhä melkoinen riski – jonka Lucas ottaa henkilökohtaisesti, rahoittaessaan elokuvansa tästä lähtien itse.

1980
Imperiumin vastaisku saa ensi-iltansa. Edeltäjäänsä filosofisempi ja käänteissään jopa shokeeraava elokuva sinetöi lopullisesti sarjan aseman, sillä sen jälkeen sen paremmin kriitikot kuin suuri yleisökään eivät voineet sivuuttaa elokuvasarjaa alkuperäisleffaan kiteytyvänä yksittäistapauksena, kuten tätä ennen (vaikkapa Tappajahain tapauksessa) oli tavallista. Tavallista tapausta suuremmista suunnitelmista todisti myös alkuskrolli, jossa katsojat kohtasivat nyt alaotsikon ”Episodi V”. Huh?

1981
Tekeillä oleva kolmas elokuva hahmottuu paitsi trilogian, myös koko tarinan päätökseksi. Väsynyt ja toisaalta muistakin elokuvahankkeista innostunut Lucas haluaakin kääriä koko tarinan kasaan yhdessä elokuvassa, hyläten ajatuksensa kuusiosaisesta Luke Skywalkerin tarinasta. Lucasin ja Lucasfilmin toinen menestyssarja saa alkunsa Kadonneen aarteen metsästäjien ensi-illan myötä.

1982
Kolmatta Star Wars -elokuvaa kuvataan salanimellä Blue Harvest ja tarkoitetulla otsikolla Revenge of the Jedi. Kumpaakaan ei nähdä aikanaan valkokankaalla: kosto vaihtuu paluuksi alle puoli vuotta ennen ensi-iltaa.

1983
Jedin paluu. Elokuva voittaa seuraavana vuonna (ainakin toistaiseksi) viimeisen Star Wars -Oscarin, joka tosin on erikoispalkinto efekteistä, eikä siis kilpasarjan pysti. Vaikka elokuvasarja näyttää selvästi päättyvän, on suosio kova: esimerkiksi Suomessa Semic alkaa vasta nyt julkaista säännöllistä Star Wars -sarjakuvalehteä.

1984
Caravan of Courage: The Ewok Adventure – ensimmäinen eräänlainen spinoff-elokuva, joiden mahdollisuus kuuluikin Lucasin visioon jo varhain. Tosin tämä kotimaassaan suoraan kiitospäiväksi telkkariin tehty lastenelokuva ei juuri viittaa Star Warsiin, nimiosan karvapallojen asiayhteystuttuutta lukuunottamatta. Suomessa ja monessa muussa Euroopan maassa elokuvan voi kuitenkin nähdä teattereissakin.

1985
Alkuperäisten Kennerin lelulinjastojen jo lopetellessa tuoteperhe jatkaa hiipumistaan lastenviihteen kautta koukaten. Ewok-elokuvan jatko-osan lisäksi päivänvalon näkevät ensimmäiset Star Wars -animaatiosarjat Droidit ja Ewokit. Edellistä tehdään vain 13 jaksoa, jälkimmäistä jopa 35. Etenkään ewok-sarjalla ei ole käytännössä mitään tekemistä Star Warsin kanssa. Suomessa ensimmäinen Tähtien sota nähdään ensimmäisen kerran televisiossa.

1986
Marvelin alkuperäinen Star Wars -sarjakuvalehti päättyy Yhdysvalloissa numeroon 107. Suomessa Star Wars -sarjiksia riitti Semicin julkaisutahdissa vielä seuraavaksi vuodeksi. Uusia elokuvia ei ollut tulossa, joten aika aikansa kutakin. 1980-luvun pop-kulttuurissa taisi olla vielä hetken He-Manin vuoro, jonossa odotti jo Turtles.

1987
Disneylandissa avataan virallisella lisenssillä Star Tours -vuoristorata. Erään avaruustaistelijan nimi palaa valkokankaille: Lucasfilmin äänitehosteisiin keskittyvä tytäryhtiö saa nimen Skywalker Sound. Mel Brooks julkaisee parodiaelokuvansa Space Balls.

1988
Hiljaisuus syvenee. Uuden Star Wars -fiksin saavat vain roolipelaajat: käytännössä ainoat näinä vuosina julkaistut uudet Star Wars -nimikkeet kuuluvat West End Gamesin roolipeliin. Lucasfilmin vuoden elokuvat ovat Willow ja Tucker: The Man and His Dream – kaukana kaukaisesta galaksista, molemmat.

1989
Originaalielokuva valitaan Yhdysvaltain kongressin kirjastoon kulttuurisesti merkittävänä teoksena. Mikähän versio siellä muuten nykyään on?

1990
Täysi hiljaisuus. Käsittääkseni Star Warsin 40-vuotisen historian tyhjin vuosi. Mutta se on hiljaisuutta räjähdyksen edellä. Pinnan alla kytee jo.

1991
Imperiumin perillinen, Timothy Zahnin myöhemmin Thrawn-trilogiaksi kutsutun kirjatrilogian avausosa julkaistaan. Sattumalta samaan aikaan päivänvalon näkee myös Dark Horse -kustantamon sarjakuva Dark Empire, jonka sivujen väreissä ei juuri päivä paista. Jedin paluun jatko-osiksi (alunperin toisistaan tietämättä!) kynäillyt tarinat sisältävät myöhemmin kliseinä pidettäviä superaseita ja päähenkilöiden klooneja, mutta ne näyttelevät äärimmäisen tärkeää roolia Star Warsin kasvamisessa aikuiseksi kasvaneelle yleisölle(kin) suunnatuksi franchiseksi. Lisää sarjakuvia ja kirjoja seuraa nopeasti perässä.

1992
Lucas ja Lucasfilm häärivät toisen pääluomuksensa, Indiana Jonesin, nuoruutta kuvaavan televisiosarjan äärellä. Tuotanto ei sinänsä liity Star Warsiin mitenkään – paitsi että sen tuottaa Rick McCallum, joka myöhemmin jatkaa samalla tittelillä prequeleissa ja joka on kertonut Indy-sarjan (aikanaan) massiivisen tuotannon ja erityisesti kuvauspaikkojen etsinnän valmistaneen koko yhtiötä merkittävästi tuleviin koitoksiin kaukaisessa galaksissa.

1993
Lucasfilmin jo vuonna 1982 perustetun tytäryhtiön LucasArtsin pc-pelit Rebel Assault ja X-Wing johdattavat pelaajia takaisin Star Wars -maailmaan (ja edellinen koko pelimaailmaa cd-romien aikakauteen). Lisää pelejä seuraa nopeasti perässä. Maailman lehdissä julkaistaan ensimmäiset vienot uutiset siitä, että elokuvat episodinumeroilla I-III saattaisivat olla tulossa.

1994
X-Wingin jatko-osa, avaruussimulaattori TIE Fighter, vanhan polven silmissä paras Star Wars -peli, julkaistaan. Marraskuussa George Lucas alkaa kirjoittaa Episodi I:tä.

1995
Star Wars -elokuvatrilogia julkaistaan vhs:llä ”viimeistä kertaa alkuperäisenä”. Harva uskoo, että lupaus tosiaan pitäisi. Hasbron ”Power of the Force” -toimintafiguurisarja, jossa Luke ja kumppanit vaikuttavat käyneen kuntosalilla, palauttaa Star Warsin lelukauppoihin.

1996
Shadows of the Empire, ”special editionien ja prequelien testiajo”. Episodien V ja VI väliin sijoittuva tarina julkaistaan kirjana, sarjakuvana, videopelinä ja jopa soundtrackina sekä lisensoidaan leluiksi. Vain elokuva siis jää puuttumaan – vaikka prequelien todelliseen lisenssituotemäärään nähden tämä tietysti tuntuu jälkikäteen vain söpöltä ilmaukselta. Suomessa Imperiumin vastaisku ja Jedin paluu nähdään ensimmäisen kerran televisiossa vasta tällöin. Virallinen nettisivu starwars.com avataan.

1997
Special Editionit. Star Wars täyttää 20 vuotta ja palaa elokuvateattereihin kasvonsa kohottaneena, uusvanhoilla kohtauksilla täydennettynä. Se on, tuotasnoin, aikamoinen menestys taas, eikä sisältömuutoksiin myöhemmin kohdistuvasta kritiikistä ole vielä juuri tietoakaan. Vanhojen elokuvien uusintakierroksen suosio todistaa yleisön olevan enemmän kuin valmis Star Warsin todelliselle paluulle – mistä kertoo myös se, että Star Wars -kirjoja aletaan suomentaa alkaen Zahnin Imperiumin perillisestä. Paluu onkin jo lähellä: samana kesänä Episodi I kuvataan. Suurten yleisöjen innostuessa alkaa tapahtua muutakin merkittävää: vuonna 1997 Yhdysvalloissa perustetaan pukuseura 501st Legion ja kuvataan fanifilmi Troops. Lisää fanifilmejä seuraa nopeasti perässä.

1998
Hype maailman (tuolloin ja todennäköisesti edelleen) odotetuimman elokuvan edellä kasvaa. Episodi I:n teaseria ladataan modeemit kuumina, siirrellään pakattuna disketeillä koneelta toiselle ja nauhoitetaan vhs:lle sen esityksestä suomalaisessa Jyrki-ohjelmassa. Mikään ei voisi mennä pieleen…eihän?

1999
Pimeä uhka saa ensi-iltansa – Yhdysvalloissa toukokuussa, Suomessa elokuussa (viimeisenä myöhässä Suomeen tuotuna Star Warsina). Se on, tuotasnoin, jälleen aikasmoinen hitti. Varauksetonta ylistystä se ei saa osakseen, mutta eipä toisaalta välittömästi täyttä tyrmäystäkään. Joka tapauksessa se avaa ovet ammolleen Star Wars -faniuden räjähdykselle: tarjoaahan laajentuva maailma yhä uusia mahdollisuuksia harrastaa. Ensimmäinen Star Wars Celebrationkin järjestetään samana vuonna prequelien aikakauden kunniaksi. Aletaanpa Suomessakin taas julkaista kuukausittaista Star Wars -sarjakuvalehteä. Mitä taas kirjallisuuteen tulee, maailmalla samaan aikaan suljetaan ja avataan ovia Imperiumi-perusteisten tarinoiden päättyessä, New Jedi Order -kirjasarjan alkaessa ja kuun pudotessa Chewbacca-paran niskaan.

2000
Episodi II kuvataan. Yleinen mielipide edeltäjästä alkaa kääntyä ikäväksi. Samaan aikaan prequelien kasvattama kiinnostus kuitenkin kiihdyttää Star Wars -faneja yhä yhteisöllisemmiksi. Suomessakin eletään tiivistä aikaa tällä rintamalla: turkulaislähtöinen yhdistys Tähtiallianssi, 501st pohjoismainen jaosto Nordic Garrison ja keräilykeskeinen nettiyhteisö Tähtikeräilijät syntyvät. Viimeksi mainittu suo seuraavana vuonna kotisivuillaan tilaa nettifoorumille suurelliselta nimeltään Suomen Star Wars Fanit, josta loppujen prequel-vuosien ajaksi kasvaakin nimensä mukainen.

2001
Helsingissä Tennispalatsin taidemuseossa vierailee avokätisesti muun muassa lavasteita ja pukuja esittelevä The Art of Star Wars -näyttely. Pimeä uhka pääsee uuteen formaattiin, suosituksi osoittautuneelle dvd:lle. Maailmalla kampanjoidaan jedi-uskontokuntien puolesta.

2002
Kloonien hyökkäys. Onko se edeltäjäänsä parempi vai pahempi, väitellään yhä, mutta joka tapauksessa ”George Lucas raiskasi lapsuuteni” -puheet yltyvät. Fandom ei siitä tosin mihinkään laannu.

2003
Ensimmäinen Clone Wars -niminen animaatio: Genndy Tartakovskyn lyhärisarja. Knights of the Old Republic, todennäköisesti paras Star Wars -peli. Star Wars -keräilijöiden kuningas Steve Sansweet vierailee Suomen Turussa Finnconissa. Saman vuoden lopussa kotimainen Star Wars -sarjakuvalehti lopetetaan. Kirjasuomennokset jatkuvat hieman pitempään. Onhan yksi elokuvakin vielä jäljellä.

2004
Originaalitrilogia julkaistaan dvd:llä. Ei kuitenkaan originaalina, eikä edes vuoden 1997 special editionina: sisältöä on restauroitu jälleen. Nyt Vader puhuu videopuhelunsa Ian McDiarmidin kanssa ja Lukea tervehtii Endorissa Hayden Christensenin Voima-haamu. Lucas+lapsuus -huudot eivät varsinaisesti vaimene.

2005
Sithin kosto päättää prequel-trilogian ja, niin luultiin, koko Star Wars -elokuvasarjan. Skywalker Ranchilta San Franciscoon muuttava Lucasfilm siirtyy etsimään uusia keinoja hyödyntää mega-franchiseaan. Yksi nerokkaimmista vedoista on Lego Star Wars -brändin laajentaminen pelkästä lelulisenssistä peleiksi ja animaatioiksi: niitä seuraa perässä lisää paitsi tällä lisenssillä, myös monista muista brändeistä. Viimeistään tämän tempun myötä Darth Vader ja kumppanit alkavat tulla tutuiksi hahmoiksi päiväkodeissakin.

2006
Siirrytään käytännössä toiseen hiljaisuuden kauteen, vaikkei se toki yhtä hiljainen ole kuin 1980-luvun lopun kausi. Star Wars -kirjoja ja sarjakuvia esimerkiksi julkaistaan (Yhdysvalloissa) koko ajan, muttei niistä synny suuria tai edes pieniä klassikoita. Lucas suunnittelee franchisen seuraavaksi askeleeksi näyteltyä televisiosarjaa nimeltä Star Wars Underworld, mutta se ei koskaan toteudu käsikirjoituksia valmiimmaksi.

2007
Star Wars täyttää 30 vuotta pihahtaen. Mitään merkittävää uutta ei ilmesty. Ainakin suomalaisittain katsottuna fandomkin hiipuu.

2008
The Force Unleashed -pelistä viritellään Shadows of the Empiren kaltaista multimediatapausta, sillä peliin liittyy muun muassa kirjoja ja sarjakuvia, mutta ei sekään historiaan jää. Sen sijaan kauaskantoisemman alun tarjoaa teatterikierroksellakin käyneellä elokuvalla käynnistyvä The Clone Wars -animaatiosarja.

2009
Animaatiosarjan äänitähti Ashley Eckstein perustaa ”tyttönörttien vaatemerkin” Her Universen, joka nostaa hänet yhdeksi Star Warsin suurista tekijöistä.

2010
The Clone Warsin kolmas kausi kääntää sarjaa jatkuvajuonisemmaksi ja, ennen kaikkea, vakavammaksi. Mortis-jaksojen kaltaiset tarinat tekevät sarjasta sen, millaisena se nyt nähdään: osana virallista kaanonia.

2011
Star Wars -saaga julkaistaan bluraylla, joka tietenkin tarkoittaa taas yhtä muutosten kerrosta originaalitrilogian special editioneihin.

2012
Pimeä uhka käy uusintakierroksella elokuvateattereissa 3D-käännettynä. Muut episodit eivät kuitenkaan seuraa sitä kuten oli tarkoitus, koska sitä ennen vuoden lopulla putoaa pommi: Lucas valitsee Kathleen Kennedyn seuraajakseen ja myy yhtiönsä Disneylle, joka ilmoittaa heti ostouutisen yhteydessä käynnistävänsä välittömästi uusien Star Wars -elokuvien tuotannon. Myöhemmin tosin paljastuu, että käynnistyksen aloitti jo Lucas itse: tekeillä on uusien hahmojen ympärille keskittyvä uusi trilogia, jossa myös vanhat hahmot palaavat. Fandom räjähtää: on kuin se olisikin hiljaiset vuodet vain ladannut voimiaan.

2013
Uutta trilogiaa kypsytellään julkisuudelta piilossa, mutta franchisea seuraaville tämä on jo mullistusten vuosi. The Clone Wars lopetetaan, julkaisematon komediallinen Detours-animaatiosarja hyllytetään pysyvästi, tilalle luvataan uusi animaatio Rebels. Uusi Lucasfilm ottaa kokan kohti originaalitrilogiaa pikemmin kuin prequeleita. Yhtiötä järjestellään uudelleen elokuvastudioksi, missä rytäkässä muun muassa peliosasto LucasArts lakkautetaan pelkäksi lisenssitoimistoksi. Ensimmäisen uuden Star Wars -elokuvan on silti oltava yhteistuotanto ohjaaja JJ Abramsin studion kanssa: Lucasfilm ei yksinkertaisesti ole vielä valmis täysiveriseksi leffataloksi yksinään.

2014
Rebels aloittaa. Vanha expanded universe lyödään kasaan ja päälle leima ”Legends”. Nyt virallista kaanonia ovat enää elokuvat ja kaksi animaatiosarjaa The Clone Wars ja Rebels – sekä kaikki tästä eteenpäin julkaistava, jota kontrolloimaan järjestäytyy Lucasfilmin tarinaryhmäksi kutsuttu viisasten kerho. Sopivaa on, että sarjakuvalisenssi palaa samassa yhteydessä Marvelille. Uusi elokuvakin kuvataan ja sen näyttelijät julkistetaan, mutta ensimmäisen teaserin hetkellä joulukuussa siitä ei tiedetä vielä juuri mitään. Niin kauas on tultu hiljaisuuden kausista, että vuosi on (ainakin toistaiseksi) viimeinen, jona ei julkaista uutta Star Wars -elokuvaa.

2015
The Force Awakensin vuosi, vaikka ensi-ilta onkin vasta vuoden lopussa. Se on, tuotasnoin, aikamoinen hitti.

2016
Rogue One, ensimmäinen nyt virallisena pidettävä standalone-, eli spinoff-, eli Anthology-, eli A Star Wars Story -elokuva. Miten näistä nyt puhua. Ja onhan se hitti tämäkin. Elokuvien ulkopuolella aluksi jyrkästi piirretty raja kaanonin ja Legends-tarinoiden välillä hämärtyy suuramiraali Thrawnin astellessa uuteen kaanoniin käytännössä samana hahmona kuin ennenkin. Carrie Fisher kuolee – ei toki aivann ensimmäisenä todella merkittävänä Star Wars -ihmisenä, mutta eittämättä ensimmäisenä, jonka liian aikainen kuolema tulee vaikuttamaan tuleviin elokuviin.

2017
40 vuotta täyttyy. Edessä on episodi VIII, The Last Jedi. Edessä on myös aika monta muuta elokuvaa, animaatiosarjaa, näyteltyä sarjaa, kirjaa, sarjakuvaa, peliä, lelua, leikkiä, pop-kulttuuriviittausta, parodiaa, vitsiä, fandom-hetkeä, blogikirjoitusta, iloa, surua ja toivottavasti myös yllätystä.

Paljon onnea ja pitkää ikää! Kyllä minä niin tykkään, vaikka aina sinuu kiusoittelenkin.

Periaatteessa kiireellisemmin pääkopassani pyörii monta ajatusta The Last Jedistä, mutta minkäs teet, kun en ole niistä kirjoittaa ehtinyt, ja ihan toista Star Wars -elokuvaa kuvataan parhaillaan. Kirjoitus perustuu huhuihin ja uutisvuotoihin, ja on spekulatiivinen, mutta sisältää siis mietoja spoilereita herkimmille.

