Episodi IX:ää on nyt kuvattu Britanniassa noin kuukauden verran.

Ja ilmeisesti tosiaan siis vain Britanniassa! Ainakaan mistään maailman kolkasta ei ole bongattu sarjan näyttelijöitä spoilaavasti lentokentillä (kuten Adam Driver Irlannista The Last Jedin kuvausten aikaan) tai Star Wars -henkisiä lavasteita rakenteilla (kuten saman elokuvan Dubrovnikin kuvauksista Kroatiassa ensin kuultiin).

Kirjoitus käsittelee kuvauksista vuodettuja valokuvia ja silminnäkijähavaintoja sekä huhuja, mutta ei sisällä todellisia juonispoilereita.

On tosin nytkin olemassa huhu, että kuvauksia valmisteltaisiin Jordaniassa. Se tarkoittaisi todennäköisimmin paluuta Jakkulle. Reyn kotiplaneetan Jakkun hiekkapohjaiset kohtaukset kuvattiin The Force Awakensiin Abu Dhabissa Arabiemiraateissa, mutta se valittiin tuolloin kuvauspaikaksi juuri Jordanian ohi vain tuotantotukikannustimien myötä, ei minkään erityisen hiekkalaadun ansiosta. Ja Jakkullehan tie voisi hyvin episodi IX:ssä viedä, koska uuden trilogian tärkeisiin juonilankoihin on kuulunut Reyn sisu odottaa kadonnutta perhettään Jakkulla.

(Toinen aiempiin Star Wars -planeettoihin liittyvä huhu puhuu paluusta Yavin IV:lle, mutta originaalielokuvan kapinallistukikohta on melkein kuin Boba Fett: aina siitä jotain huhutaan.)

Mutta ei se mitään, vaikkei ulkomailla kuvatakaan. Paljon voi lavastaa studioon: vaikkapa lumisen metsänkin, kuten The Force Awakensin lopputaistelussa. Minusta on vaikuttanut, että uusien Star Warsien tuotantojen edetessä Lucasfilm on yhä enemmän alkanut taipua siihen, että studion suojissa pysyminen nimenomaan on helpompaa kuin maailman silmien alla kuvaaminen. The Force Awakensia tosiaan kuvattiin Abu Dhabissa ja useammassa ulkokohteessa Englannissakin, mutta niistähän sitten vuotikin kuva-aineistoa ulos, etenkin Greenham Common -lentokentältä, jonne lavastettiin D’Qarin tukikohtaa. The Last Jedissä näyttelijät jalkautuivat enää vain Irlannin kohtalaisesti eristettävissä olleille jyrkänteille: Dubrovnikissa ja Bolivian suola-aavikolla kuvattiin ilman tähtiä, ja kaikki näyttelijöiden osuudet tallennettiin Pinewoodin studioilla Lontoossa.

Mutta ei kotimaassa kuvaaminen nytkään näytä tarkoittavan vain sisätiloja! Itse Millennium Falcon on parhaillaan pystytettynä kirjaimellisesti Pinewoodin takapihalle, Black Park -nimiseen puistoon. Siis aivan julkiseen puistoon, mutta kuvausalue on tietenkin rajattu yleisöltä piiloon.

Asiasta uutisoineen Making Star Warsin myöhemmän raportin todistekuva näyttää pitkiä köynnöksiä, joita on lisätty puiston oikeisiin puihin ja näin muutettu tunnelmaa lontoolaisesta hieman trooppisemmaksi. Yhden kuvan perusteella tunnelma voisi tuoda mieleen Endorin tai Naboon, mutta tämä vain heittovertauksena aiempiin Star Wars -planeettoihin, ei oikeana spekulaationa paluusta kummallekaan noista planeetoista.

MSW:n silminnäkijät ovat myös nähneet Falconin peiteltynä suojakankaaseen, mutta nettisivu veikkaa (todennäköisesti oikein), että kangas ei ole elokuvan lavaste, vaan yksinkertaisesti pieni suoja noita silminnäkijöitä vastaan. Niin ikään nettisivu raportoi silminnäkijöiden puhuneen ”juoksuhautojen kaivamisesta”, mutta huomauttaa aivan oikein, että kyse ei välttämättä ole elokuvassa näkyvistä juoksuhaudoista, vaan kenties kameralle kaivettavista kuopista. Tämä on minusta uskottavampaa kuin isojen, oikeiden lavasteiden kaivaminen julkiseen puistoon: Star Wars -elokuvia kuvataan usein alhaalta hieman yläviistoon. MSW jatkaa vielä raportissaan myös ”linnaa” tai ”tykkitornia” muistuttavista rakenteista, mutta ei ole itsekään varma, onko näissä raporteissa kyse Star Warsista: kuvataanhan Pinewoodin studioilla muutakin.

Brittitabloidi The Sun puolestaan julkisti sille vuodettuja kuvia ulkokuvauksista ”maaseudulta Lontoon ulkopuolelta”. Niissä näkyvät selvästi John Boyega (Finn), Oscar Isaac (Poe Dameron), Joonas Suotamo (Chewbacca) ja joukko ekstroja. Rinteessä saattaa seistä myös uusi pääkastin näyttelijä Naomi Ackie, mutta kuvan tarkkuus ei riitä varmuuteen tästä.

Kuvista ei oikein voi päätellä mitään sen kummoisempaa elokuvan juonesta, että olisin kokenut tarvetta oikeaan spoilerivaroitukseen. Finn, Poe ja Chewie kohtaavat näemmä talonpoikien näköisiä uusia hahmoja jossain kohtaa elokuvaa, ja nämä ratsastavat hevosen kaltaisilla olennoilla. Kohtaus vaikuttaa enemmän tapaamiselta kuin taistelulta. Maantieteellisesti paikka vaikuttaa kuivalta, sanan molemmissa merkityksissä: heinä ja ruoho ovat vaalenneet kuuman kesän 2018 auringossa, eikä kuvissa näy mitään sellaista, joka olisi tehnyt juuri tästä rinteestä ihanteellisen kaukaisen galaksin kuvauspaikan.

Mutta poikien pukumuotia voi tietysti jo tästä zuumailla. Finnillä näyttäisi olevan ohjaajan twiitissäkin jo vilahtanut liivi sekä hyvin samankaltaiset siniset ja pystyraitaiset housut kuin Han Sololla episodi IV:ssä. Poen kuuluisa autiomaatkin nähnyt takki puuttuu kummaltakin, ja jos planeetalla on olevinaan kuuma, mahtaa lentäjä-ässän sormille tulla hiki mustissa sormikkaissa. Niin, ja vaikka Boyega kertoi somessa kasvattavansa roolia varten tukkaa, ei Finnin letti näemmä mitenkään silmiinpistävän pitkä ole.

Tämä toinen, tuntematon kuvauspaikka on saattanut olla käytössä jopa vain noiden yksienkin ulkokuvausten ajan, mutta Black Parkin kuvauspaikalla selvästi tapahtuu yhä ja se on, suojattu tai ei, sikäli julkisella paikalla, että siitä kuulemme varmasti pian lisää.

Ilahduttavia episodi IX -uutisia on kuulunut myös näyttelijärintamalla. Kuvausten alkamisesta kertoneen tiedotteen jälkeen näyttelijälista on täydentynyt nimekkäillä brittimiehillä Dominic Monaghanilla ja ilmeisesti myös Matt Smithillä, jonka mukana olosta uutisoi Variety tänään. Monaghan tunnetaan parhaiten Taru sormusten herrasta -elokuvatrilogian Merrinä ja episodi IX:n ohjaajan JJ Abramsin talliin kuuluneen Lost-sarjan Charliena. Smith taas on kuuluisa roolistaan yhdentenätoista Tohtorina Doctor Whossa ja viime vuosilta prinssi Philipinä The Crownissa.

Molemmat miehet ovat mainioita lisäyksiä Star Wars -galaksiin. Vaikka heidän isoimmat roolinsa ovat tarinoidensa sankarien rooleja ja vaikka heidät tunnetaan velmuista hymyistään, heissä on molemmissa särmää, syvyyttä ja tummuutta, joiden perusteella heidät olisi helppo roolittaa myös todella synkkiin pahisrooleihin. (Smithin kaudet Tohtorina ovat etenkin jälkikäteen tarkastellen todella hienostunut hahmotutkielma henkilöstä, joka ”hyvyydestään” huolimatta on hyvin monella tavalla, vain hieman toisesta näkökulmasta tarkasteltuna, kaikkea muuta kuin ”hyvis” – ja juuri tällaisia tietyn näkökulman totuuksiahan Star Wars on pullollaan.)

Matt Smith toisessa sodassa, toisessa galaksissa: Doctor Whon yhdestoista Tohtori.

Mutta kuinka trilogian ja saagan päätösepisodiin mitenkään mahtuu viisi keskeistä uutta hahmoa: Keri Russell, Richard E. Grant, Naomi Ackie, Dominic Monaghan ja Matt Smith? Kun kasaan käärittävänä on galaksin kohtalo, Skywalkerien perintö sekä Reyn, Kylon ja Finnin tarinat, muitakin tuttuja hahmoja unohtamatta, kuinka mukaan todella mahtuu noin monta uutta kasvoa?

Yhä todennäköisemmältä vaikuttaa minusta, että näistä näyttelijöistä pari tai ehkä kolmekin näyttelee Renin ritareita. Voisin hyvin kuvitella heistä kenet tahansa – mutta ehkä ensimmäisinä veikkauksinani Russellin ja Monaghanin – näiden Kylo Renin alaisten (tai mahdollisten kilpailijoiden) rooleissa. Vaikka Renin ritareita ei ole kunnolla esitelty elokuvissa tai oheistarinoissakaan, heidät on kuitenkin mainittu nimeltä The Force Awakensissa, ehkä ilman nimeä The Last Jedissä ja vilaukselta nähtykin Reyn Voima-näyssä uuden trilogian avausosassa. Näin ollen ritarit olisivat kyllä uusia hahmoja, mutta tavallaan eivät silti uusia hahmoja.

Richard E. Grantin todennäköisin rooli on sotilaskomentaja jommalla kummalla puolella: molemmilla puolilla tällaiselle uudelle hahmolle lienee tarvettakin. Naomi Ackien rooliksi on ihonvärinsä vuoksi aika helppo veikata Landon tytärtä, mutta niinpä vain Daisy Ridleyäkin oli aikanaan ulkonäön puolesta loogista olettaa Hanin ja Leian tyttäreksi, ja väärässä olimme silloinkin. Luulen kuitenkin Ackien olevan sankarien puolella, ja The Sunin kuvat vain vahvistavat luuloani, vaikken voikaan olla varma kuvan naisen henkilöllisyydestä.

Ja sehän on perinteitä tarkastellen selvää, että näistä näyttelijöistä ainakin yksi nähdään elokuvassa ainakin osittaisen alien-maskin takana, ellei motion capture -hahmona. Etenkin Monaghan ja Smith ovat tosiaan sellaisia naamanvääntelijöitä, että heidän tulkintansa tulisi taatusti esiin kerrosten altakin.

Jenkit saivat jo viimeviikonloppuna Solo-elokuvan digijulkaisun kotiinsa katsottavakseen, joten nettiin on viime aikoina putkahdellut runsaasti Solo-materiaalia. Kotijulkaisut jatkuvat siten, että pohjoismainen dvd/bluray-painos on vuorossa 28. syyskuuta. Siellä sitä sitten saa esimerkiksi Hanin ja Chewbaccan lumisodan:

Kotijulkaisujen yhteydessä julkaistusta pressistä ylivoimaisesti kiinnostavin on kuitenkin ollut käsikirjoittaja Jon Kasdanin Twitterissä aivan omillaan julkaisema 52 pienen tiedonmurusen lista. Suuri osa Kasdanin listan kohdista on kokonaan uusia: siis sellaisia, että ne eivät ole tulleet ilmi esimerkiksi aiemmissa haastatteluissa tai The Art of Solo -kirjassa. Tässä olisi niin ikään paljon lisättävää aiempaan Näin syntyi Solo -kirjoitukseeni. Esimerkiksi se, että alunperin Beckettin (Woody Harrelson) tiimiin kuului Valin (Thandie Newton) ja Rion lisäksi neljäs hahmo nimeltä Korso, joka kuoli heti Mimbanilla, ja että tämä pois jätetty hahmo jopa näkyy joissakin lopullisen elokuvan kuvissa. Idea oli, että Korso oli tiimin muskelit, joiden tilalle Chewbacca sitten palkataan.

Kasdanin nostojen tarkkuus vaihtelee yksittäisen hahmon nimen alkuperästä (”Moloch” oli viittaus Allen Ginsbergin Huuto-runoon, eikä siis muinaisjumalaan tai Metropolis-elokuvaklassikkoon) todella isoihin juoneen vaikuttaviin seikkoihin, kuten pohdintaan siitä, oliko Thandie Newton liian hyvä näyttelijä esittämään niin lyhyttä roolia kuin Val oli. Kiinnostuneiden kannattaa siis lukea koko lista itse. Minä teen tässä muutaman poiminnan tietyllä fokuksellani.

Val (Thandie Newton): varastiko liian hyvä tai nimekäs näyttelijä shown roolissa, jonka ei ollut tarkoitus olla merkittävä?

Nuorempi Kasdan haluaa siis kertoa meille tähänastista enemmän Solon myrskyisästä synnystä ja tekijöiden suuremmista haaveista (ja ehkä nämä ovat tiedonmuruja, joita hän olisi halunnut päästä kertomaan kommenttiraidalla, jos sellainen olisi levyille äänitetty…). Viimeistään näiden Kasdanin viestien perusteella tulee selväksi, että Solon tekijöillä oli todellakin mielessä myös jatko-osa tai useampikin. Koska elokuva menestyi elokuvateattereissa hintaansa nähden heikosti, ei Solo kakkonen vaikuta tällä hetkellä kovin todennäköiseltä. Niinpä Kasdan lienee arvellut, että ei voi olla haitaksi nostattaa edes hiukan kiinnostusta sellaista kohtaan vihjaamalla, mitä olisi voinut olla luvassa.

Kasdanin ensimmäinen maininta jatko-osista liittyy juonikuvioon, joka muuttui jo käsikirjoitusvaiheessa. Käsikirjoittaja kertoo, että junaryöstökohtauksessa ei alunperin varastettu leffan macguffiniksi valittua superbensaa coaxiumia, vaan vapautettiin tuntematonta konnaa vankilajunasta. Tässä skenaariossa junaryöstön oli määrä onnistua, sillä Kasdan kertoo konnan ja hänen jenginsä poistuneen paikalta ”sanattomina”, kunnes he palaisivat ”jossain jatko-osassa pelastamaan Hanin tärkeällä hetkellä”. Tulkitsen, että tämä ei ole ollut mikään täsmennetty ajatus jatko-osan juonesta. Mutta sekin on jo vahvistus siitä, että varhaisessakin käsikirjoittamisen vaiheessa Kasdanien mielessä olivat Han-jatko-osat (ja nimenomaan monikossa!), ja heillä oli halu jättää käsikseen täkyjä tulevien elokuvien tarpeisiin.

Luonnostaidetta junaryöstökohtauksesta. Tässä teoksessa näyttäisi olevan meneillään elokuvassa toteutettu avaruussuperbensan ryöstö, josta kilpailevat toisetkin konnat.

Suoraan jatko-osista Kasdan puhuu listansa kohdissa #31 ja #50. ”Hanin ja Qi’ran suhteen ei ollut koskaan tarkoitus päättyä tässä elokuvassa”, Kasdan kertoo. ”Se on tarina, jonka toivon pääsevämme kertomaan jossain vaiheessa.” Kasdanin mukaan Solo sisältää Alden Ehrenreichin ja Emilia Clarken näyttelemän kaksikon vaikean suhteen ensimmäisen ja toisen näytöksen, mutta kolmas näytös on vielä kertomatta (ja niin toki elokuvankin perusteella vaikuttaa). Tämä todennäköisesti katkera loppu olisi varmasti ollut Solo kakkosen ytimessä, ja siitä pääsemmekin toiseen haaveillun jatko-osan tärkeään juonilankaan.

Jon Kasdan on aiemminkin paljastunut Maulin cameon orkestraattoriksi. Käsikirjoitus kuulemma kutsui Maulia pelkästään ”pomoksi”, ja aiemmin on annettu ymmärtää, että vielä Ron Howardin vaihtuessa Solon ohjaajaksi loppuylläriin olisi voitu valita jokin toinenkin hahmo. Kasdanin mielestä ei olisi voitu: hänen mukaansa sen piti koko ajan olla Maul, ja yllätykseen vihjattiinkin Crimson Dawn -syndikaatin kohtauksissa. Kasdan kutsuu Maulin paljastusta ”Star Wars Keyser Sozeksi”, siis Epäillyt-ysäriklassikkoon viitaten. Tällaista hienovaraisuutta en tosin itse Maul-twistissä nähnyt, mutta ehkäpä Kasdan ajattelee nimenomaan sellaisia Maul-käänteen tarinallisia merkityksiä, joita Solossa ei vielä nähtykään. Nythän hahmon paluu jää elokuvassa aivan ilmaan, selittämättömäksi monille katsojista ja salaisuudeksi elokuvan sankareilta. Jos taas Solo olisi otettu vastaan ylistäen ja jatko-osaa odottaen, olisi elokuvan päättyessä ollut selvää, että Qi’ran ja Maulin kohtaus on Marvel-leffojen lopputekstien jälkeisiä kohtauksia vastaava teaser seuraavasta seikkailusta. (Mikä tosin on hyvin mielenkiintoista, koska Han Solo -mytologiaan kuuluvan Uuden toivon aikaisen ”en ole koskaan nähnyt mitään Voimaan viittaavaa” -asenteen perusteella Hanin ei olisi pitänyt voida jatko-osassakaan kohdata Maulia ainakaan Voimallisissa toimissa.)

Maul, Solo kakkosen pääpahis?

Vielä muutama poiminta Jon Kasdanin listalta. Qi’ra mainitsee ohimennen ithoriaani-antiikkikauppiaan nimeltä Dok-Ondar. ”Muistakaa tuo nimi, näette sen vielä uudelleen”, Kasdan sanoo. Ellei kyse ole jostain oikeasti julkistamattomasta, Kasdan viittaa tässä samaan mihin puhuessaan Black Spire -vartioasemasta: nämä molemmat nimet on mainittu Disneylandin tulevan Star Wars -teemapuiston Galaxy’s Edgen yhteydessä. Star Wars -yhteyksissä on lähiaikoina varmasti helppo törmätä Batuu-planeettaan: teemapuiston planeetalla ei ole aikaisempaa SW-historiaa, mutta sitä selvästi ujutetaan kovaa vauhtia osaksi kaukaisen galaksimme historiaa, jotta tulevien Disneyworld-kävijöiden kokemus syvenee.

En malta olla nostamatta esiin vielä Kasdanin mainintaa Han Solon monimutkaisesta isäsuhteesta. Jon Kasdan sanoo uskovansa, että Hanin isä olisi yhä elossa ”ryyppäämässä itseään hengiltä jossain”. Tässä kohdassa (#29) Kasdan ei suoraan sano, että tarkoitus oli palata asiaan, mutta helppo on kyllä kuvitella, että jos Solo kakkonen tai kolmonen olisi tehty, Hanin perhetausta olisi ollut esillä yhtenä juonikuviona. Ykkösessä nyt kuitenkin tultiin kuin ohimennen maininneeksi, että orvolta leffan alussa vaikuttava Han on sittenkin ainakin jossain vaiheessa kasvanut isänsä kanssa. Harvassa ovat Star Wars -elokuvien päähahmot, joiden isät (tai äidit) ovat elossa seikkailujen tapahtuessa. Vaan kuka näyttelisi Han Solon isää? Sean Connery on eläkkeellä…

”Juu ei me näissä seikkailuissa mitään isiä tarvita.” ”Rrrr-wwrr-grrrh!” ”No okei, sinä saat olla semmoinen, kunhan et koko ajan kotonasi käy.”

Jatko-osavihjausten lisäksi Kasdan lipsauttaa listaansa muutaman kiinnostavan vihjeen siitä, millainen olisi ollut alkuperäisten ohjaajien Phil Lordin ja Christopher Millerin versio Solosta. Tämähän on suuri kysymysmerkki, jonka ympärillä kaikki Soloon liittyvä making of -kerronta tanssii: esimerkiksi Art of -kirjassa ohjaajia ei hämmentävästi mainittu juuri lainkaan, ilmiselvästi juuri selittelyn väistämiseksi.

Tärkeä tiedonmuru tulee kohdassa #24, jossa Kasdan mainitsee Fort Ypson linnakkeen (josta Han ja kumppanit värväävät mukaan Landon) olleen Lordin ja Millerin luomus, ja että heidän innoituksensa oli Robert Altmanin länkkäri McCabe & Mrs Miller (1971). Ohjaajakaksikko halusi kohtaukseen samanlaista tummaa, talvista mökkitunnelmaa. Kasdan kertoo myös kuvaaja Bradford Youngin kohtaukseen saavuttaman tunnelman olleen ”ankkurikohta” elokuvan ulkonäölle ja tunnelmalle.

Tämä on helppo uskoa valmiinkin elokuvan perusteella: Solo näyttää kaiken aikaa tumman tyylikkäältä; monin paikoin tavallaan hillitymmän tyylikkäältä kuin käsikirjoitus. Ja tässä onkin ydin.

McCabe & Mrs Miller (1971): yksi Solon tyylin ja tunnelman tärkeistä innoittajista ennen ohjaajien vaihtoa.

The Art of Solo -kirjassa puhuvat taiteilijat ja tuotantosuunnittelijat viittaavat usein juuri McCabe & Mrs Milleriin innoituksen lähteenä. Se ei kuitenkaan ole elokuva, johon Kasdanit itse olisivat viitanneet haastatteluissa mainitessaan (usein) käsiksensä innoituskohtia. Johtopäätös on viimeistään nyt selvä: nimenomaan Lord ja Miller ottivat elokuvan tyylin ja (vähintään visuaalisen) tunnelman lähtökohdaksi 1970-luvun länkkäriklassikon.

Kasdan mainitsee myös Chewien ja Hanin ensitapaamisen mutakuopassa olevan ”puhdasta” Lordia ja Milleriä. Sekin kohtaus, mielestäni elokuvan ehkä paras muuten, on synkkä, ellei suorastaan raju. Tämä kaikki tarkoittaa, että tulkinta siitä, että Lego-leffasta ja muista komedioista tunnetut Lord ja Miller olisivat ehkä olleet tekemässä Solosta liian kevyttä, improvisoitua komediaa, ja että paikkaajaohjaaja Ron Howard olisi ohjannut sitä rauhallisen tummanpuhuvaan suuntaan, on täysin väärä. Totuus voi olla jopa päinvastainen: ehkä Howardin aikana pikemminkin lisättiin elokuvaan komediaa?

Toki sekin on mahdollista, että Lord ja Miller olivat tekemässä elokuvasta yhtä aikaa tumman tyylikästä visuaalisesti että sekoilukomediaa, ja että juuri tämän ristiriidan ratkaisemiseksi ohjaajat oli pakko vaihtaa. Täyttä totuutta emme tiedä. Mutta tämänkin Kasdanin viestikimaran jälkeen minusta tuntuu taas vahvemmin, että Lordin ja Millerin versio olisi luultavasti ollut kiinnostavampaa elokuvaa kuin lopullinen, ”tavallisemmaksi Star Warsiksi” väkisin väännetty Solo.

Näyttelijät ja ensimmäiset ohjaajat. Ron Howard saattoi ohjata suurimman osan lopullisissa elokuvassa nähdyistä otoista, mutta siitä ei pääse mihinkään, että Lord ja Miller luotsasivat tämän projektin luonnetta vuosien ajan ennen Howardin paikkausvaihetta.

Näissä oloissa – syy ei uskoakseni ole yksin ohjaajavaihdoksen eikä sen koommin ensimmäisten kuin jälkimmäisenkään ohjaajan, mutta sotku ei varmasti auttanut asiaa – jatko-osaa tuskin tulee.

Kasdan itse ei tunnu luovuttaneen. Listansa lopuksi Kasdan sanoo toivovansa, että tulevaisuudessa tehtäisiin myös ”halvempia Star Wars -elokuvia”, joka saattaisi mahdollistaa toisen Solon sooloseikkailun. Kasdan sanoo olevansa heti valmis tarttumaan tilaisuuteen ”Aldenin, Joonaksen, Emilian, Donaldin ja Ron Howardin kanssa”. Ohjaajamaininta on merkityksellinen.

Ei tietenkään ole mahdotonta, etteikö tällainen tarina vielä nähtäisiin – onhan Disneyllä tekeillä oma suoratoistopalvelukin, joka voisi olla yksi kanava piirua pienemmälle Solo-seikkailulle. Ja ellei sellaista, niin ainakin nuoren Solon seikkailuja voi odottaa jonkin ajan kuluttua kirjojen tai sarjakuvien saralla. Ehkä siellä voisi kertoa Hanin ja Qi’ran tarinan kolmannen näytöksenkin, also starring Maul? Ehkä Jon Kasdanilla itsellään olisi peräti intoa kirjoittaa tällainen tarina?

Niin vain 2010-luvun Star Wars -elokuvista suosikkini on jo kohta vuoden ikäinen, ja edelleen huomaan kirjoittavani tähän blogiin sen vastaanoton aiheuttamasta kuohunnasta. Kun sen jälkeen on saanut ensi-iltansa jo toinenkin Star Wars -elokuva, olisin todellakin kuvitellut meidän päässeen jo kauan sitten ohi The Last Jedi -reaktioista, ja että joku korkeintaan kokisi tässä vaiheessa aiheelliseksi huomauttaa minulle alkulauseen kaltaisen heiton jälkeen pitäneensä itse The Force Awakensista tai Rogue Onesta enemmän. Siihen taas minä voisin tuumata, että mikäpä siinä, ja tästä voisimme jatkaa keskustelemaan näiden elokuvien yksityiskohdista. Onhan kuitenkin aiemminkin ollut niin, että yksi tykkäsi Jedin paluusta, toinen Sithin kostosta, eikä siitä tarvinnut fanikunnan sisäistä sotaa käydä!

The Last Jedin vastaanotosta on totisesti kirjoitettu paljon. Jonkin verran minäkin tässä blogissa (vaikkapa tässä merkinnässä). Nyt siitä on kuitenkin kirjoitettu yksi akateeminen tutkimuskin, ja se voima, jolla tuosta tutkimuksesta kertovia uutisia lähipäivinä julkaistiin, puhumattakaan siitä tavasta, jolla noita uutisia kommentoitiin, kertoo omaa kieltään siitä, missä tilassa keskustelu tosiaan yhä on. Surullisen yllätyksetöntä on, että nämä uutiset saavat peräänsä kommentteja, joissa kieltäydytään uskomasta koko uutisesta sanaakaan ja pauhataan The Last Jedin surkeuden itsestäänselvyyttä aivan kuin se todella olisi ollut universaalisti inhottu taloudellinen floppi (se ei ollut kumpaakaan, mistä kertoo sekin, että Disney jatkoi juuri Lucasfilmin toimitusjohtajan ja näiden elokuvien tuottajan Kathleen Kennedyn sopimusta kolmella vuodella).

Mutta sanonpa minäkin nyt silti sanaseni nimenomaan tuosta tutkimuksesta, sillä aika monesta nettijutusta saa ainakin nopeasti lukien väärän kuvan sekä tutkimuksesta että sen esittämistä väitteistä. Yhdysvaltalaisen Morten Bayn tutkimus ei suinkaan väitä – niin kuin moni nopeasti kirjoitettu uutisotsikko väitti – että yli puolet The Last Jedin vihaajista olisi pelkkiä trolleja. Vielä vähemmän se väittää, että puolet netissä kuluvana vuonna nähdystä TLJ-kritiikistä tulisi venäläisiltä boteilta. Sen sijaan se kyllä väittää näiden molempien liittyvän soppaan.

University of Southern Californian tutkija Morten Bay siis tutki ohjaaja-kirjoittaja Rian Johnsonille Twitterissä osoitettuja The Last Jedi -viestejä. Aineisto oli yli tuhat twiittiä, jotka Bay karsi hieman alle tuhanteen siten, että kukin twiitti edusti eri käyttäjätiliä. Bay tunnitsi twiittien joukosta fanireaktioiksi naamioitua poliittista viestintää, jolla pyrittiin todellisen Star Wars -elokuvakritiikin sijaan joihinkin aivan muihin tarkoituksiin. Edelleen näiden viestijöiden lomasta Bay erotti myös venäläisiltä boteilta vaikuttavia kommentoijia, jotka sitten pääsivät monen tutkimuksesta kertovan uutisen otsikkoonkin.

Bay on tuore Ph.D. eli tohtorismies viestinnäntutkimuksen alalta, mutta The Last Jedi -tutkimus ei vertaudu meikäläisiin väitöskirjoihin: ainakin nyt netissä julkaistu versio on vain reilu kolmenkymmenen sivun laajuinen, jollaisena se ei oikeastaan vastaa edes suomalaisen yliopiston viestinnäntutkimuksen gradua. En myöskään pidä tutkimuksen metodia ihan väitöstutkimuksen tasoisena: Bay jaotteli 967 eri twiittaajan viestiä ensin TLJ-suhteessaan positiivisiin, negatiiviiin ja neutraaleihin ja teki sen jälkeen päätelmiä twiittaajista heidän muuta Twitter-viestintäänsä tutkimalla. Sitä en kuitenkaan vähättele, että on tuossakin analyysissa urakkaa ollut!