Vaikuttaa siltä, että Han Solon sooloelokuvan, jonka ensi-ilta on vuonna 2018, tärkein on-location-kuvauspaikka sijaitsee Fuerteventuran saarella Kanarialla. Kuvaukset saaren eteläosassa ovat meneillään tai juuri alkamaisillaan.

Ensin faktat. Kuvauspaikka on ehdottomasti hiekkainen autiomaa. Näyttelijöistä Fuerteventuralla on varmuudella ainakin SW-vakio Warwick Davis. Tiettävästi kuvauksiin on myös palkattu ”satoja” ekstroja, mikä kertoo kovan luokan joukkokohtauksista. Kuvia (eräistä) lavasteista on julkaistu netissä jo useaan otteeseen, mutta parhaan kuvan niistä saa Star Wars News Netin tuoreesta silminnäkijäraportista. Kuvissa esiintyy muun muassa tuttuja kosteudenkerääjiä, The Force Awakensin Jakkun mieleen tuovasti hajonneita erinäisiä teknisiä osia ja Pimeän uhan podracereita muistuttavia moottoreita. SWNN:n raportti kuvailee myös ”palatsia tai jalostamoa” muistuttavia rakennelmia.

Sitten huhut. Paikallisen SW-sivun La Fosa del Rancorin mukaan paikalle olisivat tulossa elokuvan keskeisimmistä päänäyttelijöistä ainakin Alden Ehrenreich (Han), Donald Glover (Lando) ja Emilia Clarke (???). Paikalliset mediat Canarias7 ja La Provincia ovat väittäneet kyseessä olevan Han Solon kotiplaneetta Corellian.

Sitten vastaväite. Corellia ei missään nimessä minkään aiemman Star Wars -loren mukaan ole autiomaaplaneetta, ja vaikka vanha expanded universe ei olekaan enää kaanonia (ja vaikka planeetoilla tiettävästi olisi mahdollista olla erilaisiakin elinympäristöjä), en näe syytä, miksi Corelliasta olisi nyt tehty neljäs SW-elokuvissa esiintyvä autiomaaplaneetta. Eikä kyseessä in-universe-syistä ole Jakku: tämä elokuvahan tapahtuu aikana episodien III ja IV välissä, ja Jakkusta tulee romuvarasto vasta vuosia episodin VI jälkeen.

Mistä seuraa, että ensisilmäyksellä Han Solo -elokuva näyttäisi siis palaavan Tatooinelle.- tuonne kaukana galaksin kirkkaista ytimistä sijaitsevalle takahikiälle, jossa kuitenkin kaikki galaksin silmäätekevät ehtimiseen vierailevat. Solon kohdalla visiitti tosin kävisi järkeen. Solo-leffanhan tiedetään olevan ”Hanin ja Chewien alkuperätarina” ja käsittelevän monia Solon hahmon ytimiä. Jos ja kun näihin lasketaan kuuluvan salakuljettajan hommat Jabba huttille, on luonnollista, että Hanilla oli asiaa Luke Skywalkerin kotiplaneetalle jo kauan ennen kohtalokasta kohtaamista. Mos Eisleyn kahvilassakaan Han ja Chewie eivät näyttäneet notkuvan ensimmäisessä elokuvassa ensimmäistä kertaa.

Mitä taas tulee podracerit mieleen tuoviin moottoreihin, niin Making Star Wars julkaisi muutama viikko sitten pinon sille vuodettua Solo-leffan luonnostaidetta. Huomattava osa kuvista näyttäisi esittävän erehdyttävästi Episodi I:stä tuttujen podracerien näköisiä pikakiitureita. Ja niin, podrace-kisojahan tosiaan ajeltiin Episodi I:ssä juuri Tatooinella.

”Taasko minä olen täällä?”

Kuitenkin… Star Wars News Netin lähteet ovat kuulemma oikein painottaneet, että kyseessä ei olisi Tatooine. Odotettuamme autiomaakuvausten perusteella Tatooinea The Force Awakensiin ja jotkut Rogue Oneenkin, en jaksa enää ihmetellä, jos siitä ei nytkään olisi kyse. Perustellusti voisi sitä paitsi huomauttaa, että jos Star Wars -elokuvaa haluttaisiin kuvata todella tatooinemaisessa autiomaassa, sitä kannattaisi kuvata siellä Jakkun kuvausnurkilla Abu Dhabissa eikä juuri Fuerteventuralla.

Podrace-kilpaakin voidaan ajaa muuallakin kuin Tatooinella. Sitä paitsi mikään vuodettu luonnosten kasa ei takaa, että elokuvassa oikeasti edes pod-kilpaa ajetaan. Kannattaa muistaa, että näiden elokuvien taustallakin vilahtaviin aluksiin tehdään pino suunnitelmia – ja jos joku sattuu juuri sen pinon nettiin vuotamaan, ei meidän pitäisi siitä päätellä, että elokuvan pääjuoni olisi juuri paljastunut.

Ehkäpä Kanarian lokaatio siis näyttääkin elokuvassa toisenlaiselta kuin näissä vuotaneissa kuvissa –  ja ehkäpä se siis sittenkin jopa voi olla jopa se Corellia? Kenties on hyvinkin merkityksellistä, että kuvauspaikalta kuuluneiden raporttien perusteella lavasteet on pystytetty lähelle merta. Tai ehkäpä kaukainen galaksi on vain täynnä hiekkaisia kiviä (kuten itse asiassa kai olisi peräti todennäköistä)? Minun mieleeni MSW:n julkistamat luonnoskuvat tuovat muuten podracen lisäksi kaivostekniikan. Kaiburr-kristallien kaivamistahan jo Rogue Onessa sivuttiin – ehkä nyt jatketaan samaan suuntaan?

—

Kanariaa edeltänyt Solon seikkailun pysäkki sijaitsi Hampshiressa kuvausten ”kotimaassa” Britanniassa. Tarkkaan ottaen elokuvaa kuvattiin Fawleyn voimalan alueella, jossa on aiemmin kuvattu viidennettä Mission: Impossiblea. Epämääräisiä paparazzikuvia kuvauksista julkaistiin sekä Daily Echossa, Daily Mailissa että TMZ:ssa. Fanikuvaajat taas ottivat videota:

Tästä kaikesta kävi selvästi ilmi, että paikalla filmattiin keisarillisissa tunnelmissa: oli Imperiumin logoa, oli stormtroopereita ja oli Imperiumiin viittaavaa arkkitehtuuria. Ja että paikalla filmattiin takaa-ajokohtaus ”avaruusautoilla” – siis ilmakiitureilla ellei peräti pyörällisillä kulkuneuvoilla. Että mukana olivat sekä nuoren Solon näyttelijä Alden Ehrenreich että hänen stunttinsa. Ja että kuvauspaikan maaperä sopisi yhteen Kanarian kuvauspaikan kanssa.

Lisäksi jonkinlainen iskuryhmä ehti ilmeisesti käväistä Italiassa Tre Cime di Lavaredon kuuluisissa maisemissa. Edellisiin verrattuna raportit näistä kuvauksista ovat olleet hämmästyttävän ohuet, mutta kun Star Wars News Netillä on tarjota jopa fanien ottama friendsie Woody Harrelsonin kanssa, niin uskottava se kai on tämäkin. Mielenkiintoisena yksityiskohtana SWNN raportoi paikallislehdistön kertoneen kuvauksissa hyödynnetyn paikalla olevia ensimmäisen maailmansodan juoksuhautoja. Lisäksi kuvauksissa kerrotaan sataneen lunta, mikä viittaisi vahvasti eri planeettaan kuin Kanarian tai Britannian kuvauksissa nähty.

Solon sooloseikkailun juonestahan emme tiedä mitään, mutta kun puhetta on ollut ”westernin ja heistin risteytyksestä”, niin ainakin westerniin nämä maisemat tuntuvat sopivan. Ja hurjat takaa-ajot sitten siihen keikkaleffapuoliskoon?

Tämä on spekulatiivinen kirjoitus Episodi VIII: The Last Jedista. Taustalla ajattelen hyvin ohuesti muutamia huhujakin, mutta teksti ei sisällä varsinaisia spoilereita.

Lähdetään tästä. Noin kuukausi sitten Japanissa julkaistiin tämä joulukuun elokuvaa promotoiva mainos:

Englanninkielinen käännös löytyy ainakin StarWarsNewsNetin sivuilta. Mainos kertaa edellisen episodin tapahtumia (”Tarina uuden sukupolven taistelusta hyvän ja pahan välillä on alkanut Han Solon kuoleman myötä”) ja vihjaa hiukan tulevasta (”Minne Kylo Renin kunniahimo hänet kuljettaa?”).

Mutta se, mikä tässä sai internetin Star Wars -piirit kuiskuttelemaan, oli se, että mainosteksti viittaa sekä alussa että lopussa yllätyskäänteeseen. ”Järisyttävin totuus Star Warsin historiassa paljastuu pian”, sanoo mainoksen alku (rikkinäisen puhelimen kautta: minun käännökseni SWNN:n englanninnoksesta). ”Ole valmiina järisyttävään totuuteen joka ylittää aiemmat tarinat”, lupaa mainoksen loppu (sama).

Aikamoisia lupauksia! Onhan kyseessä sarja, joka sisälsi eräänkin varsin maineikkaan järisyttävän yllätyskäänteen:

Liity minuun, ja hallitsemme elokuvamaailmaa yllätyskäänteenä ja yllätyskäänteen poikana!

Tietenkään tulevan episodin japanilaismainoksesta ei oikeasti voi päätellä mitään. Mikään ei takaa, että teksti olisi niin sanotusti ”lucasfilm-virallista” promomateriaalia, vaikka mainos aito onkin. Tekstin voi ainakin tässä vaiheessa surutta sivuuttaa japanilaisen levittäjän spekulaationa, jolla ei ole yhtään sen enempää totuuspohjaa kuin vaikkapa minun tai sinun Episodi VIII -odotuksillamme.

Mutta mainos tuo esiin sen käsinkosketeltavan tosiasian, että Rian Johnson tekee jatko-osaa elokuvasarjaan, jonka edellinen osa myötäili originaalitrilogian episodia, jonka jatko-osa sisälsi elokuvahistorian kuuluisimman yllätyskäänteen. Näissä oloissa on ymmärrettävää, että joku haluaa spekuloida (ja joku toinen ehkä nostattaa hypeä) uuden twistin mahdollisuudella.

Laajemmin tämä paine kietoutuu siihen suureen kysymykseen, kuinka läheltä Imperiumin vastaiskua Episodi VIII aikoo viistää. The Force Awakens lainasi ja sivusi aivan tietoisesti Uutta toivoa, mutta teki sen monien mielestä ainakin pari piirua liian tarkkaan: elokuvan pahimmat kritisoijat pitivät sitä käytännössä virtaviivaisena uusintaversiona. Edellisen ja tulevan elokuvan tekijäporukasta on toistuvasti annettu ymmärtää, että vaikka tämä valittiin tavaksi aloittaa Star Wars -elokuvat uudelleen, seuraavaksi luvassa olisi jotain aivan muuta. Näin lupasi minullekin myös Chewbaccan näyttelijä Joonas Suotamo: ”Seiskassa piti lyödä kotiin, mutta luulen, että kasissa ei pelätä ottaa riskejä”.

Mutta samaan aikaan tiedämme jo, että Episodi VIII:ssä on valtavasti parallelioita Episodi V:een. Osittain nämä johtuvat suoraan edellisten episodien yhtäläisyyksistä, mutta osa yhteyksistä on kyllä Johnsonin elokuvaan tehtyjä valintoja. Nimittäin, jo vain lähtötilanteen, kuvauksista tiedetyn ja teaserin pohjalta:

• nuori sankari (Rey/Luke) kohtaa erakoituneen jedimestarin (Luke/Yoda) kaukaisella planeetalla
• nuorta sankaria etsii paha soturi (Kylo/Vader), joka on tappanut nuoren sankarin isähahmon (Han/Ben)
• galaksin tilanne on kärjistynyt avoimeksi sodaksi, jossa pahalla armeijalla on ylilyöntiasema, ja jossa hyvät joukot ovat harvalukuiset
• luvassa on enemmän henkistä pohdintaa kuin edellisessä osassa
• sankarit viettävät tällä kertaa suuren osan aikaa (ainakin) kahteen ryhmään jakautuneina
• jossain vaiheessa tarinaa sankarien tie vie takapajuisilta ja eristäytyneiltä planeetoilta sivistyksen pariin (Dubrovnikin kuvauspaikka/Pilvikaupunki)
• tarinan alussa eräs sankari tarvitsee lääketieteellistä hoitoa (Finn/Luke)
• jossain vaiheessa tarinaa paha armeija käyttää kävelijä-maihinnousualuksia

Kaapelit. Tarvitaan kaapelit. Ja taka-ampujan käy varmasti huonosti.

On siis yleisestikin Johnsonin suuri haaste, kuinka hän tässä tilanteessa tasapainottelee. Toivoa sopii, että kaikki tämä on vain pintaa, ja sen alla meidät yllätetään monin tavoin. En nyt viittaa pelkästään juoniylläreihin, vaan siihen, että Episodi VIII lopulta olisikin kauempana Episodi V:stä kuin vaikuttaa. Usein unohtuva tosiasiahan on, että Imperiumin vastaiskusta teki rakastetuimman Star Warsin ja ”parhaat jatko-osat” -listojen kestomenestyjän lopulta se, että se ei vastannut yleisön odotuksia, vaan lähti aivan toiseen suuntaan.

Episodi V on aivan toisenlainen kuin IV: rakenteeltaan ja tunnelmaltaan. Usein sen mainitaan olevan edeltäjäänsä synkempi ja syventävän sarjaa, mutta samaan aikaan (ja kenties olennaisemmin) se on hyvin konkreettisella tasolla elokuva, jossa toiset sankarit lähinnä pakenevat koko elokuvan ajan yhden sankareista käydessä filosofisia keskusteluja nuken kanssa. Elokuva, joka päättyy kesken, jossa yksi sankareista jää pahisten armoille ja jossa tyttökin rakastuu eri poikaan kuin mitä ehkä edellisosan perusteella odotettiin. Kaikki tämä teki Imperiumin vastaiskusta yllättävän ja odottamattoman (tavalla, jota Star Wars -sarja ei valitettavasti ole samalla tasolla seurannut). Suuri käänne sankarin isän henkilöllisyydestä, joka nyt tuntuu niin ilmeiseltä mutta jota juuri kukaan ei aikanaan osannut odottaa, oli vain kirsikka tämän kakun päällä.

Ennen kaikkea tätä siis toivon Episodi VIII:lta: jotain muuta kuin osaan toivoa. Mutta puhutaan nyt kuitenkin vielä niistä juoniylläreistä…

Onko kirjahyllyssä juoniyllätys? Onko se Agatha Christietä?

Japanilaisista mainosjulisteista riippumatta on nimittäin todennäköistä, että Episodi VIII:ssa on jonkinlainen yllätyskäänne. Onhan siihen runsaasti aineksiakin: netti on pullollaan ketkä-ovat-Reyn-vanhemmat ja kuka-on-Snoke -spekulaatioita. En mene tällä kertaa edellisiin teorioihin kovin syvälle – tosin huomaan, että niihin pitäisi kyllä palata tässäkin blogissa taas jossain vaiheessa.

Molemmat nämä ”ykkösmysteeerit” olivat The Force Awakensissa näyttävästi esillä, ja etenkin Reyn (Daisy Ridley) arvoitusta meidän selvästi halutaankin miettivän. Siksi on hyvä huomata, että kaikkein suurimmat yllätyskäänteet tarinoissa ovat aina sellaisia, jotka kääntävät kaiken siihen asti nähdyn toiseen asentoon, koska katsoja ei osaa odottaa käännettä ollenkaan. Näin toimivat esimerkiksi Imperiumin vastaiskun paljastus, Fight Clubin päähenkilöllisyys, Psychon koko alkupuolen katsojaa huijaava rikossaalisjuoni tai kevyemmän tason tuoreena esimerkkinä The Handmaidenin ainakin minua hymyilyttänyt käänne, josta en elokuvan tuoreuden vuoksi sano yhtään enempää. Jos Episodi VIII sisältäisi kohtauksen, jossa Reyn vanhemmat paljastuisivat joksikin vanhoista tutuistamme, tai jossa Snoke kertoisi käyttäneensä aiemmin jotakin tuttua nimeä, tämä ei tulisi puskista. On vaikea keksiä, keitä SW-hahmoja ei olisi veikkailtu näihin rooleihin (parhaita molempiin).

Mutta jos minä en ole kukaan, miksi näen vr-demoja koskiessani valomiekkaan?

Tätä ajatuskulkua voi halutessaan jatkaa siihen, millaiset mahdollisuudet Reyllä enää edes ovat paljastua Skywalkeriksi, mutta en tosiaan mene tällä kertaa niihin sen enempää. Haluan vain huomauttaa, että The Force Awakens tarjoaa jo oman vastauksensa Reyn henkilöllisyyteen – hän on vanhempiensa hylkäämä orpo – ja omalla tavallaan houkuttelevan rohkeaa olisi, jos muuta ratkaisua ei olisikaan. Ja että se joulukuun elokuvan todennäköisesti sisältämä yllärikäänne olisi…yllättävämpi.

Mikä se sitten voisi olla? Tässä muutamia epämääräisesti pyöriteltyjä vaihtoehtoja.

Snoken (Andy Serkis) henkilöllisyyteen voisi liittyä yllätys, joka ei suoraan tiivisty muotoon ”Hän onkin hän!” Ehkä Snoke on kuin onkin täysin uusi hahmo, mutta hänen taustansa on se yllätys. Uusissa Star Wars -kirjoissa on kerrottu Imperiumin rippeiden vetäytyneen galaksin ulkoreunoille muotoutumaan First Orderiksi: ehkä ne herättivät sieltä jotain, joka nyt vain naamioituu fasistisen armeijan johtajaksi? Snokessa on paljon muinaisen pahan troopin piirteitä: voisiko tästä kiepauttaa yllätyskäänteen, joka esimerkiksi kytkeytyisi Voiman alkuperään?

Tai, mitä tulee nimenomaan Voimaan: Entä jos Luke Skywalkerin (Mark Hamill) todellinen syy haluta lopettaa jedit olisikin elokuvan suuri paljastus? Voima voisi esimerkiksi paljastua jollain tavalla alkuperältään pahaksi tai peruuttamattomasti kieroutuneeksi tavalla, jonka voisi kytkeä sekä ennustukseen Voiman tasapainosta että Lucasin rakastettuihin (kröhöm) midikloriaaneihin. Samalla tässä voisi hyödyntää yllärikäänteiden alityyppiä ”näyttelijän yllättävä paluu”: sekä Yodan että Anakinin Voima-haamujen paluulle olisi juonelliset perusteet. Ainakin minä laskisin Hayden Christensenin käyttämisen jo sinänsä Imperiumin vastaiskun esikuvan arvoiseksi rohkeaksi yleisön odotusten uhmaamiseksi…

Kuolema, joka varmaankin korjaa satoa tässäkin episodissa, voisi iskea odottamattomaan tahoon. Luken kuolemasta episodissa VIII lyötäneen varmasti jo vetoa jossakin. Onhan kyse vanhasta mestarista sukupolvien sarjassa, jonka viimeisessä osassa lopullisina sankareina pitäisi siis loistaa nimenomaan uuden sukupolven. Leian kuolemaakin osaavat monet, sattuneesta syystä, odottaa. Viimeksi Han Solon kuolema tuskin oikeasti yllätti kovin monta katsojaa, vaikka koskettikin useimpia. Kenen kuolema siis yllättäisi? Ainakin kenen tahansa uudesta sukupolvesta: Reyn, Finnin tai Poen. Miksei Chewbaccankin, vaikuttaahan prequeleissakin esiintynyt 200+-vuotias wookiee tavallaan droidien kaltaiselta ”ikuiselta tapahtumien tallentajalta” (vaikka vanhassa expanded universessa hahmo kyllä jo kerran tapettiinkin).