Analysoiduista 967 twiitistä, jotka siis tulivat 967 eri Twitter-tililtä, 206 oli negatiivisia. Siis vain 22 prosenttia Johnsonille viestineistä kirjoittajista vihasi elokuvaa. Näistä 206:sta hieman yli puolet Bay luokitteli poliittisesti motivoituneiksi: viestien kirjoittajat vaikuttivat joko poliittisilta aktivisteilta, konflikteja tahallaan hakeilta trolleilta tai valetileiltä. Kääntäen siis hieman alle puolet kritiikistä tuli Bayn mukaan ”oikeasti” elokuvaan tyytymättömiltä faneilta.

Venäläisiä botteja, jotka liikkuivat monen tutkimusta käsittelevän nettijutun otsikossa, Bay uskoo löytäneensä 967 TLJ-twiittaajan joukosta vain 16 kappaletta. Se ei ole kovin paljon, sillä kaikki kai tietävät netissä huijaritileja heiluvan. Näin numeroiden perässä voi myös alleviivata sitä tosiasiaa, että Bayn otanta ei siis edes yritä käsittää kaikkea internetissä tai edes Twitterissä käytyä TLJ-keskustelua: aineisto kun koostuu ainoastaan juuri Rian Johnsonille suunnatuista twiiteistä.

Tutkimuksen ydin ja pihvi ei siis ole siinä, että internet olisi täynnä täysin epäaitoa TLJ-vihaa. Morten Bayn tärkein havainto on, että huomattava osa (tämän tutkimuksen aineistossa jopa puolet) näkyvästä TLJ-vihasta kumpusi jostain muusta kuin elokuvasta itsestään. Bay yhdistää tutkimuksessaan nämä faniargumenteiksi naamioidut viestit yhdysvaltalaisen äärioikeiston ja venäläisten nettitrollien viestintään muissa, avoimen poliittisissa aiheissa. Edelleen hän päättelee, että Star Wars -elokuvaa todella käytettiin yhtenä monista aseista yhtäältä mielipidesodassa konservativismin puolesta ja toisaalta yleisen länsimaisen eripuraisuuden luomiseksi. Nämä ovat myös Venäjän trollitehtaiden tavoitteita, vaikka monet Bayn analysoimista viesteistä siis tulivatkin aivan oikeilta ja vieläpä länsimaisilta ihmisiltä.

TLJ-keskustelua tiiviisti seuranneena Bayn havainnot eivät yllätä minua. Vihaisimmat reaktiot olivat alusta alkaen vähintäänkin samansävyisiä kuin ovat maailmanrauhaa uhkaavan valehtelijan Donald Trumpin puolustajien tai maahanmuuton ja tasa-arvon kiivaiden vastustajien argumentit. Aivan konkreettisestikin nämä puheet kietoutuivat toisiinsa niissä viesteissä, joissa Star Warsia syytettiin naisten (joko tuottaja Kathleen Kennedyn tai elokuvan naishahmojen) pilaamaksi, kun näyttelijä Kelly Marie Tran kiusattiin ulos sosiaalisesta mediasta tai haukkumasanavalinnoissa, kun ohjaaja Rian Johnsonia toistuvasti haukuttiin homoksi, kun moisen elokuvan meni tekemään.

Ehkä koomisinta sopassa oli amerikkalaisen oikeiston pilkkasanalyhenteen SJW:n (social justice warrior) valjastaminen kuvaamaan nimenomaan näitä ”Star Warsin pilaajia”, kun sanojen konkreettinen merkitys – siis yhteiskunnallisen tasa-arvon ja oikeuden tavoittelija – on kutakuinkin sanakirjakuvaus jedeistä ja Star Wars -sarjan sanomasta. Tai ehkä se oli koomisen sijaan kuvaavinta, siis siinä mielessä, että se kuvaa tätä puhetapaa käyttävien ymmärrystä Star Wars -elokuvista yleensäkin. Baykin kirjoittaa tutkimuksessaan, että Star Wars on itse asiassa aina ollut aatteellisesti (amerikkalaisittain) hieman keskustasta vasemmalla, mutta osa yleisöstä tuntuu tajunneen sen vasta The Last Jedin kohdalla, ja ratkaisee tämän kognitiivisen dissonanssin syyttämällä Kathleen Kennedyä ja Rian Johnsonia ikään kuin nämä olisivat kahdestaan vasta juuri äsken sen vasemmalle siirtäneet. Esimerkiksi minun oli viime joulukuussa ensin todella vaikea ymmärtää, mikä juuri The Last Jedissä monet niin varpailleen sai, kun sen tasa-arvoa ja rakkautta edistävät viestit ovat kuitenkin aivan keskeisiä myös niissä vanhoissa SW-elokuvissa, joita kiihkeinkin ”Ruin Star Wars” -propagoija antaa ymmärtää rakastavansa. (Vaikka naisiahan niiden vanhojen episodien sankareina ei kyllä liikaa ollut, että ehkä se juuri sitten olikin joillekin liikaa.)

Mutta. Palaan toistamaan itseäni parin kappaleen takaa: mikään tässä ei tarkoita sitä, etteikö The Last Jedistä saisi myös olla pitämättä. Itse asiassa olen todella pahoillani niiden oikeiden fanien puolesta, joiden TLJ-tyytymättömyys todella perustuu elokuvaan itseensä: esimerkiksi vaikka elokuvan juoneen tai yksityiskohtana erimielisyyteen siitä, millaisen vanhentuneen Luke Skywalkerin he olisivat halunneet valkokankaalla nähdä. Se ei tee heistä botteja, trolleja, äärioikeistolaisia eikä tasa-arvon vastustajiakaan, vaikka heidän sanansa voivat sekoittua tuollaisiin ääniin.

Bayn tutkimuksesta kannattaa kuitenkin ottaa se oppi, että tällaistakin keskustelua populaarikulttuurin äärellä tässä meidän ajassamme todella liikkuu – ja että tällaistenkin voimien aseeksi voi joutua myös tahtomattaan, jos nimittäin ajatellaan, että pelkkä kiistely yhden Star Wars -elokuvan naishahmoista todella palvelee joidenkin tahojen poliittisia agendoja. Aiempina, viattomampina aikoina kukaan ei (kuuluisan pilakuvan mukaan) voinut tietää, oliko toinen nettikeskustelija todellisuudessa koira. Nykyisin on yhä vaikeampaa tietää, milloin keskusteluissa on koira haudattuna.

Huhut olivat oikeassa: ensimmäinen näytelty Star Wars -sarja liittyy kuin liittyykin Mandaloren planeettaan. Making Star Wars -nettisivu siis raportoi juuri näin elokuussa, ja virallinen julkistus saatiin tällä viikolla. Yllättäen saatteena tarjottiin peräti ensimmäinen kuva sarjasta, ja mikäpä siinä:

Sarjan varsinaisesta juonesta huhunaikainen spekulointini on yhtä pätevä kuin nytkin. Mutta nyt tiedämme sentään jo otsikonkin perusteella, että sarjalla on yksi selkeä päähenkilö (erotuksena Rebelsin kaltaiseen päähenkilöiden tiimiin, siis). Virallisen tiedotteen mukaan The Mandalorianin idea on tämä:

After the stories of Jango and Boba Fett, another warrior emerges in the Star Wars universe. The Mandalorian is set after the fall of the Empire and before the emergence of the First Order. We follow the travails of a lone gunfighter in the outer reaches of the galaxy far from the authority of the New Republic.

Viittaus Jango ja Boba Fettiin on tarkoituksellisen hämärä, ja spekulaatioita saakin esittää siitä, minkä verran sillä on merkitystä sarjan juonen kannalta. Kuvassa astelevan kaiffarin haarniska tuo satunnaisemman fanin mieleen nimenomaan nämä kaksi palkkionmetsästäjää. George Lucas ja Dave Filoni kanonisoivat prequeleissa ja The Clone Wars -animaatiosarjassa historian kuitenkin siihen malliin, että Fettit nimenomaan eivät ole mandalorealaisia. Yksinäisten palkkionmetsästäjien sijaan Mandaloresta tehtiin kunniakkaiden ja suku-uskollisten soturien planeetta, jonka historiassa voi nähdä viittauksia Rooman imperiumiin. Mandaloren tapahtumia Lucasin elokuvien aikaan on käsitelty erityisesti The Clone Warsissa ja sen seuraajasarjassa Rebelsissä, mutta nyt planeetta pääsee päänäyttämöksi sarjassa, jonka tapahtumat ajoittuvat aiemmin kerrotun mukaan kolme vuotta Jedin paluun jälkeen.

Virallinen sivu tiedotti myös sarjan ohjaajien nimet, mutta faniskuuppisivu Making Star Wars, joka tuntuu olevan erityisen hyvin perillä tästä projektista, tietää lähteidensä kautta lisätä mukaan jaksojen lukumäärän ja ohjaajien työtehtävät. MSW:n mukaan jaksoja on kahdeksan, ja ohjaushommat jakautuvat näin:

• 101 Dave Filoni
• 102 Rick Famuyiwa
• 103 Deborah Chow
• 104 Bryce Dallas Howard
• 105 Dave Filoni
• 106 Rick Famuyiwa
• 107 Deborah Chow
• 108 Taika Waititi

Ohjaajien nimet ovat siis joka tapauksessa myös virallisessa tiedotteessa. Ne kertovat, että Lucasfilm ei tosiaankaan suhtaudu tähän projektiin kevytmielisesti.

Dave Filoni ohjaa The Mandalorianin ensimmäisen ja ilmeisesti myös viidennen jakson.

Dave Filoni (s. 1974) on tietenkin Lucasfilmin oma Dave Filoni: The Clone Warsin ja Rebelsin isä, nykyisin myös koko Lucasfilmin laajentuneen animaatio-osaston päällikkö. Filoni on käytännössä Lucasin jälkeen merkittävin Star Wars -auteur – ja jos katsotaan valmistuneiden kanonisoitujen minuuttien määrää, hän on itse asiassa vastuussa isommasta osasta virallista Star Warsia kuin Lucas itse. Filoni on tähän mennessä työskennellyt vain animaatioiden parissa, mutta The Mandalorian on varmasti oiva reitti Filonille kohti mahdollista oikean SW-elokuvan ohjaajan pestiä.

Rick Famuyiwa (s. 1973) on The Mandalorianin viidestä ohjaajasta tuntemattomin: minä esimerkiksi en muista edes kuulleeni hänen nimeään aiemmin. Famuyiwa on ensimmäisen polven yhdysvaltalainen, nigerialaisten vanhempiensa poika. Hänen tunnetuin teoksensa on pitkä elokuva Dope (2015), kehuttu indie, jota en ole nähnyt. Famuyiwa oli jo pari vuotta sitten pop-elokuvan tuottajien kartalla, sillä hänen oli jonkin aikaa määrä ohjata leffa supersankari The Flashista.

Deborah Chow (jonka ikää en jostain syystä löytänyt) saa jaksojärjestyksen perusteella kunnian olla ensimmäinen nainen Star Wars -ohjaajana. Chow on tehnyt viime vuosina nousujohteista uraa amerikkalaisen television parissa ohjaten muun muassa sarjoja Mr. Robot, Fear the Walking Dead, Jessica Jones ja Better Call Saul. Hän on ohjannut ja kirjoittanut myös yhden pitkän elokuvan, Zach Braffin tähdittämän draaman The High Cost of Living (2010). Myös Chow tuo ohjaajariviin kaivattua diversiteettiä verrattuna elokuvista toistaiseksi vastaavaan valkoisten äijien rivistöön: hän on kanadalainen, sukujuuriltaan puoliksi kiinalainen.

Bryce Dallas Howard ohjaa sarjan neljännen jakson. (kuva: Dick Thomas Johnson, CC BY 2.0)

Bryce Dallas Howard (s. 1981) on ainakin toistaiseksi pääuraltaan näyttelijä (mm. Jurassic World), ja siksi jännittävä valinta SW-sarjan ohjaajien joukossa. En liene ainut joka veikkailee, olisiko Howardilla sarjassa myös rooli. Howard, Ronin tytär, on ohjannut aiemmin kuusi lyhytelokuvaa, mutta The Mandalorin on epäilemättä hänen näkyvin avauksensa ohjaajana.

Ja sitten meillä on Taika Waititi (s. 1975), joka on jo pitkään keikkunut korkealla monilla SW-ohjaajien toivelistoilla, mutta joka nyt MSW:n mukaan ohjaa The Mandaloreanin ykköskauden päätösjakson. Waititi on korkean profiilin kaappaus, kovassa nousussa oleva omintakeinen ohjaaja, joka ehti jossain vaiheessa jo vastata SW-fanien kyselyihin kuittaamalla, että saisi todennäköisesti potkut Star Wars -ohjaajan hommista alta aikayksikön. Näissä oloissa on erityisen riemastuttavaa, että hän on kuitenkin mukana tulevassa sarjassamme. Uusiseelantilainen Waititi tunnetaan erityisesti vinksahtaneista komedioistaan What We Do in the Shadows (2014) ja Hunt for the Wilderpeople (2016) sekä Marvel-leffojen parhaimmistoon kuuluvasta Thor: Ragnarökistä (2017).

(Ohjaajien listalta puuttuu The Handmaid’s Talen Reed Morano, joka kävi alkuvuodesta jonkinlaisia neuvotteluja Kathleen Kennedyn kanssa projektista, joka kaikella todennäköisyydellä oli The Mandalorean. Morano oli oman toivelistani kärjessä, niin tehokasta työtä hän The Handmaid’s Talessa teki, mutta ei tästäkään listasta ole syytä suuremmin valittaa.)

Mandalorea on tähän mennessä nähty parhaiten animaatiosarjoissa.

Making Star Wars -sivu on muutenkin ollut kärppänä kiinni tässä projektissa. MSW on julkaissut kuvia kuvauspaikalta Kaliforniasta, raportteja kuvauksista ja myös potentiaalisesti spoilaavia huhuja. Näyttelijähuhujakin MSW:llä tietenkin on: he ovat kuulleet Pedro Pascalin (Game of Thronesin Oberyn Martell) ja John Leguizamon (mm. Moulin Rouge) nimet. Enkä tosiaan ainakaan minä siis yllättyisi, jos naispääosassa olisi Bryce Dallas Howard. Kaikkein hämmästyttävin casting-huhu on kuitenkin se, jonka mukaan eksentrinen elokuvaohjaaja Werner Herzog näyttelisi roolin The Mandalorianissa: huhu perustuu Herzogin omaan väitteeseen salaisesta roolistaan isossa franchise-elokuvassa, jonka koodinimeksi antama ”Huckleberry” täsmää The Mandalorianin väitettyyn koodinimeen ”Project Huckleberry”. Huh!

MSW:n raporttien – ja myös julkistuksen kuvan, joten en katso tätä suureksi spoileriksi – perusteella ainakin yksi tapahtumapaikoista olisi Tatooine, Jakku tai kolmas hiekkainen planeetta. Tämä ei siis todennäköisesti ole vihreämpi Mandalore (Star Wars -planeetathan tapaavat hahmottua yhden ilmaston mukaisiksi), mutta julkistuksen kuvaus vihjaakin galaksia kiertelevään yksinäiseen pyssymieheen. Jos avaruuswesternin tunnelmaa haetaan, on varmasti hyvä aloittaa autiomaasta – josta matka varmaan sitten vie kohti nimen planeettaa. Yksinkertaisimpana spekulaationa nimihahmo voisi olla Mandaloren taakseen jättänyt soturi, joka joutuu vastentahtoisesti palaamaan kotiin selvittelemään sukunsa ongelmia, ja joka pian huomaa sotkeutuvansa syvälle Imperiumin jälkeistä Mandalorea repiviin valtakiistoihin.

MSW:n mukaan sarjan tekijät ovat kovan tason ammattilaisia ohjaajien alapuolellakin. Sivun mukaan kuvauksesta vastaa Greig Fraser (Rogue One, Zero Dark Thirty), art director John Lord Booth III (The Jungle Book, Oz the Great and Powerful) ja pukusuunnittelija Joseph Porro (Stargate, Independence Day). Näillä(kin) perusteilla luvassa pitäisi olla todella tyylikästä kerrontaa.

Jos Greig Fraser todella on The Mandalorianin elokuvaaja, voiko sarjan visuaalisen tyylin odottaa muistuttavan tummasävyistä Rogue Onea?

Itse asiassa The Mandalorian vaikuttaa kaiken tämän perusteella vähintään yhtä vakavasti otettavalta Star Wars -tuotannolta kuin standalone-elokuvatkin. Tähän sopii hyvin, että ensimmäisen kauden mitta on vain kahdeksan jaksoa (eikä siis edes kymmentä, kuten New York Timesin taannoisen artikkelin perusteella alunperin oli tarkoitus). Kahdeksaan jaksoon ei todennäköisesti mahdu tyhjäkäyntiä, vaan se keskittynee tiiviisti yhteen tarinaan (tai sen alkuun, sillä eiköhän tästä monivuotista tuotantoa toivota). Kun ensimmäisen jaksojen setin hintalapuksi on väitetty 100 miljoonaa dollaria, kannattaakin mieluummin tehdä tiivistä timanttia.

The Mandaloriania siis kuvataan parhaillaan, ja se saa ensiesityksensä ensi vuonna yhtenä Disneyn tulevan streaming-palvelun lippulaivoista. Siihen mennessä yritän opetella muistamaan tarkistamatta, onko se Mandalorian vai Mandalorean.

Solon on nyt voinut katsoa kotisohvalla kahden viikon ajan. Elokuva on saatavilla blurayna, dvd:llä ja digitaalisista vuokraamoista.

Aikana jona fyysisiä levyjä ostavat enää lähinä innokkaimmat fanit ja keräilijät, elokuva ei todennäköisesti ole vielä juuri löytänyt uusia katsojia teatterikierroksen jäljiltä. Se aika koittanee vasta Netflix-julkaisun tai telkkariesitysten myötä. Muutenkin on vaikea kuvitella Solosta kotioloissakaan suurta jälkikäteistä hittiä, mutta mielenkiintoista on nähdä, millaiseksi sen asema Star Wars -kaanonissa tulevina vuosina kehittyy. Minä katsoin elokuvan nyt neljännen kerran, ja saattaisinpa olla sitä mieltä, että se toimii paremmin kotona kuin teatterissa.

Tätä en sanoisi mistään muusta Star Wars -elokuvasta, mutta ne ovatkin niitä isoja elokuvia (”syitä, miksi elokuvateatterit rakennettiin”, kuten Special Editionien mainoslause vuonna 1997 kuului). Solo on monin tavoin pienimuotoisempi tarina. Koska se ei kuitenkaan ole mikään käsikirjoitukseen perustuva kamaridraama, tämä kääntyy kieltämättä kriittiseksi luonnehdinnaksi: Solo on sarjan muihin elokuviin verrattuna toiminnaltaan, draamaltaan ja panoksiltaan yhdentekevämpi. Toisaalta se ei luultavasti kenenkään mielestä ole sarjan epäonnistunein elokuva. Siinä esitellään hahmoja ja kootaan tiimiä tavalla, joka toi ainakin minun mieleeni jo ensikatsomalta pikemminkin sarjojen pilottijaksot kuin suuren yksittäiselokuvan. Siten se on tavallaan enemmän kotonaan pienessä ruudussa kuin suurella valkokankaalla.

Mutta se tällä erää Solo-elokuvakritiikkiä, sillä haluan sanoa sanaseni kotijulkaisun kakkoslevyn annista.

Ensinnäkin on selvä, että Solo ei ole suuri eikä kaunis bluray-julkaisunakaan. Ekstroja on kaikkiaan 1 tunti ja 40 minuuttia. Mukana ei ole pitkää making of -dokkaria eikä kommenttiraitaa. Ekstrat ovat 5-20-minuuttisia pieniä featuretteja. Poistettuja tai pidennettyjä kohtauksia on yhdeksän. Positiivisen kautta ajatellen kattaus voittaa siis sentään Rogue Onen, jonka ekstralevyllä featuretteja oli vain vähän yli tunti eikä edes poistettuja ottoja lainkaan.

Näitä elokuvia tietenkin yhdistää, että kummankaan tuotanto ei ollut ongelmaton. Solo on se elokuva, jonka alkuperäiset ohjaajat Phil Lord ja Christopher Miller irtisanottiin kuvausten ollessa jo loppupuolellaan, jonka jälkeen Ron Howardin johdolla suurin osa elokuvasta kuvattiin uudelleen. Ekstrat väistelevät tätä valtavaa elefanttia olohuoneessa vaikenemalla siitä täysin, ja jättävät siten oikeastaan kokonaan kertomatta sen, miten Solo todella tehtiin.

Havainnot jäävät valistuneen katsojan tehtäväksi rivien välistä. Kun kuvaaja Bradford Young kertoo aluksi kiinnostuneensa Solosta siksi, että siinä haettiin 1970-lukulaista tekemisen tapaa, hän viittaa siis Lordin ja Millerin tavoitteisiin, vaikkei sitä ääneen sanota. Kun ohjaajaksi kreditoitu Ron Howard kyselee näyttelijöiltään muistoja Hanin ja Chewien väkivaltaisen ensikohtaamisen kuvaamisesta, hän kyselee siitä siksi, ettei itse ollut paikalla.

Mutta koska Lucasfilm ei ole henkisesti valmis kertomaan yleisölle vaikeuksistaan, ei näitä asioita alleviivata. Puhumattakaan siis siitä, että ekstrat paljastaisivat, millä tavoin Howard ohjasi elokuvasta toisenlaisen kuin Lord ja Miller olisivat tehneet – tai miksi kaksikko alunperin sai potkut.

Sen sijaan meillä on tosiaan kasa lyhyitä featuretteja eräistä aspekteista elokuvaa. Kyllä niiden parissa toki aina viihtyy – ainakin tällainen katsoja, joka ahmii kaikkea sitä, millaisia avaruusaluksia, savuisia baareja ja junaratoja tähän kaukaiseen galaksiin suunnitellaan ja miten ne toteutetaan.

Esimerkiksi leffan alun takaa-ajo Corellialla oli ja on mielestäni elokuvassa harmillisen tavanomainen, jopa tylsä takaa-ajokohtaus, mutta ekstrat osoittavat, kuinka Hanin siinä käyttämää kiituria suunniteltiin ja rakennettiin rakkaudella. Näissä elokuvissa nähdään kaikissa yksityiskohdissa aina valtavasti vaivaa aitouden ja outouden välisen taianomaisen tasapainon löytämiseen, ja tosiasia on, että monien lavasteiden hienous paljastuu vasta ekstroista.

Toinen esimerkki Solosta voisi olla Fort Ypson linnake (josta Lando värvätään mukaan sabacc-pöydän äärestä). Lokaatio on leffassa niin hämyisä, ettei siitä saa kunnon hahmoa, mutta esimerkiksi Landoa näytelleelle Donald Gloverille se oli nimenomaan valaistuksensa ansiosta aidoin lavaste, jossa hän oli näytellyt. Ekstroissa paikka näytetään valot päällä, ja onhan se tosiaan 360 asteen aito avaruuden sekatavaramajatalo.

Käytännönläheisempää making ofia edustavat väläykset kuvaustilanteisiin. Minulta oli esimerkiksi mennyt tätä ennen kokonaan ohi, että droidi L3:n lisäksi myös apinapilotti Riolla oli kuvauksissa näyttelijä (vaikkei se todellakaan ollut Jon Favreau, joka antoi hahmolle äänen), vaan sirkustaiteilija. Sitäkin on aina hauska nähdä, kuinka tietyt palat esimerkiksi Corellian kiituritakaa-ajosta tai junaryöstöstä kuvattiin ”oikeasti”, vaikka niin suuri osa kyseisistä kohtauksista laadittiinkin tietokoneella.

Mutta koska levyn metodi on raapaista featuretteina tiettyjä osia elokuvaa, todella moni osa jää kokonaan käsittelemättä. Ekstrat eivät esimerkiksi piipahda lainkaan Dryden Vosin jahdilla, joka minusta oli ehkä elokuvan kiinnostavin lokaatio. Poistetuilla ja laajennetuilla kohtauksilla ei niin ikään ole kummempaa lisättävää elokuvaan, vaikka tästähän tosiaan on poistettu ja versioitu kaksivaiheisten kuvausten ja leikkauksen aikana vaikka mitä. Lumisotakohtaus on tosin hauska.

Ekstroista pisin ja erityisin on Cast Roundtable, jossa Ron Howard jututtaa näyttelijöitään elokuvaan liittyvistä muistoista ja hahmoistaan. Sitä olisi voinut katsoa vaikka tunnin mittaisenakin, etenkin kun 20-minuuttinen on leikattu hyppimään kysymyksestä seuraavaan hätäisesti. Osuudesta paljastuu esimerkiksi, mitä Joonas Suotamo aikanaan teki saatuaan Chewbaccan roolin (avasi puolisonsa kanssa pullon samppanjaa ja pelasi Lego Star Warsia pleikkarilla). Ja se, että näyttelijöillä on tästä leffasta aivan oikea suosikkihetki: Hanin ja Chewien suihkukohtaus.

Siitä puheen ollen: oman pienen ekstransa saa Chewbacca. Siinä käsitellään esimerkiksi Chewien puvun mutaamisen asettamia haasteita sekä puvustajille että Suotamolle: wookieemme on tosiaan kaikissa aiemmissa elokuvissa aina ollut puhdas (vaikka kävi jätekuilussa Kuolemantähdellä). Jännä tieto on sekin, että Solossa Chewien tähänastisen sanavaraston rajat tulivat vastaan, ja äänittäjät joutuivat etsimään lisää karhunmurinaa. Suotamoa pätkässä tietenkin kehutaan (ansaitusti) roolinsa mestariksi.

Vaatimattomat ekstrat ovat vaatimattomat ekstrat, mutta yksi huomio on silti pakko tehdä vielä lopuksi.

Han Sololla ei ole omaa ekstraa elokuvassa, joka kertoo Han Solosta. Ei siis featurettea hahmon merkityksestä Star Warsille tai asemasta elokuvahistoriassa. Käsikirjoittaja-Kasdanit sanovat pari sanaa hahmon luonteesta omassa featurettessaan, mutta esimerkiksi muilta Star Wars -näyttelijöiltä ei kysytä heidän näkemyksistään tästä rakastetusta hahmosta. Ekstroissa ei näy vilaustakaan Harrison Fordista, vaikka nimenomaan tähän elokuvaan ja roolin siirtymiseen liittyen hän jopa antoi lausuntoja. Eikä siellä siis tosiaan ole edes erillistä Alden Ehrenreichin haastattelua, saati kenenkään perusteluja siitä, miksi juuri Alden Ehrenreich valittiin.

Tässä voi tietenkin taas olla kyse vain siitä, että valitsijat saivat potkut kesken kuvausten, mutta salaliittoteoreetikot voivat saada muitakin ajatuksia.

Ensi viikolla julkaistaan Star Wars Rebels -animaatiosarjan neljäs ja viimeinen kausi bluraylla ja dvd:llä Euroopassa. On totisesti aikakin, sillä Yhdysvaltojen julkaisupäivä oli jo heinäkuun lopussa. Sitäkin enemmän oli aika siksi, että tätä ennen Rebelsin loppua on ainakin Suomessa ollut lähes mahdoton katsoa missään laillisesti. Tai siis, levyjen tilaaminen Amerikasta ei tietenkään ole laitonta, vaikka niiden soittaminen vaatiikin aluekoodivapaan soittimen, mutta tietääkseni millään suomalaisella kanavalla tai suoratoistopalvelussa Rebelsin viimeisiä jaksoja ei ole nähty.

Näin ollen lausun tässä kohtaa muutaman ajatuksen sarjasta kokonaisuutena. Koska tiedän sarjan olevan monella kiinnostuneellakin vielä katsomatta, yritän pitää suurimman osan kirjoituksesta yksityiskohtia spoilaamattomana – normaalilla teoskritiikkitasolla, siis. Kaikkia spoilereita ei mielestäni ole järkevä vältellä, koska Rebelsin viimeisenkin kauden juonikuviot ovat kuitenkin olleet netin SW-keskusteluissa avointa riistaa jo kuukausien ajan. (Tämän vuoksi on mahtavaa, että ensi vuoden The Mandalorian -sarja saa ensi-iltansa Disneyn suoratoistopalvelussa, joka toivottavasti sitten on suomalaistenkin saatavilla jo aloittaessaan).

Aivan kirjoituksen lopuksi menen Rebelsin lopun oikeasti spoilaaviin juonikuvioihin, mutta sitä ennen varoitan vielä erikseen.

Rebelsiä tehtiin siis neljä tuotantokautta (75 jaksoa) vuosina 2014-2018. Kyseessä oli ensimmäinen uusi kerronnallinen kokonaisuus, jonka Lucasfilm sai ulos Disney-omistuksen aikana.

Sarjan alkaessa kuvittelin, että se jatkuisi paljon pitempäänkin. The Clone Warsia tehtiin alunperin viisi kautta, ja silloinkin sarja loppui ennen kuin showrunner Dave Filoni ja muut tekijät olisivat halunneet – juuri siksi, että Disney halusi lopettaa prequel-sidonnaisen tuotteen ja tehdä tilaa tarinoille, jotka perustuivat pikemminkin originaalitrilogiaan. Kuitenkin The Clone Wars sijoittui sarjan historiassa varsin ahtaaseen episodien II ja III väliin, kun taas Rebelsillä oli potentiaalisena leikkikenttänään vuosia kaukaisen galaksin historiaa. Sarja alkoi hetkestä noin viisi vuotta ennen episodi IV:tä, ja se olisi hyvin voinut jatkua aina originaalitrilogian vuosiin, jopa niiden ohi. Tarinan nimihän oli Rebels, kapinalliset: sarjassa olisi sen perusteella jopa voitu jossakin vaiheessa tavoittaa originaalitrilogian aika ja kertoa rinnakkaistarina Kapinaliiton klassisista vuosista.