Hemmetti, arvasin!

Tai voisiko Luken kuolemaan – sikäli siis, jos se tapahtuu jo seuraavassa episodissa – liittyä yllätys, vaikka itse kuolema ei sitä ainakaan kaikille olisi? Olisiko sellainen esimerkiksi, jos Luke ei kuolisikaan sankarillisesti? Ainakin sellainen olisi Luken kääntyminen pahaksi ennen kuolemaansa… (En löisi vetoa sen enkä tämänkään puolesta, mutta huomautan: silkkoja shokkiarvoja arvioiden Reyn kääntyminen pimeälle puolelle olisi monin verroin hurjempi veto kuin hänen paljastumisensa Skywalkeriksi.)

Ja olisi kai eräänlainen yllätys sekin, jos toinenkin uuden trilogian episodi päättyisi ilman romanssia päähenkilöiden välillä.

Kaikkein mieluummin näkisin elokuvassa niin sanotusti rakenteellisen yllätyksen, joka mullistaisi käsityksemme koko uudesta trilogiasta. Sellaisen voisi luoda esimerkiksi käännyttämällä Kyloa kohti valoa jo tässä episodissa sen sijaan, että se olisi monien odotusten mukaisesti trilogian lopun maali. Olisin tyytyväinen, jos episodi VIII alkaisi niin Imperiumin vastaiskua mukailevana kuin nyt vaikuttaa, mutta liuskahtaisi sitten tällaisesta määritelmästä jossain kohtaa elokuvaa kuin saippua kädestä. Ja että elokuvan päättyessä katsoja jäisi tilaan, jossa viimeisessä episodissa voisi olla luvassa aivan mitä tahansa. Kuten Imperiumin vastaisku aikanaan, siis, itse asiassa.

Tämäkin kohtaus sisältää tavallaan yllätyksen: elokuva loppuu, vaikka moni asia on vielä väärin.

Kaikesta tästä pääsen yhteen loppupäätelmään: vaikka tosiaan odotankin joulukuulle juoniylläriä, ja vaikka toivon hartaasti yllättyväni teatterissa monellakin tapaa, en toivo enkä usko elokuvaa markkinoitavan ”yllärielokuvana” Japanin ulkopuolella. Yllätyskäänteen petaaminen vihjauksin – siis nykyisiä Rey/Snoke-vihjeitä painavammin vihjauksin – tuntuu katastrofaaliselta. Tulos olisi väistämätön pettymys. Kuinka mikään voisi ylittää Vader-on-Luken-isä -käänteen? Miksi pitäisi?

Sen sijaan toivon ja uskon oppia otettavan eräästä The Force Awakensin taitavimmista yksityiskohdista. Kylo Renin henkilöllisyys nimittäin oli jo eräänlainen twist, sillä markkinoinnissahan sitä ei vielä paljastettu. Totuutta ei kuitenkaan jätetty paljastettavaksi elokuvan loppupuolella dramaattisin selittävin repliikein, eikä sitä edes alleviivattu John Williamsin torvilla. Hahmo sai astella valkokankaalle omana pelottavan arvaamattomana itsenään, ja jonkin aikaa myöhemmin hänen taustansa vain ladottiin eteemme kylmänä tosiasiana: ”Droidi on Millennium Falconissa, isäsi käsissä.”

Hienovaraista. Vaikuttavaa. Esimerkillistä.

Yhä nimettömän Han Solo -leffan ohjaajat Phil Lord ja Christopher Miller saivat siis potkut. Virallinen tiedote viittaa taiteellisiin erimielisyyksiin, käsitteen kliseisyyttä tietoisena alleviivaten.

Käänne on käsittämätön.

Ei se väite, että Lordin ja Millerin sekä Star Wars -tuottaja Kathleen Kennedyn ja kirjoittaja Lawrence Kasdanin välillä olisi ollut taiteellisia erimielisyyksiä, sillä aivan varmasti on ollut. Käsittämätöntä on se, että potkut annettiin juuri nyt – ja että ne ylipäätään jouduttiin antamaan. Elokuvan kuvauksia oli tiettävästi jäljellä enää muutamia viikkoja.

Ohjaajat ja näyttelijät silloin kun, toisen kliseen mukaan, kaikki oli vielä hyvin.

Uutisten mukaan (Variety, The Hollywood Reporter) potkujen taustalla ovat siis perustavanlaatuiset erimielisyydet elokuvan tyylistä ja päähenkilö Han Solon hahmosta. Ongelmat ohjaajien ja tuottajan & käsikirjoittajan välillä ovat kasaantuneet kuukausien ajan. Lord ja Miller eivät mielestään saaneet haluamaansa vapautta tehdä elokuvasta haluamaansa. Kennedy ja Kasdan taas kokivat ohjaajien karkaavan liian kauas käsikirjoituksesta ja Han Solon hahmon hengestä.

Tämä kaikki tulee tietenkin meille kuiskauksina ja huhuina, mutta kuulostaa sinänsä aivan uskottavalta. Se, mitä en voi käsittää, on että tähän pisteeseen ylipäätään päädyttiin.

Phil Lord ja Christopher Miller tunnetaan komedioistaan: televisiohiteistä, 21 Jump Streetista ja hyperaktiivisesta Lego-elokuvasta. Esimerkiksi minä olen koko ajan suhtautunut epäilevästi heidän valintaansa Solo-leffan kippareiksi. Mutta nimenomaan koska juuri heidät tehtävään valittiin, olen tähän asti olen hyväksynyt, että Lucasfilm (ja viime kädessä Kathleen Kennedy) selvästikin haluaa Solo-leffan poikkeavan räväkästi aiemmista Star Wars -elokuvista. Elleivät he suorastaan halua komediaa, niin ainakin vauhdikkaan ja komediallisen tulkinnan. Koko asetelma, jossa täysin eri elokuvantekijäsukupolvea edustavat Kennedy ja Kasdan tekevät yhteistyötä juuri näiden nuorten kollien kanssa tuntui tarkkaan harkitulta.

Han Solo ja kumppanit Lordin ja Millerin aiemmassa elokuvassa.

Tästä lähtökohdasta vielä potkuihin päätymistä typerryttävämpi on niiden ajankohta. Lord ja Miller muuttivat jo kauan aikaa sitten viime vuonna perheineen Lontooseen kehittelemään Solo-leffaa, ja voisi luulla myös erimielisyyksien Solon hahmosta tai elokuvan tyylistä tulleen esille viimeistään tuona kehittelyaikana tai casting-vaiheessa. Elokuvan kuvaukset taas ovat olleet täydessä käynnissä helmikuusta lähtien, ja eilisen uutisten mukaan niitä oli tosiaan jäljellä enää muutamia viikkoja. Ohjaajien vaihtaminen kesken tuotannon ei toki ole ison rahan studio-Hollywoodissa tuntematonta touhua, mutta ohjaajien vaihtaminen kuvausten loppusuoralla on todella, todella poikkeuksellista.

Miksi siis potkut nyt? Ennen kaikkea pitää siis kysyä, miksei jo paljon aiemmin (ja tätä kysyy varmasti Kathleen Kennedykin itseltään).

Mutta kaikkein oleellisin kysymys taitaa sittenkin olla, miksei vasta parin viikon päästä. Mitä paikkaava ohjaaja voi juuri nyt enää tehdä elokuvan kelkan kääntämiseksi? Eikö Lordin ja Millerin olisi voinut samantien antaa kuvata elokuvansa loppuun? Sen jälkeen mahtikäsky olisi voinut heilauttaa jonkun toisen puuttumaan käsikirjoitukseen, lisäkuvauksiin ja leikkaukseen – kuten itse asiassa tapahtui Rogue Onenkin kanssa, vaikka todennäköisesti siis vielä kevyellä tasolla verrattuna nyt haluttavaan muutokseen. Rogue Onen virallisena ohjaajanahan pysyi loppuun asti Gareth Edwards, joka ei sittemminkään missään ole vaikuttanut piiruakaan katkeralta siitä, että Tony Gilroy palkattiin miljoonasummalla puuttumaan hänen elokuvaansa kesken jälkituotannon.

Yksi lukuisista trailereista tutuista Rogue One -kohtauksista, joita elokuvassa ei näkynyt.

Päätelmäni: potkuihin täytyy liittyä jokin seikka, joka on merkitsevämpi kuin kuukausia muhineen sopan lopullinen kiehahtaminen kattilasta yli. Jokin seikka, miksi Lord ja Miller oli Kennedyn mielestä pakko vaihtaa juuri nyt, sen pelastamiseksi mikä pelastettavissa on. Virallinen tiedote kun julistaa jopa rohkeasti, ettei ensi-iltapäivä toukokuussa 2018 ole muuttunut.

Tässä itse asiassa piilee mahdollisuuteni positiiviseen ajatteluun. Jos otamme ”voittajien puolen”, uutinen paljastaa, että Han Solo -elokuvasta uhkasi tulla katastrofi, mutta nyt asialle tehdään jotain. Katastrofi siitä voi tosin yhä tulla – ei todellakaan ole hyvä asetelma, että kukaan yrittäisi lisäkuvauksilla ja leikkauspöydässä korjata toisenlaiseksi elokuvaa, jota on kuvattu yhdellä visiolla kuukausia – mutta ehkä pahin sentään vältetään. Olen sanonut ennenkin, että jos aina välillä erilaisia Star Wars -päätöksiä epäilenkin, niin Kathleen Kennedyyn luotan. Ei hän ottaisi tällaista riskiä, ellei olisi aivan varma, että tämä vaihtoehto on parempi kuin toinen.

(Tietysti, jos otamme kiistassa ohjaajien puolen, saatamme nyt menettää erinomaisen, mutta Kennedylle, Kasdanille tai Disney-yhtiölle ”sittenkin liian erilaisen” Star Wars -elokuvan…)

Onkohan Kathleen Kennedy saanut paljonkin harmaita hiuksia tämän vuoden 2013 Saksan-matkansa jälkeen? (kuva: Aki Jörgensen)

Mitä tapahtuu seuraavaksi? Solo-elokuvan tuotanto on nyt tauolla, ja uusi ohjaaja julkistettaneen mahdollisimman pian. Veikkaan muuten, että sen tiedotteen yhteydessä elokuva saa viimein nimen – sillä uutiskärjellä kun voi pehmentää huomiota hieman pois ikävistä asioista.

Viihdemediat raportoivat vahvoilla olevan Ron Howardin, ja myös Joe Johnstonin ja Kasdanin itsensä nimet on mainittu. Nämä ovat loogisia vaihtoehtoja. Kaikki kolme miestä edustavat Kennedyn omaa sukupolvea (s. 1954, 1950 ja 1949) ja etenkin kaksi ensimmäistä ovat luotettavia, vakaita hittielokuvien tekijöitä: Howardhan ohjasi muun muassa Da Vinci -koodin ja Johnston kolmannen Jurassic Parkin ja ensimmäisen Kapteeni Amerikan. Kaikilla heillä on myös vahvat Lucasfilm-yhteytensä: Howard, jolle George Lucas tarjosi aikanaan Episodi I:n ohjaajan pestiä, ohjasi 1980-luvulla yhtiölle Willown, ja Johnston taas aloitti uransa Star Warsien tehostepuolella. Kasdan olisi tietysti hyvässä asemassa ryhtymään tuotannon ohjaajaksi, mutta en usko hänen enää ohjaajaksi haluavankaan, ja tiellä saattavat olla myös Amerikan ohjaajien killan tiukat säännöt, joilla on nimenomaan pyritty varjelemaan ohjaajia tuotannonaikaisilta vallankaappauksilta.

Howardin ja Johnstonin henkilökohtaiset yhteydet ja ystävyydet Lucasfilmiin ja Disney-yhtiöön ovat varmasti avain myös siihen, että nimiohjaaja saadaan houkuteltua tutkimaan toisten kuvaamia otoksia ja miettimään, miten toisten juhlien rääppiäiset käännetään uudeksi juhlaksi. Star Wars Underworld nostaa raportissaan esiin tärkeän huomion: jos sotkussa oli tosiaan suurelta osin kyse Solon hahmon luonteesta, kuinka suuri osa erimielisyydestä liittyy päänäyttelijä Alden Ehrenreichiin jo sinänsä – tai ainakin hänen näkemykseensä hahmostaan?

Se, että Howard ja Johnston ovat vakaudessaan ja luotettavuudessaan elokuvantekijöinä myös, krhm, tylsiä, sopii sekin kuvaan. Olisi aivan älytöntä vaihtaa villit Lord ja Miller uuteen villikkoon. Kuten yritysmaailmassakin, visiotaan seuraten firman tuhon partaalle vieneen toimitusjohtajan jälkeen tarvitaan rauhallisempi, eloonjäämiseen keskittyvä johtaja. Jonka tosin on oltava yleensä pystyttävä vaikeisiin ratkaisuihin…

”Mutta eihän Han Solo näin pukeudu!” (kuva elokuvasta Hail, Caesar!)

Isommassa kuvassa luulen, että tämä viimeistään tarkoittaa, että Lucasfilmin malli muuttuu. Disneyn ja Kennedyn aikana Star Warsien keskeisiksi tekijöiksi on palkattu ulkopuolelta katsoen melkoisella vauhdilla suhteellisen kokemattomia nimiä. Kunniakas idea on ollut värvätä Star Warsin parissa kasvaneen sukupolven tekijöitä kertomaan omanlaisiaan tarinoita, mutta pesteistä nolostuttavan moni on jäänyt kesken. Michael Arndt ei pystynyt kirjoittamaan The Force Awakensin käsikirjoitusta annetussa ajassa. Josh Trank sai potkut Boba Fett -leffan ohjaajan paikalta jo esituotantovaiheessa ja koko projekti siirtyi hyllylle. Gary Whittan Rogue One -käsis jäi raakileeksi ja tuomittiin pelkäksi ”tarinaksi” toisten jatkaessa käsikirjoittamista. Ja Gareth Edwardsinkin työtä Rogue Onessa piti tosiaan paikkailla mittavissa uudelleenkuvauksissa. (Voi jehna, miten mielenkiintoisia Making of -kirjajärkäleitä näistä elokuvista tehdäänkään sitten, kun osalliset joskus asioista viimein puhuvat!)

Rian Johnsonin ohjaama ja kirjoittama The Last Jedi tuntuu sentään valmistuvan ongelmitta, mutta avoimia kortteja on vielä pöydälläkin. Episodi IX:n ohjaaja-kirjoittaja Colin Trevorrow on kyllä toimittanut Kennedyn lähipiiriin jo menestyksekkään ja hallitusti kontrollissa pysyneen Jurassic Worldin, mutta hänen uunituore elokuvansa The Book of Henry kerää parhaillaan murska-arvioita. Veikkaan, että kuka tahansa Solo-leffan korjaajaksi palkataankaan, hänen kaltaistaan turvallista valintaa haetaan myös seuraavan soololeffan ohjaajaksi. Jo ihan bisnesnäkökulmastakin nämä ”Star Wars -elokuva kriisissä” -uutiset saisivat riittää vähäksi aikaa.

Ja mitä siihen tulee – tämän sanon kuiskaten – on jännittävistä jännittävin ajatusleikki miettiä, mitä Disney-yhtiön toimitusjohtaja Bob Iger tällä hetkellä ajattelee Kathleen Kennedyn kyvyistä johtaa tytäryhtiö Lucasfilmiä.

Han Solo -leffan ohjaajakriisi etenikin nopeasti. Phil Lord ja Christopher Miller saivat potkut maanantaina, uutinen kerrottiin keskiviikkona, minä ehdin bloggaamaan siitä eilen torstaina, ja torstai-iltana huhujen ykkösnimi Ron Howard oli jo nimitetty korvaajaksi.

Tässä siis pikainen juhannustäydennys eiliseen.

Ron Howard, 63, on nyt kuudes tai kahdeksas Star Wars -elokuvien ohjaaja – riippuen siitä, lasketaanko Lord ja Miller. Samalla eräs ympyrä sulkeutuu: Howard olisi halutessaan voinut olla tällä listalla neljäs, ja silloin koko sarjasta olisi tullut toisenlainen. George Lucas nimittäin tarjosi Episodi I:n ohjaajan hommaa Howardille (ja Steven Spielbergille ja Robert Zemeckisille). Silloin Howard ei halunnut puuttua Lucasin työhön, mutta nyt hän oli valmis puuttumaan Lordin ja Millerin työhön.

Tilanne on toki aivan toinen. Jonkun oli joka tapauksessa astuttava kehään Lego-ohjaajien saatua potkut. Kuten eilenkin kirjoitin, on täysin luontevaa, että se joku on tuottaja Kathleen Kennedyn ja tuotantoyhtiö Lucasfilmin vanha tuttu, samaa sukupolvea konfliktin toisten osapuolten Kennedyn ja kirjoittaja Lawrence Kasdanin kanssa sekä maineeltaan vakaa ja luotettava ammattimies. Se, että hän on Hollywoodin nimiohjaajista tyylillisesti persoonattomimpia, on tässä tilanteessa sekin vain hyve. Yhdistelmä Lordin ja Millerin villejä visioita laimennettuna Howardin vakaalla perustyöllä on luultavasti juuri mitä Solo-elokuva nyt kaipaa.

Howardin, joka näyttelikin Lucasin ohjauksessa nuorena, suostuminen tämmöiseen potentiaalisesti sotkuiseen keikkaan taas on ymmärrettävää näistä samoista syistä, sekä mahdollisesti ihan ammatillisen haasteen kannaltakin. Howard on ohjannut noin 25 elokuvaa, voittanut oscarit (draamasta A Beautiful Mind) ja saavuttanut menestykset (muun muassa Da Vinci -koodi) ja kriitikkokehutkin (esimerkiksi Apollo 13). Hänen uransa ei ota enää iskua, vaikka hänen nimensä yhdistettäisiinkin Solo-leffaan, joka ei mestariteokseksi pelastuisikaan. Kenties Howardista on rehellisesti kiinnostavaa tutkia, mitä toiset ovat nyt saaneet aikaiseksi, ja miettiä, miten laiva käännetään. Ja kuten kuvaan kuuluu, miehen ekat kommentit ovat tyylikkään asialliset:

Enkä muuten ihmettelisi yhtään, jos Ron Howard ilmoitettaisiin syksyllä seuraavankin standalone-leffan ohjaajaksi. Kuvio voisi mennä kahdella tavalla: sitä mahdollisuutta olisi voitu käyttää houkuttimena tämän keikan vahvistamisen yhteydessä, tai Howardin nopea kiinnitys tähän pelastusoperaatioon olisi voinut olla mahdollinen jo meneillään olleiden toisten neuvottelujen ansiosta.