Myöhemmät kaudet veivät Rebelsin ensin yksinään toimineet sankarit varsinaisen Kapinaliiton jäseniksi. Tässä kyydissä Mon Mothma.

Näin ei tapahtunut. Varhaisessa vaiheessa Rebelsin päähenkilöiden kyllä suunniteltiin hankkivan käsiinsä Kuolemantähden suunnitelmat, mutta sitten tämän tarinan kertominen napattiin ensimmäisen standalone-elokuvan Rogue Onen perustaksi. Lopulta Rebels loppui jo noin vuosi ennen episodi IV:n tapahtumia.

Sitä en tiedä, missä vaiheessa tämä ratkaistiin, mutta ihan sarjan perusteella uskon, että Rebelsistä kasvoi tekemisen aikana toisenlainen sarja kuin sen tekijät alunperin tarkoittivatkaan. Minä koin sarjan olevan alkuvaiheessa hyvinkin ensemble piece, jonka tehossa olennaista oli, että päänäyttelijät äänittivät repliikkinsä samassa huoneessa luontevana dialogina. Pääkuusikko – kapinallisorpo Ezra Bridger (Taylor Gray), cowboy-jedi Kanan Jarrus (Freddie Prinze, Jr.), tiiminvetäjä ja mestarilentäjä Hera Syndulla (Vanessa Marshall), teinimandaloreaani Sabine Wren (Tiya Sircar), muskelimasa Zeb Orrelios (Steven Blum) ja droidi Chopper (Filoni itse, ilman krediittiä ennen viimeistä jaksoa) – pelasi hienosti yhteen. He muodostivat kaikkien Star Wars -perinteiden mukaan toisistaan välittävän perheen, josta katsojan oli helppo löytää suosikkinsa. Sarjan ”koko perheelle” -viehätys perustui ennen kaikkea siihen, että siinä missä nuori katsoja saattoi samastua Ezraan ja tykätä esimerkiksi Zebin ja Chopperin toilailuista, aikuinen näki syvempiä sävyjä esimerkiksi sodan keskellä pakosalla elävissä Kananissa ja Herassa.

Ylipäätään Rebelsissä oli koko ajan sävyjä monille yleisöille: pinnaltahan sarja oli useimmiten nuorille(kin) katsojille suunnattu seikkailukomedia, jossa sankarimme pelastivat usein päivän Imperiumin ikävimpiäkin ilkiöitä vastaan silkan luontaisen nokkeluutensa ansiosta. Pinnan alla, toisin paikoin tai välillä jopa samaan aikaan Rebels oli suuramiraaleineen, inkvisiittoreineen ja soluttautuneine vakoojineen suorastaan jännittävää seurattavaa, eikä sarja suinkaan tehnyt sisällissodasta veretöntä, vaikkei uhreja yleensä alleviivattukaan. Yksittäisistä jaksoista erityisesti toisen kauden pitkä avausjakso The Siege of Lothal, jossa sankarimme kohtaavat ensimmäisen kerran sen kaikkein kuuluisimman sithin, ja kolmannen kauden loppupuolen runollisen kaunis Twin Suns ovat ehdottomasti hetkiä, jotka kuuluvat kirjoissani viime vuosien suurimpiin koko Star Warsissa – siis elokuvat mukaan lukien.

Ezra, Kanan ja vastustaja, jota ei pitäisi voida kohdata kovin monta kertaa ja selvitä hengissä.

Kaikki tämä kesti kyllä sarjan loppuun asti, mutta jossain vaiheessa tapahtui käänne, jonka tekijät sanoivat lopuksi ääneenkin: Rebels oli kokonaisuutena Ezran tarina. Siis sellainen nuoren orvon kasvutarina läheisistään ja ympäristöstään välittäväksi nuoreksi aikuiseksi, jollainen niin ikään noudattaa parhaita Star Wars -perinteitä. Se ei tarkoita, etteivätkö muutkin hahmot – Kanan ja Sabine aivan erityisesti – olisi saaneet sarjan aikana omat kantavat juonikaarensa, mutta kuitenkin, että viimeistään kolmannella ja neljännellä kaudella sarjalla oli keskushenkilöiden tiimin sijaan selvästi yksi keskushenkilö. Se oli selvästi valinta, jonka tekijät jossain vaiheessa tekivät. Ja sen tehtyään oli ymmärrettävää, että tekijät halusivat myös sulkea tarinan Ezran mukana: tällä kertaa kun he onneksi saivat lopettaa tarinan haluamallaan tavalla.

Toinen suuri muutos, mikä Rebelsille tapahtui, liittyi juuri tähän. Se tapahtui jo ensimmäisen kauden jälkeen, mutta sekään ei välttämättä ollut Filonilla ja kumppaneilla mielessä vielä sarjaa suunnitellessa. Kävi nimittäin niin, että Rebelsistä muotoutui hyvin monella tapaa jatko-osa The Clone Warsille. Toisesta kaudesta alkaen sarjaan tuotiin tärkeisiin sivurooleihin monia TCW:n hahmoja, joista huomattavan moni sai Rebelsissä sellaisen emotionaalisen lopun, jota Filoni ei saanut heille kesken jääneessä The Clone Warsissaan antaa.

Aivan erityisesti tällaisena hahmona on mainittava Maul, joka oikeastaan vasta TCW:ssä oli kasvanut syvälliseksi ja aidosti merkitykselliseksi kaukaisen galaksin pahikseksi tai antisankariksi – siis sen pelkän action-hahmon sijaan, joka hän Pimeässä uhassa oli. Rebelsissä Maulin matka jatkui vielä syvemmälle, ja hän oli jälkimmäisessä sarjassa ehkä vielä TCW:täkin kiinnostavampi. Tässä vaiheessa historiaansa Maul ei todellakaan ole enää sith, ja koska nimenomaan Palpatinen juonet ovat vieneet häneltä kaiken, ei mikään pakko maailmassa määräisi häntä olemaan kapinallisten silmissä edes pahis, mutta vallanhimoiselle luonnolleen sarvipäämme ei silti voi mitään.

The Clone Warsin kloonit Rebelsissä, vuosia Palpatinen käsky 66:n jälkeen.

Rebelsin yhteydet The Clone Warsiin ulottuivat sitä paitsi pelkkiä hahmojen historioita pitemmälle. Rebels pui kestonsa aikana muun muassa aiemmasta sodasta jäljelle jääneiden kloonien elämän tarkoitusta, Mandaloren planeetan tilaa Imperiumin miehityksen ikeessä ja Voiman muinaisempia tasoja jedien ja sithien pikkumaisen kahinan takana – kaikki nämä juonilankoja, joiden käsittely alkoi jo The Clone Warsissa.

Osin kyse oli siitä Lucasfilmin tarinaryhmän ohjailemasta kokonaiskuvasta, jonka nimissä esimerkiksi Saw Gerrera poimittiin ensin TCW:stä Rogue Oneen ja sen jälkeen näiden väliin sijoittuvaan Rebelsiin, jotta kaikki kerronta täydentäisi luontevasti toisiaan. Pieneltä osin kyse saattoi olla siitäkin, että jatkamalla TCW:n kuvioita Rebels saatteli eläkkeelle myös George Lucasia, joka osallistui tiiviisti TCW:n juonimiseen ja oli esimerkiksi hyvin kiinnostunut Mandalore-juonikuvioista, mutta joka ei ollut enää mukana Disneyn lopettaessa sen ennen aikojaan ja tilatessa tilalle Rebelsin. Mutta varmasti kyse oli aivan yksinkertaisesti myös siitä, että Filonilla jäi henkilökohtaisesti edellisen sarjan puolella asioita sanomatta – ja ehkä jopa siitä, että Filonin sydän oli sittenkin koko ajan enemmän sen edellisen sarjan puolella.

Tähän väliin se spoilerivaroitus. Jatkan kuvan alla, mutta sitten spoilaan Rebelsin viimeisen kauden loppua.

Kun Ezra Bridger kohtaa suuramiraali Thrawnin, ovat siinä kohdakkain myös Star Warsin oheistarinoiden 1990-luvun ja 2010-luvun sukupolvet.

Tässä nimittäin tullaan siihen, miksi Rebels ei sitten voinutkaan jatkua kapinallisten tarinana Kapinaliiton kasvaessa originaalitrilogian aikaan. Ei voinut juuri siksi, että sarja oli tai siitä tuli lopulta juuri Ezran tarina.

Rebelsissähän oli kaksi jediä. Kanan Jarrus oli selvinnyt Palpatinen puhdistuksista padawanina, eikä siten ollut saanut oikeaa jedikoulutusta, mutta teki parhaansa Voimassa vahvan nuoren Ezran kouluttamiseksi. Tämä ei ollut mikään kanoninen ongelma, sillä kyllähän kaukaisessa galaksissa aina kaikenlaisia Voiman käyttäjiä ja unohtuneita jedejä on piileskellyt. Aikuiskatsoja varmasti osasi myös odottaa, että mentorhahmo Kanania odotti (jälleen Star Wars -perinteiden mukaisesti) traaginen loppu jossain vaiheessa sarjaa.

Mutta kun Ezrakin kehittyi Voiman käyttäjänä ja kun Luke Skywalkerin aika lähestyi, sarjalla oli tietenkin käsissään oikea ongelma. Koska Ezran olivat sarjan aikana huomanneet sekä Dagobahissa leiriään pitävä mestari Yoda että Coruscantilla hoviaan hallitseva keisari Palpatine, olisi ollut epäuskottavaa, jos Ezra noin vain olisi jatkanut seikkailujaan Yavinin taisteluun asti ja siitä ohi, mutta ei olisi koskaan päätynyt Luken kaltaiseen asemaan galaksissa. Eikä kysymykseen tainnut tulla Ezran erityisen sankarillinenkaan kuolema, kun hänestä oli tehty alleviivaten sarjan keskushahmo ja nuorten katsojien ensisijainen samastumisen kohde.

Rebels ratkaisi ongelman…kohtalaisesti. Sarjan lopussa Ezra poistuu galaktisen sisällissodan näyttämöltä sankarillisesti, mutta ei kuole, vaan pikemminkin katoaa. Sarjan epilogi antaa ymmärtää, että Ezraan ja hänen myöhempiin vaiheisiinsa vielä palataan Jedin paluun jälkeisessä ajassa, ehkä jossain toisessa sarjassa tai vaikkapa tulevaan suoratoistopalveluun tehtävässä elokuvassa, kukapa tietää. Koska Ezra häviää jonnekin galaksin tutkimattomille ulkolaidoille, tässä kertomattomassa tarinassa on vieläpä potentiaalia kytkeytyä aikanaan siihen toiseen tarinaan, jossa Imperiumin rippeistä kehittyy First Order samalla suunnalla.

(Se, että Ezra vie mukanaan mystiseen määränpäähänsä myös rakastetun pahiksen suuramiraali Thrawnin oli silti tavallaan vielä erikoisempi ratkaisu: se tarkoittaa, että tässä nykyisessä kaanonissa Thrawn on tosiaan poissa kuvioista Imperiumin loppuvuodet, joihin hänen alkuperäinen aikansa Timothy Zahnin kirjoissa 1990-luvun alussa ajoittui. Toisaalta se tietysti tarkoittaa, että Ezran tavoin Thrawn voi vielä palata galaksiin episodien VI ja VII välisenä pitkänä kertomattomien tarinoiden aikana.)

Loppukuviossa saattoi siis olla huonollakin tavalla kikkaileva sävy, mutta ehkä se oli silti ainoa mahdollinen ratkaisu. Tavallaan Filoni maalasi itsensä nurkkaan tekemällä Ezrasta sekä oikean jedin että sarjan päähenkilön. Vaikka minä olisin mielelläni katsonut viidennen kauden Rebelsiä, joka varmaankin olisi viimeistään päätösjaksossaan sivunnut Rogue Onen lopputaistelua, ei sarja nimestään huolimatta voinut jatkua enää ilman Ezraa, eikä toisaalta pitää Ezraa mukanaan enää sinne asti.

Sitä se ei onneksi tarkoita, etteivätkö Ezran lisäksi myös Hera Syndulla, Sabine Wren ja Zeb Orrelios voisi jatkaa seikkailujaan tulevissa tarinoissa. Hera on jo useamman kerran esiintynytkin Marvelin SW-sarjakuvissa, ja pidän molempia peukkuja Sabinen esiintymiselle The Mandalorianissa. Sillä jos Rebels on jotain opettanut Lucasfilmille ja meille katsojillekin, niin juuri sen, että mikään ei lopu loppuunsa.

The Clone Wars saa uusia jaksoja ensi vuonna samassa Disneyn suoratoistopalvelussa missä Mandaloriankin. En ihmettelisi vähääkään, jos uudesta animaatiosarjasta Resistancesta löytyisi yllättäen henkisiä tai konkreettisia yhteyksiä Rebelsiin. Eikä Rebelsin oman nimikkeen paluu jossain muodossa varmasti sekään ole mikään mahdottomuus. Onhan sillä myöhempiin kertomuksiin sopiva nimikin.

Boba Fettin oman elokuvan kumoutuminen ylitti viikonloppuna kansainvälisen ja suomalaisenkin uutiskynnyksen. Uutisen leviävyydessä oli pientä koomisuuttakin, sillä mikäänhän ei varsinaisesti muuttunut juuri viikonloppuna. Avaan tilanteen vielä kerran.

Uutisen perusta oli, että toimittaja Erick Weber pääsi kysymään Lucasfilmin pomolta Kathleen Kennedyltä, mitä Boba Fett -elokuvalle kuuluu. Johon Kennedy Weberin mukaan vastasi, että Fett-projekti on sataprosenttisen kuollut ja Lucasfilm keskittyy sataprosenttisesti The Mandalorian -sarjaan.

Tähän tärkeät tosiasiat:

1. Boba Fett -elokuva ei ole koskaan ollut sataprosenttisen elossa. Siis siten, että maailmalle olisi julkistettu, että tekeillä olisi ollut Boba Fett -elokuva.
2. The Mandalorian -sarja on julkistettu, sataprosenttisesti tekeillä ja sen ensi-ilta on ensi vuonna Disneyn suoratoistopalvelussa.
3. The Mandalorian -sarjalla ei ole (välttämättä) mitään tekemistä Boba Fettin kanssa, mutta koska mandaloriaanit ovat kulttuurina kasvaneet kaukaiseen galaksiin juuri Fettin haarniskasta, hänet namedropattiin sarjan julkistustiedotteessakin. Mitään muuta Fett-yhteyttä Mandalorian-sarjalla ei tarvitse olla, vaikka voi toki ollakin.
4. Emme tiedä, sanoiko Kathleen Kennedy todella toimittajalle, että ”Jep, kiitos kysymästä, mutta elokuva Boba Fettistä on sataprosenttisesti kuopattu”, vai kiersikö hän yksinkertaisesti Boba-aiheiseen kysymyksen kertomalla vastaamalla vain yleisesti tiedetyllä tosiasialla, että tekeillä on The Mandalorian -sarja.

Boba Fett, mies vailla elokuvaa.

Mutta. Tottahan on myös, että Boba Fett -elokuva oli ihan oikeasti tekeillä, vaikka sitä ei koskaan ehdittykään julkistaa.

Fettin sooloelokuvan ohjaajaksi palkattiin Josh Trank jo vuonna 2014. Elokuva ja ohjaaja julkistettiin, aihetta ei. Tuolloisten suunnitelmien, joita ei siis julkistettu yleisölle, mukaan Boba-leffan ensi-illan piti olla vuonna 2018. Siis tänä vuonna – Han Solon oman leffan jälkeen, jonka ensi-illan piti tuolloisten suunnitelmien mukaan olla 2016.

Kaikki meni toisin. Trank sai potkut hämärissä olosuhteissa jo toukokuussa 2015, ohjattuaan flopanneen Fantastic Four -rebootin, jonka tuotannon huhuttiin lähteneen häneltä täysin käsistä. Standalone-leffojen järjestys meni uusiksi paitsi tästä syystä, myös siksi, että Solo-käsiksen parissa työskennellyttä Lawrence Kasdania tarvittiin kirjoittamaan The Force Awakensin viimeisiä versioita. Boba-leffaa käsikirjoitti Trankin sijaan tai lisäksi Hollywoodin yleismies Simon Kinberg (mm. X-Men -elokuvat), mutta projektiin ei kiinnitetty Trankin jälkeen ja leffojen järjestyksen vaihduttua enää uutta ohjaajaa. Se elokuva, jota Gareth Edwards -niminen kaveri oli samoihin aikoihin palkattu valmistelemaan, oli aivan eri projekti: se pompautettiin standalone-elokuvista ensimmäiseksi ja julkaistiin vuonna 2016 nimellä Rogue One.

Viime keväänä Hollywoodia seuraavat mediat kertoivat, että Boba Fett -projektiin olisi sittemmin kiinnitetty luotettava nimiohjaaja James Mangold (Logan, Walk the Line). Näin saattoi todella olla, mutta aiemmista virheistään oppineena Lucasfilm ei tällä kertaa itse julkistanut kiinnitystä – eikä siis vieläkään myöskään sitä, että Boba-leffa ylipäätään olisi tekeillä. (Saimme niin ikään kuulla huhuja Obi-Wan-elokuvasta, mutta sitäkään ei julkistettu.) Vaikka Disney oli aikanaan uhonnut, että standalone-elokuvia olisi ihan jo vain alkajaisiksi tekeillä kolme, kolmatta ei ollut avoimesti tekeillä Solon saadessa ensi-iltansa viime keväänä.

Solo oli floppi. Sen jälkeen samat Hollywoodia seuraavat mediat ovat kertoneet, että Disney panee Star Wars -standalonet hyllylle, ja yhtiöstä on haastatteluissakin todetty ylintä johtoa myöten, että SW-strategia meni uuteen pohdintaan Solon myötä. Mutta, tilanteen ollessa tämä, mitään virallisesti julkistettua projektia ei siis jouduttu perumaan.

Boba Fett, edelleen mies ilman elokuvaa.

Erick Weber, hänen ”skuuppinsa” vahvistaneet Deadline ja Variety sekä uutista toistaneet suomalaisetkin mediat ovat siis todennäköisesti täysin oikeassa siinä, että Boba Fett -elokuva on nyt täysin kuollut ja kuopattu. Mitään uutta uutisessa ei kuitenkaan ollut.

Mikään tässä ei myöskään yhtään entistä ehdottomammin tarkoita, etteikö Lucasfilm voisi jonain päivänä julkistaa tekevänsä elokuvaa tai vaikka sarjaa Boba Fettistä. Hahmo kuitenkin kuuluu sarjan suosituimpiin. En silti usko mahdollisuuksien olevan enää kovin korkealla. Yhtäältä Boballa oli mahdollisuutensa, ja ne menivät – olivat ne sitten Boba-projektin omaa syytä tai eivät. Toisaalta The Mandalorian -sarja nostaa ensi vuonna Boban näköiset kaiffarit pinnalle, ja se voi tehdä Boban oman tarinan erillisestä kertomisesta bisnes- ja markkinointimielessä turhan konstikasta.

Mutta se olisi kyllä kaiken tämän jälkeen jonakin päivänä hauska tietää, mikä mahtoi olla se juoni-idea, jota Kinberg, Trank ja ehkä myös Mangold Boban omaksi elokuvaksi kaavailivat! Aikanaan kun Boba Fett -elokuvasta kiersi sellainenkin huhu, että elokuva sijoittuisi Jedin paluun jälkeiseen aikaan, mutta haarniskassa ei olisikaan se Jangon poika/klooni, vaan aivan uusi hahmo, joka vain pukeutuisi saman haarniskaan ja käyttäisi Boba Fettin nimeä. Toisaalta muistelen edelleen vahvana faktana sitä, että Disneyllä aikanaan luonnehdittiin Star Wars -standalone-elokuvia ”hahmojen origin storyiksi” – jos kerran tekeillä olivat ensimmäisenä Han Solon, ja Boba Fettin elokuvat, uskon vahvasti, etä jälkimmäinenkin oli ainakin tuossa kehittelyn vaiheessa jonkinlainen alkuperätarina.

Ehkä siis esimerkiksi aloittelevan palkkionmetsästäjän vastahakoinen ensikeikka Han Solon kanssa Jabban riveissä, noin kivasti Solo-leffan näyttelijöitä mukaan kierrättäen? Boban ja muiden Imperiumin vastaiskussa vilahtavien palkkionmetsästäjien välinen kilpajuoksu jonkin galaktisen kadonneen aarteen perässä? Tai isäpappa Jango Fettin lopullinen perinnönjako vaikkapa ex-kloonien perustaman rikollisjengin kanssa?

Disney+-suoratoistopalvelun ensimmäistä Star Wars -sarjaa kuvataan kovaa vauhtia, mutta emme silti tiedä siitä vielä yhtään näyttelijää. Sen sijaan tiedämme jo päänäyttelijän Disney+:n toisesta Star Wars -sarjasta, vaikka sitä kuvataan vasta ensi vuonna.

Nurinkurinen tilanne, mutta periaatteessa ymmärrettävä. Ensi vuonna alkavan The Mandalorian -sarjan nimihahmo on todennäköisesti aivan uusi hahmo, ja Lucasfilm pitää vielä korttinsa piilossa siitä, ketkä sarjassa esiintyvät. Toinen, torstaina julkistettu sarja sen sijaan kertoo Cassian Andorista, ja hänen näyttelijänsä me tunnemme. Diego Luna palaa Rogue Onen rooliinsa, ja sanoo julkistustiedotteessa edessä olevan ”fantastisen seikkailun, ja tämän uuden formaatin antavan mahdollisuuden tutkia tätä hahmoa syvällisemmin”.

Hän tekee comebackin omassa sarjassaan. Cassian Andor (Diego Luna) Rogue Onessa.

Jos uusien Star Wars -elokuvien hahmoista oman sarjansa kantavia seikkailijoita etsitään, Cassian Andor on varmasti yksi aivan parhaista valinnoista. Karismaattinen Diego Luna, vilpittömän suuri Star Wars -fani muuten, tyypitteli hahmostaan yhtä aikaa synkän tappajan ja haavoittuvaisen olosuhteiden uhrin. Tiedämme Rogue Onen perusteella vakooja Cassian Andorin olevan yksinäinen susi, joka on ohjelmoinut Imperiumin tappajadroidin ainoaksi ystäväkseen. Näemme heti elokuvan alussa hänen olevan tarvittaessa valmis ampumaan tiedonantajaansa selkään kapinalle tärkeiden tietojen suojelemiseksi. Kautta elokuvan Cassianissa on selittämätöntä surua, joka tekee hänestä yhden Rogue Onen parhaista puolista. Kuulemme Cassianin tiuskaisevan Jynille olleensa ”tässä taistelussa kuusivuotiaasta lähtien”. Siis aika monta tuotantokautta?

Rogue Onessa Cassian Andorin hahmo jää näistä kohtauksista huolimatta ohueksi, mutta juuri näistä syistä minun on helppo innostua sarjasta, jossa taustoihin pureuduttaisiin. Cassianille oli koko ajan helppo kuvitella kiinnostava henkilöhistoria, joten voimme luottaa, että hänelle on myös mahdollista kirjoittaa kiinnostava tarina. Tiedote lupaa ”vakoojatrilleriä”, ja kylläpä se vain kelpaa: konseptin luulisi houkuttelevan tummasävyisen telkkarin taso-ohjaajia ja -kirjoittajia. Etteipä vain hyvän ja pahan harmaalla alueella operoiva vakooja tarjoaisi myös mahdollisuuksia tässä ajassa resonoivaan tarinaan.

Cassian Andorissa on kiinnostavaa sekin, että hän ei edusta aivan samaa juonnetta kuin Luke, Rey, Jyn tai Ezra: siis nuorta orpoa kasvamassa aikuiseksi vanhempiaan etsien. Koska hahmo on prequel-sarjassakin selvästi noita mainittuja SW-päähenkilöitä vanhempi (näyttelijä Luna on 38-vuotias, Cassian Rogue Onessa alle kolmekymppinen), emme voi kohdata sarjassa Cassiania samassa elämäntilanteessa kuin nuo mainitut seikkailijat. Tosin kuusivuotias-kommentista päätellen Cassianillakin on todennäköisesti vanhempiin liittyvä trauma, jota toki voidaan sarjassa käsitellä. (Oheistarinoissa sitä on jonkin verran jo raapaistukin, mutta vuosia ynnäämälläkin on helppo laskea, että Cassian oli 6-vuotias kloonisotien aikaan.)

Mitä voisi olla odotettavissa juonen saralla? Varmasti ainakin Cassianin ja K-2SO:n (Alan Tudyk) ensitapaaminen, jossa todennäköisesti blasterit paukkuvat. Luultavasti lisää sellaista muotoutuvan kapinaliiton sisäistä kahakointia, josta Rogue Onen terroristi Saw Gerrera ja saman leffan eripurainen neuvottelu avoimesta hyökkäyksestä Yavinin tukikohdassa antoivat merkkejä. Saw itse ja kapinaliiton johtaja Mon Mothma ovat varmasti tuttujen sivuosahahmojen listan kärkipäässä, monen toivelistalla varmaankin myös Rebels-animaation hahmot. Twitterin Star Wars -kuplassa hämmästyttävän moni tuntui heti uutisen puhjetessa ehdottavan mukaan Solon naamioitua vapaustaistelijaa Enfys Nestiä, ja mikäpä siinä: siinä nimittäin toinen uusi hahmo, jolla tuntui olevan kiinnostava tarina takanaan ja edessään.

Cassian ja K2: parivaljakko, jolla on varmasti vaiheita takanaan.

Cassianin tarinan loppu on tietenkin tiedossa. Mitä Cassian sarjassaan kohtaakin, hän selviää hengissä kaikista koettelemuksista, ja päätyy Scarifin viimeiselle rannalle toivon kapinaliitolle toimittaneena.

Star Warsissa alkaa olla jo pieni klise, että elokuvissa esitellään uusia hahmoja ja saatellaan heidät sitten hengiltä, jonka jälkeen heidän aiempia vaiheitaan voidaan käsitellä oheistarinoissa. Näytelty sarja on kuitenkin ”oheistarinoiden” lajissa jotain aivan muuta kuin vaikka yksittäinen sarjakuvatarina, jollaisen sai jo Solon konnajengikin (ja toki Cassian itsekin kertaalleen). Jo yhdellä tuotantokaudella Cassian-show tarjoaa meille tuntikaupalla enemmän Cassiania kuin Rogue One, saati sitten jos sarja osoittautuu vuosia kestäväksi menestykseksi. Diego Luna on oikeassa: formaatti antaa suuria mahdollisuuksia syvälliseen hahmokäsittelyyn.

Jos hyvin käy, katsomme kymmenen vuoden päästä Rogue Onea samaan tapaan kuin monet nykyisin katsovat Sithin kostoa animaatiosarja The Clone Warsin ansiosta: loppuhuipennuksena pitkälle, suurelle tarinalle, joka vain satuttiin kertomaan pienemmällä ruudulla itse elokuvan jälkeen.

Huhut olivat kerrankin täsmälleen oikeassa: The Mandalorian -sarjan näyttelijöist monista ehdittiin huhuta etukäteen, ja jopa ne epäilyttävimmät huhut pitivät näemmä paikkansa. Virallinen sivu julkisti näyttelijät äsken:

• Pedro Pascal (Narcos, Game of Thronesin Oberyn Martell)
• Gina Carano (Deadpool)
• Giancarlo Esposito (Breaking Badin pelottava kanaruoka-/huumekauppias)
• Emily Swallow (Supernatural)
• Carl Weathers (Predator)
• Omid Abtahi (American Gods)
• Werner Herzog (kyllä, se eksentrinen ohjaaja Werner Herzog)
• Nick Nolte (Affliction, Thin Red Line ja vaikka mitä)

Melkoinen cast sarjalle – vaikka sarjojen castit tapaavat nykyään olla melkoisia, ja vaikka tämän sarjan budjettikin on melkoinen. Mukana on todella mieleenpainuvia tv-töitä tehneitä näyttelijöitä, 1980-luvun äksönveteraani, moninkertainen Oscar-ehdokas (Nolte) ja tosiaan se draama- ja dokumenttielokuvia erilaisesta hulluudesta ja mielettömyydestä ohjannut mestari Herzog, ohjauspuolelta Oscar-ehdokas hänkin, jota häntäkin rooliin jo huhuttiin.

Nimekkyyden ohella päällimmäinen huomio kiinnittyy castin etniseen diversiteettiin, jota SW-hankkeisiinkin on yhä enemmän peräänkuulutettu, ja joihin toiveisiin tässä hankkeessa näemmä vastataan vähintään siinä missä vaikka Rogue Onessakin. Mainiota, mainiota! Ja mitä tulee toisiin tasa-arvoistaviin tavoitteisiin, sarjan ohjaajista ehdin minäkin raportoimaan jo aiemmin: The Mandalorian siis päästää franchisessa ensimmäistä kertaa ohjaajiksi muitakin kuin miehiä.

Pedro Pascal Game of Thronesissa.

Pedro Pascal on nimiroolissa ”yksinäinen mandalorealainen pyssysankari galaksin laitamilla”, kuten tiedote westernejä ilmeisen tietoisesti lainaten mainitsee. Muiden näyttelijöiden rooleista emme sitten tiedäkään mitään. Mukaan ei ole lipsautettu ketään tuttua nimeä, joten mahdolliset tuttujen hahmojen cameot pysyvät toistaiseksi yllätyksinä.

Spekuloida toki voi: Nick Nolte olisi aivan erinomainen keisarillinen sotaveteraanipahis, esimerkiksi. (The Mandalorian sijoittuu aikaan kolme vuotta Jedin paluun jälkeen, jolloin Imperiumi on siis nykykaanonin mukaan jo romahtanut.) Werner Herzogin voi olettaa näyttelevän melkoisen erikoista hahmoa – miksi muuten palkata juuri voimakkaan persoonallisesti englantia puhuva ja ei-varsinaisesti-näyttelijä Werner Herzog, jota on vaikea kuvitella erityiseksi SW-faniksikaan?

Niin, ja entä kuka castista näyttelee mukana todennäköisesti olevaa droidi- tai alien-hahmoa motion capture -roolissa, kuten tavaksi on tullut? Ainakin Emily Swallow on näytellyt vain ääni -roolejakin.

Nick Nolte Thin Red Linessa.

Pienenä yllätyksenä voidaan ehkä pitää sitä, että mukana ei ole yhtään erityisen nuorta näyttelijää. Pascal on 43-vuotias ja Carano, listauksen perusteella looginen naispääosa, 36-vuotias. Star Wars -tarinoille niin kovin tyypillinen nuori oppilas -hahmo puuttuu kokonaan joukosta. Toki ikäpyramidin toiseen suuntaan katsoen kaikki mahdollisuudet Star Wars -tarinoille niin ikään tyypilliseen isä-poika -asetelmaan ovat olemassa: sekä Nolte että Herzog ovat yli 75-vuotiaita. (Tosin eräs sarjasta liikkuva huhu antaa ymmärtää, että kuvissa saattaa lopulta joku alaikäinenkin esiintyä.)

Toisaalta nuorison puute päähenkilöistä on aivan loogista, sillä Disney tavoittelee The Mandalorianilla nimenomaan aikuisyleisöä. Lapsille on yksinomaan tänä syksynä esitelty kaksikin uutta SW-animaatiosarjaa (joista kummastakaan en ole ehtinyt kirjoittaa tässä blogissa). Valkokankaan SW-elokuvien voi niin ikään olettaa tulevaisuudessakin pysyvän kutakuinkin nykyisissä ikärajasopivuuden luokissaan eli elokuvina, jotka eivät varsinaisesti sovellu perheen pienimmille, mutta joita käytännössä markkinoidaan vähintään leluhyllyn kautta myös lapsille. ”Televisio” (eli suoratoistopalveluista kulutettavat sarjat), joka muutenkin on tällä vuosikymmenellä muuttunut amerikkalaisen audiovisuaalisen kerronnan aikuisimmaksi alustaksi, on luonteva paikka kokeilla ”aikuisten Star Warsia”. Eikä varmasti ole sattumaa sekään, että tulevan Disney+-palvelun ensimmäisten vetonaulojen joukkoon halutaan niin ikään muutakin kuin lastenohjelmia.

Kaiken kaikkiaan The Mandalorian vaikuttaa minusta edelleen aivan mainiolta projektilta. Toki siitä puuttuu edelleen sellainen catch, joka saisi innostumaan juuri tästä konseptista enempää kuin ylipäätään sanoista ”näytelty Star Wars -sarja”, mutta ainakin sekä kameran edestä että takaa löytyy taitavia ja kiinnostavia ihmisiä.

Episodi IX:n ensi-iltaan on nyt vuosi. Sen pitäisi olla meillä keskiviikkona 18. joulukuuta 2019, pari päivää ennen amerikkalaista enskaria, kuten tapana on.

Viimeiseksi episodinumeroiduksi Star Wars -elokuvaksi tarkoitetusta leffasta on toki liikkeellä jos jonkinmoisia huhujakin – ovathan elokuvan kuvaukset jo pitkällä. Mutta en käsittele niitä nyt. Tässä spoilaamattomassa, spekulatiivisessa kirjoituksessa listaan viisi sisältökohtaa, jotka episodi ysissä kerrassaan täytyy käsitellä.

1. Skywalkerien sukusaagan loppu

Alkuperäisluoja George Lucas kutsui prequel-vuosien aikana ja niiden jälkeen kuusiosaista Star Wars -sarjaansa Anakin Skywalkerin eli Darth Vaderin tarinaksi. Se oli jälkikäteistä selittelyä siinä mielessä, että originaalitrilogia oli kyllä selvästi Luken eikä antagonistin tarina, ja siinä mielessä, että Lucas itsekin oli aikanaan ajatellut sarjansa voivan jatkua kolmanteen trilogiaan, jossa vanhentunut Luke siirtäisi valomiekan soihtuna eteenpäin seuraavalle sukupolvelle. Ja näinhän sitten tapahtuikin, Lucasin itsensä aloitteesta vieläpä – vaikkakaan ei hänen johdollaan.

Yhtä kaikki, nyt kun kolmas trilogia valmistuu ja sen on kerrottu olevan nimenomaan Skywalkerien suvun tarinan loppu, niin sitä sen juuri aivan ennen kaikkea täytyy myös olla. Miten muuten tahansa episodi IX tarinan päättääkin – kuinka käy Reyn, Kylon, Finnin ja galaksin, nousevatko jedit jälleen ja pussaako kukaan – niin elokuvan täytyy tuntua oikeutetulta lopulta Skywalkerien sukusaagalle. Siis aina alkaen Anakin Skywalkerin tragediasta, joka syöksi koko galaksin pimeisiin vuosikymmeniin ja päättyen tätä fanittavan tyttärenpojan Kylo Renin, galaksin uuden diktaattorin, sieluntilaan. Unohtamatta tietenkään siinä välissä olevaa sukupolvea, oikeamielisiä Lukea ja Leiaa, jotka pelastivat galaksin yhdestä pulasta ja isänsä pimeältä puolelta, mutta jotka eivät sittenkään onnistuneet saattelemaan yhteis- tai jedikuntaa kestävään kasvuun.

Ei ihan helppo tehtävä! Tilannetta tietenkin mutkistaa, että episodi IX:ään mennessä Luke on kuollut (mutta Mark Hamill mukana elokuvassa Voima-haamuna tai flashbackeissa) ja toisaalta Carrie Fisher on kuollut (vaikka Leia ei elokuvassa ole). Fisherin tiedetään olevan mukana elokuvassa aiempia ottoja kierrättämällä, mutta hänen osansa tapahtumien keskipisteessä ei olosuhteista johtuen varmasti ole niin keskeinen kuin sen piti olla (episodi IX:n piti olla Leian elokuva samaan tapaan kuin VIII oli Luken ja VII Hanin).

Kaikki tietenkin kietoutuu Kyloon eli Ben Soloon (Adam Driver), viimeiseen Skywalkeriin (sikäli kuin tiedämme). Kylon pahuus, tai käsitys ”välttämättömästä pahuudesta” galaksin vähäpätöisten pitämiseksi kurissa heidän itsensä tähden tai miten hän nyt sitten perusteleekin tekonsa itselleen, on hänen omalla vastuullaan, mutta silti myös seurausta hänen isoisänsä synneistä. Kylo ei vain tunnu tajuavan tai tietävän, että viimeisillä hetkillään Anakin Skywalker tajusi olleensa väärässä elettyään vuosikymmenet hyvyytensä tukahduttaneena Darth Vaderina.

Vähintään yhtä merkityksellisiä ovat Kylon suhde opettajaansa Lukeen ja äitiinsä Leiaan, joiden molempien kohtaamista hän tähän asti nähden perusteella pelkää. The Last Jedissä Kylo ei ollut valmis itse tappamaan äitiään, mutta antoi käskyjä, joiden toivoi johtavan tämän kuolemaan, jotta olisi voinut olla vapaa menneisyydestään. Enonsakin syliin hän halusi ammuttavan täyslaidallisen, jotta ei joutuisi tätä kohtaamaan.

Ja sitten meillä on Rey (Daisy Ridley): ainoa hahmo, joka aivan varmasti kohtaa Kylon kasvokkain episodi IX:ssä. Hahmo, joka ei varmaankaan enää paljastu Skywalkeriksi, mutta joka on silti päätynyt eräänlaiseksi manttelinperijäksi sekä Kylon isälle että enolle. Draamallisesti onkin melko todennäköistä, että Kylo ei selviä viimeisestä osasta hengissä – ja toisaalta melko luontevaa, että Rey selviää. Sillä eihän kukaan varmaankaan kuvittele, että episodi IX olisi kaukaisen galaksin kaikkien seikkailujen loppu. Skywalkerien suvun saagan loppu sen on ilmoitettu olevan.

2. Kokonainen kaukainen galaksi (kauan sitten)

Yksi uuden trilogian tähänastisista ongelmista on ollut se, että galaktisen konfliktin kokonaisuuden hahmottuminen on jätetty oheistarinoiden puolelle. Samaan syntiin syyllistyi Lucaskin, mutta ehkä ei hänkään näin pahoin. The Force Awakens selitti vain sivulauseissa, miksi galaksissa vaikutti olevan käynnissä edellisen sodan remake, jossa Leian johtama repaleinen joukko taas kamppaili valkohaarniskoitua fasistiarmeijaa vastaan. The Last Jedi jatkoi samasta tilanteesta ja piti katseensa melko tarkkaan samassa asetelmassa.

(Todellisuudessahan TFA:n alkuasetelmassa Uusi Tasavalta on galaksissa vallalla. First Order on muutamia vuosia sitten ilmaantunut, pieniä alueita hallussaan pitävä mutta vähävoimaiseksi luultu terroristi-/sotilasjärjestö, jonka kanssa Tasavalta erehdyksekseen on vältellyt avointa konfliktia. Vastarinta ei ole virallisesti osa Tasavallan heikkoa armeijaa, vaan epämääräinen sissiorganisaatio, joka yrittää kerätä tietoa First Orderin uhasta. TFA:n puolivälin planeettapräjäytys kääntää nämä vaa’at, ja vaikka First Orderin superase ehditäänkin laukaista vain kertaalleen, tuntuu galaksi ainakin välittömästi säikähtävän niin pahoin, ettei kukaan tule vähäväkisen Vastarinnan avuksi koko The Last Jedin aikana. Mutta tätä ei tosiaan itse elokuvista ollut helppo hahmottaa.)

Episodi IX:n alussa galaktiset voimatasapainot voivat olla millaisessa tilassa tahansa. First Orderin lippulaivakin kuitenkin kärsi edellisessä episodissa melkoisia vahinkoja, ja toisaalta Tasavallallakin pitäisi olla kaikenlaista rakenteellista voimaa olemassa, vaikka meille onkin kerrottu sen päälaivaston tuhoutuneen Hosnian Primen mukana. Seuraava episodi tapahtunee pitemmän aikaa edellisen jälkeen, joten armeijat ehtivät vahvistua puolin ja toisin. Minusta olisi oikeastaan virkistävää, jos episodi IX hyppäisikin aikahypyssään suoraan tasavertaisempaan konfliktiin tämän tutun altavastaaja-asetelman sijaan. Olisi Vastarinnan armeija ja First Orderin armeija, joiden välinen taistelu olisi jo pitkällä samaan tapaan kuin Kloonisodatkin jäivät suurimmaksi osaksi elokuvien ulkopuolelle. Silloin päätösosan draamalliset paukut voitaisiin säästää henkilöhahmojen konfliktin puolelle, jonne ne lopulta kuuluvatkin: tosiasiahan on, että emme me sitä jännitä, voittavatko tässä lopulta hyvikset vai First Order.

Mutta oli miten oli, hyvin tärkeää on, että episodi IX näyttää meille kokonaiselta tuntuvan galaksin. Sillä on siihen hyvät edellytykset, sillä niin sen prequeleistakin parhaiten teki juuri episodi III (sekä näyttämällä useampia planeettoja kuin mikään muu SW-elokuva että myös käsittelemällä muita osia enemmän sitä, kuinka vanha Tasavalta todella romahti Imperiumiksi).

Ja nyt kun prequelit puheeksi tulivat: syytä olisi, että IX myös tuntuisi tässä ’miljöömielessä’ lopetukselta paitsi uudelle trilogialle, myös sen yhdessä aiempien trilogioiden kanssa muodostamalleen kokonaisuudelle. Tähän mennessähän VII ja VIII ovat käyttäneet aikansa etäisillä planeetoilla, joita ei edes mainittu aiemmissa elokuvissa, ja jopa vanhojen elokuvien avaruusrodut ovat olleet uusissa elokuvissa harvassa. Väläys, tai edes maininta, Coruscantista, Naboosta, Kashyyykista tai vaikka Pilvikaupungista tekisi jo paljon.

3. Mitä Voima näytti Reylle

Tämä on uuden trilogian tärkein ns. avoin juonilanka. Ja ei, sitä ei suinkaan selitetty vielä The Last Jedissä.

The Force Awakensissa Luken valomiekka kutsuu Reytä luokseen. Kun tämä koskettaa miekkaa, hän näkee sarjan väläyksiä: itsensä lapsena itkemässä nousevan avaruusaluksen perään ja Kylo Renin ilkeine ritareineen sateessa ruumiskasan keskellä. Näkyjen keskellä häntä puhuttelevat monet kuiskaukset, mutta niistä erityisesti erottuvat Obi-Wan Kenobin sanat: ”Rey, these are your first steps”.

Kaikki Reyn näyssä huutaa yhä selitystä. Jos Reyn vanhemmat olivat todella vain juoppoja, jotka makaavat jo kuolleina Jakkun köyhäinhaudassa, kuten Rey itse viimeksi tunnusti Kylolle pelkäävänsä, miksi Voima muistutti häntä nousevasta avaruusaluksesta? Liittyikö Renin ritarien joukkomurhakohtaus Luken temppelin tuhoon, vaikkei se täysin täsmännyt TLJ:ssä ymmärrettyyn, vai oliko se ehkä sittenkin näky tulevaisuudesta – etenkin kun Kylo tuntui siinä katsovan Reytä, ja näiden välinen suhde tuntuu ylittävän ajat ja rajat Reyn Voima-näyn tapaan? Miksi juuri Obi-Wan puhutteli Reytä, eikä esimerkiksi miekan alkuperäinen haltija Anakin? Tai miksi valomiekka ylipäätään kutsui Reytä – onko hän(kin) näin jonkinlainen Voiman valittu, kuten jopa Snoke tuntui edellisessä osassa uskovan ja Luke epäilevän? Ja jos on, mihin hänet on valittu?

Voi olla, ettei kaikkiin näihin kysymyksiin saada vastauksia. Ohjaaja-kirjoittaja JJ Abramsilla on paha tapa heitellä tarinoihinsa juuri tämänkaltaisia avausarvoituksia ja jättää niihin vastaaminen muille. Nyt tarinaa on kuitenkin sattumankin oikusta päätynyt lopettelemaan juuri Abrams itse. Siinä sivussa sitä on pyöritellyt jatkuvuuden logiikasta erittäin kiinnostunut Lucasfilmin tarinaryhmä. Haluan uskoa, että siellä kyllä tiedetään näiden arvoitusten sekä kaipaavan vastausta että tarjoavan mahdollisuuksia sekä Star Warsin että Abramsin rakastamiin yllätyskäänteisiin. (Ja jopa Abramsin ideoima Lost selitti lopulta useimmat arvoituksensa yllättävänkin koherentisti…)

En edes yritä tarjota omia selityksiäni – vaihtoehtoisia internetistä kyllä löytyy. Mutta erityinen lemmikkiteoriani on, että tapahtui näyn Kylo-kohtaus sitten menneessä tai tulevassa, kyseisellä merkityksellisellä hetkellä myös Kylo näki/näkee Reyn.

4. Voiman pimeän ja valon välissä on tilaa

Voiman tasapainosta uuden trilogian ytimessä olen kirjoittanut pitkästi aiemminkin, kytkien sen ratkaisun toiveeni tuolloin myös Skywalkerien sukusaagan kokoon käärimiseen. Yritän olla toistamatta itseäni liikaa.

The Last Jedin suuri teema oli puolen valitseminen tilanteissa, joissa välinpitämättömyys tuottaa suurta vahinkoa. Siinä ohessa se käsitteli melkein koko kestonsa ajan hyvyyden ja pahuuden suhteellisuutta. Luke yritti opettaa Reylle uskomustaan siitä, että avain Voiman tasapainoon on asioiden etenemisessä omalla painollaan, ilman erityisiä ”jedejä” sitä voimaa käyttämässä (josta uskosta Reyn kohtaamisen myötä luopui). Kylo, joka tunnusti itsekin olevansa hirviö, näytti Reylle oman näkökulmansa Lukeen. Koko Rosen ja Finnin kasinoretki – TLJ:n aiheellisesti kritisoiduin osa – oli temaattisesti osa tätä samaa kuviota: siinähän todettiin (hieman turhankin saarnaavasti), kuinka kaunis kasinokaupunki on osa galaksin sotaisia ja sortavia rakenteita sekä kuinka inhottavat asekauppiaat toisaalta varustavat myös tarinan hyviksiä.

Konkreettisemmalla tasolla olen sitä mieltä, että olisi suuri virhe, jos viimeinen episodi palaisi esittämään yksiulotteisen hyvän Reyn taistelun yksiulotteisen pahaa Kyloa vastaan. Temaattisella tasolla katson, että viimeinen episodi ei voi sivuuttaa tätä harmauden tematiikkaa aivan kuin ei myöskään kysymyksiä Voiman tasapainosta, joka Anakinin piti alunperin ennustuksen mukaan saada aikaan. Nyt poissa ovat sekä Anakin että Luke, mutta jälkimmäinenkään ei ollut viimeinen jedi. Rey on ensimmäinen uusista, kuten Luken piti olla aikanaan, mutta millaisista uusista?

Tähän liittyen on mainiota, että The Last Jedi jätti meille erään alleviivatun avoimen juonilangan: Luken kolmannen oppitunnin Reylle. Elokuvan ensi-illan jälkeen olemme tosin oppineet, että kolmas opetus kirjoitettiin ja kuvattiinkin, ja se löytyy bluray-julkaisun poistetuista kohtauksista, mutta valmiissa elokuvassahan sitä ei ole. Sen sijaan siinä Luke tosiaan korostaa perustelevansa Reylle opetushaluttomuutensa kolmella oppitunnilla. Toista oppituntiakin Luke erikseen kutsuu toiseksi oppitunniksi. Siispä IX:ssä olisi haamu-Luke ja Rey voisivat hyvin käydä keskustelun vaikkapa Kylon mahdollisuuksista palata valoon, ja tämä keskustelu voitaisiin nimetä ”kolmanneksi opetukseksi”.

5. Miten niin herätyskello soi?

En ole varma, uskallanko edes toivoa tähän enää palattavan, mutta minusta kyllä pitäisi.

Uuden trilogin avausosan nimi oli The Force Awakens, ’Voima herää’. Metatasolla se oli tietysti otsikko, joka implikoi Star Wars -franchisen paluuta, ehkä jopa uhoten ylemmyyttä prequeleihin nähden. Mutta se ei ollut vain metaotsikko, koska sanat lausutaan elokuvassakin: ”On tapahtunut herääminen, tunsitko sen”, kysyy Snoke Kylolta.

Mikä siis oli tuo herääminen? Se ei ollut Reyn herääminen Voimaan, sillä se tapahtuu elokuvassa vasta paljon myöhemmin. Tuon episodin Visual Dictionary –kirjan mukaan kyseessä oli itse asiassa erillinen ”turbulenssi” kosmisessa Voimassa, joka tapahtui Finnin ja Reyn tavatessa Jakkulla. Voima oli ollut hiljaa Luken katoamisen jälkeen, mutta nyt siinä tuntui voimakasta väreilyä. Kummallisen konkreettista, mutta samalla salamyhkäistä!

Tämä voidaan sivuuttaa episodi IX:ssä täysin – tai se voidaan kytkeä halutulla tavalla Reyn erityisyyteen tai Voiman tasapainoon. Yhtä kaikki, uuden trilogian päätösosan ohjaa nyt mies, joka mitä todennäköisimmin nimesi avausosan näin (tai ainakin oli mukana nimeämässä). Ja periaatteessa kai kuitenkin pelkään enemmän IX:n onnistumisen puolesta koko saagan lopettajana kuin tämän oman trilogiansa lopettajana…

Näiden lisäksi olisi toki helppo jatkaa listaa pienemmillä toiveilla.

Luonnollisesti kaikkien päähahmojen – Reyn ja Kylon lisäksi siis ainakin Finnin ja Poen – hahmokaarien pitää päättyä tyydyttävästi. Huomaan myös haluavani Reyn seikkailevan kaikkien hahmojen kanssa elokuvan aikana: uuden trilogian hahmot ovat aina parhaimmillaan yhdessä Reyn kanssa.

Kuulisin mielelläni hieman lisää Snokesta ja Ben Solon kääntymisestä pimeälle puolelle, vaikka pelkään sen jäävän oheistarinoiden puolelle. Haluaisin joko Chewien tai Landon kohtaavan Kylon, koska Leia ei siihen ulkoelokuvallisista syistä enää pysty. Haluaisin haluaisin haluaisin Anakinin haamun tulevan sanomaan tyttärenpojalleen suorat sanat, mutta arvaan, etten saa.

Toivon elokuvalle hieman rauhallisempaa rytmiä kuin mitä Abrams yleensä elokuvissaan toimittaa. Siitä huolimatta tahtoisin myös ison luokan avaruushävittäjätaistelun ja tietenkin myös komean, tunteikkaan valomiekkataistelun.

Palan halusta nähdä, millaisiin rooleihin elokuvaan ovat mahtuneet niin monet Matt Smithin ja Dominic Monaghanin kaltaiset tunnetutkin uudet näyttelijät. Soisin elokuvaan mahtuvan myös yhden avoimen rakkaussuhteen, kun uudet Star Warsit ovat tähän asti käsitelleet tyttö-poika-juttuja niin kategorisen frendipohjalta. Olisin riemuissani, jos se rakkaussuhde olisikin poika-poika-juttu, koska en kyllä enää usko Poe Dameronia heteroksi vaikka mitä sanoisitte.

Ja voi, ah ja voi! miten toivonkin Leian roolin olevan edes toimiva kompromissi mahdottomasta tilanteesta.

Mutta katsotaan nyt vuoden kuluessa, mitä saan. Sitä paitsi teidän toiveenne voivat olla omiani parempia!

Täällä Suomessa The Clone Wars (2008-2014) ja Rebels (2014-2018) on esitetty niin huonosti, että monelta suomalaiselta Star Wars -faniltakin on voinut mennä ohi, kuinka merkittävä osa tätä franchisea ne ovat. Molemmat animaatiosarjat ovat isoja sanan monissa merkityksissä. On silkka koko: ne lisäävät elokuvien väleihin II-III ja III-IV kymmeniä tunteja audiovisuaalista kerrontaa, joka jo George Lucasin itsensä tekemän linjauksen mukaan on yhtä kaanonia kuin näytellyt elokuvat. Ja on arvo: ne ovat niin rakastettuja, että on todellakin olemassa lukemattomia Star Wars -faneja, joiden rakkaus koko saagaan perustuu enemmän näihin sarjoihin kuin episodinumeroituihin elokuviin.

Anakin katsoo Ahsokan perään. The Clone Warsin (2008-2014) tunteikkaimpia hetkiä, monien mielissä koko Star Warsin.

The Clone Wars ja Rebels ovat pyrkineet toimimaan sekä aikuisille että elokuvien ikärajoja paljon nuoremmille lapsille. Se ei ole ollut aivan helppoa, ja onnistumisesta voidaan olla monta mieltä. TCW on yhtäältä pitkä kaari Anakinista, Obi-Wanista ja Ahsokasta, ja moni sarjan fani näkee nykyisin Kloonien hyökkäyksen ja Sithin koston vain cinemaattisina alku- ja loppupisteinä tälle varsinaiselle tarinalle. Toisaalta se on myös suurelta osin toisiinsa viittaamattomista jaksoista koostuva matineasarja, jonka jaksojen joukossa on jopa Jar Jarin hassuja komedioita, ja voi siten helposti turhauttaa jatkuvajuonista sarjaa odottavaa aikuiskatsojaa. Rebels taas kertoo yhtenäisen juonen, perinteisen scifisarjan tavoin yhteen miehistöön keskittyen, mutta lähestyy kertomustaan hyvin lapsiystävällisesti pääosan nuoren pojan kasvun kautta. Molemmissa animaatioissa käydään välillä rajua galaktista sotaa, välillä omistetaan kokonaisia jaksoja droidien hassuttelulle.

TCW saa uusia jaksoja tänä vuonna, mutta molemmat ovat jo periaatteessa menneisyyttä. Lucasfilmillä on kehissä uudet sarjat ja uudet animaatiosarjat, ja niiden myötä strategia vaikuttaa muuttuneen. Nyt Lucasfilm näyttäisi tekevän aikuisyleisölleen näyteltyjä sarjoja ja suuntaavan animaationsa konstailematta ensisijaisesti junioreille.

Resistance (2018-) on selvä tyylillinen irtiotto edeltäjistään.

Rebelsin varsinainen korvaaja oli Resistance, jonka ensimmäinen tuotantokausi on Yhdysvalloissa meneillään. Asetelmaltaan se oli luontevaa jatkoa edeltäjilleen: prequel- ja originaalitrilogiaa tukevien animaatioiden jälkeen vuorossa oli uuden trilogian aikaan sijoittuva animaatio. Resistance vieläpä tarjoaa itsensä suoraan Rebelsin verrokiksi: kun viimeksi oli kyse nuoresta Ezra Bridgeristä ja Ghost-aluksen miehistöstä ja heidän sekaantumisestaan suurempaan kapinaan Imperiumia vastaan, nyt meillä on nuori Kazuda Xiono, kilpa-ajajien suosima tankkausasema, vastarinta ja First Order.

Tyyliltään se on kuitenkin eri maata. Jos edellisten sarjojen animaatio oli niin sanottua tietokonepohjaista sekä väreiltään ja valoiltaan elokuvallista, Resistance muistuttaa enemmän käsin piirrettyä animea. Erityisesti se tuo omaan mieleeni 1980- ja 1990-luvuilla meillekin tuodut toiminta-animet ajalta ennen kuin niitä tiedettiin kutsua ”animeksi”. Resistance ei ole enää ”Dave Filoni -sarja”, sillä edellisten sarjojen pääjehu on nyt vain vastaavan tuottajan roolissa. Ehkä jännittävintä siinä on ajoitus: vaikka Resistance alkoi joitakin kuukausia ennen The Force Awakensin tapahtumia, se näyttää saavuttavan ne jo ensimmäisellä kaudellaan, ja sehän tarkoittaa, että sarja ulottuu varmaankin jo toisella kaudellaan aikaan The Last Jedin ja episodi IX:n välissä:

Koska en ole nähnyt Resistancesta muuta kuin trailereita ja joulun aikoihin julkaistuja komediallisia lyhäreitä, on vaikea muodostaa totuudenmukaista kuvaa kokonaisuudesta. Mutta logiikalla ”jos se kävelee kuin ankka, jos se ääntelee kuin ankka ja jos sitä kutsutaan internetissä ankaksi”, sarja tosiaan on suunnattu nimenomaan nuorille katsojille. Ja onpa tuottaja Athena Portillo ainakin kertaalleen määritellytkin Resistancen ikätavoitteeksi 6-12-vuotiaat.

Sarja ei myöskään ole saanut yhtä hyvää vastaanottoa kuin vaikkapa Rebels aloittaessaan. Sarjaa on haukuttu nimenomaan liian lapselliseksi, kerronnaltaan tylsäksi ja päähenkilöitä vähemmän kiinnostaviksi kuin edeltäjissään. Toki sillä on diggarinsakin, ja kymmenen ensimmäistä jaksoa voivat toki olla vielä käynnistelyäkin. Toinen kausi on joka tapauksessa tulossa, joten Resistancella on aikaa kasvaa todellisiin mittoihinsa. Resistancen Imdb-arvosana 4.7 kielii joka tapauksessa suorastaan surkeasta flopista – tai vähintään juuri siitä, että Imdb:ssä sarjoja arvioivat ihmiset eivät kuulu Resistancen kohderyhmään.

Galaxy of Adventures (2018-): Star Wars -hetkiä kymmenissä sekunneissa.

Vielä selvemmin nuorille katsojille on suunnattu animaatio”sarja” Galaxy of Adventures. On kyseenalaista, voidaanko edes puhua animaatiosarjasta: kyse on aivan minuuttimittaisista lyhyistä animaatiopätkistä, joiden julkaisualusta on Youtube (ja siellä kuvaava yläotsikko ”Star Wars Kids”). Näiden rinnalla Forces of Destiny (2017-) on varsinainen juonisarja, vaikka senkin jaksot ovat vain muutaman minuutin mittaisia. Forces of Destiny -tarinat ovat kuitenkin omia pieniä tarinoitaan, jos kohta sisällöltään Tammen Kultaisia kirjoja ohuempia.