Siitä, mistä Solo-leffan ohjaajasopassa oli kyse, antaa tähän mennessä parhaan kuvan Anthony Breznicanin raportti Entertainment Weeklyssä: Kennedy ja Lucasfilm uskoivat palkanneensa Lordin ja Millerin tuomaan komediallista otetta, mutta Lord ja Miller uskoivat tulleensa palkatuksi tekemään komedian. Lisäksi Lord ja Miller kannustivat näyttelijöitään improvisoimaan (oletettavasti sitä komediaa, sillä sellaisia näyttelijöitä Solo-leffaan on palkattu), kun taas Lucasfilm koki elokuvan karkaavan liian kauas käsikirjoituksesta. Tästä huolimatta on vaikea ymmärtää, miksi ratkaisu tehtiin vasta nyt, kuvausten ollessa jo melkein lopussa. Kannattaa myös huomata, että totaalisesta improkiellosta ei voi olla kyse: Gareth Edwards ohjasi Rogue Onea voimakkaasti kuvauksissa erityisesti toimintaosuuksissa improvisoiden, mutta kulloinkin voimassa olleessa käsiksessä pitäytyen.

Mielenkiintoista on, miten elokuva ensi vuonna kreditoidaan ja markkinoidaan. Täysin ”Ron Howard -elokuvana” sitä tuskin voidaan julkisuudessa esittää. Varietyn mukaan tilanne, jossa ohjaaja vaihdetaan näin isossa elokuvassa ja näin pitkällä tuotannossa, on ohjaajakillallekin (DGA) poikkeuksellinen. DGA:n monimutkaisissa säännöissä (esim. ”elokuvan ohjaajan kreditointi ei saa olla ruudulla yli 50 prosenttia pienemmässä koossa kuin elokuvan nimi”) joukossa on sääntö, jonka mukaan elokuvaan ei kerrassaan saa kreditoida useampaa ohjaajaa (paitsi juuri Lordin ja Millerin kaltaiset ohjaajatiimit). Tämä sääntö saattaa joutua nyt koetukselle. 

Sekin olisi komeaa historiallista jatkumoa: George Lucasin halu olla julkaisematta alkutekstejä Star Wars -elokuvissaan oli merkittävä tapaus DGA:n sääntöjen muuttumisessa. Aikanaan Lucas erosi DGA:sta riideltyään Irvin Kershnerin kreditoinnista Imperiumin vastaiskussa. DGA:n silloisten sääntöjen mukaan Kershnerin nimi olisi pitänyt ehdottomasti julkaista elokuvan alussa. 

Kuten oli selvää jo samana aamuna kun Phil Lordin ja Christopher Millerin potkuista Han Solo -leffan ohjaajien paikalta kerrottiin, kulunut reilu viikko on ollut Star Warsille ja Lucasfilmille pr-painajainen. Vaikka Ron Howard ilmoitettiin korvaavaksi ohjaajaksi nopeammin kuin kukaan odottikaan, ei mikään muuta sitä tosiasiaa, että ohjaajien vaihtaminen kuvausten loppusuoralla kertoo katastrofista.

Ei, vaikka kaikki raportit sopasta tuntuvatkin tässä tapauksessa vain vahvistavan alkuperäisen tiedotteen alleviivattua klisettä ”taiteellisista erimielisyyksistä”. Ilmeisesti Solo-leffa ei tosiaankaan ollut tuotannollisesti raiteiltaan, mutta siitä oli tulossa käsikirjoittaja Lawrence Kasdanin ja tuottaja Kathleen Kennedyn mielestä ”vääränlainen”. Näin toteaa esimerkiksi Entertainment Weeklyn ensiluokkaisesti asioista perillä oleva Anthony Breznican, jonka mukaan kyse ei edes ollut siitä, että komediaohjaajat olisivat olleet tekemässä elokuvasta ”liian komediaa”, vaan siitä, että ohjaajat halusivat näyttelijöiden improvisoivan, ja tämä tyyli käänsi elokuvaa vähitellen käsikirjoitukseen luottaneiden Kasdanin ja Kennedyn mielestä väärään suuntaan.

Tämä tuntuu naurettavan pieneltä syyltä saada potkut työstä, johon nimenomaan Kasdan ehdottomasti Lordin ja Millerin halusi, ja josta Lord ja Miller vaikuttivat yhtä aidon innostuneilta kuin vaikkapa JJ Abrams ja Gareth Edwards aiemmin. Tai naurettavan pieneltä syyltä antaa potkut alalla, jossa pelkät tiedot lisäkuvauksista nostattivat viime kesänä huhuja Rogue Onen kriisistä. Ehdottomasti se tuntuu näin ilmaistuna ristiriidalta, josta olisi pitänyt selvitä puhumalla ja kompromissilla.

Mutta lopulta riidassa ei olekaan voinut olla kyse vain metodista, vaan taiteellisesta kontrollista. Siitäkin viikon sisällä julkaistut raportit antavat hyvin yhtenäisen kuvan: Lord ja Miller eivät suostuneet antamaan periksi visiostaan, eivätkä missään nimessä olisi suostuneet (Edwardsin ja Rogue Onen tapaan) hyväksymään jotakuta toista korjaamaan heidän elokuvaansa lisäkuvauksissa. Tällä kertaa se joku olisi ilmeisesti ollut Kasdan, kertoi The Hollywood Reporter. StarWarsNewsNet taas väittää lähteidensä mukaan ohjaajien ilmoittaneen haluavansa hoitaa uusintakuvaukset itse tai he lähtisivät – mikä siis tarkoittaisi, että he pelasivat työllään ja elokuvallaan niin sanotusti upporikasta ja rutiköyhää. (Ja hävisivät.)

Tajusin juuri, että taidamme joutua käyttämään tätä kuvaa Lordista ja Milleristä Han Solo -leffan ohjaimissa vielä pitkään.

Yhtä hämmentävää kuin on se, että näin pikkumainen sotku kasvoi näin pahaksi, on se, että Lord ja Miller eivät käsittäneet, missä oikein olivat töissä. Asiahan on nimittäin niin, että Star Wars ei ole enää yksinvaltaisen ohjaajan franchise. Voisi jopa sanoa, että sitä enemmän se on juuri kirjoittajan franchise – mutta niin, että sanalla ”kirjoittaja” ei todellakaan tarkoiteta yksin elokuvaan merkittyä käsikirjoittajaa, vaan sitä kollektiivia, johon kuuluvat käsikirjoittaja(t), ohjaaja(t), tuottaja ja Lucasfilmin noin kymmenpäinen tarinaryhmä, jonka äänekkäin puhemies Pablo Hidalgo vetoaa Twitterissä koko ajan siihen, kuinka jokainen kaanonia ohjaava päätös perustuu kulloinkin kerrottavaan tarinaan. Kathleen Kennedyn johtama Lucasfilm haluaa kertoa suurta yleisöä ihastuttavia tarinoita, eikä niistä päätä yksin kukaan.

(Kokonaan oma asiansa on, onko tämä asiaintila tuottanut aivan erinomaisen hyviä tuloksia: olen ollut hyvin avoin siitä, että mielestäni Rogue One oli nimenomaan tarinallisesti rikki, ja elokuvan hyvien ainesten luotsaaminen koherentimmaksi kertomukseksi olisi kipeästi kaivannut yhtä näkemyksellistä taiteellista johtajaa. Mutta Solo-soolon kohdallahan tästä ei pitäisi olla kyse, koska elokuvan käsikirjoituksesta vastaa kolmen Star Warsin kirjoittaja Kasdan [yhdessä poikansa kanssa]. Kasdanien Solo-käsikirjoitusta ovat koko ajan kehuneet kaikki.)

Heitän tähän toisenkin mielenkiintoisen sivuraiteen: laatumedia The Hollywood Reporter ja aktiivinen fanisivu StarWarsNewsNet ovat yllä linkatuissa jutuissaan kiinnostavasti täysin eri mieltä siitä, piileekö Solo-leffassa ohjaustakin vaikeammin korjattavia ongelmia vai ei. THR:n lähteiden mukaan Lucasfilmillä ei oltu tyytyväisiä Alden Ehrenreichin suoritukseen pääosassa, ja häntä auttamaan palkattiin kesken kuvausten näyttelijävalmentaja. SWNN:n lähteiden mukaan taas juuri Ehrenreich oli ensimmäisenä vakavasti huolestunut elokuvan ja Solon hahmon kehityksestä, ja otti huolistaan yhteyttä ylöspäin. SWNN:n lähde kuvailee Lordin ja Millerin Solon vertautuvan jopa ”Jim Carreyn suoritukseen Ace Venturassa”, mikä ainakin minua puistattaa, mutta lausunnon luotettavuus jää siis aivan ilmaan.

Ace Ventura (1994). Tämä oli kuulkaa ihan menestysleffa joskus.

Solo-sotkun tilanne on ylipäänsä hyvin kiinnostava, mutta pitää muistaa, että nythän elokuva tietenkin muuttuu. Lordin ja Millerin visio jää (todennäköisesti vuosikausiksi) pelkän jossittelun varaan. Emme pääse tai joudu näkemään Han Venturaa sen paremmin kuin Everything is Awesome Landoakaan, ja nähtäväksi jää, kuinka suuri osa lopullisen elokuvan hahmokohtauksista ylipäätään on Lordin ja Millerin ajalta, vaikka kuvauksia olikin potkujen hetkellä jäljellä enää noin neljännes. Merkittävät hahmohetket on nimittäin helppo korvata uusilla lisäkuvausvaiheessa – jälleen, niin tehtiin suurelta osin Rogue Onessakin, eikä sen viivästymisestä edes ollut silloin mitään puhetta. Solo-leffan ensi-illan siirtyminen on tässä vaiheessa jopa todennäköistä, mutta ei missään nimessä varmaa. Ron Howard on, niin kuin meillä töissä sanotaan, amatimies.

Yritän kuitenkin palata varsinaisille raiteille, sillä oikeastaan minun piti päästä tässä tekstissä sanomaan sanasiani siitä Lucasfilmin ja Star Warsin oletetusta ja mahdollisesta kriisistä, jonka Solo-ohjaajien potkujen väitetään nyt tuovan pintaan.

Seuraavan kappaleen sanat olette saattaneet lukea viikon sisällä esimerkiksi Forbesista, io9:stä tai jopa fanisivu Star Wars Underworldista. Solo-ohjaajien potkut kertovat Kathleen Kennedyn sairaalloisesta mikromanageroinnista ja Disney-yhtiön giganttisiin tulospaineisiin perustuvasta kyvyttömyydestä ottaa todellisia riskejä Star Warsin kanssa. Kennedy luulee ehkä itsekin haluavansa ottaa niitä, palkkaamalla ohjaajiksi Edwardsin, Josh Trankin ja Lordin ja Millerin kaltaisia nuoria ja tuoreita visionäärejä, mutta kun elokuvia todella tehdään, hän itse asiassa kammoaa niitä. Kennedy ei halua saada visionäärien vapaasti toteuttamia visioita, vaan JJ Abramsin elokuvien tai Marvel-leffojen kaltaista turvallisen sujuvaa viihdettä, jonka tekemisen hän tuntee suojattejaan paremmin. Hän puhuu medialle ja faneille uusien tarinoiden kertomisesta, mutta haluaa todellisuudessa kaiken uuden Star Warsin kytkeytyvän tiukasti originaalitrilogiaan ja jopa toistavan sen juonikuvioita. Yksinkertaisesti: Star Wars, erityisesti päätuotteissaan elokuvissa, on liian menestyksekäs ja liian tärkeä franchise, että sen kanssa todella otettaisiin riskejä, vaikka eräidenkin Lego-ohjaajien särmikäs näkemys olisi voinut olla kiinnostavampi kuin vaniljainen kesäleffa.

Tämä siis minun kärjistävänä teorioiden tiivistyksenä. En itse allekirjoita tilanteen kuvaa aivan noin jyrkkänä, mutta kaikessa tuossa on paljon totta. Erityisesti ei käy kiertäminen sitä tosiseikkaa, että standalone-elokuvien vapaudesta kertoo huonoa se, että jokaisen tekeillä olleista kolmesta filmistä ohjaaja on käytännössä joutunut väistymään, vaikka Edwards tosiaan pysyikin mukana loppuun asti ja sai pitää tittelinsä Rogue Onen lopputeksteissäkin. Ja jos Millerin ja Lordin lähdössä oli tosiaan lopultakin kyse vain epäonnisen pitkälle edenneistä taiteellisista erimielisyyksistä eikä Josh Trankin tapaan täysin holtittomasta käytöksestä Fantastic Four –kuvauksissa (jonka perusteella hän siis sai lähteä Boba Fett -elokuvastakin), niin ainakin on todella, todella vaikea kuvitella, että kolmannen standalone-elokuvan ohjaajaksi näissä oloissa julkistettaisiin taas uusi 1-2 elokuvaa ohjannut lupaava nuorukainen. (Telkkarin puolella taitojaan hioneet ja animaatioilla menestyneet Lord ja Miller ovat Edwardsiin ja Trankiin verrattuna kokeneita Hollywood-tekijöitä, mutta Solo olisi ollut heillekin vasta toinen pitkä näytelmäelokuva.) Toistan juhannuksen epäilykseni: en ihmettelisi yhtään, jos se olisi Ron Howard.

Mutta onko kriisi tämännäköinen? Tai siis…jos ”eräästä näkökulmasta” onkin, kuten Obi-Wan sanoisi, niin onko tämä ainoa näkökulma?

Toinen näkökulma, olkaa hyvä. The Force Awakens oli paitsi kaupallinen jättimenestys, myös erittäin onnistunut uudelleenkäynnistys, joka tuntui samaan aikaan tutulta että päivitti Star Wars -tarinankerronnan tähän aikaan. Rogue One oli niin ikään menestys, toisten mielestä myös elokuvana onnistunut, joka tapauksessa verrattain rohkeasti erilainen tarina – jo esimerkiksi siksi, että se ei ollut ”origin story”, jollaisena standalone-leffojen idea Disneyn osakkeenomistajille alunperin esiteltiin.

Seuraava episodi The Last Jedi on kaikesta päätellen valmistumassa Rian Johnsonin – elokuvansa ainoan kreditoidun käsikirjoittajan ja ohjaajan – käsissä vakaasti ja ongelmitta. Johnson on vieläpä vakuuttanut saaneensa suuremmat taiteelliset vapaudet kuin odottikaan, saaden muun muassa hyvin vapaasti päättää, mihin suuntaan tarina The Force Awakensin käynnistyksen jälkeen ylipäätään etenisi. Johnson oli valituksi tullessaan parikin piirua Edwardsia tai Trankia kokeneempi elokuvantekijä, mutta ei missään nimessä Abramsin kaltainen suureksi vakiintunut nimi – mutta kaikesta päätellen hän on sitä vuoden loppuun mennessä.

Uuden trilogian päätösosa muhii Colin Trevorrown ohjauksessa vakan alla, mutta vaikka itse en välittänyt sen paremmin hänen Jurassic Worldistaan kuin Safety Not Guaranteedistakaan, on täysin kohtuutonta, että eräät mediat vihjaavat nyt suoraan, että Trevorrowlle voisi antaa kaavan jatkeeksi seuraavat potkut ihan vain siksi, että hänen tuorein elokuvan The Book of Henry on useimpien mielestä huono. Itse asiassa mikään ei tarjoa todistetta, että Trevorrow ja hänen kirjoittajaparinsa Derek Connolly olisivat pilaamassa Star Warsia: Jurassic World todistaa heidän kykenevän luotsaamaan isoa tuotantoa ja Lucasfilmin tarinaryhmä pitää huolen, että uusi trilogia saa arvoisensa lopun (sillä kuten Trevorrow itse on sanonut: ”It’s not me alone, it’s a whole team”). Jos halutaan tässä vaiheessa, ennen episodi VIII:n ensi-iltaa ja IX:n kuvauksia, huutaa Trevorrown elokuvan tulevan epäonnistumaan, paras peruste niille huudoille on Carrie Fisherin puuttuminen episodista, jossa hänen hahmollaan Leia Organalla piti olla tärkeä rooli – mutta se ongelmahan ei missään nimessä johdu sen paremmin Trevorrowsta, Kennedystä, Lucasfilmistä kuin Disneystäkään.

Tämä sarjako kriisissä? Katsokaa tämä traileri uudelleen. Tuliko viboja?

Yritän pitää pitkän kirjoituksen fokuksen elokuvissa, mutta niiden ulkopuolisesta Star Warsista on pakko heittää vielä kasaan pari todistetta kriisi-argumentteja vastaan. Uuden kaanonin korkeaprofiilisimmat kirjat, Jedin paluun jälkeistä maailmaa vakavasti kartoittavan Aftermath-trilogian, kirjoitti Chuck Wendig mielipiteitä jakavalla preesens-tyylillä ja kyllästettynä huomattavan originellilla huumorilla. Marvelin uudet Star Wars -sarjakuvat henkivät liki joka numerossaan niin rakkautta päähenkilöihinsä kuin hämmentävän camp-henkisiin uusiopahiksiin tavalla, josta on selvää, että kyse on nimenomaan aina kirjoittajien vetämästä kerronnasta. Suosittu ja toimiva Rebels päättyy ensi vuonna jo neljänteen kauteensa, siis bisnesmielessä kesken – ehkä kaikkein paras todiste siitä, että ei näitä tarinoita pelkästään tuttuuden ja toiston kautta rahaa tahkoten tehdä.

Minusta Star Wars on kaikkiaan nyt sitä, mitä se lupasikin Disneyn kaudella olla: entistä parempaa ja entistä hallitummin yhteensopivaa. On ehkä totta, että – kuten Io9:n kirjoittaja argumentoi – se on tasaisuudessaan myös aavistuksen tylsempää kuin entinen expanded universe ja Lucasin elokuvat olivat, mutta koska entinen expanded universe tarkoitti usein helmien etsimistä heinäsuovista ja Lucasin prequelien onnistuneisuudestakin voidaan aina puhua illan jos toisenkin verran, otan laadun perustason noston vastaan vain kiitollisena. On kai aivan selvää, että Rogue Onekin on parempi seikkailu- ja SW-elokuva kuin yksikään prequeleista, vaikka se monilla mittareilla olikin myös turvallisempi ja laskelmoidumpi kuin Lucasin näkemykset.

Tuorein Star Wars -sarjistarina The Screaming Citadel: tajuntaa imeviä vampyyreja ja mielenohjausta. En voi sanoa täysin tykänneeni, mutta hahmosuhteet toimivat täysillä.

Voisiko siis kuitenkin olla, että Rogue One kärsi tarinaa ymmärtävän käsikirjoittajan puutteesta tavalla, joka on jo korjattu kaikkiin tekeillä oleviin seuraaviin Star Wars -elokuviin palkkaamalla niihin visionäärisemmät kirjoittajat? Ja että Josh Trankin valinta oli varhainen virhe, joka korjattiin hyvissä ajoin ennen miinan laukeamista niin, että useimmat ovat riskin jo unohtaneet? Ja että Lordin ja Millerin konflikti Kennedyn ja Kasdanin kanssa taas oli valitettava, mutta pohjimmiltaan pahaa tahtomaton asioiden riita? Ja että se, että näitä ongelmia näin kasautuu, on siis vain surkeiden sattumusten sarja, ei todiste rakenteellisesta ongelmasta?

Ja että seuraava standalone-elokuva saa ohjaajakseen ja kirjoittajakseen vakaat ammattilaiset, jotka tietävät alusta alkaen studion työryhmämäisen toimintatavan, mutta tekevät sen puitteissa elokuvastaan omaperäisen ja onnistuneen? Ja että Johnsonin lisäksi Trevorrow toimittaa meille saagaan sopivan, onnistuneen episodin? Ja että sitä seuraavaksi Star Wars -elokuvatuotannoksi, siis episodielokuvien päätyttyä, julkistetaan jotain franchisea aidosti uudistavaa, vaikkapa kauas jedien historiaan sijoittuva elokuva?