Galaxy of Adventuresin konsepti on ilmeisesti vain esittää Star Wars -elokuvista tuttuja kohtauksia piirrettyinä ja toiminnallisuudeltaan liioiteltuina versioina siten, että niitä voi näyttää lyhytjännitteisimmälle pikkulapsellekin. Nähtäväksi jää, onko Lucasfilmillä aikomusta julkaista otsakkeen alla ”oikeita” tarinoita. Animaatiotyyliltään tämäkin sarja on paljon velkaa Japanin suuntaan.

Lucasfilmin virallisten tiedotteiden mukaan sarjan idea on tarjota vanhemmille mahdollisuus tutustuttaa lapsensa SW-maailmaan ja hahmoihin ennen kuin nämä välttämättä olisivat valmiita katsomaan varsinaisia elokuvia. Eli positiivisesti ajatellen: jos äiskä tai iskä intoilee Star Warsista, tässä klippejä, joilla näyttää pienellekin lapselle turvallisesti, kuka on Luke ja kuka Leia. Tai synkemmin ajatellen: tässä klippejä, joilla valmistella potkupukuikäisistäkin seuraavan sukupolven kuluttajia haluamaan omia Star Wars -lelujaan.

Forces of Destiny (2017-): tyttöenergiaa parin minuutin pätkissä.

Odotan mielenkiinnolla, mitä Lucasfilm Animation kehittelee Rebelsin lopussa auki jääneiden juonien ratkaisemiseksi. Potentiaalia on kokonaisista uusista sarjoista vaikkapa animoituihin elokuviin – ja sellaisilla tavoiteltaisiin varmasti myös aikuisempaa yleisöä. Julkaisualustahan näille on olemassa: tänä vuonna ainakin Yhdysvalloissa aloittava Disney+-palvelu.

Juuri nyt vaikuttaa kuitenkin siltä, että Lucasfilmillä on tehty valinta. Koska näytellyt sarjat The Mandalorian ja Cassian Andor ovat suunnatut aikuisille, ovat vastaavasti animoidut Star Wars -sarjat nyt suunnatut lapsille. Muutos on toki hienovarainen – kukaan ei estä aikuista viihtymästä niin sanotun lastensarjan äärellä – mutta se on hyvä tunnistaa ainakin siinä vaiheessa, jos entisestä nuoresta alkaa tuntua katsoessaan, ettei enää kuulu kohderyhmään. Ehkä ei ole tarkoituskaan, eikä se silloin ole täysin sarjan vika.

Kuten edellisessä kirjoituksessa mainitsin, animaatiosarja Star Wars Resistance saavuttaa The Force Awakensin tapahtumat jo ensimmäisellä tuotantokaudellaan. Se tarkoittaa, että ensi syksynä sarjan toinen kausi ajoittunee jo aikaan The Last Jedin ja episodi IX:n välissä, mikä varmasti toimiikin sarjan katsojille yhtenä hyvistä hypesilloista kohti IX:n joulukuun ensi-iltaa.

Sarja ei tosin tähän mennessä ole ollut valtavan kehuttu eikö käsittääkseni suuri katsojamenestyskään (sikäli jos katsojamääriä nykyisinä suoratoiston aikoina mitataan ja ilmoitetaan luotettavasti). On myös valitettavan mahdollista, että Disney+-palvelu, jonka olisi määrä tuoda tämä ja näytelty The Mandalorian myös meikäläisten katsottavaksi, ei aukea Euroopassa vielä tänä vuonna. Se tarkoittaisi, että me suomalaiset emme pääse kokemaan sarjaa johdantona IX:lle vaikka haluaisimme.

Tässä kirjoituksessa käsittelemäni Star Wars -kerronnan muoto ei ole suomalaiselle fanille ainakaan tätä helpommin nautittavissa, eikä se edes kovin hyvin osu tämän blogin varsinaisen ytimen alueelle. Mutta on hyvä huomata, että Lucasfilmin suurissa suunnitelmissa myös huvipuistoissa kerrotaan samaa galaktista tarinaa ja ajatellaan samoja ensi-iltoja.

Star Wars: Galaxy’s Edge aukeaa Californian Disneylandissa tulevana kesänä ja Floridan Disney Worldissa syksyllä. Molemmat Galaxy’s Edget kuvaavat kaukaisen galaksin ulkolaidalla sijaitsevan Batuu-planeetan ”Black Spire Outpostia”, mistä seuraa, että nämä kaikki termit risteilevät parhaillaan markkinoinnissa ja ennakkohypessä.

Kyse on kokonaisesta ”Star Wars -maasta”, ei siis pelkästä vuoristoradasta. Huvikohde lupaa päästää matkailijat aitoon Star Wars -ympäristöön droidien ja alienien sekaan, ihmettelemään avaruusaluksia ja AT-AT -kävelijöitä. Luonteeltaan Black Spire on Mos Eisleyn kaltainen vanha kauppakaupunki: universumin sisäisen historian mukaan jopa hyperavaruusmatkailua vanhempi.

Käytännön huvipuistokokemuksena Galaxy’s Edge päästää lapset (ja ehkä lapsenmielisetkin) lentämään Millennium Falconia kuuden kävijän tiimeissä sekä osallistumaan (ajelumaisesti) First Orderin ja vastarinnan väliseen taisteluun. Sekä tietysti ihastelemaan tätä immersiiviseksi hehkutettua Star Wars -maailmaa, jossa luonnollisesti on mahdollisuus viettää aikaa kaukaisen galaksin olentojen kansoittamassa kahvilassa, jossa (Disneylandeille poikkeuksellisesti) myynnissä on myös miestä väkevämpiä juomia. Kunnianhimoa kuvaa, että tarkoitus ilmeisesti on, ettei alueella myydä ”tavallisia SW-tuotteita” – siis mitään, missä olisi Star Wars -logo – koska ei niitä myytäisi kaukaisen galaksin Batuullakaan.

Oma lukunsa tietysti on, kuinka sujuvasti tämä käy, kun jonottajia näihin iloihin todennäköisesti riittää. Yhä enemmän se epäilyttää, kun lukee huvipuistoja ymmärtävien huhuraportteja: kuuleman mukaan taisteluajelu kestää 28 minuuttia ja useissa Falcon-yksiköissä samanaikaisesti tapahtuvan lentelynkin kerrotaan haukkaavan tunnissa vain 1/4 siitä yleisömäärästä mitä esimerkiksi vanha Pirates of the Caribbean -ajelu vetää. Voi toki myös olla, että nämä tiedot ovat vanhentuneita, sillä varmasti Disneyllä myös tajutaan tämön kohteen kiinnostavuus. (Jälkimmäisessä linkatussa jutussa käsitellään muuten myös kunnianhimoisen interaktiivisen ajelun ongelmia: esimerkiksi haluavatko lapset todella, että Falcon voi mennä rikki, ja ajelu siten päättyä heidän taitojensa perusteella?)

Mutta palaan tarinankerrontaan ja siten tälle blogistille tutummalle alueelle. Batuu ja Black Spire Outpost poukkoilevat parhaillaan esiin myös kaikkialla missä Star Wars tällä hetkellä tapahtuukin, sillä Disney-Lucasfilm haluaa istuttaa huvikohteensa luontevaksi osaksi kuvitteellista galaksiaan – vaikka kyseinen lokaatio onkin siis alunperin sepitetty juuri huvipuistoja varten.

Anakin Skywalker ja tuleva suuramiraali Thrawn kohtasivat Batuulla jo viime vuonna Thrawn – Alliances -kirjassa. Lando mainitsi Black Spiren matkakohteena ohimennen Solossa. Tulossa on kokonainen oma Galaxy’s Edge –-niminen sarjakuvasarja lomakohteen taustatarinaksi. Epäilemättä Batuulla ovat pian sarjakuvien, kirjojen ja sarjojen puitteissa käyneet kaikki galaksin silmää tekevät.

Ja kun tämän kaiken siis kerrotaan olevan kanonista Star Wars -kerrontaa siinä missä vaikka animaatiosarjatkin, myös huvipuistokohde Galaxy’s Edge siis sijoittuu tiettyyn hetkeen saagan historiassa: episodien VIII ja IX väliin. Seuraavat kappaleet saattavat spoilata huvipuistokohdetta (lause, jota en olisi uskonut kirjoittavani).

Ajankohta on uusien elokuvien kannalta luonteva ja se tietenkin selittää, miksi Rise of the Resistance -ajelussa tosiaan käydään vastarinnan ja First Orderin välistä sotaa eikä kapinaliiton ja Imperiumin (ja kyynikot voivat taas huokaista, kuinka kaupallisesti kätevää olikin kierrättää edellisten sukupolvien rakastama asetelma uuteen trilogiaan näin entisellään).

Mutta jos mennään kirjaimelliseen kaanon-tulkintaan, tiedämme näin siis myös, että Batuulla käydään yksi näiden tahojen välisistä kahakoista episodien VIII ja IX välissä. Mikä vielä spesifimpää, tiedämme (Galaxy’s Edge -mainonnasta), että itse First Orderin johtaja Kylo Ren on tuolloin paikalla Batuulla. Hyvisten puolelta paikalla ovat ilmeisesti ainakin droidit C-3PO, R2-D2 ja BB-8 sekä Chewbacca (oletettavasti ilman Joonas Suotamoa).

Millennium Falcon -ajelussa paljastuu tiettävästi, että First Order on vallannut äskettäin Solossa nähdyn Corellian sota-alustensa tuotantoalustaksi. Kuulostaa juuri sukutietoisen Kylon metkulta! Vakavammin sanoen: tätä voi pitää Galaxy’s Edgen merkittävimpänä tiedonmuruna episodi IX:ää lähestyttäessä, vaikka Corelliaa siinä elokuvassa tuskin nähdäänkään. The Last Jedin lopussahan First Order on hiljattain menettänyt planeetankokoisen superaseensa ja sen lippulaivakin on katkaistu kahtia – mutta joillain muskeleilla sen galaksinvalloitus silti vain etenee.

Mutta jos tosiaan otamme huvipuistokohteen kirjaimellisesti kaanonina, tiedämme samoista lähteistä myös, että episodien VIII ja IX välissä Millennium Falcon oli lainassa animaatioista tutulla epäluotettavalla Hondo Ohnakalla, joka värväsi miehistökseen keitä tahansa kynnelle kykeneviä innokkaita. Tämä tuntuu jo vähän vaikeammin sulatettavalta tosiasialta, joten jään mielenkiinnolla odottamaan muita kanonisia mainintoja tämän tosiasian vahvistamiseksi. Ainakaan episodi IX ei tämän perusteella saisi antaa ymmärtää, että Falcon olisi ollut koko elokuvien välisen ajan tiivisti Reyn, Chewbaccan tai Leian kotialuksena. Kaiken kerronnan yhteen sitova kanonisuus on siitä konstikas juttu, että siinä on vain on- ja off-asennot!

Omasta mielestäni kiehtovinta olisi, jos Batuun ilmapiiri olisi osattu suunnitella galaksin ajankohtaa kuvaavaksi. Terroristijärjestö First Order on tuhonnut galaksin planeettainvälisen hallinnon, mutta vastarinta vahvistuu kaiken aikaa – tottahan tällaiset uutisotsikot vaikuttaisivat kauppa-aseman elämään! Entä kuiskittaisiinko kulmilla legendaarisen Luke Skywalkerin paluusta?

Toki huvipuistotarinankerrontaa on tehty ennenkin. En ole asiantuntija, mutta mieleeni ovat jääneet ainakin Disney-puistoissa esitetty, George Lucasin, Francis Ford Coppolan ja Michael Jacksonin 1980-luvun 3d-spektaakkeli Captain Eo ja Universal Studiosin T2-3D: Battle Across Time, joka oli Jimmy Cameronin ”minijatko-osa” Terminator 2:lle, mukanaan kaikki elokuvan pääosanäyttelijät. Galaxy’s Edgestä tekeekin poikkeuksellisen se, että se ei ole vain lyhytelokuvan kaltaiseksi tulkittava ajelu tai esitys, vaan kokonainen paikka, joka on sijaitsevinaan elokuvien tarinan sisällä.

Viimeinen kiinnostava tiedonmuru onkin tämä: Slashfilmin mukaan Galaxy’s Edge sijoittuu episodien VIII ja IX väliin vain toistaiseksi. Tarkoitus olisi, että matkakohde kehittyisi ja kerrottava tarina uusiutuisi jopa vuosittain.

Se tuntuu todella kunnianhimoiselta suunnitelmalta – vaikka en ole itse kokenut Disneylandin väkimääriä, voin nähdä sieluni silmin Galaxy’s Edgen jonon ulottuvan ensi kesästä parin vuoden päähän – mutta idea on kyllä loistava. Kun Star Wars -franchise asettuu viimeisen episodinumeroidun elokuvan jälkeen uuteen asentoon, Galaxy’s Edgen voi tuunata kuvaamaan galaksia joko seuraavan leffasarjan ajassa tai vaihtoehtoisesti vaikkapa kaikkein klassisimmassa ajassa episodien IV ja V välissä.

Tässä mielessä on varmasti kätevää, että kohteeksi on sepitetty uusi kaukaisen galaksin planeetta eikä Tatooinen, Hothin tai Jakkun kaltainen tietyissä episodeissa kiinni oleva lokaatio.

Episodi IX:n kuvaukset ovat viimein päättyneet. Asian julkisti perjantaina ohjaaja JJ Abrams twiitillään:

Mitä tiedämme siitä, mitä kuvattiin ja mitä joulukuussa luvassa on? (Tämä kirjoitus ei käsittele huhuja eikä siis spoilaa.)

Otetaanpa ensiksi kalenterit esiin. Episodi IX:n kuvaukset alkoivat elokuun alussa ja kestivät siten kuusi ja puoli kuukautta. Se on joitakin viikkoja enemmän kuin The Force Awakensin ja The Last Jedin kuvaukset aikanaan, mutta ei niin merkittävästi, että siitä kannattaisi päätellä mitään erityistä – vaikka huhujen joukossa onkin ollut puhinaa siitä, että viimeinen osa olisi mittakaavaltaan iso. (Solon kuvaukset kestivät noin 10 kuukautta, mutta se kuvattiinkin suureksi osaksi kahteen kertaan ohjaajien vaihdoksen vuoksi.)

Sen sijaan edeltäjien kuvausaikoihin tätä hetkeä verratessa selviää, että tässä vaiheessa episodi IX:llä on jonkin verran kiire. The Force Awakensin kuvaukset päättyivät 13 kuukautta ennen ensi-iltaa, The Last Jedin peräti 17 kuukautta ennen ensi-iltaa. Nyt joulukuun punaisiin mattoihin on aikaa vain 10 kuukautta.

Toki on täysin mahdollista, että IX:n jälkituotanto on tässä vaiheessa pitemmällä kuin edeltäjiensä aikanaan. Todennäköisesti paitsi efektejä, myös leikkausta on edistetty jo kameroiden vielä pyöriessä. Silti on varmaa, että aikataulu on jonkin verran kireämpi kuin tarkoitus oli. Tässä näkyy nyt se, että Abrams ei ollut IX:n alkuperäinen käsikirjoittaja- ja ohjaajavalinta, vaan että Colin Trevorrown yrittäessä edistää projektia aikaa kului lopputulokseen nähden hukkaan. Silti on jokseenkin hämmentävää huomata, että episodi IX:n kuvausten päättymisestä ensi-iltaan ei ole kuin noin kolmen kuukauden verran pitempi väli kuin Solon kohdalla – joka kuitenkin oli tässä vaiheessa yleisesti tunnettu kriisituotanto.

Mutta älkäämme säikähtäkö sitä nyt. Abrams oli varmasti oikea valinta pelastamaan tilanne: vaikka hänen ei ollut The Force Awakensia tehdessään tarkoitus kertoa tarinaa loppuun, oli hänellä taatusti tuolloin visioita siitäkin. Ja vaikka jatko-osatrilogiaa ei todellakaan suunniteltu alusta loppuun valmiiksi ennen ensimmäisen osan kuvauksia, on Adam Driver antanut haastattelussa ymmärtää tienneensä koko ajan Kylo Renin määränpään. Abramsiltahan sellaiset tiedot olisivat peräisin olleet – ja juuri Abramsin oli siten luontevaa palata Kylo ja muut hahmot sinne kuljettamaan. Hänen ei myöskään – tarvinnut käyttää aikaansa totutellakseen kaukaisen galaksin kuvioihin, ja kuvausvaiheessakin hän on ollut tuttua pataa suurimman osan näyttelijöistä ja muistakin tekijöistä kanssa.

Me katsojat taas tiedämme viimeisen episodin sisällöstä tietenkin vielä erittäin, erittäin vähän. Tunteikkaasta wrap-kuvasta näemme vähän Reyn (Daisy Ridley), Finnin (John Boyega) ja Poen (Oscar Isaac) vaate- ja tukkamuotia viimeisessä episodissa, mutta sen lisäksi meille ei ole virallisesti kerrottu paljonkaan.

Tiedämme toki pitkän nimilistan näyttelijöitä, ja sen perusteella, että mukana ovat sekä edellisessä episodissa kuollut Luke Skywalker (Mark Hamill), tosielämässä kuollut Leia Organa (Carrie Fisher) että parista edellisestä episodista puuttunut Lando Calrissian (Billy Dee Williams). Voimme olettaa voimahaamu-Luken näyttäytyvän Reylle ja/tai Kylolle, vaikka teoriassa kyse voisi olla flashbackistakin. Leian roolista tiedämme, että luvassa ei ole (oleellisesti) tietokonetaikuutta vaan aiemmista episodeista yli jääneitä ottoja – todennäköisesti siis kenraalia tukikohdassaan.

Tiedämme, että mukana ovat uusissa rooleissa muun muassa tämän vuoden Oscar-ehdokas Richard E. Grant, Abramsin tv-sarjojen alumnit Keri Russell ja Dominic Monaghan sekä yhdestoista Tohtori Matt Smith, mutta meille ei ole paljastettu mitään näiden näyttelijöiden rooleista. Tiedotteissa nimettyjä uusia näyttelijöitä on episodin päätösluonteen huomioiden ihmeellisen monta, ja siitä voisi vetää esimerkiksi sellaisen johtopäätöksen, että heistä monetkin olisi palkattu näyttelemään yhtenäistä joukkoa, joka olisi kenties jo esitelty, muttei vielä tarkemmin näytetty aiemmissa episodeissa – pahamaineisia Renin ritareita, siis. Mutta tämäkään ei siis ole mikään jeditemppelissä kuulutettu totuus: luonnollisesti on aivan mahdollista, että nimettyjen ja nimekkäidenkin näyttelijöiden rooli Star Warsissa on yksinkertaisesti vain pieni.

Rooleista – ja juonestakin – on toki olemassa huhuja ja vähän todisteitakin, mutta lupasin tämän postauksen spoilerivapaana, joten ei niistä nyt sen enempää. Mitä silloin voin lisätä rikkomatta lupaustani?

No. Ainakin on julkista tietoa, että elokuvaa kuvattiin pitkä jakso Wadi Rumin erämaa-alueella Jordaniassa. Näyttelijöiden sosiaalista mediaa seuraavat ovat voineet vapaasti tehdä päätelmiä monien hahmojenkin esiintymisestä tässä lokaatiossa, ja vaikka myös Abramsin twiitin kuva näyttäisi olevan juuri hiekkaisesta autiomaasta, ehkä se menee aavistuksen spoilerien puolelle, joten jätän senkin tätä tarkemmin toiseen blogimerkintään. Joka tapauksessa Jordaniassa kuvaamisesta sinänsä ovat kertoneet julkisesti monet elokuvanteossa mukana olleet tuottaja Kathleen Kennedyä myöten.

Jordania oli vahvasti ehdolla Jakkun kuvauspaikaksi The Force Awakensiin, mutta Arabiemiraattien Abu Dhabi tarjosi paremmat tuotantotuet ja voitti kisan. Sittemmin Jordanian Wadi Rum sai esittää Rogue Onessa Jedha-planeettaa. Episodi IX:ssä palataan näistä todennäköisemmin Jakkulle: onhan Rey ollut koko ajan aikeissa palata takaisin sinne odottamaan kadonneita vanhempiaan, ja sisälsihän originaalitrilogiankin päätösosa vastaavaan tapaan paluun tarinan alkupisteeseen Tatooinelle. Mutta mikä juonisyy lopulta vetää sankarit ja pahikset Jakkulle, kun Reyn odotuskin vaikutti edellisessä osassa jo kertaalleen jäävän turhaksi?

Jos Jordania onkin todennäköisesti Jakku, sopii odottaa, että episodi IX:ssä nähdään myös uusia planeettoja. Britanniassa yleisö on nimittäin saanut kurkistuksia pariinkin ulkokuvauspaikkaan, jotka näyttäisivät olevan uusia lokaatioita. Näistä olen kirjoittanut vähän minäkin tässä blogissa, vaikka muuten episodi ix -huhuseurantani on ollut vaatimatonta. Uudet lokaatiot ovatkin tarpeen: uuden trilogian muut tapahtumapaikat ovat joko tuhoutuneet (Starkiller-tukikohdan planeetta, D’Qarin tukikohta) tai jääneet selvästi sankariemme taakse (Ahch-To, Canto Bight, Crait).

Erityisen kiinnostavaa kuitenkin on, palataanko planeettahyppelyssä millekään originaali- tai prequel-trilogiasta tutulle planeetalle. Tarinallisia perusteita sille on helppo keksiä (ja ainakin maantieteen perusteella Jordaniassa on toki voitu kuvata Tatooineakin!). Trilogian ja koko Skywalkerien saagan päättävältä episodi IX:ltä sopii joka tapauksessa odottaa suuren galaktisen konfliktin mittakaavaa. Vertailun vuoksi on hyvä muistaa, että Star Wars -elokuvien ylivoimainen planeettojen lukumääräennätys on edelleen ylivoimaisesti prequel-trilogian päätösosalla – samoin kuin se, että tuo ennätys saavutettiin erityisesti Order 66 -tappokäskymontaasilla ja halki galaksin näytetyillä loppukuvilla, jotka toteutettiin suurimmaksi osaksi studiossa. Suuren sodan tuntu ei tarkoita, että juuri päähenkilöiden olisi pakko vaihtaa planeettaa viiden minuutin välein.

View this post on Instagram

Star Wars 9 Wrap Party! Ain’t no party like a JJ abrams wrap party!! @jjabramsofficial #jjabrams #starwars #filmmaking #wrap #wrapparty #starwars9 #party #congrats

A post shared by Cassandra (@cassandravirdee) on Feb 16, 2019 at 1:45pm PST

Suurin osa kaikesta pohdinnasta on kuitenkin vielä hetken aikaa juuri tätä: spekulaatiota (tai tämän kaltaisia toivelistoja). Mysteerilaatikko on visusti kiinni. Uskottavia vuotojakin on tapahtunut vähemmän kuin olisi luullut, joten vaikka huhuja seuraavat voivatkin arvella jotain tietävänsä, eivät hekään kovin paljon.

Eikä meillä ole vieläkään edes episodi IX:n otsikkoa, saati sitten traileria. Edellisen julkistukselle olisi ollut hyvä sauma juuri nyt, kuvausten päättyessä. Trailereista on lähes varmaa, että ensimmäinen julkaistaan Star Wars Celebrationissa huhtikuun 11.-15. välisenä aikana ja toinen myöhään syksyllä – ellei sitten nimeä juhlisteta pienellä teaserilla.

Katsotaan vielä kerran kalenteria. Otsikko The Force Awakens julkistettiin kuvausten päättyessä eli 13 kuukautta ennen ensi-iltaa, The Last Jedi taas tammikuun lopulla 2017 eli 11 kuukautta ennen ensi-iltaa. Molemmat aikarajat on nyt siis ohitettu – josta voi päätellä vain sen, että nimi voidaan julkaista milloin tahansa.

Mutta Lucasfilmillä kyllä tiedetään, ettei sen uutisen pamauttaminen mitään saumoja tarvita huomiota saadakseen.

Hiljaisuus Star Wars Episodi IX:n ympärillä on pitänyt varsin hyvin. Aivan viime aikoinakin – kuvausten päätyttyä, trailerin lähestyessä, Disneyn sijoittajien ja yhteistyökumppanien jo nähtyä väläyksiä – huhusivujen luotettavimmat vuodot ovat käsitelleet lähinnä hahmojen puvustuksen kaltaisia yksityiskohtia. Skywalker-saagan päätösosan juoni ja tapahtumat ovat pysyneet mysteereinä.

Mutta kaikki päättyy kerran: niin Skywalker-saaga kuin arvoituksellisuuskin. Reilun viikon kuluttua mysteerilaatikon kansi raottuu. Star Wars Celebrationissa Chicagossa perjantaina 12.4. Episodi IX:n paneelissa paljastettaneen samalla kertaa episodin alaotsikko ja ensimmäinen traileri – ja siinä samalla siis väistämättä jotain sisällöstäkin. Pelkkien huhujen ja spekulaatioiden ajasta siirrytään virallisiin julkistuksiin pohjaavaan spekulointiin. Ah, kuinka rakastankaan juuri tätä hetkeä!

Tässä ja seuraavassa kirjoituksessa summaan huhuissa huhuiltua ennen tuota hetkeä. Kirjoitukset saattavat siis spoilata elokuvaa, ja spoilereita välttelevän kannattaakin mieltuummin lukea esimerkiksi aiempi kirjoitukseni toiveistani episodi IX:n suhteen. Koska enempää ei ole virallisesti kuultu, se ei ole vanhentunut mitenkään.

Tämä blogikirjoitusten ensimmäinen osa käsittelee hahmoja ja näyttelijöitä. Jotain heistä tiedämme jo ennen kuin menemme edes spoilereihin. Silti siis tästä eteenpäin: spoilerivaroitus!

Näyttelijälistan perusteella esimerkiksi tiedämme, että Luke Skywalker (Mark Hamill) palaa Voima-haamuna, joten todennäköisesti hänen esiintymistään ei tällä kertaa säästellä, vaan näemme hänet jo trailerissakin. Samoin tiedämme Lando Calrissianin (Billy Dee Williams) palaavan viimein, joten enpä ihmettelisi, vaikka näkisimme vanhentuneen Landonkin jo ensi viikolla. Redditiin vuotaneen promokuvan (josta hieman lisää myöhemmin) perusteella Lando muuten pukeutuu täsmälleen samanlaiseen keltaiseen kuin nuorna miehenä viime vuonna Solossa, nojaten samalla tyylikkään harmaantuneesti keppiin ja tietenkin täydentäen garderoobinsa perinteisellä viitallaan.

Jopa Leia (edesmennyt Carrie Fisher) saattaa hyvin vilahtaa jo trailerissa, koska hänenkin paluunsa edellisten elokuvien ylijäämäaineistoa käyttäen on jo aikaa sitten julkistettu tosiasia. Luke, Leia ja Lando ovat täkyjä, joilla suuria yleisöjä muistutetaan siitä, keiden ikonisten hahmojen tarinan päätös nyt on tulossa – siitä huolimatta, että originaalitrilogian sankarit eivät todellakaan ole enää episodi IX:n pääosissa. Nostalgiakortit kuuluvat myös asiaan tilanteessa, jossa Lucasfilm episodi IX:n kanssa on, kun The Last Jedin uudet urat aiheuttivat osassa katsojista voimakkaita vastareaktioita ja kun Solo, vanhoja hahmoja uusilla näyttelijöillä korvannut standalone, floppasi taloudellisesti.

Emme nähneet jatko-osatrilogiassa Hanin ja Luken jälleennäkemistä, mutta onko meillä vielä pieni mahdollisuus nähdä Leia ja Lando samassa kuvassa?

Sitten tullaan supermarkettimme varsinaiselle spoileri- ja huhuosastolle. Todennäköisesti yhdenkään näistä legendaarisista sankareista rooli elokuvassa ei ole kovin suuri.

Mark Hamill vietti kuvauksissa tiettävästi vain kaksi lyhyttä jaksoa. Sillä perusteella hänen voisi veikata esiintyvän kahdessa kohdassa elokuvaa (esimerkiksi kerran Reylle ja kerran Kylolle). 81-vuotias Billy Dee Williams ei ihan ulkoelokuvallisista syistä todennäköisesti esiinny ainakaan kovin liikunnallisessa roolissa: tässä vaiheessa veikkaan hänelle esiintymistä Vastarinnan neuvonpidoissa (kuten Bail Organa Rogue Onessa) ja/tai avaruusaluksen ohjaimissa (kuten Lando itse Jedin paluussa). Isompaankin rooliin olisi tosin aineksia, kuten olen ihan itsekin aiemmin spekuloinut: onhan Landolla oletettavasti läheinen, henkilökohtainen setämies-side galaksin hirmuhallitsijan Kylo Renin alter egoon Ben Soloon.

Ja Carrie Fisher, rakas Leiamme, jonka roolin episodi IX:ssä piti olla samalla tavalla keskeinen kuin Hanin VII:ssa ja Luken VIII:ssa, on valitettavasti totaalisen estynyt. Leian IX-roolin on huhuttu muistuttavan kooltaan ja luonteeltaan hänen osuuttaan The Force Awakensissa, mutta oikeastaan se ei ole kummoinenkaan huhu. Jos Leian osuus todella kääritään kasaan vain edellisten osien ylijäämäotoista, ei siitä suurta irtiottoa aiemmin nähdystä voine repiä, sen paremmin kuin suurta rooliakaan – vaikka Carrien veli Todd Fisher onkin kehunut aineistoa. Mutta jos uskomme velipojan sanoja ”käyttämättömistä kohtauksista, jotka voi kutoa osaksi tarinaa”, on ehkä syytä muistella The Force Awakens -huhuja neljän vuoden takaa. Silloin nimittäin kerrottiin, että Vastarinnalla olisi ollut oma superase käytettäväksi First Orderin aurinkomoukaria vastaan, ja Leia olisi käynyt kiihkeitä keskusteluja sen käyttämisestä. Olisiko tämä hylätty juonikuvio nyt kudottu osaksi IX:n tarinaa?

Yoda teki edellisessä episodissa comebackin, kenen vuoro on seuraavaksi?

Luonnollisesti on täysin mahdollista, että elokuvassa esiintyy muitakin sellaisia vanhoja näyttelijöitä, joiden mukana olo olisi jo sellaisenaan spoileri. Maulin roolia Solossa ja Yodan esiintymistä The Last Jedissä varjeltiin vielä suuremmalla tarkkuudella kuin muita Star Wars -salaisuuksia.

Luken haamupaluuta ei katsottu tarpeelliseksi (tai mahdolliseksi) edes yrittää pimittää katsojilta, niin itsestäänselvää se oli (”See you around, kid”, Luke sanoi Kylolle viimeksi elokuvassakin). Mutta jos sinertävien Voimahaamujen kokoontumiseen osallistuisi myös Hayden Christensen eli Anakin Skywalker tai Ewan McGregor eli Obi-Wan Kenobi, siitä ei ennen ensi-iltaa hiiskuttaisi. Kummankin hahmon esiintymiseen olisi sitä paitsi hyvät sisällölliset mahdollisuudet: tässä blogissa olen aiemmin pohtinut, kuinka Anakinin kaiken järjen mukaan luulisi haluavan sanoa suoria sanoja tyttärenpojalleen, ja kuinka Obi-Wanin näyttäytymistä oikeastaan jo pohjustettiin kuulemalla hänen puhuvan Reylle The Force Awakensissa.

Onko tässä episodi IX:n merkittävin uusi hahmo? Ei ole, sillä kuva on elokuvasta Lady Macbeth. Mutta kuvassa voi olla hänen näyttelijänsä Naomi Ackie.

Cast-listat paljastivat myös joukon uusia näyttelijöitä. Huhujen ja vuotojen perusteella tiedämme heidän rooleistaan jotakin: erityisen vahvoina todisteina kun voi pitää muutamia kuvavuotoja.

Tällä perusteella Naomi Ackien hahmon nimi on Jannah. Koska hän viikko sitten nettiin vuodetuissa promokuvissa kantaa jousta ja näyttää pukeutuneen suunnilleen samaan tapaan kuin kapinalliset Endorilla aikanaan, hänet on selvästi koodattu hyvikseksi. Eräs aiempi Reddit-vuotaja, joka monessa muussa väitteessään esimerkiksi Keri Russellin hahmoon liittyen näyttää myöhempien kuvavuotojen perusteella osuneen oikeaan, väitti Ackien hahmoa Finnin sisareksi. Niin paljon Star Warsissa on usein kyse kadonneista perheenjäsenistä, että en pidä tätä lainkaan mahdottomana, mutta yhtä lailla kyse voi toki olla vain ihonväriperusteisesta veikkauksestakin.

Keri Russell taas ehti itse kertoa hahmollaan olevan ”cooleimman asun”, ja huhujen perusteella rooli on vuotaneissa kuvissa esiintynyt todellakin tyylikäs Zorii, Boba Fettin tapaan kasvot peittävää kypärää käyttävä palkkionmetsästäjä. Tällä perusteella hänestä voisi odottaa pahista, mutta huhut puhuvat pikemminkin ”epäluotettavasta liittolaisesta”.

Koska Jannah ja Zorii esiintyivät myös äskettäin vuotaneessa promojulisteessa päähahmojen ohessa, näiden hahmojen rooleista voi vahvasti veikata tulokkaista suurimpia. Vastaavasti osa nimekkäistäkin näyttelijöistä jää varmasti pikkurooleihin. Episodi IX:n pitäisi kuitenkin pääasiassa keskittyä käsittelemään kestonsa aikana Vastarinnan ja First Orderin välinen sota, Kylo Renin sisäinen konflikti ja Reyn, Finnin ja Poen sankaritarinakaaret.

”Hei, minäkin voin päästä Star Warsiin jos kerran muutkin JJ:n sarjojen näyttelijät”, saattaa Dominic Monaghan olla ajatellut. Kuva Lostista.

Kolmannen kuvavuodon mukaan Richard E. Grant esittää First Orderin upseeria ja Dominic Monaghan vastaavasti Vastarinnan upseeria (tasapainoa, näettehän). Molemmat ovat kuin tyyppicastattuja rooleihinsa – eikä kummallakaan todennäköisesti ole kovin paljon valkokangasaikaa. Molemmat ovat muuten suuria Star Wars -faneja ja varmasti siten ikionnellisia vähästäkin. (Grantin roolista on tosin heitetty kiinnostava teoria, joka taas kerran liittyy hahmojen sukulaissuhteisiin: entä jos hän esittäisi Brendol Huxia, Aftermath-kirjoissa esiintynyttä armotonta Imperiumin kouluttajaa, joka oli mukana perustamassa First Orderia ja joka, tietenkin, on erään toisen Huxin isä. Mutta tämä on vain spekulaatio – ei siis edes huhu!)

”Star Wars -universumiin? Todellako?” kysyy Matt Smith. Kuva Doctor Whosta.

Nimeltä mainituista uusista IX-näyttelijöistä huhuista puuttuu siis oikeastaan vain Matt Smith, ja hän onkin mielenkiintoinen tapaus. Yhdestoista Tohtori ehti jo kieltää roolinsa kuin Pietari ikään, eikä Smithiä olekaan julkistettu virallisissa tiedotteissa. Hänen roolinsa kuitenkin uutisoi arvovaltainen Variety-lehti, jonka lähteet kutsuivat hänen rooliaan peräti ”avainrooliksi”. Ehkä siis Smith ei vain halua tunnustaa mitään, koska mitään ei ole virallisesti tiedotettu?

Tai sitten hänen rooliinsa todellakin liittyy jotain, joka tekee siitä puhumisesta erityisen hys-hys-touhua. Leukaperiensä ja pituutensa perusteella Smithin on esimerkiksi veikkailtu esimerkiksi nuorta Snokea. Itse tosin kuvittelisin, että jos sellainen rooli elokuvassa on, se tehtäisiin Andy Serkisin ja tietokoneanimaation yhteistyönä kuten Snoke aiemminkin.

Toisaalta, yhtä hyvin kyse voi olla siitä, että Smithin rooli on vaikkapa pelkkä äänirooli tai jopa likimain cameo, esimerkiksi käväisy maskin takana yhtenä Renin ritareista. Tällöin hänen osuutensa vertautuisi avainroolin sijaan Daniel Craigin cameoon stormtrooperina The Force Awakensissa – ja Craig muuten hänkin kielsi toimittajille vahvan huhun aikanaan, vaikka oikeasti oli kohtauksen jo kuvannut.

Niin tosiaan, Renin ritarit. Kylo Renin käskyläiset siis tosiaan ovat mukana episodi IX:ssä. Tämä oli melko selvää viimeistään JJ Abramsin palatessa ohjaaja-kirjoittajaksi, sillä sanoihan Abrams jopa aikanaan kehitelleensä ritarikunnalle ”oman elokuvansa verran” taustatarinaa. Huhut ovat kertoneet Renin ritareista jo aiemmin, mutta lopullisesti Renin ritaritkin vahvistuivat viikon takaisessa vuotaneessa promojulisteessa.

Se jää silti nähtäväksi, ovatko Renin ritarit tässäkään elokuvassa varsinaisia ”hahmoja” (edes siinä mielessä kuin vaikkapa Rebels-sarjan inkvisiittorit) vai pikemminkin vain stormtrooperien tai Snoken valtaistuinsalin vartijoiden tapaisia kasvottomia vastuksia. Tähän asti kerrotun perusteella on vaikuttanut siltä, että Renin ritarit olisivat toisia Luken ex-oppilaita, Kylon koulusurman toisia toteuttajia, mutta toisinkin heidän tarinansa voi selittyä.

”Meidän vuoro! Meidän vuoro!”

Mutta katsotaanpa vielä sitä promojulistetta. Kyseessä ei ole elokuvan virallinen juliste – sellaisenkin saatamme saada ensi viikolla – mutta sen asettelu kertoo jotain ainakin elokuvan markkinoinnillista kärjistä.

Asetelman keskiöön on oikeutetusti nostettu Rey (Daisy Ridley) ja Kylo Ren (Adam Driver). Juuri heille tämä trilogia viime kädessä kuuluu. Kylo pukeutuu jälleen naamioon (jota hän on korjaillut kasaan punaisella aineella), Reyn asu on luontevaa jatkumoa hänen The Last Jedin kostyymilleen.

Mukana kuvassa ovat tietysti ”uuden sankaritrion” kaksi muuta jäsentä, Finn (John Boyega) ja Poe (Oscar Isaac) sekä uuden trilogian suosikkidroidi BB-8. The Last Jedin täydennystä Rosea (Kelly Marie Tran) kuvassa ei näy. Hänen sijaansa mukaan ovat päässeet uudet hahmot Jannah (Ackie) ja Zorii (oletettavasti siis Russell), sekä uusi, kalan ja huttin risteytykseltä näyttävä alien-otus ja uusi, pyörällä kulkevan megafonin näköiseksi jo vuodoissa kuvailtu pikkudroidi. Niin sanottuja vanhoja hahmoja julisteessa edustavat vain Chewbacca (Joonas Suotamo) ja hämmentävästi Chewien aseeseen pukeutunut Threepio (Anthony Daniels) – tämäkin erikoinen detalji muuten esiintyi huhuissa jo ennen julistetta.

Vaikka juliste on asettelultaan melkoinen roiskaisu sinne ja tänne, siinä on tiettyä tälle trilogialle ominaista tasapainoakin: Kylo, Renin ritarit ja valkoiset sekä punaiset stormtrooperit alalaidassa tasapainottuvat yläosan sankareilla ja tutuilla kapinaliiton hävittäjäaluksilla. Asetelma myös tukee huhua siitä, että palkkionmetsästäjäksi kuvailtu Zorrii ei ole ainakaan täysin pahisten leirissä.

Hyvän ja pahan tasapainosta tässä trilogiassa, saagassa ja siten myös episodissa IX tunnetusti on kyse. Spoilaavan kirjoitussarjan toisessa osassa käyn vähän läpi sitä, mitä huhuissa elokuvan tapahtumista huhuillaan.

Näissä kahdessa kirjoituksessa summaan episodi IX:ää käsitteleviä huhuja tilanteessa, josta elokuvasta ei vielä tiedetä juuri mitään varmaa, mutta jossa sen ensimmäinen traileri julkaistaneen tällä viikolla Star Wars Celebrationissa.

Spoilerivaroitus, siis – vaikka huhut ovatkin vain huhuja. Edellisessä kirjoituksessa kävin läpi hahmoja ja näyttelijöitä, tässä pureudun suoremmin juonihuhuihin.

Muun muassa tähän viimeksi jäimme: Rey ja Vastarinnan pakomatkan vähäiset selviytyjät pääsivät Craitilta pakoon Millennium Falconilla.

On suorastaan pakahduttavaa, kuinka vähän vielä nyt tiedämme siitä, miten jatko-osatrilogia ja Skywalker-saaga päättyvät. Koska The Last Jedi kuljetti saagaa niin yllättäviin (ja osan katsojista mielestä epämiellyttäviin) suuntiin, pakka on todella avoin. Episodi IX ei esimerkiksi enää sisällä sellaista viimeistä kohtaamista suurelta pahalta vaikuttaneen Snoken kanssa, jollaista siihen The Force Awakensin jälkeen olisi liki jokainen katsoja ennakoinut. The Last Jedin loppu ei myöskään anna mitään ehdottomia vihjeitä seuraavan episodin sisällöstä: viimeksihän esimerkiksi tiesimme jo varhain ennen Episodi VIII:n ensimmäistäkään traileria, että Luken ja Reyn kohtaaminen Ahch-Ton saarella olisi merkittävä osa elokuvaa.

Yksi apu juonispekulaatioihin tulee leffan castista ja hahmoista, jota käsittelin edellisessä kirjoituksessa. Cast-listan perusteella kaikki tietävät Luken palaavan Voima-haamuna, huhuja seuraavat tietävät vuotaneiden markkinointikuvien perusteella Renin ritarien näyttäytyvän viimein ja niin edelleen.

Toinen perinteinen aputyökalu pohdintoihin ovat kuvauspaikat ja lokaatiot. Aiempien elokuvien kohdalla esimerkiksi Dubrovnikin kuvausten paparazzikuvista saattoi aika hyvin päätellä, mitä Canto Bightilla oli The Last Jedissa luvassa. Kroatiassa nimittäin kuvattiin takaa-ajokohtaus historiallisessa kaupungissa jonkinlaisten hevoseläinten selässä. Paikalla ei kuitenkaan ollut varsinaisia päänäyttelijöitä, josta saattoi päätellä, että Dubrovnikin esittämässä SW-lokaatiossa tuskin tapahtuisi ainakaan ulkotiloissa merkittäviä dialogikohtauksia.

(Toisaalta kaukaa tehdyissä silminnäkijähavainnoissa ja paparazzikuvissa on aina omat hauskat virhetulkinnan mahdollisuudetkin. Esimerkiksi Greenham Commonin lentokentältä eli The Force Awakensin Vastarinnan tukikohdasta bongattiin aikanaan Adam Driverin näköinen extra, joka johdatti omiakin spekulointejani ihastuttavasti harhaan aikana, jolloin emme vielä tienneet Driverin roolia. Irlannista The Last Jedin kuvauksista taas kiiri uskottavan tuntuinen silminnäkijäkertomus kuvatusta avaruusaluksen maahansyöksystä ja miekkataistelusta Luken ja Renin ritarien välillä, mutta elokuvassa ei lopulta ollut kumpaakaan.)

Daisy Ridley, John Boyega ja Oscar Isaac tunteikkaina episodi IX:n kuvauksissa – mahdollisesti niiden päättyessä.

Tällä kertaa parhaiten pääsemme kiinni siihen, mitä kuvattiin Wadi Rumin autiomaassa Jordaniassa. Sosiaalisen median perusteella paikalla olivat Daisy Ridley eli Rey, John Boyega eli Finn, Oscar Isaac eli Poe Dameron, Anthony Daniels eli C-3PO ja Joonas Suotamo eli Chewbacca. Pääkolmikon vahvisti myöhemmin oheinen ohjaaja-kirjoittaja JJ Abramsin twiittaama kuvakin. Silminnäkijäraporttien mukaan kuvauspaikalta bongattiin The Force Awakensissa nähdyn torin kaltaisia telttoja ja Reyn kiiturilta näyttäviä kulkuneuvoja. Tästä kaikesta, ja Abramsin kerrontaperinteistäkin, voi päätellä, että Rey palaa trilogian päätösosassa lähtöpisteeseensä Jakku-planeetalle ja joukko sankareita on hänen mukanaan.

Reyllä itsellään on toki ollut motivaatioita paluuseen, mutta The Last Jedissä hän tuntui jo hyväksyvän, ettei hänen enää auta odottaa kadonneita vanhempiaan autiomaassa. Saako Rey siis esimerkiksi jonkin uuden tiedon vanhemmistaan, joka voisi saada hänet palaamaan Jakkulle, vai vetäytyykö hän muuten vain juurilleen? Entä mikä kuljettaa universumin avaruusaluskaatopaikalle kaikki muutkin sankarit keskellä First Orderin ja Vastarinnan kiihkeää taistelua?

Silkan päähahmojen määrän perusteella Wadi Rumin kuvauspaikka, todennäköinen Jakku, on IX:ssä merkittävässä roolissa. Se tuskin on esimerkiksi vain paikka, josta Rey käytäisiin alussa hakemassa mukaan seikkailuun. Chuck Wendigin Aftermath-kirjatrilogian päätösosa tosin sijoitti Jakkulle muinaista sith-teknologiaa ja Palpatinen testamentin toteutuksen suurta mekaniikkaa, mutta en usko, että Abrams tarttuisi käsiksessään mihinkään, minkä ymmärtäminen edellyttäisi oheiskirjallisuuden lukemista.

Lontoon Black Park sijaitsee Pinewoodin studioiden naapurissa ja on siksi saanut esittää metsää monissa elokuvissa. (kuva: James Petts / Wikimedia Commons, CC BY-SA 2.0, rajaus AJ)

Toinen ulkoilmakuvauspaikka oli Black Parkin puistossa Lontoossa. Vaikka tarkka kuvauspaikka oli aidattu, puisto on avoin yleisölle, ja niinpä siellä bongattiin niin Millennium Falcon kuin X-Wingkin. Puistossa on luonnostaan havu- ja lehtipuita, mutta sitä lavastettiin muun muassa köynnöksillä eksoottisemmaksi. Making Star Warsin lähteiden mukaan lokaatiota on kuvattu sekä ”viidakkoplaneetaksi” että ”suoplaneetaksi”, joissa saattaa olla kyse yhdestä tai kahdesta planetaarisesta kohteesta.

Paikalta on kuitenkin silminnäkijähavaintoja myös tekolumesta, joka saa kuvauspaikan kuulostamaan jo Star Wars -galaksin näkökulmasta epätodellisen moni-ilmastoiselta. Lavastettu luminen metsä näyttää MSW:n kuvissa erehdyttävän samanlaiselta kuin Starkiller-tukikohdan planeetan metsä The Force Awakensissa – joka muuten silloin lavastettiin sisälle studioon – mutta tuo planeettahan präjähti palasiksi. On aivan mahdollista, että Black Parkissa on kuvattu kohtauksia tai taustoja useammallekin planeetalle ja eri kohtiin elokuvaa.

Joka tapauksessa Black Parkissa kuvattiin ainakin Vastarinnan ja First Orderin sotilaiden välinen taistelukohtaus. (Sota- ja taistelukohtauksia Episodi IX:ssä pitäisi muutenkin riittää.) Näyttelijöitä en ole huomannut puistosta bongatun, mutta jo Falcon-havainnon perusteella viidakossa/suolla vierailee ainakin lopullisessa elokuvassa varmasti myös jokunen päähahmoista.

Aivan tuoreen huhun mukaan suoplaneetalla vierailisi Falconin matkustajien lisäksi myös Kylo Ren (Adam Driver), joka tapaisi siellä Oraakkeliksi kutsutun uuden alien-hahmon. Minusta ”The Oracle” kuulostaa enemmän SW-kuvauksissa nykyisin yleisesti käytetyltä koodinimeltä (esimerkiksi Luken koodinimi oli ”Original Warrior”), joten suolla asuva oraakkeliksi kutsuttu hahmo voi oikeasti olla jotain aivan muuta – esimerkiksi vaikkapa Voiman pimeän puolen outo osaaja, eräänlainen ”pahan puolen Yoda”. Mutta on toki täysin mahdollista, että nimi viittaa juoneen ja kyseessä on oikeasti ennustaja, jolta Kylo hakee tietoa tai apua. Onhan Kylo elokuvissa pyytänyt apua kuolleen miehen kypärältäkin.

Saako Kylo viimein kaipaamansa Skype-yhteyden tuonpuoleisiin?

Kolmas kuvauspaikka, josta tiedämme, oli ruohikkoinen rinne jossain päin Englantia, josta juorulehti The Sun julkaisi paparazzikuvia. Niiden perusteella tiedämme, että Finn, Poe ja Chewbacca muodostavat jossain seikkailun vaiheessa tiimin, joka törmää Naomi Ackien näyttelemään Jannah-hahmoon.

Tämä on hyvä esimerkki siitä, kuinka Star Warsissa yksikin kuva voi saada juonispoilerin piirteitä. Vaikka emme tiedä olosuhteista mitään, tiedämme siis tästä yhdestä kuvasta, että aina yhdessä mainiot Finn ja Poe ovat yhdessä tämän seikkailun vaiheen aikana. Ja toisaalta tiedämme, että samaan aikaan Rey on siis jossain muualla (ja todennäköisesti jonkun muun seurassa).

Missä siis? Kaikki arvaukset ovat tässä vaiheessa mahdollisia, koska huomattavia osia elokuvasta on tietenkin lavastettu studioon. The Last Jedin kuvauksissa näyttelijät ulkoilivat lähinnä Irlannissa, jossa kuvattiin Ahch-Ton saaren kohtauksia, mutta silti elokuvassa toki tapahtui yhtä ja toista.

Renin ritarit, jotka vilahtivat The Force Awakensissa, pääsevät ehkä viimein paremmin esiin.

Epäilemättä kaikkein jännittävin galaktisiin lokaatioihin liittyvä huhu on se, jonka mukaan episodi IX:ssä olisi esillä ”uhka jostain kaukaa”. Tätä on vaikea kääntää suomeksi asentamatta väliin rikkinäistä puhelinta: Making Star Warsin sanat kuuluvat ”a threat from The Beyond”. Vaikka muitakin käännösmahdollisuuksia on, kyse on todennäköisemmin galaksin tunnetun alueen ulkopuolisesta uhasta. Siis sieltä samasta suunnasta, jonne kukistetun Imperiumin rippeet oheiskirjallisuuden mukaan vetäytyivät nuolemaan näppejään ja josta ne sitten vuosia myöhemmin palasivat salaperäisen Snoken johtamana, First Orderiksi itsensä uudelleenbrändänneinä. Mielenkiintoista, eikö totta?

Vanhoille Star Wars -faneille tämä saattaa myös kuulostaa tutulta. Galaksin ulkopuolelta tuleva uhka, Yuuzhan Vong -rodun invaasio, kun oli ydinlähtökohta New Jedi Order -saagassa vuosina 1999-2003. Lähinnä romaaneina kerrottu tarina kertoi nimenomaan siitä, mikä oli galaksin seuraava suuri uhka Imperiumin jälkeen – siis ennen kuin Disney-kauppa ja uudet elokuvat tekivät näistä kertomuksista Legends-otsikon alla tunnetun epäkaanonin.

En usko, että episodi IX ryhtyisi sinällään toisintamaan tätä tarinaa. En esimerkiksi oikein usko, että trilogian päätösosa esittelisi yhtäkkiä kokonaisen uuden pahisarmeijan, joka saisi First Orderin ja Vastarinnan yhtäkkiä yhdistämään voimansa. Mutta jos huhu pitää paikkansa, olisiko silti mahdollista, että jonkinlainen ”uhka” olisi niin kylmäävä, että se osaltaan saisi First Orderin suurjohtaja Kylon uusiin ajatuksiin sisäisen konfliktinsa kanssa? MSW:n raportti antaa nimittäin ymmärtää, että tiedon tästä uhasta tuovat Kylolle hänen omat Renin ritarinsa – ja että tämä uhka sitten tekee Kylosta ”haavoittuvan”. Mahtaisiko uhka liittyä jotenkin Snokeen ja siten First Orderin alkuperään ja hauraaseen ideologiaan?

Sama MSW on myös raportoinut, että elokuvan juonessa olisi mukana niin sanottu MacGuffin. Alfred Hitchcockin klassikkotermillä tarkoitetaan tavoitetta, yleisimmin esinettä, jota elokuvan hahmot havittelevat ja joka siten ajaa juonta eteenpäin. (Hitchin teorian ydin oli, että esineellä itsellään ei oikeastaan ole edes merkitystä, ainoastaan sen olemassaololla.) MSW:n Jason Ward alleviivaa, että hän ei tiedä, mikä tuo MacGuffin on. Jos nämä huhuraportit ylipäätään pitävät paikkansa, veikkaan asioiden ynnäytyvän yhteen ja tavoiteltavan esineen liittyvän joko Beyond-uhan pysäyttämiseen tai olevan se asia, jota Beyond-uhka sankareidemme galaksista tavoittelee. Mutta mikä se sitten olisi? Holokron, kyber-kristalli tai mikä tahansa yksittäinen esine olisi aivan liian vaatimaton tavoite!

Entä voitaisiinko ”Beyondilla” sittenkin tarkoittaa sitä tuonpuoleista, minne Voimaan yhtyneet jedit Yoda, Obi-Wan ja Anakin ovat menneet?

Snoke on kuollut, mutta palattaisiinko Snokeen ja hänen alkuperäänsä sittenkin vielä?

Huhuja tietysti riittää, koska kuka vain voi kirjautua Redditiin ja väittää lukeneensa IX:n käsikirjoituksen. Mainittakoon esimerkiksi, että erään muilta osin erittäin uskottavan huhuilijan mukaan elokuvassa olisi useita flashbackeja, joissa Luke muun muassa kouluttaisi Leiaa. Siis sitä Leiaa, josta Lucasfilm ehdottomasti vannotti, että häntä ei castattaisi uudelleen eikä hänen IX-kohtauksiaan rakennettaisi tietokoneella.

Mutta yksi huhu, joka on pakko mainita vielä tässä vaiheessa (sillä torstaina se olisi luultavasti jo liian myöhäistä), on AICN:n väite elokuvan nimestä. Se nimittäin kuuluu, että episodi IX:n otsikko olisi ”Skywalkers”.

Väite on niin rohkea, että sen äärelle on hyvä pysähtyä hetkeksi. Koska yhdenkään aiemman episodielokuvan otsikko ei muodostu vain yhdestä sanasta ja koska yhdessäkään tähänastisista nimistä ei edes mainita nimeltä henkilöhahmoja, tuntuu ensiajatukselta järjettömältä edes väittää, että Episodi IX olisi nimeltään vain ”Skywalkers”.

Todennäköisesti ei olekaan. Mutta sittenkin: entä jos? Tätä episodiahan on jo mainostettu Skywalkerien suvun saagan loppuna. Muista episodeista poikkeava otsikko henkisi lopullisuutta.

Yksi ainoa sana monikossa lataisi isoja merkityksiä monikkomuodolle. Alaotsikoksi nostettuna ”Skywalkers” voisi sisältää monimerkityksellisesti tulkinnan siitä kosmisesta tasapainosta, jonka hakemisesta tässä kaikessa on osaltaan kyse. Episodi IX:n alussa kun Skywalkerien ”mahtavaa verta” edustaa vain yksi mies, joka hallitsee galaksia pahan First Orderin valtaistuimelta, Skywalkerin nimen hylänneenä. Mutta sitten meillä on yksi nainen, joka ei ole Skywalkerien verta ja joka päinvastoin tuli mitättömyydestä – mutta joka ehkä kuitenkin on Skywalkerien lopullinen henkinen perillinen.

Tasapaino, valoisa ja pimeä puoli, jing ja jang. Tiedättehän, ”it’s like poetry, they rhyme”.

Star Wars Episodi IX:n otsikko on The Rise of Skywalker ja sen ensimmäinen teaser on tässä:

Huh! Star Wars -elokuvien teaserit, aina ihan parasta.

Seuraa analyysia. Kohta. Kirjoitus ei kuitenkaan viittaa vuotoihin tai huhuihin eikä siis spoilaa.

Tämä siis esiteltiin tänään Chicagon Star Wars Celebrationin Episodi IX -paneelissa. Siellä raotettiin muutenkin käytännössä ensimmäisen kerran mitään episodi IX:n mysteerilaatikkoon liittyvää. Teaserin ulkopuolelle se oli ainakin sanallisesti todella vähän, kuten varmaan oli odotettavissakin. Lavalle nousivat ohjaaja-kirjoittaja JJ Abrams ja tuottaja Kathleen Kennedy sekä näyttelijät Anthony Daniels (C-3PO), Billy Dee Williams (Lando Calrissian), Daisy Ridley (Rey), John Boyega (Finn), Oscar Isaac (Poe Dameron), Kelly Marie Tran (Rose Tico), Joonas Suotamo (Chewbacca) ja Naomi Ackie (uusi hahmo Jannah). Sekä Special Guest Star Ian McDiarmid (keisari Palpatine) ja muutama droidi.

Uuden trilogian sankaritrio ratsastaa jälleen. Millennium Falconilla viidakkoon, näemmä.

Talk show -miehen ja superfanin Stephen Colbertin juontamassa tunnin paneelissa lähinnä väisteltiin kysymyksiä. Abrams esimerkiksi vahvisti, että episodien VIII ja IX välissä on kulunut ”jonkin verran” aikaa, kuten käytännössä kaikki olettivatkin, mutta ei antanut meille vuosien tai kuukausien lukua (kaukaisen galaksin vuosista puhuminen on tietysti vähän hassu käsite, mutta niinhän niistä vain silti puhutaan: episodien IV ja V välillä niitä kului kolme). Näyttelijöltä Colbert kysyi monta kysymystä hahmojen välisistä romansseista, mutta kaikki vähättelivät kysymyksiä tai väänsivät niistä tottuneesti vitsejä (Boyega: ”Finn is single and ready to mingle”).

Muutama muistiinpanotason poiminta. Kathleen Kennedy kertoi tekijöiden ajatelleen koko ajan vastuutaan Star Wars -saagan suhteen ja miettineen koko ajan kaikkea sitä, mitä George Lucas sarjaan alunperin loi – todennäköinen viittaus The Last Jedin herättämään kaksijakoiseen vastaanottoon. Abrams muistutti, että IX:n pitää toimia myös itsenäisenä elokuvana, ei vain kaiken edeltävän lopetuksena – tarkoittanee, että leffa ei viittaa kaikessa entiseen, vaan kertoo myös yhden selkeän juonen oman kestonsa sisällä. Kysyttäessä edesmenneestä Carrie Fisheristä Abrams puhui jälleen kirjoittaneensa kohtauksia omasta The Force Awakensistaan yli jääneiden kohtausten ympärille – ehkäpä niitä siis tosiaan ei ole olemassa tai käytetty The Last Jedistä.