Toivottavasti.

Upouutta aivan virallista Star Wars -katsottavaa! Pääosissa muun muassa Daisy Ridley ja Felicity Jones! Ilmaiseksi Youtubessa!

…animaationa, alle kolmen minuutin pätkissä.

Forces of Destiny, kesän Star Wars -piristys, on täällä. Kahdeksan pientä jaksoa julkaistaan päivittäin, ja niistä puolet on jo ulkona. Niiden pääosissa esiintyvät Rey, Leia ja Ahsoka:

Rehellisesti sanottuna mikään näistä pätkissä ei ole suurta Star Warsia eikä suurta animaatiota, mutta mikäpäs siinä. Onhan sentään sykähdyttävää kuulla Daisy Ridleyn uutta replikointia oikeasti Reynä jo nyt, Episodi VIII:aa odotellessa, vaikka hän lähinnä huutaisikin BB-8:n nimeä.

Formaatiltaan sarja on läheistä sukua Genndy Tartakovskyn Clone Warsille, jota julkaistiin aikanaan episodien II ja III välissä. Sen viehätys oli paitsi tätä villimmässä animaatiossa, myös siinä, että tuolloin katsoja saattoi ajatella sitä puolivirallisena episodi II.5:nä Sithin kostoa odotellessa. Paljon myöhemminhän George Lucas tosin pudotti Tartakovskyn sarjan ykköskaanonistaan, ja nosti sen tilalle viralliseksi Kloonisotien kuvitukseksi Dave Filonin pitemmän The Clone Wars -animaatiosarjan, joka olikin aiempaa sarjaa (ja tätä uutta) selvästi ”enemmän tv-sarja”.

Hauska on tavata tuttuja!

Reyn ja Leian nyt julkaistut miniepisodit tapahtuvat elokuvien keskellä, ja koska Lucasfilm suhtautuu näihinkin pätkiin kaanonina, voimme tietysti nyt ajatella nämä tapahtumat The Force Awakensin ja Jedin paluun sisälle. Ahsokan jakso taas kuuluu jonnekin The Clone Warsin keskelle. Mitään mullistavaa ne eivät kylläkään katsomiskokemukseen lisää. Päällimmäisenä jään vain miettimään, mitä ILM:n otuspajan suunnittelijat mahtavat ajatella animaattorien tulkinnasta heidän hiekkapistiäisensä todellisesta olemuksesta…

Forces of Destinyn kirjoittajan Jennifer Muron mukaan tässä naissankareihin keskittyvässä sarjassa nähdään arkipäivän sankaruutta. Niin varmasti, mutta eikö näistä olisi voinut mielikuvituksekkaampiakin visioida? Miniatyyripituuden puitteet tunnustaen, tosin.

Nyt nähtyjen pätkien jälkeen luvassa ovat vielä ainakin Rogue Onen Jyn Erson ja Rebelsin Sabine Wrenin tarinat. En tarkoita ilkeillä, mutta Muro taitaa osua naulan kantaan omissa sanoissaan koskien Jynin jaksoa: ”Nämä eivät ehkä ole eeppisiä hetkiä, mutta on kiva saada kurkistaa pieniä hetkiä.”

Okei, minut on aika helppo yllyttää kokoamaan listoja.

Eräässä Facebookin suomalaisista Star Wars -ryhmistä kyseltiin vähän aikaa sitten suomeksi julkaistujen Star Wars -sarjakuvien kattavan listan perään. Sellaista ei minunkaan tietääkseni missään ollut – mutta omasta hyllystäni saisin sen kyllä koottua…

Kaikki Suomessa julkaistut Star Wars -sarjakuvat mahtuvat pöydälle riviin, ja jää vielä tilaakin. (kuva: Aki Jörgensen)

Siispä tein niin. Olkaa hyvä: Kaikki suomeksi julkaistut Star Wars -sarjakuvat.

Julkaisen listan tavanomaisen blogipostauksen sijaan tässä blogissa pysyvämmin esillä pysyvänä sivuna, vaikka (valitettavasti!) listaan ei ole tietääkseni odotettavissa täydennyksiä. Vaikka Marvelin 1970-80-lukujen tuotanto ja Dark Horsen kaudenkin (1991-2014) alkuajoilta on suomennettu ihan kelvollinen sivumäärä tarinoita, edellisestä suomalaisesta Star Wars -sarjakuvajulkaisusta on tätä kirjoittaessani jo kuusi vuotta – ja jo kauan sitä ennenkin ne olivat käyneet harvinaisiksi.

Käytänkin tässä yhteydessä tilaisuuden sanoakseni sanaseni arvioiden Suomessa julkaistun Star Wars -sarjakuvasisällön laatua…

Kaiken alku: niin sanottu Rogue Onen jatko-osa -kohtaus. Ensimmäinen Star Wars -sarjakuva, ensimmäisen elokuvan sarjakuvasovitus. Suomeksi heti 1977. Huomatkaa sympaattinen väritysvirhe Vaderin hanskassa.

Semicin 1970-80-lukujen julkaisutyöstä en tohdi pahaa sanaa sanoa. Totta, tarinat julkaistiin paikoin auttamattoman väärässä järjestyksessä, ja harmin paikka, lehti lopetettiin vaikka julkaisemattomia alkuperäistarinoita olisi ollut vielä hyvinkin vuosikerran verran jäljellä, mutta ymmärtääkseni Semic toimi Suomessa tanskalaisten levittäjien varassa. Joka tapauksessa on hienoa, että klassikkoa julkaistiin Suomessa noinkin hyvin. Saan jatkuvia nostalgiasäväreitä 1980-luvun sarjisten painojäljestä ja lehden kirjepalstakin on nykyään mahtavaa luettavaa (”tulossa on vielä kolme elokuvaa siitä, mitä Lukelle myöhemmin tapahtuu, mutta nyt Tähtien sodassa aiotaan pitää muutaman vuoden tauko”).

Mitä tulee Marvelin originaalitarinoiden laatuun sinänsä, on sekin minusta paljon nykyistä mainettaan parempaa – etenkin kun ottaa huomioon, että näitä tarinoita ei todellakaan koordinoinut järkeenkäypään kaanoniin pyrkivä tarinaryhmä. Lehdessä julkaistiin useita yksittäistarinoita, jotka pärjäävät laadussa aivan nykyiselle Marvelin SW-jatkumolle (Muisto Alderaanista, vaikkapa). Originaalitrilogian elokuvien sarjakuvasovitukset ovat kaikki omalla tavallaan upeita, mitä ei todellakaan voi sanoa prequelien vastaavista. Lehden viimeisten 12 numeron pitkä juoni toisen galaksin nagai-rodun invaasiosta heijastui myöhemmin sekä New Jedi Order -kirjoihin että aivan tuoreisiinkin romaaneihin, eikä ole lainkaan sanottua, että se kalpenisi vertailussa. Tosin on suomalaisen lukijan nostalgialasien alta huomattava, että Semic onnistui ilmeisesti sattumalta väistämään muutamat Marvelin kauden legendaarisimmat kalkkunapisteet, kuten Jaxxxon-avaruuskanin ja uhups-kanonisen flashback-jakson, jossa seikkailevat Ben Kenobi, Anakin Skywalker ja Darth Vader.

Pitkä, sanaton taistelu: Luke vastaan Lumiya. Marvelin Star Warsin ansaitusti muistetuimpiin kuuluva jakso numeroista 95-96 (Suomessa 7/87).

1990-luvulla suomalaisten julkaisijoiden vainu heräsi ilahduttavasti jo hieman ennen special editioneja ja suurta huumaa. Semic uusintajulkaisi originaalitrilogian sarjakuvaversiot lehtipisteisiin vuonna 1996 ja seurasi niitä kolmeen lehteen jaettuina Dark Empiren, sen jatko-osan ja Shadows of the Empiren suomennoksilla. Omalle Star Wars -historialleni nämä osuivat hyvin herkkään kohtaan, enkä lähde vähättelemään etenkin Dark Empiren merkitystä koko fanisuhteeni vakavoitumisessa. Kappaleideni lukukerrat näkyvät sivujen alalaidan taitoksissa.

Harmi vain, että ilmeisesti myynti ei kantanut kovin pitkälle, koska Semicin julkaisut jäivät kuitenkin näihin. Myöhemmin lehtien hinnat nousivat nimittäin divareissa ainakin joksikin aikaa korkealle, sillä eihän näitä ollut vielä pitkään aikaan helppo löytää mistään englanniksikaan. Ehkä Dark Empiren kakkososan sijaan olisi kannattanut julkaista jotain terävämpää…?

Musta keisari. Dark Horsen SW-kauden avaus, koko Star Warsin 1990-luvun uuden tulemisen airuita ja tämän blogin kirjoittajalle kai ikuisesti se suurin Star Wars -sarjakuvakokemus. Suomeksi Semicin lehdissä vuonna 1996.

Pimeän uhan ensi-ilta toi sitten aivan uudenlaisen tilanteen: yhtäkkiä Star Wars olikin niin kaikkialla, että jopa tässä pohjoisessa maassa julkaistiin aiheesta kuukausittaista sarjakuvalehteä. Yhtyneiden Kuvalehtien SW-lehti oli siis luontevasti tärkeä kiinnekohta täkäläiselle faniyleisölle. Sen kirjepalstalta – jonka Lucasfilm sitten jossain vaiheessa käytännössä lakkautti vaatimalla kaikkien julkaistavien tekstien lähettämistä käännettyinä tarkistettavaksi Yhdysvaltoihin – kasvoi myös varsin suoraan se yhteisö, joka siirtyi nettiin Suomen Star Wars -fanit -keskustelufoorumille.

Mutta niin merkityksellinen kuin lehti minullekin silloin oli, on numeroiden selaamisella tänään väistämättä muistoja latistava vaikutus. Lehden painojälki on niin karmean harmaata, että epäilen jonkin kemiallisen reaktion iskeneen lehtiini, ja niin hyvätkin tarinat latistuvat. Eikä niitä hyviä ole joukossa lainkaan tarpeeksi: surullisen suuren osan lehdestä täyttävät esimerkiksi Ki-Adi Mundin tylsät seikkailut ajalta, jolloin Dark Horse ei vielä ollut keksinyt, millaisia prequel-sidonnaisia tarinoita kertoa. Niitä julkaisseesta Yhdysvaltojen Republic-lehdestä kasvoi muuten myöhemmin todella ässä tarina-alusta kloonisodat-sarjakuville, mutta siinä vaiheessa Yhtyneiden lehti oli jo lakkautettu.

Loppujen lopuksi Yhtyneet Kuvalehdet taisikin kärsiä aineisto-ongelmasta: Dark Horse -kustantamo julkaisi 1990-luvulla vain minisarjoja, ja keskittyi niissä sinänsä kunnianhimoisesti Star Wars -galaksin kartoittamattomiin kolkkiin kuten muinaishistoriaan (Tales of the Jedi, valitettavasti ei suomennettu) ja kapinaliiton hävittäjälentäjiin (Rogue Squadron, valitettavasti ei suomennettu) tai hyvin vaihtelevalla laadulla Boba Fettin ja Jabba Huttin kaltaisiin sivuhenkilöihin (valitettavasti näitä on suomennettu). Dark Horse kyllä ryhtyi aikanaan kertomaan myös elokuvien päähenkilöistä tarinoita, jotka olisivat saattaneet paremmin vastata suomalaisenkin yleisön odotuksia – mutta, jälleen, tämä tapahtui vasta, kun Yhtyneiden lehti oli jo lakkautettu.

Liitto. Poikkeuksellinen tarina, jossa kirjailija Michael A. Stackpole vei Luke Skywalkerin ja Mara Jaden naimisiin, jäi monen Yhtyneiden Kuvalehtien lehden lukijan meleen numeroista 10/00-1/01. Kyseessä oli Dark Horsen kaudella yleisestikin harvinainen ”Skywalkerien sukujuonta edistävä” tarina.

Yhtyneiden Kuvalehtien lehden lopun eli joulukuun 2002 jälkeen Suomessa ei ole julkaistu säännöllisesti Star Wars -sarjakuvaa. Epäsäännöllisesti sitä sen sijaan julkaistiin vielä kymmenen vuoden ajan: asialla oli jopa neljä kustantajaa.

Klassisen sarjakuvan suuri suomalainen kustantaja Jalava julkaisi vuosina 2003-2004 klassista Star Wars -sanomalehtisarjakuvaa. Archie Goodwinin tarinat ja Al Williamsonin taide ovat erinomaisia, edelleen aivan koko saagan expanded universen kirkkaimmistoa. Harmi, että albumeja saatiin suomeksi vain kolme.

Goodwinin ja Williamsonin Star Wars 1980-luvun alusta. Mustaa ja valkoista, kauniita naisia ja komeita avaruusaluksia, Lucasin itsensä ihaileman Flash Gordonin hengessä. Suomeksi Jalavan albumeissa 2003-04.

Egmont, entisen Semicin nielaissut pohjoismainen kustantaja, julkaisi 2003-2011 muutamia satunnaisia albumeita, kuten niitä parempia Republic-numeroita, Sithin koston kehnon sarjakuvituksen ja The Old Republic -peliin liittyviä sarjakuvia. Parempaakin materiaalia olisi ollut tällöin saatavilla. Elettiin kuitenkin yleisemminkin suomalaisen sarjakuvan lehtipistejulkaisun hiipumista – ehkä jonkun olisi pitänyt yrittää viedä Star Wars -sarjakuvat suoraan kirjakauppojen puolelle?

No, joku yrittikin: Tieto- ja lastenkirjallisuuden kustantaja Readme.fi pääsi Star Warsiin käsiksi ilmeisesti päädyttyään Bonnierin omistukseen vuonna 2008. Jostain käsittämättömästä syystä se julkaisi heti toisena SW-julkaisunaan uusinnan Egmontin kuusi vuotta aiemmin julkaisemasta Petos-albumista, joka ei todellakaan alunperinkään kuulunut Dark Horsen SW-katalogin suuruuksiin. Readmen painos oli tosin kiiltävine sivuineen Egmontin versiota parempi, mutta ei tällaiseen olisi tarvinnut suomalaisia SW-panoksia tuhlata.

Petos, Empire-alkuperäislehden avaustarina, käännettiin suomeksi vuosina 2003 ja 2009. Kerta olisi kyllä riittänyt hyvin.

Lisää uusintoja seurasi perässä. Readme.fi julkaisi neljä Dark Horsen ja Marvelin vanhoja tarinoita kokoavaa kovakantista kirjaa, jotka sinänsä kyllä paketteina toimivat kelpo sisäänheittopisteinä SW-sarjisten maailmaan, mutta jotka sisälsivät huomattavan monta Semicin tai Yhtyneiden Kuvalehtien jo suomeksi julkaisemaa tarinaa. Kovakantisista viimeinen, Varhaiset voitot, on käännös Dark Horsen Omnibus-kirjaston kokoelmasta Early Victories, ja se sisältää kiusallisesti jopa yhden pitkän tarinan verran uusintaa Readme.fin omasta edellisestä kokoelmasarjasta Luke Skywalker – galaksin viimeinen toivo. Kustantamo aikoi alunperin jatkaakin Omnibusien parissa, sillä kustannusohjelmassa oli Shadows of the Empire -kirja – joka sekin olisi siis tarkoittanut nimiosaltaan uusintaa 1990-luvun lehdet ostaneille. Edellisten kysyntä taisi kuitenkin taas jäädä liian pieneksi: sitä ei enää julkaistu.

(Se neljäs Yhtyneiden Kuvalehtien jälkeinen suomalainen SW-kustantaja oli manga-julkaisija Pauna Media Group, joka julkaisi vuonna 2007 kummallisen kaksiosaisen kuriositeetin nimeltä Star Wars Manga: Musta/Hopea, jota ei ole julkaistu koskaan edes Yhdysvalloissa.)

Readme.fin jälkeen yrittäjiä ei ole enää ilmaantunut, vaikka Star Wars kyllä sopisi hyvin esimerkiksi supersankarisarjakuvaa nykyisin julkaisevan RW-kustannuksen plakkariin. Ainakin tällä erää suomeksi julkaistu Star Wars -sarjakuvien tarjonta päättyy kutakuinkin alkuperäisjulkaisujen vuoteen 2005. Prequelien jälkeiseltä ajalta on siis suomeksi julkaistu vain muutama tarina. Eikä Marvelin nykyisestä, vuonna 2015 alkaneesta ja elokuvien kaanoniin tällä hetkellä laskettavasta jatkumosta ole siis suomennettu tarinan tarinaa.

Sodan väärällä puolella, yksi tuoreimmista suomennetuista SW-sarjakuvista, on sekin alunperin jo vuodelta 2005. Suomeksi Readme.fi:n kokoelmassa Luke Skywalker – galaksin viimeinen toivo II (2009).

Kustantamoja on silti turha syyttää. Suomen markkinat ovat vain 2000-luvulla osoittautuneet kerta toisensa jälkeen liian pieniksi Star Warsin kaltaiselle sarjakuvalle. Ylipäätään Suomen sarjakuvamarkkinat ovat pienet, vaikka yrittäjiä onneksi jatkuvasti riittääkin. Kirjaston hyllystä voitte huviksenne laskea, kuinka monet ovat ne sarjat, joiden julkaiseminen Suomessa on jäänyt kesken (monet!). Kustantamot eivät tee hyväntekeväisyyttä, vaikka kulttuuritekoja ajoittain tekevätkin.

Yhtyneiden Kuvalehtien SW-lehden lopun jälkeen ongelmaan ovat varmasti liittyneet jatkuvasti parantuneet mahdollisuudet lukea tämänkaltaista sarjakuvaa alkukielellä, joko tilaamalla kokoelmia nettikaupoista tai lukemalla lehtiä digitaalisesti. Esimerkiksi minä luen nykyisin Marvelin sarjiksia tabletilla jenkkien tahtiin – tosin maksan kyllä numeroistani kohtalaisen suolaisia hintoja niin tehdäkseni.

Mutta ehkä joku vielä jonain päivänä taas yrittää! Marvelin uusissa SW-sarjiksissa olisi kyllä hyviä tarinoita julkaistavaksi. Ja olisihan siellä takakatalogissakin vielä monia aukkoja…

Viime viikonlopun Disney D23-messuilla oli niin paljon Star Wars -uutisia kerrottavaksi, että niistä olisi voinut blogata melkein kuin Star Wars Celebrationista. Koska en ollut online näiden tapahtuessa, tunnen nyt olevani auttamatta myöhässä. Mutta näin vähän jälkikäteisenkin katsauksen ansaitsee kyllä ehdottomasti ainakin The Last Jedin behind the scenes -video, joka jo yksinään on täpösen täynnä kaikenlaista:

Crait-planeetan punaisen hiekan juoksuhaudat! Chewbaccan leirinuotio Ahch-Tolla! Sukelluskohtauksia! Daisy Ridley treenaamassa miekkailua kolmen vastustajan kanssa! Monta huhukuvauksissa esiintynyttä uutta otusta ihka elävinä! Vaikka sun mitä!

Näistä ´”behind the scenes -trailereista” on käytännössä jo muodostunut perinne, ja jälleen on todettava, että tämä nostattaa ainakin minun odotuksiani melkeinpä tavanomaisia trailereitakin enemmän. Pakko siis katsoa vielä tarkemmin. Tämä on niin täpösen täynnä kiinnostavia yksityiskohtia, että annan palaa kunnolla. Spoileriaste: yhdistelen alla behind the scenes -videon sisältöä aiempiin huhuihin, joista monista en ole kirjoittanut tässä blogissa aiemmin, joten herkimmät voivat tulkita osan kommenteistani miedoiksi spoilereiksi. Juonitapahtumien osalta kyse on kuitenkin puhtaasta spekulaatiosta!

Meillä on luola, jonka katosta roikkuu melkeinpä Matrixin ihmiskasvattamon mieleen tuovia palkoja, mutta kyllä ne ehkä sitten kuitenkin taitavat valaisimia olla. Myöhemmin videossa Mark Hamill ja ohjaaja Rian Johnson istuskelevat luolassa – todennäköisesti tässä samassa, ellei kyse ole sitten siitä videon luolasta, jonka pohjalla on vettä.

Millennium Falcon on jälleen myös studiossa – siis sen lisäksi, että aluksen jalusta rakennettiin Irlantiin ja koko alus törötti ulkokuvauspaikalla Englannissa.

Maanpinnan kiitureita – tai SW-universumin ”autoja”. Nämä voisivat liittyä Dubrovnikissa kuvattuun takaa-ajo-kohtaukseen, joka siis tapahtuisi Canto Bightin kasinoplaneetalla, kuten Vanity Fairin artikkelissa alkukesästä esiteltiin.

Tällä kameramiehellä on vakaa ote hommaansa. Kaivosplaneetta Crait kiehtoo minua väläys väläykseltä enemmän. Ohjaaja Johnson kertoi aiemmin, että kyse on kapinaliiton vanhasta, mutta aikaa sitten hylätystä tukikohdasta, ja punainen aine on mineraalia, jota planeetalta louhitaan. Teaseristahan tiedämme, että planeetalla käydään maataistelua, ja Johnsonin mukaan planeetta näyttelee tärkeää roolia The Last Jedissa. Mikähän siis mahtaa olla mineraalin käyttötarkoitus? Nouseeko planeetta yhtäkkiä arvoon arvaamattomaan molempien osapuolien taistellessa jostakin resurssista? Vai… (esitän toisen teorian aivan kohta).

Tässä Millennium Falconia ja Chewbaccaa kuvataan Englannissa juuri siellä, missä lavasteisiin kiipesi vuosi sitten monta kutsumatonta kulkijaakin. In universe tapahtumapaikka on tietenkin Luken eristyksen planeetta Ahch-To ja Falconin sija selvästi sama, mihin aluksen ja Chewien The Force Awakensin lopussa jätimme.

Leia ei ehdottomasti ole tässä D’Qarilla eli The Force Awakensin vastarinnan tukikohtaplaneetalla, jossa näimme hänet viimeksi. Sen sijaan planeetta on todennäköisesti Crait. Ja jos näin on, onko niin, että Craitilla sijaitseekin kapinal…siis vastarinnan nykyinen tukikohta?

Dubrovnik. Canto Bightia kuvattiin kuin kuvattiinkin siis aivan samoilla vanhan kaupungin rantamuureilla missä aiemmin Game of Thrones -sarjaa.

Kylo Renistä ehdittiin jo tähän asti julkaistun perusteella epäilemään, ettei ikoninen kypärä olisi tällä kertaa käytössä, mutta onpa toki sentään. Kylo eli Adam Driver nähdään tässä videossa vain studio/sisätiloissa, joten veikkailujen varaan vielä jää, mille planeetoille Vader-wannabemme tässä episodissa matkaa.

Mikähän tämä huone on? Osa Canto Bightin kasinoa vai ehkä jotain First Orderin suurjohtaja Snokeen liittyvää? Terävä punainen vaikuttaisi kuitenkin olevan osa lavastetta eikä jälkituotannossa tehosteilla korvattava väri.

The Force Awakensin sankaritrio plus tulokas Rose Tico (Kelly Marie Tran) samassa kuvassa. Daisy Ridleyn päällimmäinen takki ei kai ole elokuvavaate, mutta tällaisten kuvien olemassaolo antaa kyllä ymmärtää, että sankarimme kohtaisivat jossain kohtaa tätäkin episodia, vaikka aloittavatkin sen erillään.

Tämän hevosmaisen otuksen takapuoli tallentui Dubrovnikin paparazzien valokuviin. Niiden huhuraporttien perusteella konsensusveikkaus kuuluu, että Finn ja Rose ratsastavat (pakoon?) otuksen kyydissä. Hienoja otuksia sekä tämä että sitä videossa seuraava ”jääkettu”.

Tämä ja muutamat muut kuvat videossa antavat ymmärtää Reyn sukeltavan luolassa. Tapahtumapaikka on siis mitä todennäköisimmin Ahch-To. Rian Johnson lienee poiminut idean varhaisista The Force Awakens -tarinaluonnoksista, joissa Rey sukelsi toisen Kuolemantähden raunioihin Endorilla. Nyt veden alta saatetaan etsiä vastauksia jedien historiaan – tai ehkä jotain tuoreempaa… Aiemmin viikonloppuna eräät nimittäin bongasivat tuoreesta tuotejulkistuksesta, The Last Jedi -flipperistä, jotain, mikä näyttää epäilyttävästi vedenalaiselta X-Wingiltä.

Lupita Nyong’o eli Maz Kanata. En tällä hetkellä näe, mikä Mazin rooli tarinassa voisi olla. Veikkaan, että se ei ole kovin suuri. Ehkä ikivanha Maz tarjoilee loppupuolella, Ahch-Tolta lähdön jälkeen, jonkin palasen jedien historian arvoitukseen? Huomautettakoon kuitenkin, että The Force Awakensin kuvauksissa Maz oli mukana D’Qarilla, eikä elokuvassa näytetty, mitä hänelle tapahtui ikivanhan juottolansa tuhon jälkeen. Kenties Maz löytyykin seuraavassa episodissa vastarinnan parista, taistelemassa ”sitä ainoaa taistelua”?

Uusi hahmo, vara-amiraali Hondo (Laura Dern) kohtaa Leian. Tapaaminen näyttää sydämelliseltä, mutta ulkonäkö saattaa pettää – huhujen mukaan naisten välit eivät olisi aivan lämpimät.

Käsittääkseni missään ei ole vieläkään kerrottu, näytteleekö Chewbaccaa tällä kertaa Joonas Suotamo yksin vai yhä yhdessä Peter Mayhewn kanssa.

Muistattehan, kuinka Finn loukkaantui The Force Awakensin lopussa? Tai kuinka hän oli yhä koomassa (tai ainakin unessa) The Last Jedin teaserissa? Entä kuinka näyttelijä John Boyega kiusasi yleisöä uudella Star Wars -termillä ”bio-hexacrypt”? Ynnää nämä kaikki yhteen ja saat tämän kuvan: Finn heräämässä häntä korjanneesta laitteesta. Kiinnostavaa on kuitenkin se, että tämäkin kuva näyttäisi olevan samasta lokaatiosta kuin teaserin ja tämän videon muutkin vastarinnan tukikohta -kuvat – eikä se lokaatio siis ole D’Qar, jonne Finnin viimeksi jätimme.

Ensisilmäys Benicio del Toroon ”DJ”:n salaperäisessä roolissa. Hahmon henkilöllisyyteen vaikuttaisi liittyvän jotain merkityksellistä, mutta minulla ei ole tällä hetkellä hyvää teoriaa, mistä olisi kyse. Mukana kuvassa: BB-8. Mutta mistä se sitten kertookaan? Tämäkin miljöö voisi olla vastarinnan tukikohta, mutta voi se olla vaikkapa jokin avaruusaluskin.

Tässä on todennäköisesti Paige Tico, mekaanikko-Rosen sisko, jonka Vanity Fair mainitsi. Läheisten kuoleman motivoivalla asteikolla 1-10, kuinka todennäköistä mielestänne on, että Paigen käy huonosti?

Adam Driver treeenaa kahden pitkäsauvaisen taistelijan kanssa. StarWarsNewsNet, jonka kuvakaappauksia tässä muuten sujuvasti ja kiitollisena kierrätän, kysyy aiheellisesti: ketä vastaan Kylo tässä siis taistelee? Muita Renin ritareita? Snoken vartijoita? Jotain, joka ei tarkoittaisi kääntymistä omiaan vastaan? Kyse ei kuitenkaan näyttäisi olevan jedeistä (flashback-kohtauksessakaan) eikä ainakaan Lukesta ja Reystä, koska vastustajien aseet eivät ole valomiekkoja.

Tässä sen sijaan voisi erittäin todennäköisesti olla kyse Reyn taistelusta Renin ritarien kanssa. Miten moniin The Force Awakensin arvoituksiin The Last Jedi onkaan palaamassa!

Canto Bightin kasino eli Dubrovnikin kuvauskohteen (studiossa toteutetut) sisätilat. Johnson halusi viedä palasen elokuvaansa glamour-kohteeseen ainaisten perähikiä-planeettojen vastapainoksi (taas Vanity Fair). Tykkään!

Finn ja Rose (vasemmalla) näyttäisivät joutuneen vangeiksi. Tai sitten kuva hämää. Sehän meille kerrottiin jo aiemmin (mm. yhä vain jälleen Vanity Fair), että kaksikko lähtee suorittamaan yhdessä tärkeää tehtävää vihollislinjojen takana, ja siihen liittyen:

…tässä sitä tehtävää varmaankin suoritetaan. Kuten Rogue Onessa viimeksi ja aika monessa Star Wars -tarinassa aiemminkin, sankarimme naamioituvat vihollisiksi. Mutta tapahtuuko tämä siis sen jälkeen, kun Rose ja Finn ovat ensin jääneet vangeiksi (omissa vaatteissaan)?

Tässäpä jännittävä kuva, jota en osaa selittää. Mitä nuo edes ovat? Kuka putoaa?

Monissa huhuissa kuvaillut porgit, Ahch-Ton alkuperäisasukkaat, näyttäytyvät. No, ovatko nämä nyt sitten liian söpöjä? Pehmolelumatskuu!

Olkaa hyvät, todistuskappale A. Siis tanssista SW-univers…eikun siis siitä, että Rey ja Finn kohtaavat uudessa episodissa. Planeettahan näyttäisi jälleen olevan Crait.

Ja videon loppu on tietenkin Carrie Fisherin kauniit kuvat -osastoa. Voih, snif, nyyh.

Pelkkä kuvakavalkadi riittää saamaan minut hihkumaan. Sen lomassa tämän behind the scenes -videon viesti on se sama, mitä olemme jo tottuneet kuulemaan: kaikki kehuvat Rian Johnsonin kuljettavan saagaa yllättäviin suuntiin. ”Rian on kirjoittanut tarinan, joka on odottamaton mutta oikea”, sanoo esimerkiksi Daisy Ridley.

Tämä on varmasti tärkeä osa episodi VIII:n markkinointistrategiaa: olihan merkittävin menestyksekkään edellisen episodin kritiikeistä se, että se oli turhankin lähellä alkuperäistä vuoden 1977 elokuvaa. Pelkän markkinoinnin lisäksi kaikki kehut yllättävistä suunnista vaikuttavat vilpittömiltä, joten on todella mielenkiintoista nähdä, kuinka perusteltuja ne lopulta ovat. Kuten minäkin kirjoitin kuukausi sitten, todella moni seikka The Last Jedissa on joka tapauksessa voimakkaan lähellä Imperiumin vastaiskua johtuen suoraan edellisen episodin lopputilanteesta ja toisaalta selvästi myös Johnsonin käsikirjoituksesta. Tämäkin teaser tuntuu nimittäin esimerkiksi kertovan meille, että vastarinta on vaihtanut yavinmaisen D’Qarin hothmaiseen Craitiin, jälleen aivan originaalitrilogiaa myötäillen.

Tuon aiemman kirjoitukseni alussa muuten mainitsin japanilaisen mainoslehtisen, jossa vihjailtiin The Last Jedin sisältävän suuren yllätyskäänteen. Spekuloin tuolloin yhtenä vahvana vaihtoehtona yllätyskäänteen liittyvän jedien ja Voiman historiaan, jota elokuvassa joka tapauksessa puidaan. Mene ja tiedä, mutta D23:ssa The Last Jedin kerrottiin kertovan tästä:

“In Lucasfilm’s Star Wars: The Last Jedi, the Skywalker saga continues as the heroes of The Force Awakens join the galactic legends in an epic adventure that unlocks age-old mysteries of the Force and shocking revelations of the past. Star Wars: The Last Jedi opens in U.S. theaters on December 15, 2017.”

D23:n The Last Jedi -paneelia ei julkaistu nettiin, mutta siitä kerrotun perusteella behind the scenes -videota kummempia uutisia lavalla ei kuultu. Uudet näyttelijät Dern, Tran ja del Toro pääsivät lavalle (kuvia virallisen sivun raportissa), ja yleisölle kerrottiin muun muassa Tranin vaellelleen kuvauspaikoilla ”haluten kokea mahdollisimman paljon häiritsemättä ketään” (en voi häntä syyttää). Finnin ja kapteeni Phasman välisestä taistelusta vihjailtiin, mutta tämäkin yhteenotto oli joka tapauksessa vain ajan kysymys. Kaikkiaan vaikuttaa siltä, että me muualla olleet jäimme paitsi vain ohjaaja-kirjoittaja-kuvausvalokuvaaja Johnsonin mustavalkokuvien uusimmasta näytesatsista.

Niin, ja hienoja olivat myös tuoreet julisteet. Vuoden muotivärihän näyttää olevan punainen. Niistä tähän vielä yksi:

Kävi niin, että tämä blogi oli loppukesän tauolla. Syistä keskeisin olivat omat hääni ja niihin liittyvä puuhastelu.

Kiitos kysymästä, erinomaisen hyvin – ja niinpä ajattelinkin näin tuorein muistoin palata blogin teemoihin tästä suunnasta. Meidän häämme eivät olleet Star Wars -teemaiset (vaikka hääparin tietäen muutamat vieraat sitä taisivat odottaa), mutta kuka sellaiset tahtoo järjestää, niin näin se kävisi!

Luke Skywalkerin ja Mara Jaden häät sarjakuvasta Liitto eli Union (2000, ei nykyistä kaanonia).

Vihkiminen

Jos todella järjestäisin Star Wars -teemaiset häät, valitsisin ehdottomasti siviilivihkimisen. Siviilivihkimisen virallinen kaava – ainoa pakollinen osuus – on joka tapauksessa erittäin lyhyt, ja juhlavaa vihkimistä kannattaa ilman erityistä teemaakin täydentää musiikki-, puhe-, vala- tai esitysosuuksilla. Kaikkiin näihin olisi hyvin helppo keksiä Star Wars -sävyistä sisältöä. Meidän häissämmekin – jotka eivät siis varsinaisesti olleet Star Wars -teemaiset, mutta, krhm – vihkimisen musiikkina soi sellolla ja kitaroilla soitettua Star Warsia (ja Sormusten herraa), ja seremonian loppupuolella läheisemme lausuivat neljä valitsemaamme sitaattia (niistä yhden Star Warsista).  Niin, ja kaiken kansan edessä puolisoni lupasi minulle juhlallisesti, että jos hän on Frodo, minä olen hänen Saminsa, ja jos minä olen Han Solo, hän on minun Chewbaccani.

Teemahäiden järjestämiseksi kannattaa ottaa selvää paikkakunnan maistraatin hyväluonteisimmasta henkikirjoittajasta, joka lähtee niin sanotusti leikkiin mukaan. Tällaista tietoa voi hyvin löytyä hääblogeista tai -keskustelufoorumeilta hieman googlettelemalla. Siviilihäissä seremonian puheen voi sovittaa jollekulle muullekin kuin vihkijälle, jolloin puhujaksi voi valita esimerkiksi teeman taatusti tuntevan ystävän. Joka tapauksessa vihkijä(kin) kannattaisi tietysti vaatettaa teeman mukaan. Luontevimmin (ja helpoimmin järjestettävästi) vihkijä voisi esimerkiksi pukeutua Ben Kenobin iäti tyylikkääseen ruskeaan jedikaapuun – tai miksei sith-henkisissä häissä mustaankin. Todellisten suorittajien häissä amerikkalaisen perinteen mukaisena sormuksenkantajana toimisi tietenkin R2-D2-yksikkö – jollaisia ei tosin tietääkseni ole koko Suomessa. Josta taas mieleen juolahtaen: toivemaailmassa ehdoton puhujan asu olisi vastinparidroidi C-3PO.

Jos taas naimisiin mennään kirkossa, on olosuhteilla valmiit puitteet ja (teemahäiden mielessä) rajoituksensa. Nykymaailmassa moni pappi ja kanttorikin on kuitenkin avoin ehdotuksille. Vähintään saapumis- ja poistumismusiikkiin saa uruillakin ujutettua teemoja virsikirjan ulkopuoleltakin.

Star Wars -saagan ainoa elokuvattu vihkiminen: Anakin ja Padme, Episodi II.

Musiikki

Pari sanaa erikseen musiikista. John Williamsin (tähänastisissa) Star Wars -teemoissahan on lähtökohtaisesti kaksi varsinaista rakkausteemaa: Hanin ja Leian teema Episodi V:stä sekä Across the Stars Episodi II:sta, eittämättä tuon elokuvan kaunein rakkaudenilmaus. Meidän häidemme seremonian musiikit sovittanut ystävä käytti noista ensimmäistä ja lisäksi Leian omaa teemaa sekä aloituksena Imperial Marchia. Tuota Vaderin teemaa on niin ikään tiettävästi kuultu siellä kirkoissa asti.

Jos häävieraista huomattava osa on teemassa niin sanotusti inessä, häiden myöhempiin vaiheisiin tarvittavaa bilesoittolistaa voi helposti ryydittää kymmenillä ja kymmenillä Star Wars -teemaisilla biiseillä. Mecon What can you get a wookie for christmas (when he already owns a comb) tai The Real Thingin Can you feel the Force eivät välttämättä ole ihan tämän maailman hienoimpia diskohittejä, mutta ainutlaatuisia teoksia ehdottomasti. Oikealle yleisölle oikeassa fiiliksessä parodisemmatkin jutut, kuten Damn Nationin Wookiee tai Too Hip For A Roomin Ballad of Boba Fett menevät kuin veitsi voihin. Ja onhan tällaista tavaraa levyttänyt muutama isompikin nimi: ilmiselvän Weird Al Yankovicin lisäksi ainakin Blink 182 (A New Hope) ja Paleface (The Ultimate Jedi Mind Trick).

Yksi ilmiselvä puute on kuitenkin olemassa: Star Wars -häävalssia ei käsittääkseni ole. Ehkä siksi internetistä löytyy niin paljon todistevideoita Star Wars –häävalomiekkailuista…

Puhallinsoitinpainotteiselle hääbändillekin olisi teemapukeutuminen valmiina.

Vaatteet

Miten Star Wars -teemaisiin häihin pukeudutaan? Ensin tärkeä päätös: edellyttääkö hääpari vierailtaan teeman mukaista pukeutumista vai ei. Naimisiin menevät tuntevat itse vieraansa parhaiten – tiukka cosplay-vaatimus ei kaikkien läheisille uppoa. Star Wars – tai edes ”avaruus” – on sitä paitsi teemana selvästi vaikkapa ”fantasiahäitä” vaikeampi, kun moni vieras varmasti haluaisi vain täydentää juhlavaatteitaan hieman teeman suuntaan. Mutta antaa mennä, jos uskotte läheisiinne! Päivähän on hääparin.