Episodi IX:n Kylo Ren, entistä kauempana siloposkisesta shampoomallista.

Näyttelijöistä mukana ei voi suoraan sanoa olleen ”koko pääosarivin” (koska Kylo Ren eli Adam Driver puuttui). Mutta jos jostain sen suuntaisesta kuitenkin voi tulkita olleen kyse, on Joonas Suotamo, The Force Awakensissa vielä nimellä ”Chewbacca double” kreditoitu kotimaan lähettiläämme, näin ylentynyt siihen joukkoon. Melko turvallisesti voi myös nyt sanoa, että Naomi Ackie esittää uusista hahmoista suurinta roolia, koska hänet esiteltiin tässä muista tulokkaista erotettuna. (Spoilaavampia pohdintojani näyttelijöiden rooleista tässä viime viikon kirjoituksessa.)

Suurimmat aplodit salissa sai kuitenkin Kelly Marie Tran, jonka internetin idiootit toissavuonna kiusasivat ulos sosiaalisesta mediasta. Abrams kehui Tranin castausta ”Rian Johnsonin hyvistä teoista parhaaksi”. Kehujen ilmeisestä vilpittömyydestä huolimatta tämäkin lie shown keskelle käsikirjoitettu viittaus TLJ:n karuksi käyneeseen jälkipuintiin. Mukava silti huomata, että Rosea ei ole himmattu IX:stä täysin piiloon.

Mutta sitten se teaser!

Teaser alkaa samoin kuin The Force Awakensin teaser neljä ja puoli vuotta sitten: puuskutuksella autiomaassa. Mutta tällä kertaa raskaasti hengittää Rey eikä Finn, ja kun hänet näemme, ei hän vaikuta lainkaan hengästyneeltä. Pikemminkin päättäväiseltä: Reyn on määrä kohdata häntä kohti tuhatta ja sataa porhaltavan erikoisvalmisteinen TIE-hävittäjä, jonka pilotin oletamme olevan Kylo Ren (mutta jota meille ei varmuudella näytetä). Tekstiplanssi ”Every generation has a legend” sen sijaan viittaa yhdeksän episodia taaksepäin, The Phantom Menacen teaserin samoihin sanoihin.

Ääniraidalla meille puhuu Luke, teaserin ainoa puhuja muuten, joka kertoo ”meidän” opettaneen Reylle kaiken ja tuhannen jedisukupolven tiedon lepäävän nyt hänen harteillaan. Se, että Luke puhuu monikossa, vihjaa siitä, että Luken lisäksi Reyn haamuopettajina ovat ehkä toimineet myös Obi-Wan, Yoda ja Anakin – ellei hän sitten vain tarkoita siirtäneensä Reylle kaikkien jedien kaikkea tietoutta. ”Mutta tämä on sinun taistelusi”, Luke muistuttaa, ja tekee näin selväksi sen, mitä uuden trilogian päätösosan täytyykin olla: Lukesta, Leiasta ja Landosta huolimatta tämän tarinan pääosassa eivät ole edellisen trilogian veteraanit.

Autiomaakohtaukseen käytetään tunnelmallisesti noin puolet teaserin kestosta, ja toisen minuutin kuvat ovat huomattavasti nopeampia ja arvoituksellisempia.

Avaruusalus saapuu tuiskussa vuoristokaupunkiin. Kylo osallistuu punasävyisessä metsässä taisteluun, jossa iskee tummanpuhuvan hahmon maahan. Karvaiset kädet hitsaavat Kylon kypärää kasaan. Finn ja Poe seisovat autiomaan kallioilla. BB-8 ja uusi droidi ”Dio”. Lando ja Chewbacca lentävät Millennium Falconilla hyperavaruudessa. Stormtrooperit jahtaavat ehkä jonkinlaisilla lentorepuilla kiitäen sankareitamme autiomaassa. Jonkun (todennäköisesti Leian) kädet sivelevät Luken tai Hanin mitalia episodi IV:n lopusta. Leia ja Rey halaavat, kyynel. Ja Rey, Finn, Poe, Chewbacca ja droidit katselevat ruohikkoiselta kallionreunalta myrskyisellä merellä laineiden seasta nousevia Kuolemantähden raunioita.

”Me olemme täällä aina, kukaan ei ole oikeasti koskaan poissa”, Luke sanoo. Musta ruutu. Keisari Palpatinen käkätys. Star Wars: Rise of the Skywalker.

Huh.

Joitakin selityksen, analyysin ja veikkauksen sanoja.

Jordaniassa kuvatun autiomaan luulisi olevan Reyn kotiplaneetta Jakku, mutta paneelissa esitettyjen valokuvien joukkokohtauksissa näkyneet hahmot muistuttivat pikemminkin Rogue Onen Jedhan Voima-uskovaista papistoa. Sitäkin kutkuttavampaa on kuitenkin miettiä, mikä teaserissa korostuvan kohtaamisen rooli elokuvassa on. Se ei varmasti ole elokuvan loppukohtaus, koska se meille näin teaseri-ikonisena tarjoillaan. Mutta jos elokuva olisi päättymässä autiomaaplaneetalle, Reyn ja Kylon yhteenoton luulisi sellainen olevan. Näin ollen voisi ajatella, että autiomaasta pikemminkin aloiteltaisiin – ja jos sieltä vasta aloitellaan, mihin Reyn ja Kylon kohtaaminen silloin johtaa?

Hyvä on varmasti muistaa, että nämä teaserit ovat myös harhaanjohtamisen taidetta: esimerkiksi The Last Jedin trailerissa annettiin ymmärtää Reyn ja Kylon liittoutuvan. Monihan olettaa tai toivoo Kylon kääntyvän vielä valoon episodi IX:n aikana, ja jos niin on, autiomaan kohtaamisessa voisi tällä kertaa olla kyse jostain muusta kuin kuolemanvakavasta kamppailusta: ehkä jopa teaserin vaikutelmaa ystävällisemmästä tapaamisesta? Semminkin kun kohtaus, jossa Kylo vetää jotakuta pataan metsässä, näyttää epäilyttävästi siltä kuin turpaan ottaisi joku Renin ritareista (vaikka toisaalta Kylo kyllä etenee metsässä taustalla näkyvän First Orderin stormtrooperin kanssa samaan suuntaan).

Emme tiedä, eteneekö Reyn ja Kylon suhde elokuvassa Reylo-reittiä vai vihoviimeiseen kohtaamiseen valomiekoin. Teaser ei tietenkään anna mitään vahvistusta kumpaankaan suuntaan – toivottavasti ei vielä syksyn markkinointikaan! Sen teaser kuitenkin vahvistaa, minkä sanoi Abrams paneelissakin: tällä kertaa sankarit seikkailevat yhdessä.
Vaikuttaa siltä, että uuden trilogian sankarikolmikko on yhdessä sekä autiomaaplaneetalla että loppukohtauksen planeetalla myrskyisän meren äärellä – siis sen sijaan, että Rey, Finn ja/tai Poe seikkailisivat elokuvassa suuren osan aikaa erikseen. Tämä on oikein hyvä, sillä Abrams on oikeassa sanoessaan, että nämä hahmot toimivat loistavasti yhdessä. Kysymyksiä ei niinkään herää näiden sankarien läsnäolosta vaan joidenkin toisten puuttumisesta: kuvissahan ei siis näy (koko teaserissa!) sen paremmin Rose Ticoa kuin yhtään nimetyn uuden näyttelijänkään hahmoa. Missä uusi hahmo Jannah liikkuu? Entä vaikkapa Keri Russellin tai Richard E. Grantin hahmot?

Mitä sitten tulee kimuranttiin Leian ongelmaan, ainakaan teaserissa näkyvät kuvat eivät pääse yllättämään, vaikka lupaavatkin tunteellisia hetkiä. Reyn ja Leian välinen halaus on vaihtoehtoinen otto The Force Awakensin lopun halauksesta (mutta siirrettynä silloiselta tapahtumapaikaltaan viidakkomaiselle planeetalle). Episodi IV:n mitalia ei tietääkseni ole aiemmin kerrottu olleen missään vaiheessa mukana TFA:ssa, mutta aivan hyvin sellainen kohtaus on tosiaan voitu tuolloin kuvata Leiasta suremassa Hania. Nyt sama kuva voidaan käyttää joko Hania tai Lukea – tai molempia! – kaivaten. Katsojan on lupa kaivata samalla myös Carrie Fisheriä.

Ja sitten se loppu: Kuolemantähti ja Palpatine.

Vaikka keisarin käkätys tuli todellakin yllätyksenä minullekin, Kuolemantähti ei sitä oikeastaan täysin ollut. Konsepti siitä, että Reyn pitää hakea jotakin Endorille veteen uponneista toisen Kuolemantähden raunioista oli nimittäin mukana jo The Force Awakensin käsikirjoitusvaiheessa silloin, kun Abrams aloitti hommat tuon elokuvan parissa. Tämä on tunnustettu jo tuon elokuvan The Art of -kirjoissa, varmaankin koska niiden julkaisemisen aikaan ideaa pidettiin hylättynä.

Tuolloin ajatuksena oli, että Kuolemantähdestä haettaisiin elokuvan lopussa viimeinen palanen karttaa Luken luokse. Nyt kun konsepti on palautettu osaksi tarinaa, sieltä tietysti etsitään jotain aivan muuta. Sen voisi nyt kuvitella liittyvän taisteluaseman rakennuttajaan.

The Force Awakens -luonnostaidetta: Falcon sukeltaa Kuolemantähden raunioissa.

Palpatinen paluustakin on toki ollut vihjeitä – mutta ne ovat olleet oheistarinoissa paikoissa, joista niiden en olisi odottanut palaavan enää valkokankaalle asti. Aivan lyhyesti tiivistettynä: muun muassa Shattered Empire –sarjakuva (2015), Battlefront II -pelin yksinpelikampanja ja etenkin Aftermath–kirjatrilogia (2015-17) ovat kertoneet, että Palpatine oli tehnyt valmisteluja mahdollisen kuolemansa varalle: valmisteluja, joiden myötä Imperiumi romahtaisi nopeasti, jos sen keisarille kävisi kalpaten. Yhdessäkään näistä ei varsinaisesti selitetty, miksi Palpatine halusi luomansa Imperiumin sortuvan ilman häntä: pelkkää piruuttaanko, ehkä?

Aftermath-kirjatrilogian viimeisen osan mukaan Jakku-planeetan taistelu (se, joka täräytti autiomaan tantereeseen kaikki ne avaruusalusten romut) käytiin juuri siksi, että samaan aikaan planeetalla oli meneillään Palpatinen testamentissaan määräämä pimeän puolen rituaali, joka sai aikaan…jotain. Lukiessani ajattelin näiden tapahtumien olevan vain askelia uusiin oheiskirjoihin ja esimerkiksi siihen selitykseen, mikä meille aikanaan tullaan antamaan First Orderin synnystä.

Ainakaan en voinut uskoa näiden tapahtumien ihan oikeasti voivan kytkeytyä elokuvissa siihen, että Voimassa vahva Rey löytyi myöhemmin juuri Jakkulta, mutta kieltämättä sitä spekulaatiota on nyt vaikea täysin sivuuttaakaan. Epäilemättä moni SW-teoreetikko tällä hetkellä pohtii Palpatinen sittenkin ohjanneen midikloriaaneja saaden aikaan Reyn syntymän samaan tapaan kuin ehkä Anakinin aikanaan. (Paitsi että Rey syntyi vasta 10 vuotta tuon taistelun ja rituaalin jälkeen – ja sen sijaan sattumoisin Ben Solo syntyi niiden aikoihin.)

Kuolleen keisari Palpatinen kasvoilla esiintyvä robottisanansaattaja Battlefront II -pelissä.

Aikanaan jo 1990-luvun alussa Palpatine toki jo kertaalleen palasikin kuolleista, Dark Empire -sarjakuvissa nimittäin. Vaikka tällainen on aina kerronnallisesti vähän tyhmää, olen itse aina ajatellut, että kaiken sen perusteella mitä Star Wars -elokuvat antavat ymmärtää Palpatinen luonteesta ja tavoitteista sekä menneisyydestä klooniarmeijoiden komentajana olisi oikeastaan epärealistista ajatella, että hän ei olisi yrittänyt pidentää elämäänsä voimiensa ja/tai klooniensa avulla.

En silti ainakaan ihan nyt vielä usko, että episodi IX palauttaa Sheev Palpatinea kuolleista aivan konkreettisena kumaraselkäisenä vanhuksena säräyttelemään sormistaan salamia Reyn riesaksi. Pikemminkin ajattelen – tai toivon! – häneen palattavan siksi, että hänen kauttaan tämä saaga kääriytyy kokoon 9-osaiseksi kokonaisuudeksi. Sillä jos Kylo Renin synkkyyden taustalla on hänen vääristynyt käsityksensä isoisästään Vaderista ja sedästään Lukesta, niin olihan juuri Palpatinella osuutensa sekä Anakinin kääntymiseen pimeälle puolelle että Luken katkeroitumiseen jedien perintöön. ”Mietimme koko ajan sitä kaikkea, mitä George loi”, sanoi Kathleen Kennedy noin tuntia ennen teaserin ensiesitystä.

Veikkaan täten Palpyn palaavan viitteellisemmin: ehkä ”sith-haamuna”, kenties jälkeensä jättäminä hologrammeina (joita esiintyi edellä mainituissa oheisteoksissa) tai mahdollisesti vielä näitäkin verhotummin, vuosikymmeniä hitaasti pyörineiden koston rattaidensa kautta. Ehkä Kuolemantähdeltä on haettava jotain, jonka avulla haudan takaa käkättävän Palpatinen suunnitelmat lopulta pysäytetään, ja galaksi voi viimein toipua pimeän uhan nimihahmon aikaan saamista sotaisista vuosikymmenistä?

Joka tapauksessa siinä taisivatkin tulla käsitellyksi kaikki oleellisimmat kysymykset. Yli jäi vain yksi tärkeä: jos monissa paneelinkin kuvissa näkynyt viidakkoplaneetta onkin siis Endor, onko tässä elokuvassa ewokeja?

…

Okei, ehkä muutamia sanoja olisi syytä sanoa elokuvan näin paljastetusta otsikosta. Sanon huomenna, koska se on oman postauksensa arvoinen asia.

Episodi IX:n otsikko on siis The Rise of Skywalker.

Siis: elokuvan, jota Lucasfilm on itse kutsunut ”Skywalker-saagan viimeiseksi osaksi” nimi on suomeksi ”Skywalkerin nousu”. Siinä on sellaista itsevarmaa röyhkeyttä, että enpä olisi itse rohjennut!

Nimen todellinen merkitys pysyy varmasti arvoituksena (JJ Abrams ei tapansa mukaan ainakaan kerro mitään) vähintään joulukuun ensi-iltaan asti. Ellei pitempäänkin: kuka muka väittää vieläkään täysin tietävänsä, mitä ”The Force Awakens” tarkoittaa?

Mutta yritetäänpä silti ottaa nimestä ja sen merkityksistä vähän kiinni. Kirjoitus on spekulatiivinen, ei viittaa huhuihin tai vuotoihin eikä siis varsinaisesti spoilaa.

Aivan ensinnäkin on annettava onnittelut Abramsille: nimi ei vuotanut, eikä sitä tainnut kukaan missään arvatakaan. Torstaina huhuttiin ”varmana tietona” Celebrationissa, että otsikko olisi ”Will of the Force”, ja vaikka tieto todellakin olisi hyvin voinut vuotaa jostain Celebrationissa peitettynä olleesta oheistuotteestakin, oli tuokin pelkkä väärä hälytys. AICN kävi sentään vähän aikaa sitten lähellä väittäessään elokuvan nimeksi yhtä monikkomuotoista sanaa ”Skywalkers”.

Lopullinen muoto tuntuu suussa pelkkää sukunimeä tutummalta. Katsokaapa vaikka huviksenne, kuinka paljon Imdb:stä löytyy elokuvia, joiden otsikossa ovat sanat ”The Rise of”. Toisaalta nimeen tuo tuoreutta se, että Star Wars -episodien nimissä on tähän mennessä väistelty henkilöiden erisnimiä. Kahden edellisen episodin nimet, The Force Awakens ja The Last Jedi, olivat itse asiassa vähintään yhtä ”finaalimaisia” kuin tämä, mutta toki tässäkin pulp-tarinoiden henkistä loppuhuipennusmaisuutta on!

Star Wars -elokuvat tapaavat rimmata runojen lailla toistensa kanssa kaikissa käänteissään, ja oikeastaan ihan sillä perusteella minunkin ainoa veikkaukseni tämän episodin otsikosta oli, että sen pitäisi olla muotoa ”____ of the ____”, kahden edellisen trilogian päätösosien tapaan. Melkein oli: määräisen artikkelin paikka kuitenkin vaihtui. Viittaan siihen, että Star Wars -episodien otsikot rimmaavat nyt näin:

A New Hope – The Phantom Menace – The Last Jedi

The Empire Strikes Back – The Clones Attack Attack of the Clones – The Force Awakens

Return of the Jedi – Revenge of the Sith – The Rise of Skywalker

Star Wars -elokuvien nimiä minua enemmän pohtineen ystäväni Jukan teoria taas oli, että viimeisen osan nimen pitäisi sisältää yksi sarjan niin sanotuista keskeisistä sanoista, mutta sellainen, jota ei ole vielä otsikossa käytetty. ”The Force” ja ”Jedi” ovat siellä jo äskettäin olleet, joten nyt jäljellä olisi ollut vielä esimerkiksi ”Rebellion” tai ”Galaxy”. Skywalker on toki erittäin keskeinen sana Skywalker-saagaksi kutsutuille elokuville, joten hyvin veikattu!

The Rise of Skywalker, siis – tai hankalasti suomeksi taipuva TROS, kun lyhennettä käytetään. Virallista suomennosta emme varmastikaan saa: suomalaisen levittäjän päätös on näiden uusien elokuvien aikana valitettavasti ollut jättää nimet kääntämättä.

Mutta mitä se tarkoittaa? Kuka Skywalker? Mikä nousu? Ja eikö tämä pitänyt nimenomaan olla Skywalkerien-saagan loppu?

Tai jos mennään henkilötasolle: paljastuuko Rey (Daisy Ridley) nyt sitten kuitenkin Skywalkeriksi? Tai palaako Kylo Ren (Adam Driver) pimeältä puolelta ja hyväksyy verenperintönsä Skywalkerina, jolloin otsikko voisi tarkoittaa kutakuinkin samaa kuin ”jedin paluu”? Vai viitataanko tässä Luken (Mark Hamill) haamurooliin uusien jedien opettajana?

Yksi teoria on tässä. Se on omani, mutta aika moni pyöritteli netissä jo eilen samantapaista.

Otsikon Skywalker ei ole yksiselitteisesti kukaan heistä. Kyse on siitä, että Luke oli kuin olikin ”viimeinen jedi”. Hänen jälkeensä tulevat ovat jotain muuta kuin tuo muinainen uskontokunta viimeisinä suuruuden päivinään oli, doktriineihinsa eksyneinä ja sotien kenraaleiksi päätyneinä. Uuden trilogian päättyessä Rey, ensimmäinen uusista jedeistä, uudelleenbrändää Voiman hyvän puolen käyttäjät ”skywalkereiksi” johtaessaan heitä edeltäjiensä virheistä viisastuneina kohti harmonisempaa tulevaisuutta.

Tämä olisi suoraa jatkumoa The Last Jedin viestille siitä, että menneisyydestä on otettava opiksi, mutta että edes edeltä menneet eivät ole koskaan kokonaan poissa. On myös mahdollista, että Rey ottaa itsekin Skywalkerin nimen elokuvan päättyessä, löydettyään näin viimein puuttuvan perheensä ja paikkansa galaksissa. Olisihan hän näin osoittautunut Luken ja Leian perilliseksi, vaikka ei paljastunutkaan kummankaan biologiseksi tyttäreksi.

Hauskaa sinänsä on, että John Boyega sanoi eilen USA Todaylle ajatelleensa elokuvan nimen olevan ”Heirs to the Force tai jotain sen suuntaista”. Tämän teorian mukaan kun käytännössä juuri siitä olisi temaattisesti kyse.

Ennen kaikkea tämä selitys tuntuu minusta sopivalta tämän trilogian kahden edellisen osan perusteella. (Tässä muuten erinomainen kirjoitus siitä, kuinka paljon uudesta trilogiasta lopulta olikaan suunniteltu yhdessä ohjaajien ja käsikirjoittajien välillä ja kuinka paljon ei. Tämäkin paljastuu varmasti paremmin vasta joulukuun ensi-illan jälkeen, mutta tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että VII ja VIII ovat paljon saumattomampaa jatkumoa toisilleen kuin VIII ja IX, mutta olisi tietenkin toivottavaa, että IX silti onnistuisi jälkikäteen kirjoitettunakin toimimaan lopetuksena niiden tarinalle. Mutta tämä on varmasti aivan erillisen kirjoituksen aihe.)

Jo The Force Awakens esitteli meille Reyn näkökulman Lukeen legendana ja myyttinä. The Last Jedi vaikutti hänestä lopullisesti sellaisen tekevän. Sitä ennen vastahakoisen opettaja-Luken tärkein opetus oppilas-Reylle oli, että Voima ei kuulu yksin jedeille, vaan se sitoo koko galaksin yhteen. Viimeisen osan tapahtumien myötä tämä viesti kulkisi kuiskauksina kaikkien galaksin pienten ja sorrettujen tallipoikienkien keskuudessa uudessa, entistäkin iskulauseisemmassa muodossa: me olemme kaikki Skywalker. Je suis Skywalker!

Näin episodi IX saattaisi tosiaan olla yhtä aikaa Skywalker-saagan loppu että Skywalkerien nousun tarina. Näin päättyisi se legenda, jota kaukaisessa galaksissa kerrottaisiin vielä pitkän, pitkän ajan päästäkin, kuten alkuteksti on koko ajan sanonut. Vaikka se ei siis olisi Skywalkerien nimen, tai välttämättä edes suvun, loppu. (Huomatkaa, että en ole tässä teoriassa edes ottanut kantaa siihen, kuinka Kylon käy.)

Sinänsä tiedämme toki episodi IX:stä sen verran vähän, että otsikolle voi olla aivan toisenlainenkin selitys. Myös sellaiset proosallisemmat ovat pöydällä, joissa joku tietty henkilö todella on se Skywalker, joka lopulta nousee (jedien uudeksi opettajaksi tai esikuvaksi, vaikka).

Mahdollisuuksien joukossa on varmastikin myös vaihtoehto, jossa teaserin lopussa käkättävä keisari Palpatine paljastetaan Anakinin ”isäksi” midikloriaanien kautta (kuten ihan äskettäinkin Darth Vader -sarjakuvassa vihjattiin) ja siten kaikkien Skywalkerien esivanhemmaksi, ja Rey puolestaan uudeksi samaan tapaan midikloriaanilaboratoriossa kehitellyksi superjediksi. Mutta ainakin tiedätte nyt, kannatanko minä sellaista vaihtoehtoa.

Star Wars Celebrationin tämän vuoden toiseksi odotetuin tunti, tulevan näytellyn sarjan The Mandalorianin esittelypaneeli, oli etänä katsottuna kummallinen kokemus. Ensin sunnuntain livestream katkaistiin kesken paneelin kolmeksi ja puoleksi minuutiksi, joiden aikana salissa olleille esitettiin niin sanottu sizzle reel eli kattaus lyhyitä klippejä, pieniä haastatteluja ja behind the scenes -videomatskua. Sitten meidät palautettiin seuraamaan paneelia, vaikka emme olleet nähneet sitä mistä panelistit puhuivat. Lyhyen informaatio-osuuden jälkeen showrunner Jon Favreaun ja tuottaja Dave Filonin sekä näyttelijöiden keskustelu meni nopeasti jaaritteluksi ja paljastusten kiertelyksi, jonka jälkeen paneeli vaikutti jo loppuvankin ennen aikojaan – kunnes somesta paljastui, että itse asiassa livestreamin päätyttyä salissa olleille näytettiin vielä seitsemän minuutin video valmista matskua varsinaisesta sarjasta.

Ymmärrän tuon jälkimmäisen setin olleen tarkoitettu erikoislahjaksi Celebrationissa olleille – samaan tapaanhan vaikka minä näin muutama vuosi sitten Lontoon Celebrationissa pari jaksoa seuraavan kauden Rebelsiä ennen sen tv-esityksiä. Mutta sizzle reelin jättäminen pois streamista oli jo ilkeää. Etenkin kun se, tietenkin, löytyi pian Youtubesta suttuisena versiona: eikö Lucasfilmin olisi ollut markkinointimielessäkin parempi julkaista sama itse kunnon laadulla?

Mutta se siitä. Katsotaanpa, mitä meille nyt siis on luvassa ensi talvena. (Disney Plus -suoratoistopalvelu aukeaa Yhdysvalloissa tämän vuoden marraskuussa ja Euroopassa ensi vuoden ensimmäisien kuukausien aikana. The Mandalorianin ensimmäisen kauden oletetaan olevan sen sisäänvetotuotteita, mutta sarjan julkaisuaikaa ei ole vahvistettu.)

The Mandalorian on siis täysin uusi tarina, jonka välittömät päähenkilöt ovat uusia hahmoja. Eikä itse asiassa ole julkistettu, että mukana vanhoja hahmoja olisikaan, mutta ainakin Star Warsin vanhat kilvoittelevat palkkionmetsästäjät Bosskista Zuckussiin mahtuisivat mainiosti mukaan. Ja elleivät nyt, voi mitä tahansa tapahtua sarjan tulevila tuotantokausilla…

Sarja tapahtuu ajassa viisi vuotta Jedin paluun jälkeen: ajassa, jossa Imperiumi on jo kaatunut, mutta Uusi Tasavalta ei ole vielä saanut galaksia järjestykseen. ”On vielä kaaosta”, kuvaili Jon Favreau, jonka omaan ideaan sarja perustuu. ”Kunnon kaaosta”, myhäili vierellä tuottaja Dave Filoni.

Pedro Pascal: Mandalorealaisena tunnettu nimetön palkkionmetsästäjä.

Pedro Pascal (Game of Thronesin Oberyn Martell) näyttelee nimihahmoa, yksinäistä palkkionmetsästäjää, jonka varsinaista nimeä ei ole julkistettu. Hänen sukunimensä voi siis olla tuttu The Clone Warsista tai Rebelsistä, joissa Mandaloren planeetalla on vierailtu useinkin. On jopa mahdollista, että se olisi mandalorealaisista nimistä kuuluisin eli Fett, sillä toki perhebisneksessä voisi olla mukana vaikkapa Jangon veljenpoika eli Boban serkku. Todennäköisemmin nimen mainitsemattomuuden ainoa syy on kuitenkin sama, miksi Quentin Tarantino aikanaan halusi meidän puhuvan Kill Billin päähenkilöstä vain ”morsiamena” eikä erisnimellä: koska western-sävyisten tarinoiden tylyjen päähenkilöiden halutaan viittaavan Clint Eastwoodin kuuluisaksi tekemään villin lännen ”mieheen vailla nimeä”. Tämä varsin ilmeinen inspiraation lähde mainittiin erikseen sunnuntain paneelissakin. Saapa nähdä, riisuuko Mando edes kypäräänsä sarjan aikana.

Pascalin lisäksi paneelissa olivat tulokas Gina Carano ja Carl Weathers, muun muassa Predatorin veteraani. Carano näyttelee Cara Dune -nimistä entistä kapinallisten ”shock trooperia” (enpä muista kuulleeni tällaisista kapinallisjoukoista aiemmin), joka ei ole oikein osannut palata takaisin yhteiskunnan tuottavaksi jäseneksi. Weathers taas esittää Mandon pomoa Greefiä, palkkionmetsästäjien killan johtajaa. Lisäksi sarjassa ovat mukana muun muassa Giancarlo Esposito, Nick Nolte ja itse Werner Herzog, kuten on aiemmin raportoitu. Omintakeisena ohjaajana paremmin tunnettu Herzog oli mukana myös Celebrationissa nähdyssä videossa: sen perusteella hän näyttelee Mandon työnantajaa, joka haikailee Imperiumin aikoja takaisin ja palkkaa päähenkilömme etsimään jonkun henkilön ”mieluummin elävänä mutta tarvittaessa kuolleena”. Esposito puolestaan esittää samojen klippien perusteella Imperiumin upseeria.

Gina Carano: Cara Dune, kapinallisten puolen sotaveteraani.

Favreau ja Filoni käyttivät ison osan paneelia sen toistelemiseen, kuinka The Mandalorian ammentaa aivan kaikesta aiemmasta Star Warsista: originaalitrilogiasta, prequel-trilogiasta, The Clone Warsista ja myös Legends-tarinoista eli vanhasta expanded universesta. Tärkeitä innoituksen lähteitä sarjalle ovat myös olleet Lucasin itsensäkin ihannoimat western- ja samurai-elokuvat sekä tietenkin Joseph Campbellin teoriat sankarimyytistä. Selväksi tuli, että aivan kaikkea on katseltu sillä silmällä, koska paneelissa namedropattiin jopa ensimmäinen ”Star Wars standalone”, melko karmea ewok-elokuva Caravan of Courage (1984). Sen antia The Mandalorianille en osaa ennustaa, mutta The Clone Warsista on eittämättä tutkittu Mandalorea käsitteleviä jaksoja ja Legends-kirjoista ja -sarjakuvista ainakin vanhoista palkkionmetsästäjistä kertovia tarinoita. Syvältä Legendsistä on kaivettu myös arvokas beskar-jalometalli, jota Mandolle tarjotaan palkkioksi keikastaan.