Mutta mitä tulee häiden päähenkilöiden vaatteisiin, mahdollisuudet ovat moninaiset – ainakin jos pukujen teettämisen tai tilaamisen hinnasta ei puhuta (ja eihän häistä puhuttaessa yleensä puhuta). Ilmeinen klassikko on pukeutua Han Soloksi ja Leiaksi tai heidän vaatteistaan sovellettuihin juhla-asuihin. Amidalalla taas oli elokuvassa oikein häämekkokin, ja lisäksi muistaakseni muutama muukin juhlavahko vaatekerta. Expanded universen puolella Mara Jade kantaa kaunista häämekkoa Liitto-sarjakuvassa, mutta sen valitsemalla ei voisi tavoitella yleistä hahmotunnistettavuutta. Lapponian Planetaariset laaksot -kaulakoru, tärkein suomalainen Star Wars -esine, sopisi itsestäänselvästi häiden tärkeimmän naisen kaulaan, mutta sen ovh on kohtalaiset 2 255 euroa.

Miehen vaihtoehdot ovat suorien Han/Leia- ja Anakin/Padme-pariteemojen ulkopuolella rajatummat. Kaikissa tapauksissa miehelle kävisi kuitenkin esimerkiksi franchisen The Force Awakensia edeltäneestä ajasta tuttu perustumma jedipuku.

(Mainittakoon tässä välissä, että vaikkei teemahäitä järjestäisikään, on sekä morsiamen että sulhasen ”normaalin” hääpukeutumisen käsitteiden alle hyvin mahdollista ujuttaa mukaan omia pieniä oveluuksiaan aivan kuten niitä kuuluisia lainattuja ja sinisiäkin. Minäkin, joka pukeuduin häissäni vuokrattuun tummaan sakettiin ja kullansävyiseen liiviin ja plastroniin, tilasin Etsy.comista asuni täydennykseksi kreikkalaisen fanikäsityöläisen tekemät Kapinaliitto-kalvosinnapit.)

Ellei koko vierasväkeä, kannattaisi teemahäissä varmasti ainakin bestman, kaaso ja muut apuhenkilöt vaatettaa teeman mukaan. Jedikaavut, kapinallislentäjien univormut ja Amidalan hovineitojen asut tulevat ensimmäisinä vaihtoehtoina mieleen, mutta varsinainen ässäveto olisi tietysti saada häiden sujuvuuden varmistajiksi stormtrooperien yksikkö.

Stormtrooper-bestmanin vastuulle ei kannata jättää täsmällistä aikaikkunoihin osumista.

Juhlapaikka

Teemahäiden järjestämisessä pukukoodin tiukkuus ja vaatimukset juhlapaikalle ovat ainakin minun päässäni kääntäen verrannollisessa suhteessa toisiinsa. Jos juhliin sonnustaudutaan naamiaisasuihin, tulee niistä hyvin pitkälle teemajuhlat jo siten. Jos taas asut ovat tavalliset juhlavaatteet, tulisi miljööllä ja koristeluilla tuoda tilaan teeman mukainen tunnelma.

Tuhannen krediitin kysymys onkin, missä Suomessa ylipäätään voi järjestää scifi- tai avaruusteemaisia juhlia. Seurantalot ja muut maaseutumiljööt tipahtavat heti vaihtoehdoista. Jotkut ravintolat sen sijaan voivat tulla kyseeseen. Ehkä kannattaisi myös pohtia laatikon ulkopuolelta: esimerkiksi takavuosien tamperelaisessa Star Wreck: In the Pirkinning -elokuvassa käytettiin avaruusasemana rakennusta, joka normaalisti toimii kouluna.

Scifi- ja Star Wars -tunnelmaa voi toki lisätä tilaan kuin tilaan koristeluilla. Valomiekkoja seinillä? Imperiumi-henkistä valaistusta? Vai vietetäänkö juhlia ehkä pikemminkin prequeleista tutussa glamour-galaksissa?

Mikä juhlasali näyttäisi tältä?

Ruoat ja juomat

Tässä kohdassa ainakin itse innostuisin aivan erityisesti, ja luulenpa, että Star Warsit vähänkin tunteva pitopalveluyrittäjäkin innostuisi. Mahdollisuudet avaruudellisten ruokalajien puitteissa ovat loputtomat. Erityishupia voisi kehitellä esimerkiksi sommittelemalla valmiita annoksia planeettojen muotoon.

Star Wars -elokuvissa nähdään myös aivan suoraan monia ruokia, joista sovellettuun häänoutopöytään sijoittaisin kuvaprintit elokuvien kyseisistä kohtauksista. Esimerkiksi häiden alkuruokien puolelle sopisi mainiosti shottilasillinen juures- tai vihanneskeittoa Yodan tapaan. Jabban popsimat (ja Jar Jarin himoamat) sammakkomaiset otukset voisi soveltaa vaikkapa äyriäisruoaksi. Liharuoan oikeutus taas löytyisi ewokkien ansasta, johon Chewbacca Jedin paluussa lankeaa. Reyn portion-leipää seiskaepisodista voi valmistaa itsekin vaikka mukiin, mutta häissä sitä pitäisi kyllä jotenkin tarjoilla. Joko alku- tai jälkiruokiin olisi ihan pakko sijoittaa päärynöitä Episodi II:n pahamaineisen huonon cgi-päärynäkohtauksen mukaan. Kahvipöytään kuuluisivat jonkinlaiset keksit, sillä sellaisia Lando näyttää tarjoilevan Hanille ja Leialle (sekä Darth Vaderille) Pilvikaupungissa. Niin, ja tietysti jonnekin silmää iskien ”maustetta” ja ”kuolemantikkuja”!

Juomapuolella Star Wars -teemahäät melkeinpä kerjäävät baaritiskiä viinitarjoilun sijaan: käväistäänhän elokuvissa erilaisissa juottoloissa ehtimiseen. Tarkkoja juomia kohtauksissa nimetään ja näytetään vähemmän, mutta niiden kanssa voisikin sitten käyttää lisää mielikuvitusta. Joka tapauksessa joko ruokajuomaksi tai baarin drinkiksi olisi pakko saada sinistä maitoa.

Jotain tässäkin syödään. Hedelmäsalaattia? Jauhelihamureketta? Uuniperunoita?

Ohjelma ja leikit

Mitä enemmän tällaiselle tielle lähtee, sitä enemmän häiden teema muodostaa jo sinällään oman ohjelmansa. Esimerkiksi pukeutuminen ja koristeltu juhlatila johtavat suoraan valokuvauspisteeseen keskeisenä ohjelmanumerona, ja tiettyjen hahmojen esittäminen kääntyy heittäytyvissä käsissä hienosti ohjelmanumeroiksi.

Perinteisiin hääleikkeihinkin visioin Star Wars -sävyjä. Morsian (tai sulhanen tai anoppi) voidaan ryöstää Luken kiituriksi naamioiduilla kärryillä, ja puuttuvan henkilön palauttamiseksi puolison tulisi tietysti läpäistä jedikokeet. Tosin sellaiset olisi ehkä vielä hauskempi järjestää avioparille yhdessä, ilman kenenkään ryöstämistä.

Aivan poissuljettu ei ole myös mahdollisuus näyttää häissä (sopivan mittainen palanen) teeman elokuvaa, esimerkiksi julkiseksi juoma- tai karkinsyöntipeliksi sovellettuna: hörppy tai Marianne aina kun jollakulla on paha olo, kun puhutaan Voimasta, kun ammutaan blasterilla ja niin edelleen. Tämä sopisi sikälikin, että teemahäissäkin olisi todennäköisesti paikalla joitakuita teemaan vihkiytymättömiä. Niin että siinähän näkisivät nyt sitten.

”Ei ollut auto.” Tämä olisi kyllä vähän tylsä hääleikki.

Lisää ideoita aiheesta Star Wars -häät sopii tarjota vaikka kommentteihin. Tätä oli itse asiassa niin hauska pohdiskella, että tämähän saa melkein haaveilemaan toisesta hääjuhlasta…

Tänään on Force Friday II, The Last Jedi -tuotteiden julkistuspäivä. Keräilyyn taipuvaisille jenkkifaneille tämä tarkoittaa tilin tyhjenemistä ja pitkää päivää kauppojen jonoissa, enkä ihmettele. Pelkkien uutuuslelujen, kirjojen ja tilpehöörin lisäksi sielläpäin kun oli tarjolla muun muassa ilmaisia julisteita ensimmäisille ja tapahtumia koko perheelle. Ja onhan markkinatunnelmassakin mukavuutensa!

Globaalia tunnelmaa (ja ajanmukaista lisättyä todellisuutta) tapahtumaan taas on tällä kertaa haettu Find the Force AR -nimikkeen alla. Kauppoihin on aseteltu Star Wars -kännykkäappin kanssa kommunikoivia pisteitä, joissa voi esimerkiksi ottaa kuvan itsestään SW-hahmojen vieressä. Virallisen sivun mukaan Suomesta tällaisia pisteitä voi etsiä Toys’R’Us-myymälöistä – kertokaapa, jos löysitte!

Vaatimattomampia tällaisia pisteitä löytyy myös netistä: esimerkiksi kotoisan Cdon.fi:n nettisivuilta voi klikauttaa porgeja ja uuden punaisen vartijapahiksen pöydälleen. Cdonissa näyttäisi muutenkin olevan suomalaisista nettikaupoista paras valikoima uutuustuotteisiin – vaikka toki niitä voi a) tilata ulkomailtakin ja b) odottaa erilaisilla viipeillä kaikenlaisiin kauppoihin jopa täällä meilläpäin.

Kaikkein kovin AR-tempaus on Star Destroyerien ”ilmestyminen” viikonlopuksi tunnettujen nähtävyyksien yläpuolelle. Ruotsissa olisi lähin, kuka lähtee?

Porgeja mun tietokoneessani! Kääk!

Minun on turha tehdä tässä erityisempää listaa tuotejulkistuksista. Kolme hauskaa poimintaa tässä nyt kuitenkin:

1. Ultimate Lego Millennium Falcon: Kaikkien aikojen suurin ja kallein Lego-pakkaus. 7 541 osaa, 84 senttiä pituutta, 899,95 euroa.
2. Oikeaan käyttöön tarkoitetut Rey-kengät. Cosplay-väki arvostaa, muillekin silti kelvannee.
3. Spheron ”paha BB-8” eli BB-9E, joka tarkoittaa…BB-kilpajuoksuja?

Kirjallisuudesta odotetuimmat ovat Star Wars -naisten mukaan nimetyt romaanit Leia (tapahtuu ennen Uutta Toivoa) ja Phasma (tapahtuu ennen The Force Awakensia). Kiinnostavia tiedonmurusia joulukuun elokuvaan voi toki löytyä mistä tahansa uutuusopuksesta, lastenkirjoista värityskirjaan. Näihin pitänee tarvittaessa palata myöhemmin – vaikkakin tällä hetkellä olen ihan varma, että itse en ehdi niitä nyt lukemaan. Phasma-romaania ei pidä sekoittaa Phasma-sarjakuvaan – jälkimmäinen nimittäin kertoo peräti The Force Awakensin jälkeisistä tapahtumista, ja sen todellakin aion lukea.

Innokkain juonivihjeitä etsivä katsoja voi tällä hetkellä lähinnä töllätä leluja, jotka vahvistavat tällä kertaa lopullisesti huhuissa ja aiemmissa julkistuksissa esiintyneitä visuaalisia juttuja. Lihana ja verenä Episodi VIII:ssa nähtävä suurjohtaja Snoke todella pukeutuu keltaiseen kylpytakkiin ja näyttää (lelutulkintojen perusteella) kovin haavoittuvalta. Hänen vartijoikseen oletetut ”praetoriaaniset” vahdit (onkohan se planeetta, rotu vai lahko?) ovat kuin pari piirua samuraiden suuntaan Palpatinen punaisesta vartijamuodista. Kasinoplaneetta Canto Bightin poliisi käyttää jännän näköisiä ilmakiitureita. Porgit ovat todella söpöjä.

Saattaa hyvin olla, että olen ollut enemmänkin SW-pimennossa kuin luulinkaan, mutta huomasin kohottavani kulmakarvojani sille, että Benicio del Toron hahmon nimi todella on lelupakkauksissakin DJ. Jotenkin olin jo ehtinyt tulla sellaiseen käsitykseen, että kyseessä olisi kuvauksissa käytetty lempinimi hahmolle, jonka oikea nimi paljastuu vasta elokuvassa.

Sen lisäksi huomioni kiinnittyy siihen, mitä tuotteissa ei ole. Leluissa ei nimittäin näy Snoken lisäksi juuri mitään, mitä teaserissa ja behind the scenes -videossa ei olisi nähty – vaikka niistä ei vielä saanut kovin selkeää kuvaa tämän episodin juonesta. Ei esimerkiksi vilaustakaan muista Renin ritareista tai siitä, mitä sankarimme Canto Bightilla tai Craitilla oikeastaan tekevät. Tarkoittaako tämä, että episodi VIII:n rakennuspalikat ovat kutakuinkin tässä, ja näillä tiedonmurusilla hahmoista ja lokaatioista saamme spekuloida joulukuuhun asti? Vai vain sitä, että markkinointi on onnistuneesti rajattu tiettyyn osaan elokuvasta, ja monet yllätykset säilyvät lähemmäs ensi-iltaa? Eikö varsinainen trailerikaan lopulta ilmestyessään muuta kuvaa?

Elokuvahistoria on täynnä tilaisuuksia jossitteluun. Millainen olisi ollut Stanley Kubrickin Napoleon? Millaisia elokuvia Jean Vigo olisi tehnytkään, ellei olisi kuollut 29-vuotiaana tuberkuloosiin saatuaan valmiiksi vain yhden pitkän mestariteoksen? Millainen olisikaan ollut The Matrixin jatko-osa, jos sellainen olisi joskus tehty? Krhm.

Star Wars tarjoaa tähän aivan rajattomia mahdollisuuksia – alkaen vaikka siitä, että jokainen originaalitrilogiankin episodi olisi voinut olla käsisluonnostensa perusteella tyystin toisenlainen, ja esimerkiksi Darth Vaderin isyyden kaltaisilla ratkaisuilla oli melko kaukokantoisia seurauksia koko saagaan. Läheisemmällä tasolla olemme viime vuosina saaneet pohtia – ja saamme yhä – loppumattomiin, millainen oli George Lucasin luonnos uudesta trilogiasta tai millainen olisi ollut Gareth Edwardsin pääkuvausten perusteella leikattu alkuperäinen versio Rogue Onen lopputaistelusta.

Mutta ainakin jälkimmäinen jossittelusauma näyttää jäävän liki huomaamattomaksi verrattuna siihen korjaustyöhön, mitä parhaillaan tehdään Han Solon yhä nimeämättömälle omalle elokuvalle.

Kuva ohjaaja Ron Howardin tuoreimmasta Solo-twiitistä (tältä päivältä). Kuvaukset jatkuvat.

Kerrataanpa. Alkuperäiset ohjaajat Phil Lord ja Christopher Miller saivat potkut kesäkuussa. Kuvauksia piti tuolloin olla jäljellä kenties enää muutamia viikkoja, enimmilläänkin raporttien perusteella ”noin neljännes”. Remmiin astui Ron Howard, joka jatkaa työssään yhä, kalenterin kääntyessä syyskuulle. Reilu viikko sitten, kun ohjaaja Howard twiittasi näyttelijä Donald Gloverin eli Lando Calrissianin kuvanneen viimeisen kohtauksensa, joku saattoi jo ymmärrettävästi kuvitella loppusuoran häämöttävän. Odotetaanhan Calrissianianin olevan elokuvassa isossa roolissa.

Mutta ehei. Viime perjantaina Howardin paljasti twiitissä aivan uuden näyttelijän: Paul Bettanyn.

Keskivertoa kosolti kovemman tason sivuosanimi Bettany on Howardin vanhoja yhteistyökumppaneita, ja voisi siten toki heittää leffassa vaikka pelkän cameon. Vaan kun ei heitä. Sen sijaan Bettany korvaa Michael K. Williamsin, joka joutui filmistä hyllylle uudelleenkuvauksien aiheuttamien aikataulunongelmien vuoksi. Nettilähteet ovat tosin parhaillaan eri mieltä siitä, voidaanko tarkkaan ottaen puhua ”korvaamisesta”, koska hahmo ilmeisesti on eri – Williamsin piti näytellä alienia, Bettany näyttää esiintyvän elokuvassa omilla kasvoillaan. Tämä on kuitenkin semantiikkaa, jos siellä, missä Solo-leffassa piti olla Williamsin, seisoo nyt Bettany. Paikkaus mikä paikkaus.

Ja tässä on nyt siis kaikesta päätellen kyse ihan kohtalaisen kokoisesta roolista: veikkaan kokoluokkaa Saw Gerrera (jonka kohtaukset muuten kuvattiin kokonaan ainakin kertaalleen uusiksi Rogue Onen tuotannon aikana, kun kohtausten sisältöä muutettiin). Williams, joka on kutsunut hahmoaan ”puoliksi ihmiseksi, puoliksi eläimeksi”, kuvaili Vanity Fairille hahmonsa olleen linkki Han Solon ja Emilia Clarken hahmojen välillä – mennen jopa niin pitkälle, että namedroppasi Clarken hahmon Kiraksi (joka oli Reyn työnimi, sillä kaikki on kierrätettävissä, joten ehkäpä Williamsin hyllytetty hahmokin vielä jossain nähdään). Sivumennen haluan muuten heittää toisen veikkauksen: moni tuntuu olettavan Williamsin näytelleen salakuljettajaa tai muuta huijaria, mutta koska Woody Harrelson hoitanee leffassa sen tontin, en ihmettelisi, vaikka Williams olisi jotain aivan muuta. Näyttelijä löi kyllä itsensä läpi The Wiren Omar-pikkukonnana, mutta hänen Boardwalk Empiren hahmossaan oli melkein aristokraattista karismaa.

Mutta Williamsia emme siis siinä roolissa näe, vaan tilalla on mitä todennäköisimmin Paul Bettanyn näyttelemä hahmo. Deadlinelle antamassaan haastattelussa Williams puhui uudelleenkuvauksista, joita tarvittiin hänen hahmoonsa, jotta se ”täsmäisi suuntaan, johon tuottajat haluavat Ronin elokuvaa vievän”.

Ja näinhän se tietenkin on. Kukaan tuskin kuvitteli kesäkuussa, etteikö Howard joutuisi orkestroimaan isoa osaa Lordin ja Millerin koko kevään kestäneissä kuvauksissa purkkiin saamasta matskusta uusiksi. Miksi muuten ohjaaja(t) oikeastaan olisi pitänytkään vaihtaa?

Mutta Williamsin vaihtaminen Bettanyyn vielä tässä vaiheessa on todella kuvaava esimerkki muutosten mittakaavasta. Vaikuttaa siltä, että tulemme jossittelemaan vielä vuosia: Onko aikanaan ilmestyvällä, Ron Howardin ohjaamalla Han Solo -elokuvalla enää kummoistakaan tekemistä Lucasfilmin kovalevyille kesällä 2017 jääneen lähes kokonaisen (leikkaamattoman) Lordin ja Millerin ohjaaman Han Solo -elokuvan kanssa?