Celebrationissa esitettyjen videoiden perusteella The Mandalorian vie katsojan useammalle uudelle planeetalle, mutta eräs hiekkadyyninen lokaatio näyttää erittäin erehdyttävästi Tatooinelta. Tosin niin näyttivät The Force Awakensin Jakku ja Rogue Onen Jedhakin kuvausvaiheessa. Se kuitenkin yllätti ainakin minut, että Celebrationissa esitetyn ja kerrotun perusteella The Mandalorian ei välttämättä (ainakaan ensimmäisellä kaudellaan) käy Mandaloren planeetoilla lainkaan. Kyse kun tuntuu olevan nimenomaan alleviivaten yksinäisestä palkkionmetsästäjästä, ei yksinäisestä mandalorealaisesta.

Samaan aikaan tämä on selvästi myös sarja, josta ei tarvitse hakea suurennuslasilla vanhoja tuttuja alien-rotuja, kuten uusista elokuvista on joutunut. Celebrationin videoissakin nähtiin muun muassa jawoja, rodiaani, kowakialainen apinalisko (Jabban hovinarrilemmikin rotu) ja IG-tyypin tappajadroidi. Niin, ja tietenkin stormtroopereita: Imperiumi on näemmä yhä vähintään henkitoreissaan sarjan aikaan, vaikka tuon hirmuvallan armeijan pääjoukot ovatkin tässä vaiheessa jo antautuneet tai vetäytyneet galaksin laitamille.

Carl Weathers: Greef, palkkionmetsästäjien killan johtaja.

Jo totuttuun tapaan paneelissa myös korostettiin tehosteiden käsityöläisyyttä, vaikka samaan aikaan sarja on varmasti täynnä nykytekniikan ihmeitäkin. Kieltämättä etenkin videoklippi (joka sentään näytettiin streamissakin!), jossa ILM:n tehostemaakarit 3D-tulostavat osia pienoismalli-avaruusaluksiin ja virittävät kamerat lentämään niiden ympärillä kuin 1970-luvulla ikään oli todella sykähdyttävä. Etenkin kun se tarkoittaa – ooh! – että The Mandalorianissa siis ihan oikeasti on luvassa avaruuslentämistä.

Ainakin oma mielenkiintoni The Mandaloriania kohtaan kohosi sunnuntaina nähdyn perusteella entisestään. Erityisesti videoiden perusteella (niiden suttuisten Youtube-kopioiden perusteella, siis) sarja näyttää ja tuntuu todella tyylikkäältä ja ennen kaikkea omaleimaiselta: näin westerniltä Star Wars ei ole ikinä näyttänyt, ja jopa musiikki kuulostaa nyt aivan muulta kuin John Williamsilta. Tämähän on ollut suuri toiveeni niin kauan kuin tähän franchiseen alettiin julkistaa standalone-elokuvia ja tv-sarjoja: että näiden muiden kertomusten ei tarvitsisi olla kerronnaltaan niinkään lähellä episodielokuvia kuin Rogue One ja Solo vielä ovat olleet. Sekin on sanottava, että sunnuntaina nähdyn perusteella The Mandalorian ei ole mikään ihan perheen pienimpien sarja – vaikka se siis julkistetaan Disney+:ssa, jonka on odotettu jättävän väkivaltaisimmat ja hurjimmat aiheet Netflixille.

Paneeli (ilman niitä videoita) on katsottavissa Youtubessa. Sarjalle on jo aiemmin julkistettu muun muassa jaksojen ohjaajat.

Sivusin jo episodi IX:n teaserin loppuyllätystä kirjoittaessani teaserista sen julkaisun hetkellä. Tässä vielä erikseen hieman lisää samasta aiheesta. Kirjoitus sisältää juonispekulaatioita, mutta se ei pohjaa huhuihin tai vuotoihin eikä siten varsinaisesti spoilaa joulukuun elokuvaa.

The Rise of Skywalkerin teaser päättyi siis Luke Skywalkerin sanoihin siitä, ettei kukaan ole koskaan todella poissa – ja ilkeään nauruun, joka todellakin kuului iäksi poissa olevaksi luullulle keisari Palpatinelle (Ian McDiarmid).

Huh. Mitä?

Emme tiedä. Mutta voin tarjota vähän lisää lihaa ajatuksen ympärille.

Ensinnäkin Kathleen Kennedy selitti yllätystä Yahoolle kertomalla, että tämä käänne on ollut suunnitelmissa jo pitkään. Kennedyn sanoja ei tarvitse epäillä, mutta asia voidaan silti ottaa kahdella tavalla. Joko voidaan ajatella, että Palpatinen, Skywalkerien sukusaagan varsinaisen pääpahiksen, oli tosiaan koko ajan tarkoitus olla mukana saagan päätösosassa. Totta tosiaan minäkin kirjoitin sellaisesta huhusta tässä blogissa jo vuonna 2013. Tällöin saa uuden selityksen myös First Orderin itsevaltiaan Snoken (Andy Serkis) yllättävä kuolema edellisessä episodissa: Snoken oli koko ajan määrä antaa tilaa Palpatinelle.

Toisaalta voidaan ajatella, että vaikka Sheev Palpatinen paluuta olisikin suuniteltu jo pitemmän aikaa, se ei silti välttämättä ole ollut suunnitelmissa vielä The Force Awakensin kuvausten aikaan. On nimittäin melkoisen varmaa, että se ei ollut mukana George Lucasin suunnitelmissa episodeiksi VII-IX – siis niissä suunnitelmissa, joita Disney-Lucasfilm ei virallisesti ottaen mitenkään seuraa, mutta joista kuitenkin periytyvät lopullisiin elokuviin esimerkiksi Reyn hahmo ja idea siitä, että Luke on vetäytynyt galaksista erakoksi jonnekin kauas.

Ian McDiarmid näytteli Jedin paluun vanhaa keisaria neljäkymppisenä ja prequelien nuorta Palpatinea reilut 15 vuotta myöhemmin ”oikean ikäisenä”.

Miksi uskon näin? Kaksi perustelua. Pahan keisarin näyttelijä Ian McDiarmid itse kertoi juuri Star Wars Celebrationin The Phantom Menacen 20-vuotisjuhlapaneelissa, että Lucas sanoi hänelle Jedin paluun kuvauksissa 1980-luvun alussa, että Palpatine ehdottomasti kuoli tuon elokuvan lopussa, ja että hänellä ei siis olisi osaa Jedin paluun mahdollisissa jatko-osissa. Tätä voi verrata siihen, että samoihin aikoihin Lucas oli jo kertonut Mark Hamillille, että tarvitsisi tätä näyttelemään vanhaa Luke Skywalkeria episodissa VII ”noin vuonna 2011”.

Kun Star Wars -tarinoita 1990-luvulla alettiin kertoa enemmänkin kirjoissa ja sarjakuvissa, Lucas oli selvästi yhä samaa mieltä keisarin kuolemasta. Hän nimittäin kielsi ehdottomasti Dark Empire (Musta keisari) -sarjakuvan tekijöitä käyttämästä millään tavoin Vaderia tai hänen haamuaan, mutta antoi luvan palauttaa keisari Palpatinen henkiin kloonina. Lucasin linja tuohon aikaan oli, että expanded universe -tarinoiden piti pysyä erossa niistä asioista, joita hän aikoi käsitellä elokuvissaan, mutta kaikki sellainen oli vapaata riistaa, mikä ei sekoittaisi hänen suunnitelmiaan.

On tosin mahdollista, että Lucas jossain vaiheessa muutti mieltään. Tunnetusti hän on nimittäin tehnyt niin usein, ja jälkikäteen väittänyt tarkoittaneensa aina juuri näin – tunnettuna esimerkkinä vaikkapa juuri se, oliko episodeja kaikkiaan tulossa yhdeksän, kuusi vai peräti kaksitoista. Silti: jos Lucasin kahden oman Star Wars -trilogian pääpahis Palpatine osoittautuu kolmannenkin trilogian taustapiruksi, se tuntuisi suunnitelmalta, jonka olisi pitänyt olla Lucasilla jo vuosikymmeniä, jos se olisi koskaan ollut osa Lucasin suunnitelmia tuoksi trilogiaksi.

Totuus siitä, mitä uuteen trilogiaan oli suunniteltu missäkin vaiheessa, paljastuu meille vasta vähitellen The Rise of Skywalkerin ensi-illan jälkeisinä vuosina. Uskon kuitenkin, että Palpatinen paluu on otettu mukaan suunnitelmaan vasta Lucasin ideoiden jälkeen, kenties hyvinkin myöhään. Tästä kielii myös todistuskappale siitä, että teaserissa näkyvän ja Palpatineen todennäköisesti jotenkin liittyvän Kuolemantähden raunion ei senkään pitänyt olla mukana episodi IX:ssä ennen kuin vasta myöhään, todennäköisesti vasta JJ Abramsin tehtyä paluun kirjoittaja-ohjaajaksi. Konsepti siitä, että Kuolemantähden raunioista etsitään jotain tarpeellista, oli nimittäin mukana The Art of The Force Awakens -kirjassa, ja sitä ei todellakaan olisi paljastettu siellä, ellei juoni-idea olisi kirjan julkaisuhetkellä ollut tukevasti hylättyjen pinossa.

Rey sukeltaa toisen Kuolemantähden raunioihin etsien sieltä karttaa Luken luo The Force Awakensin lopussa – tai siis käsikirjoitusideassa, joka sittemmin hylättiin.

Mutta keksittiin idea missä vaiheessa tahansa, Palpatine siis palaa ensi joulukuun ensi-iltaepisodissa, Skywalkerien sukusaagan päätösosassa. Mutta miten?

Vaihtoehtoja on ainakin neljä:

1. Palpatine elää sittenkin.
Teoriassa voidaan varmasti ajatella, että paha keisari Palpatine olisi tosiaan lymyillyt galaksissa hengissä kaikki nämä vuodet. Jos näin olisi, odottaisin elokuvalta todella hyvää selitystä siihen kiusalliseen kysymykseen, miksi hän silloin palaisi kiusaaamaan sankareitamme ja galaksia vasta nyt. Miksi hän olisi antanut Imperiumin romahtaa, Uuden tasavallan ja sitten First Orderinkin nousta ennen näyttäytymistään?

Palpatine-kasvoinen robotti Battlefront II -pelissä.

2. Palpatine ei elä, mutta hänen perintönsä elää.
Tästä kirjoitin jo teaserin julkaisun jälkeen. Nykyisessä Star Wars -kaanonissa on annettu lukuisia suoria vihjeitä siitä, että Palpatinella oli suunnitelmia kuolemansa jälkeiselle ajalle. Palasia näistä suunnitelmista on nähty Shattered Empire -sarjakuvassa, Battlefront II -pelissä ja Aftermath-kirjoissa. Niiden mukaan Palpatine halusi Imperiuminsa luhistuvan, jos hän sattuisi heittämään veivinsä galaktiseen nurkkaan, tosin mielellään vieden mahdollisimman suuren osan Tasavallasta mukanaan. Samalla hänen tahtoonsa kuului mystinen sith-rituaali Jakku-planeetalla sekä se, että Gallius Rax -niminen salamyhkäinen keisarillinen ylimys johtaisi hänelle uskolliset joukot galaksin laitamille ryhmittäytymään uudelleen. Oheistarinat antavat ymmärtää, että nimenomaan tämä joukko palasi myöhemmin galaksin keskialueille fanaattisena galaksi-Isiksenä, First Orderin nimeä käyttäen. Selittämättä on toistaiseksi, millainen tuo evoluutio oli – ja missä vaiheessa Imperiumin rippeiden johtaja Gallius Rax vaihtui First Orderin itsevaltiaaseen Snokeen. Episodi IX voisi tarttua näihin avoimiin lankoihin, ja kytkeä täten First Orderin ja Imperiumin suoremmin toisiinsa. Palpatine voisi esiintyä taustalla käkättävänä pääpahiksena, vaikka itse asiassa pysyisikin kuolleena. Ehkä näkisimme hänet flashback-kohtauksissa, hologrammitallenteina tai viestinviejärobotteina, joilla olisi Palpatinen kasvot: viimeksi mainitut esiintyivät jo Shattered Empiressa ja Battlefront II:ssa. Ja, pakko muuten mainita: jos tämä osoittautuu selitykseksi, on se todella vahva indikaattori siitä, että Palpatinen paluu todellakin oli suunnitteilla jo pitkään, sillä Shattered Empire ja ensimmäinen Aftermath-kirja julkaistiin jo ennen The Force Awakensin ensi-iltaa.

Dark Empire -sarjakuvassa (1992) keisari Palpatine palasi klooneina, jotka vanhenivat nopeasti tutuiksi kurttunaamoiksi. (Vasemmalla Luke ilman lisenssiä Mark Hamillin kasvoihin.)

3. Uuden trilogian Palpatine on klooni.
Klassinen selitysvaihtoehto. Palpatine palasi kloonina jo Dark Empire -sarjakuvassa melkein 30 vuotta sitten. Kloonivaihtoehdossa on itua siksi, että prequelit ovat todistaneet meille, että Palpatine oli sekä Kaminon kelpo kloonaajien kanta-asiakas että sairaalloisen kiinnostunut elämän pitkittämisestä Voiman avulla. Olen tavannut sanoa esimerkiksi Dark Empiresta puhuttaessa, että vaikka idea Palpatinen kloonista tuntuisi kuinka typerältä, on in universe suorastaan epäuskottavaa ajatella, että Palpatine ei olisi yrittänyt kloonata itseään. Ehkä episodi IX:ssä siis näkisimme hänen onnistuneen siinä?

4. Uuden trilogian Palpatine on sith-haamu.
Star Wars -kaanonin mukaan niin sanottuja Voima-haamuja, kuollessaan ilmaan haihtuneita ja Voimaan yhtyneitä jedejä, on episodi IX:n aikaan neljä: Obi-Wan, Yoda, Anakin ja viimeisimpänä Luke. 1980- ja 1990-luvulla yleisö luuli kaikkien jedien katoavan kuollessaan, mutta prequeleissa ja The Clone Wars -animaatiosarjassa annettu selitys Voima-haamuille kuuluu, että Qui-Gon Jinn löysi tien palata tietoiseksi kuoleman jälkeen, ja auttoi episodien III ja IV välissä Yodaa ja Obi-Wania opettelemaan tietoisen Voimaan yhtymisen. Nämä vanhat mestarit puolestaan auttoivat Anakin Skywalkerin ”toiselle puolelle”. Mutta koska Palpatine on sitheistä mahtavin, ei kai ole täysin absurdia ajatella, että hän olisi voinut oppia vastaavan kyvyn aivan ominpäin. Kenties sith-haamu-Palpy, vaikkapa punahohteisena, on kuiskaillut galaksissa vuosikausia kulloistenkin kätyriensä korvaan, esimerkiksi Gallius Raxin ja Snoken, kostoaan suunnitellen?

Tässä vaiheessa on vaikea sanoa, kuinka käy. Epätodennäköisimpänä pidän sitä, että Palpatine olisi noin vain selvinnyt hengissä Jedin paluusta: Vader/Anakin sentään pudotti hänet reaktorikuiluun avaruusasemalla, joka räjähti heti perään. Pidän eniten vaihtoehdosta kaksi eli ”pelkästä etäläsnäolosta”, mutta veikkaan todennäköisimmäksi ratkaisuksi nelosta eli sith-haamua. Näin siksi, että se olisi helpoin selittää suurelle yleisölle. Sith-temppuja, wibbly wobbly! (Todettakoon kuitenkin, että Ian McDiarmid kertoi Celebrationissa, että teaserissa kuultu käkätys nimenomaan oli tallenne menneisyydestä: siis jonkin aiemman elokuvan yhteydessä tallennettu ääniklippi.)

Darth Sidious valeasussaan senaattori Sheev Palpatinena, vai kuinka se oli?

Mutta jos Palpatine ei ole mukana vain hengessä, tallenteina ja historiallisena hahmona, vaan omassa persoonassaan joko elävänä, kloonina tai haamuna, on tietysti vielä kysymys siitä, mitä hän elokuvassa tekee. Juonii kostoa ja kuolemaa jedeille ja hyviksille, varmaankin. Mutta ehkäpä jotain muutakin.

On esimerkiksi hyvin mahdollista, että sillä on jotain tekemistä Reyn kanssa, ja mahdollisesti Reyn vanhempien kanssa. JJ Abrams on jo sanonut, että kaikkea Reyn alkuperästä ei ole vielä paljastettu, vaikka The Last Jedi vahvasti antoikin ymmärtää, että isukki ja äiskä olisivat olleet pelkkiä diilereitä ja olisivat joka tapauksessa kuolleita. Muistaa sopii, että JJ:n oma The Force Awakens antoikin toisenlaisen vihjeen näyttäessään nuoren Reyn itkevän Jakkulta nousevan avaruusaluksen perään: kuolleet harvemmin lentävät. Koska Palpatinella jo oli jotain meneillään Jakkulla vuosia ennen Reyn syntymää, olisiko hänellä jotain tekemistä Voimassa väkivahvan romunkerääjän kanssa?

Nyt lainaan suosikki-SW-podcastiani Force Materialia. Australialainen kaksikko lataa The Rise of Skywalker –teaserpurkujaksossaan sellaisen teoriakimpun Palpatinen paluusta, että se saa minutkin kääntymään kannattamaan aina inhoamaani teoriaa Palpatinesta Anakinin isänä.

Keisari Palpatine oli toki Anakinin lankeemuksen takana, mutta oliko hän Anakinin takana?

Selitykseksi tähän väliin. Revenge of the Sithin hyytävä oopperakohtaus, jossa Palpatine antaa Anakinin ymmärtää sithien pystyvän hallitsemaan elämää, sisälsi George Lucasin alkuperäisessä käsikirjoituksessa Palpyn tunnustuksen siitä, että juuri hän ohjasi midikloriaaneja niin, että neitseestä syntynyt Anakin sai alkunsa. Siitä lähtien Star Wars -fanit ovat voineet taittaa peistä siitä, antaako lopullinen elokuva ymmärtää samoin vai voidaanko tämän juonikuvion katsoa jääneen leikkauspöydälle. Aivan äskettäin Charles Soulen kirjoittama Darth Vader -sarjakuva näytti erään ruudun Voima-näyssä kallistavan nykykaanonia Palpatinen isyyden suuntaan.

Force Material -podcastin teorian mukaan Palpatine olisi tosiaan Anakinin ”isä” ja näin ollen koko Skywalkerien suvun kantaisä. Hän olisi niin ikään jatkanut vastaavien harrastusten parissa, ja myös Rey (Daisy Ridley) paljastuisi The Rise of Skywalkerissa Palpatinen rakentelemaksi koeputkilapseksi: ei siis biologiseksi lapseksi eikä Skywalkeriksi, mutta tavallaan samaan sukuun kuitenkin. Ehkä kuvioon vielä liittyisi jonkinlainen suunnitelma ruumiinvaihdosta tai henkiinheräämisestä, ehkä ei, mutta joka tapauksessa Palpatinella olisi suuria suunnitelmia Reynkin varalle. Niiden suunnitelmien ohessa sekä Snoke että Kylo – jolle Palpatine olisi kuiskaillut Vaderin kypärän kautta Darth-isoisäksi tekeytyen – olisivat pelkkiä pelinappuloita. Itse asiassa koko Skywalkerien sukusaaga olisi näin ollen, ”from a certain point of view”, todellisuudessa kaiken takana lymyilevän pahan Palpatinen saaga. Mutta lopulta juuri tämä tekisi myös episodi IX:stä tuon saagan lopun: pahan keisarin lopullisen lopun myötä saaga myös päättyisi – vaikka nimi Skywalker jatkaakin elämäänsä, kuten päätösosan otsikko lupaa.

”I just popped in for a laugh”, selitti Ian McDiarmid käväisyään Celebrationin Episodi IX -paneelin lopussa.

Vähintään ilmiselvää on, että JJ ”mysteerilaatikko” Abrams haluaa meidän muistelevan Palpatinen kieroiluja ja pohtivan hänen paluunsa mahdollisuutta. Palpatinen paluu on ehdottomasti yllätys, mutta sitä ei silti haluttu säästää itse elokuvaan. Hänen mukana olonsa ei siis ole enää elokuvassa samanlainen twist kuten Maulin cameo Solon lopussa tai se, että Kylo Ren oli todellisuudessa Leian ja Hanin poika (tätähän ei mainittu missään ennen The Force Awakensin ensi-iltaa).

Ehkä tulossa olevat paljastukset olisivat olleet liian rajuja ilman mitään kypsyttelyaikaa Palpatinen paluusta? Ja kääntäen: nyt kun se on paljastettu jo hyvissä ajoin, ei kannata yllättyä, jos hänen tavoitteistaan ja paluunsa tavasta ei pukahdettaisi enää mitään ennen ensi-iltaa.

Tähän mennessä Palpatine on ollut varmuudella läsnä jatko-osatrilogiassa vain kerran: Reyn Voima-näyssä The Force Awakensissa hänen kuiskauksiaan oli mukana monien muiden äänien joukossa. Joulukuussa meille paljastuu, merkitsivätkö nekin jotain.

Star Wars -päivän (May the Fourth be With You) kunniaksi virallisella sivulla julkaistiin Journey to The Rise of Skywalker -kirjaohjelma. Jos The Last Jedin vastaava julkaisuohjelma viimeksi oli suorastaan vaisu ja The Force Awakensinkin satsi osoittautui odotuksia vähemmän otsikonmukaiseksi jäädessään kerronnassaan lähemmäs episodia VI kuin VII, tällä kertaa luvassa näyttäisi olevan painavampaa asiaa.

Loppusyksystä tarjolla ovat muun muassa:

• Resistance Reborn, romaani. Kirjailija Rebecca Roanhorse. Poe, Leia, Rey ja Finn rakentavat Vastarintaa The Last Jedin tappioiden jälkeen.
• Force Collector, young adult -romaani. Kirjailija Kevin Shinick. Tarina nuoresta Voima-herkästä pojasta. Sijoittuu aikaan ennen The Force Awakensia.
• Allegiance, sarjakuva. Teksti Ethan Sacks, kuvitus Luke Ross. The Last Jedin jälkeen Leia etsii apua vanhoilta liittolaisiltaan Mon Calamareilta.
• We Are the Resistance, lastenkirja. Sankariemme taisteluista First Orderia vastaan uuden trilogian aikana.
• Choose Your Destiny: A Finn and Poe Adventure, lastenkirja. Finn ja Poe pakenevat First Orderilta, lukija valitsee reitit.
• Spark of the Resistance, nuortenkirja. Rey, Poe ja Rose vastaavat hätäkutsuun planeetta Minfarilta, ja tietenkin First Order pahistelee taas.

Nämä kirjat – joiden nimet muuten ovat ärsyttävän samankaltaisia ja tylsiä! – kertovat jo olemassaolollaan yhtä selvää tarinaa. Siinä missä The Force Awakensin ja The Last Jedin välillä ei kulunut aikaa lainkaan, The Last Jedin ja The Rise of Skywalkerin välissä aikaa kuluu – ja sinä aikana Vastarinta ryhmittyy uudelleen. Rey, Finn, Poe, Rose, Leia ja kumppanit seikkailevat jo tuona aikana monessa liemessä yhdessä ja erikseen. First Orderiin he tietenkin törmäävät kaikissa käänteissä. Episodi IX:n koittaessa sankarimme – joista monet eivät olleet edes tavanneet toisiaan ennen The Last Jedin loppukohtausta – ovat ryhmäytyneet tutuiksi toisilleen, ja hyvän joukot samaan aikaan ryhmittyneet kelvoksi vastustajaksi pahalle armeijakunnalle.

Tämä oli periaatteessa arvattavissa koko ajan. Star Wars -oheistarinoita lukeneet tietävät oikein hyvin, että elokuvien väliin on aina sijoitettu juuri tällaisia tarinoita, koska varsinaiset SW-elokuvat tapaavat tapahtua muutaman päivän sisällä. Prequelien aikaan George Lucas yllätti kaikki vanhat fanit jättämällä kloonisodat liki kokonaan elokuvien väliin, mutta täyttikin sitten myöhemmin välin kokonaisella animaatiosarjalla. Originaalileffan eli episodi IV:n ja Imperiumin vastaiskun eli episodi V:n välisiin kolmeen vuoteen on upotettu neljän vuosikymmenen aikana sellainen määrä seikkailuja, että sankarimme eivät taida tuona aikana ehtiä silmiään ummistaa. (Tämä johtuu tietenkin siitä, että oheistarinoiden kaanon on nollattu pehmeästi pari kertaa ja kovaa kerran: 1970-luvun Marvel-sarjakuvien, 2000-luvun Dark Horse -sarjakuvien ja yhdenkään ennen vuotta 2012 kirjoitettujen kirjan ei enää nykykaanonissa katsota tapahtuneen, vaan esimerkiksi viime vuosien Marvel-sarjakuvat ovat taas kertovinaan uutta, ainoaa kertomusta noiden vuosien tapahtumista.)

Tällä kertaa näillä tarinoilla saattaa kuitenkin olla erityinen odotusarvo. Lucasfilmin nykyisen tulkinnan mukaan kirjat ja sarjakuvat ovat yhtä kaanonia kuin elokuvatkin. Silti – ja todennäköisesti juuri siksi – oheistarinat uuden trilogian ajasta ovat olleet harvassa. Sankarit (ja pahiksista Phasma) ovat saaneet muutamia prequel-tarinoita The Force Awakensia edeltäneeltä ajalta, ja Poe Dameron suorastaan kokonaisen sarjakuvatarinoiden sarjan. Tuon sarjiksen lopussa olemme myös nähneet tähän mennessä ainoat ohuet väläykset ajasta The Last Jedin jälkeen.

Juuri tavanneet Rey ja Poe Millennium Falconin kuuluisan pöydän ääressä The Last Jedin loppukohtauksen jälkeen. Poe Dameron -sarjakuvan viimeisestä albumista.

Toki tässä oli se poikkeustilanne, että episodien VII ja VIII väliin ei mahtunutkaan juuri mitään, eikä Journey to The Last Jedi -kirjaohjelma siten edes voinut sisältää tarinoita juuri episodien välistä. Joka tapauksessa Lucasfilm on tätä ennen ollut haluton näyttämään meille kovin paljon konkreettista edes galaksin kehittymisestä Jedin paluun ja The Force Awakensin välissä, saati sitten The Last Jedin jälkeen. Näitä tarinoita on varmasti tulossa pinoittain tulevina vuosina, kunhan tämä uusi trilogia valmistuu, mutta tässä vaiheessa en olisi yllättynyt, vaikka episodien VIII ja IX väliin sijoittuvia tarinoita olisi tosiaan julkaistu vasta The Rise of Skywalkerin ensi-illan jälkeen. Nyt vaikuttaa kuitenkin siltä, että Journey to The Rise of Skywalker -kirjat vievät meidät lähemmäs tuota elokuvaa kuin kahden edellisen episodin vastaavat kirjaohjelmat omiaan.

Tänään julkistetuilta kirjoilta tuskin silti kannattaa odottaa sellaisia suuria juonenkäänteitä, joita katsojan ehdottomasti olisi hyvä tietää joulukuun ensi-illassa. Etenkin nuortenkirjat ovat varmasti pikemminkin yksittäisseikkailuja, joiden rooli kaanonin kokonaiskuvassa on vähäinen. Toisaalta ainakin Resistance Reborn vaikuttaa tässä mielessä ns. pakkoluettavalta – ja toki moni muukin voi olla lukukokemuksena miellyttävä.

Lucasfilmin tarinaryhmän Matt Martin kertoi Twitterissä, että nämä tarinat kytkeytyvät Disneyland-kokemus Galaxy’s Edgeen liittyviin oheistarinoihin, joka onkin sopivaa, koska myös huvipuisto lupaa kunnianhimoisesti kertoa tarinaa ja päästää kävijänsä juuri noiden episodien väliin. Martin kuitenkin lipsautti myös sen, että ne yhdessä muodostavat yhden vuoden tapahtumat sankariemme elämässä. Tämä tarkoittaa todennäköisesti sitä, että The Rise of Skywalker tapahtuu nimenomaan vuosi The Last Jedin jälkeen. Martin tosin itse heti kiisti tarkoittaneensa tätä, mutta se saattoi johtua vain siitä, että häneltä lipsahti julkistamaton totuus.

Kirjatilauksia tehdessä (mahdollista jo ensi viikolla, ilmeisesti) kannattaa ottaa huomioon, että fiktion lisäksi Journey to The Rise of Skywalker -ohjelmaan kuuluu tietysti myös nonfiktiota. Odotetuimmat ja tärkeimmät opukset ovat Phil Szostakin The Art of The Rise of Skywalker ja Pablo Hidalgon The Rise of Skywalker: The Visual Dictionary, mutta on noitakin enemmänkin. Itseäni kiinnostaa ainakin ultimaattiseksi julistettu Star Wars pop up -kirja!

Mutta onko tämä Art-kirjan kansi oikea kohtaus elokuvasta vai taiteilijan kuvainnollinen visio?