Yksi vastaus toki on jo olemassa, ja arvaan, että tätä tullaan ensi vuonna toistamaan haastatteluissa virallisena viestinä: käsikirjoittajaa ei vaihdettu, eikä käsikirjoitusta siis myöskään vaihdettu. Kaikki muutokset käsikirjoitukseen kuvausten aikana ovat Hollywoodin normaalia.

Todennäköisesti onkin niin, että Howardin ohjauksessa elokuvasta korjataan pikemminkin sävyjä kuin kokonaisia värejä: siis kohtausten yksityiskohtia, kuten vitsejä tai rytmiä, enemmän kuin leffan juonta. Ja toki Howardin versio voi aikanaan olla erinomaisen hyvä. Ainakin hänen twiiteistään – joiden määrästä päätellen kuvat ja videoklipit ovat olleet suorastaan ohjaajan sopparissa osana Solo-leffan maineenhallintaa – välittyy aito ilo työskentelystä Star Wars -elokuvan parissa.

Mutta ainakaan jossittelua ei tarvitse lopettaa vielä pitkään, pitkään aikaan. Toisaalta, nautinnollisinta kai niin?

Juuri kun eilisiltana kirjoitin tilannepohdintaa edellisen ohjaajavaihdoksen seurauksista, sain tänä aamuna herätä seuraavaan. Nyt siis sai lähteä Colin Trevorrow, episodi IX:n ohjaaja. Virallinen sivu sanoo lyhyessä tiedotteessaan eron tapahtuneen yhteisymmärryksessä, mutta niinpä tietenkin sanoo.

Colin Trevorrow, uusin entinen Star Wars -ohjaaja. (kuva: Bart Ryker, CC BY-SA 2.0)

Kertaukseksi: kyseessä on siis jo kolmas ohjaajavaihdos Star Warsin uuden tulemisen aikana, ja jos käsikirjoittajavaihdokset laskettaisiin, sitä useampi. Jo elokuvan varhaisessa kehittelyvaiheessa lähteä sai Josh Trank, jonka piti ohjata Boba Fettin soololeffa, mutta joka ikävien huhujen mukaan oli henkilökohtaisesti aivan poissa raiteiltaan epäonnistuneen Fantastic Four -rebootin kuvauksissa. Parivaljakko Phil Lord ja Christopher Miller sai näyttävät potkut Han Solo -leffasta viime kesäkuussa kesken kuvausten. Eikä unohtaa sovi sitäkään, että Rogue Onen ohjaaja Gareth Edwards, joka kyllä säilytti tittelinsä ensi-iltaan asti, sai hänkin siirtyä sivummalle Lucasfilmin johdon tuodessa kokeneemman Tony Gilroyn korjailemaan elokuvaa lisäkuvausvaiheessa.

Trevorrown poistuma asettuu tässä hupaisassa jatkumossa kutakuinkin tarkalleen Trankin ja Lord & Millerin tapausten puoliväliin. Episodi IX:n kuvaukset ovat toki vielä edessä, onhan VIII:nkin ensi-ilta vasta jouluna, mutta Trevorrown kiinnitys projektiin on kestänyt jo reilut kaksi vuotta. Tuona aikana hän ehti kirjoittaa elokuvan käsiksen ensimmäisen version yhdessä yhteistyökumppaninsa Derek Connollyn kanssa, eikä niihin kuvauksiinkaan enää niin kauan aikaa ole. Episodi IX:n ensi-illan pitäisi olla 24. toukokuuta 2019.

Mitä tällä kertaa tapahtui? Ehkäpä kuitenkin vähemmän dramaattisia kuin Trankin tai Solo-soolon komediaduon kanssa. The Hollywood Reporterin mukaan Episodi IX:n käsiksen kanssa on ollut pitkään ongelmia, ja Trevorrown ja tuottaja-toimitusjohtaja Kathleen Kennedyn työsuhde ei ole enää toiminut. Arkisia ilmauksia, kenties kuitenkin tosia.

Ainakaan käsikirjoitusongelmat eivät todellakaan ole mikään yllätys. Trevorrown käsissähän oli elokuva, jonka pitäisi päättää sekä uusi trilogia että (ainakin toistaiseksi) koko episodinumeroitu saaga. Tuota trilogiaa on kuitenkin rakennettu hämmästyttävänkin huolettomalla viestikapulamenetelmällä: The Force Awakensin lopullisen version kirjoittaneet JJ Abrams ja Lawrence Kasdan eivät tiettävästi juurikaan vaivanneet päätään saagan seuraavilla käänteillä, ja Rian Johnson on kertonut toistuvasti yllättyneensä itsekin, kuinka vapaat kädet hän sai The Last Jedin juonenkäänteiden kehittelyyn. Johnson taas on jättänyt viimeisen osan taas seuraaviin käsiin: aivan juuri Johnson sanoi The New York Timesille vastanneensa kyllä seuraajansa kysymyksiin, mutta että viimeisessä osassa tarinankertoja on vuorostaan Trevorrow. Tai siis oli.

Toki saagan tapahtumia koordinoi myös Lucasfilmin tarinaryhmä, mutta yhtä kaikki: kassakaapissa ei ollut suurta suunnitelmaa siitä, miten tarina etenisi. Ehkä kerrassaan kukaan ei vielä The Force Awakensin tekemisen aikaan tiennyt, miksi Luke todella oli poissa, ketkä olivat Reyn vanhemmat tai mistä Snoke pahisarmeijan johtoon tuli. Ajatus on sekä virkistävä että pelottava, ja tilanne tarjosi jo näin hurjan haasteen kaiken tämän käärimiseen kokoon kunniakkaasti. Entisestään sitä mutkisti Carrie Fisherin kuolema viime talvena. Tuottaja Kennedy on sittemmin sanonut kaikkein suorimmin, että Episodi IX olisi ollut Leian elokuva yhtä paljon kuin VII oli Hanin ja VIII on Luken.

Leian puuttuminen johti ymmärrettävästi isoihin muutoksiin Episodi IX:n käsikirjoituksessa, ja arvata voi, että viimeistään näiden muutosten vaiheessa myös Trevorrown lähtöön johtaneet erimielisyydet ovat alkaneet kasautua. Ongelmavyyhti onkin sellainen, ettei ole suuri synti ihmiselle, jos hänestä ei niiden selvittäjäksi ole. Kesällä käsikirjoituksen seuraavaa versiota kynäilemään tuotiin britti Jack Thorne: nouseva nimi, joka toistaiseksi tunnetaan ennen kaikkea teatterin puolelta, mutta siellä hänen vyöllään onkin aikamoinen populaari genrenimike: Harry Potter and the Cursed Child. Jos Thornen näkemykset ysin käsiksen kehittämisestä ovat olleet Kennedyn ja tarinaryhmän mieleen, mutta eivät umpikujaan ajautuneen Trevorrown, saattaa ohjaajavaihdos tällä kertaa olla jopa tapahtunut ihan oikeasti yhteisymmärryksessä. Niin surkuhupaisalta kuin tämä ohjaajavaihtojen sarja näin vaikuttaakin.

Esimerkiksi tämän The Force Awakensin kohtauksen merkityksen odotetaan tällä hetkellä selviävän vasta Episodissa IX.

Trevorrown lähdöstä lie tänään myös irvailtu aika ilkeitäkin. Pakko tunnustaa, että omakin ajatukseni oli kutakuinkin päällekkäinen ”ei kai taas” / ”onneksi taas”. Moni on liittänyt Trevorrow-epäilyksensä ohjaaja-käsikirjoittajan tämän kesän floppiin The Book of Henry, toiset taas hänen elokuviensa naishahmojen ongelmiin. Minä taas en pitänyt komediaa Safety Not Guaranteed hauskana enkä Jurassic Worldia terävänä uusio-Jurassicina. Minusta Trevorrow oli täyttänyt molemmat menestyselokuvansa ärsyttävillä hahmoilla lausumassa lähinnä huonoa tv-tasoa olevaa dialogia. Jostain minulle käsittämättömästä syystä Trevorrow oli debyyttinsä jälkeen Kennedyn ja Steven Spielbergin valinta Jurassic Worldin ohjaajaksi ja sen jälkeen Kennedyn valinta Star Warsiin, mutta minä sanoin jo noiden perusteella, että ei jatkoon – eikä mielellään kertomaan hienojen hahmojen Reyn, Finnin ja Kylon trilogian loppua, kiitos.

Mutta kun tiemme näin erkanevat, ei minusta ole mitään syytä lällätellä Trevorrowlle. Jos olemmekin sitä mieltä, että hyvä näin, emme voi kuin arvailla, kuinka paljon tärkeää työtä Trevorrow on elokuvan eteen kahden vuoden ajan tehnyt. Nyt työtä jatkaa joku muu.

Rian kuule…

Vaan kuka muu? Loogisin vaihtoehto tässä vaiheessa olisi maanitella Rian Johnson hoitamaan seuraavakin episodi. Ohjaaja olisi valmiiksi syvällä tarinassa, hahmoissa – ja Lucasfilmin päätöksentekotavassa. Episodi VIII tuntuu sitä paitsi olleen uusista Star Warseista ainoa pehmeästi seilannut tuotanto.

Ja ellei Johnson, tuntuu joka tapauksessa erittäin todennäköiseltä, että nolosti ja isosti kiville karahtaneiden uusien toivojen palkkaamisstrategian sijaan nyt mentäisiin tutumpia teitä. Mahtaisiko JJ Abrams haluta vielä palata sarjaan? Tai Ron Howard ohjata toisenkin tuurauskeikan, tällä kertaa päässen tuotantoon mukaan vähän aiemmassa vaiheessa? Kumpikaan vastaus ei ole itsestäänselvästi kyllä, mutta molemmat ovat mahdollisia. Joka tapauksessa minun on todella, todella vaikea kuvitella, että näiden kaikkien ongelmien ja Star-Wars-on-kriisissä -julkisuuden jälkeen SW-elokuvan ohjaajaksi palkattaisiin enää hetkeen ”nuorta, nousevaa kykyä” – vaikka esimerkiksi Slashfilmin tämänpäiväisellä toivelistalla onkin monta nimeä, joiden SW-elokuvat haluaisin ilman muuta nähdä: Edgar Wright! Denis Villeneuve!

Veikkaan ja toivon tosiaan Johnsonia. Kannattaa palauttaa mieleen, että aivan alunperin Johnsonin annettiin ymmärtää kirjoittavan kasin lisäksi myös ysiosaa. Vaikka hän sanoo, ettei ole niin tehnyt, on ihan varmaa, että kasin käsispalavereissa on jonkin verran jatkoakin pohdittu. Kyllä sieltä voisi vielä tällainenkin halu kyteä. Ja sitä paitsi, näin sanoi Johnson vain pari kuukautta sitten, kuten moni on tänään lainannut:

Kappas kehveliä: JJ Abrams palaa viimeistelemään trilogian, jonka aloitti ohjaamalla ja osin kirjoittamalla The Force Awakensin. Episodi IX:n ohjaajan vaihdoksestahan olemme tienneet vajaan viikon päivät, jolloin tiedotettiin Colin Trevorrown potkuista-ja-tai-lähdöstä.

Se, että virallinen tiedote korvaajasta läpsähti tiskiin näin nopeasti, ei ole yllätys. Viime kesän Solo-leffan ohjaajavaihdoksessa jo nähtiin, että korvaaja on ainakin lähestulkoon puhuttuna jo ennen viimeistä naulaa edellisen arkkuun. Mutta sitä voi kyllä jonkinlaisena yllätyksenä pitää, että nimenomaan Abrams palaa – sen sijaan että ennakkosuosikki Rian Johnson olisi suostuteltu ohjaamaan The Last Jedin perään myös trilogian päätösepisodin. (Deadlinen mukaan häntä kyllä kysyttiin, ja ihme olisikin, jos ei olisi kysytty.)

Tervetuloa takaisin näihin maisemiin, JJ Abrams!

Abrams oli toki päätuottaja Kathleen Kennedyn ensimmäinen valinta Episodi VII:n ohjaajaksi, eikä hänellä tai Disneyllä taatusti ollut valittamista tuosta kotimaassaan kaikkien aikojen menestyneimmäksi kohonneesta elokuvasta. Mutta Abrams vaikutti – ja ääneen vakuuttikin – tehneensä yhden elokuvan mittaisen keikan. Hän olisi varmasti saanut jatkaa heti perään VIII:n parissa, jos olisi halunnut.

Abrams ei halunnut. Ylipäätään herra mysteerilaatikko on aina viihtynyt enemmän projektien käynnistäjän kuin ylläpitäjän roolissa. Erityisesti nimeensä liitettävissä telkkarisarjoissa Alias ja Lost Abrams käytännössä toimi ideoiden ja arvoitusten kehittelijänä, mutta jätti toiset pitämään sarjat käynnissä ja keksimään arvoituksiin ratkaisuja. Silmiä siristäen hänen voi katsoa tehneen samoin uuden Star Wars -trilogian kanssa, vaikka kokonaisen elokuvan ohjaaminen toki paljon enemmän onkin.

Ehkäpä pari taukovuotta on kuitenkin tehnyt terää – tai sitten vanha ystävä/mentori Kennedy teki tarjouksen, josta ei kannattanut kieltäytyä. Sinänsä tosin siirto sopii Abramsin elokuvaohjaajauran peruspiirteeseen: tässä toisessa mediassaan hän ei nimittäin ole profiloitunut uuden luojana, vaan vanhan uudelleenlämmittäjänä (Mission Impossible III, Star Trek -reboot ja The Force Awakens ovat kaikki franchise-elokuvia, jotka ammentavat edeltäjistään). Episodi IX:n kohdalla Abrams – tai Star Wars – eivät vain enää ole tilanteessa, jossa saagaa pitäisi lämmitellä vain originaalitrilogiasta ammentaen. Olisi aika seistä omilla, uusilla jaloilla – ja se, myönnetään, on Abramsille vieraampi alue.

JJ Abramsin ainoa ei-franchise-ohjaustyö on Super 8 (2011) – ja se on totaalinen Spielberg-pastissi.

Joka tapauksessa Abramsin siis saamme. Aina kaikesta murjottava Star Wars -fandom osaa tietysti kitistä tätäkin uutista. Tämä johtuu pohjimmiltaan siitä, mitä fanius on: samalla kun Star Wars -fanit näkevät pahimmissakin prequeleissa paljon enemmän hyvää kuin suuri yleisö, he näkevät parhaissakin episodeissa paljon enemmän huonoa kuin suuri yleisö. Totta on, että The Force Awakens olisi voinut mukailla vähemmän A New Hopea ja että sen eräissä käänteissä olisi voinut olla vähän vähemmänkin vauhtia järjen kustannuksella. Mutta oli se vain hiton mahtava silti.

Onneksi Abrams-valitusaiheiden kärjessä eivät nyt tunnukaan lentävän ikivanhat vitsit lens flaren ylikäytöstä, vaan sinänsä aiheelliset kysymykset siitä, kuinka nostalgisten sävärien ja ”siistien hetkien” huippuammattilainen taipuu tilanteeseen, jossa hänen seuraavan Star Warsinsa tulisi lopettaa tarina – emotionaalisesti ja narratiivisesti tyydyttävällä tavalla.

Toivottavasti komeasti. Totuus nimittäin on, että tämä juna ei pysähdy.

Episodi IX:n ensi-ilta on jo keväällä 2019, ja jos sitä vielä siirrettäisiinkin (Abramsilla voi olla pokkaa vaatia sitä, saihan hän saman vaatimuksen läpi jo viimeksi), ei sitä vuosilla siirretä. [EDIT: Kas, parin tunnin viiveellä alkuperäisestä tiedotteesta ensi-ilta siirtyikin jo joulukuulle 2019. Ja juuri kun se viime keväänä saatiin lukittua toukokuulle!] Vaikka kukaan ei olisi pitänyt tämän trilogian juonilankoja käsissään alusta loppuun, tämäkin trilogia päättyy. Tässä vaiheessa on kohtuutonta toivoa, että Lucasfilm olisi enää ottanut riskin ja valinnut jonkun kokemattomamman ohjaajan – monen jenkkifanin toivoman Ava DuVernayn, esimerkiksi, niin hienoa kuin olisikin ollut saada SW-ohjaajaksi taitavana pidetty nainen. Korkeintaan on ymmärrettävää olla harmissaan siitä, että Rian Johnson ei suostunut.

Onko jedin askelille helpompi lähteä kuin tulla perille?

Positiivisen kautta, siis! On vain hyvä, että tässä tilanteessa sen palaa viimeistelemään joku, joka oli mukana jo alussa. Abrams tuntee aiheen ja hahmot, oltuaan mukana luomassa heistä tärkeimpiä. Hän on viihde-elokuvan timanttisimpia ammattilaisia, ja hänen vahvuutensa ovat nimenomaan yllättäviin tilaisuuksiin tarttumisessa (esimerkiksi: Harrison Fordin loukkaantumisen tuoma pakollinen viivästys käytettiin muun muassa Reyn ja Finnin hahmojen ja heidän keskinäisen suhteensa hiomiseen). Pahitteeksi ei varmasti ole Trevorrowiin ja Solo-leffan ex-ohjaajiin liitettyjen egotaisteluhuhujen jälkeen sekään, että niin iso nimi kuin Abrams onkin, hänellä on maine alaisensa huolellisesti huomioon ottavana ohjaajana.

Abramsin Episodi IX -lähtökohdista kiinnostuneiden kannattaa muuten lukea aiemmat kirjoitukseni The Force Awakensin synnystä ja ohjaajan kertomuksista elokuvan kommenttiraidalla. Luin itsekin uudelleen, ja asioita palasi mieleeni: esimerkiksi se, kuinka paljon Abrams itse asiassa on miettinyt niitä elokuvan arvoituksiakin. Hän esimerkiksi ujutti seiskaepisodiin tarkoituksella repliikin, josta saattoi päätellä Leian tuntevan Snoken, ja kehitteli pöytälaatikkoon Renin ritarien taustatarinaa.

Tämäkö mysteeri jäi JJ:tä kaivertamaan?

Niin, käsikirjoitus! Kuinkahan alusta sen kanssa nyt aloitetaan?

Episodi IX:n käsikirjoitusta ovat hioneet jo Trevorrow yhteistyökumppaninsa Derek Connollyn kanssa, ja kesällä käsistä kävi tiettävästi tohtoroimassa Jack Thorne. Abrams ja hänen parikseen ilmoitettu Chris Terrio ovat siis molemmat uusia yrittäjiä.

Kuka ihmeen Chris Terrio, sitä paitsi? Tämä se nimittäin onkin uutisen se kohta, josta minunkin tekisi mieleni murjottaa.

Amerikkalainen Chris Terrio (s. 1976) on Oscar-voittaja: Argosta vuodelta 2013. Hän on myös ohjaaja: minulle tuntematon draama Heights (2003). En keksi, mikä hänen kontaktinsa Lucasfilmiin tai Abramsiin on. Viime vuosina hän on kyllä puuhastellut genre-elokuvan suunnalla, kuten SW-keikkaajalle sopiikin, mutta ne elokuvat ovat… Batman v. Superman: Dawn of Justice ja Justice League.

Okei, jälkimmäistä ei voi vielä näkemättä haukkua. Mutta edellinen oli kyllä sellaista ällökakkaa, että mieli jo tekisi. En voi olla niputtamatta näillä krediiteillä Terriota hyvinkin saman pinoon Trevorrown ja Gareth Edwardsin kaltaisten lupaavien, mutta lopulta vielä vain lupaavien tekijänimien kanssa. Pliis, Terrio, ole näitä töitäsi parempi.