Episodi VIII:n kuvaukset ovat jo pitkällä toisessa julkisessa vaiheessaan. Tai no, ei toki täysin julkisessa: siinä missä maaliskuun Dubrovnikin kuvauksia tallentui jopa paparazzien videokameroihin, on Irlannin nummien kuvauspaikat onnistuttu eristämään tiesuluin ja lentokielloin yleisöltä astetta paremmin. Se ei tosin tarkoita, etteikö Irlannistakin olisi jo kuultu kiintoisia – itse asiassa aivan päinvastoin.

Tässä kirjoituksessa avaan kuvauksista tähän mennessä paljastunutta tavalla, joka, kyllä, spoilaa episodin VIII juonta.

”Where do we go from here?”

Irlannissa kuvataan siis tässä kuussa ilmeisesti ainakin kolmessa piirikunnassa ja niissä vielä useammassa kuvauskohteessa. Kaikki paikat sijaitsevat meren äärellä ja useimpiin on rakennettu niin sanottuja mehiläispesämajoja, jotka on mallinnettu Skellig Michaelin autenttisten vastaavien mukaan. Selvältä vaikuttaa, että kaikki Irlannin kuvauskohteet sijaitsevat Ahch-Ton planeetalla, johon Luken, Reyn, Chewbaccan, Artoon ja Millennium Falconin The Force Awakensin lopussa jätimme – ja josta jo tiedämme tämän seuraavan episodin alkavan. Kuvausten ja kuvauspaikkojen määrästä päätellen Ahch-To on Episodi VIII:ssa todella merkittävä tapahtumapaikka – ei missään nimessä vain aloituspiste, josta äkkiä poistuttaisiin muualle. Itse asiassa yksi tärkeä Ahch-Ton kuvauslokaatio sijaitsee tietenkin vielä Englannin puolella: studion mailla lepää kokonainen Millennium Falcon Skelligin kiviportaiden kopion vierellä.

Ensimmäisenä tuotanto jalkautui Malin Headiin Pohjois-Irlantiin, jossa kuvattiin kolmen päivän ajan viikko sitten. Tuuliselle niemenkärjelle pystytettiin mehiläispesämajoja ja Falconin ”alaosa”. Malin Headin kuvauspaikasta saa hyvän kuvan vaikkapa näistä Daily Mailin kuvista. Sijainti ei tunnu olevan sama, mihin Falcon The Force Awakensissa jäi ja johon alus siis on studiolle rakennettu, joten mieleen tulee, että tämä voisi olla paikka, jossa Ahch-To lopulta jää sankareiltamme taakse.

Täältä meille välittyi ensimmäinen merkittävä ja kiistämätön juonispoileri episodi VIII:stä: Belfastin lentokentältä bongattiin paitsi Mark Hamill ja Daisy Ridley, myös Adam Driver. Aivan: Kylo Ren vierailee Ahch-Tolla. Making Star Warsin kuuleman huhun mukaan paikalla on itse asiassa koko kööri Renin ritareita, ja sehän tarkoittaa tietysti taistelukohtausta. Oli tuo (hieman epäilyttävän yksityiskohtainen) huhu totta tai ei, jo pelkkä Kylon läsnäolo tarkoittaa, että Ahch-To ei suinkaan jää pelkäksi treenauskohteeksi ilmeisen vastineensa, Imperiumin vastaiskun Dagobahin tapaan.

Eräs tiedonmuru ansaitsee erityismaininnan. StarWarsNewsNet kertoo kuulleens, että Malin Headissa olisi särkynyt IMAX-kamera. Tässäkin voi olla mukana rikkinäistä puhelinta, mutta… Ne ne ovat todella, todella, todella kalliita vempeleitä.

Pohjoisesta matka vei aivan saaren toiselle puolelle, eteläiseen Corkin piirikuntaan ja Brow Headin kuvauspaikalle. Tännekin lensivät näyttelijöistä tietenkin ainakin Hamill ja Ridley, mutta Irish Examinerin videossa lentokentältä ei näkynyt Driveria, jonka toimittaja mainitsee selostuksessaan.

Brow Headin kuvauspaikka sijaitsee todella komealla kallionkielekkeellä. Kuvauspäiviä oli vain kaksi tai kolme, mutta selvästi tämäkin lokaatio on erityisesti haluttu tallentaa elokuvaan. Mitä kielekkeellä kuvattiin, ei ole näkynyt juoruissa.

Pisin jakso Irlannin kuvauksia on tätä kirjoittaessani edelleen meneillään. Nyt kuvataan Kerryn piirikunnassa muutamassakin kuvauskohteessa. Niistä Ceann Sibeal on se lokaatio, johon on rakennettu oikein kokonainen kylä mehiläispesämajoja. Toinen Kerryn kohde on rantakallio Dunmore Headissa, joka voisi olla vaikka sama paikka, jonne Falcon jätettiin The Force Awakensin lopussa. Kuvauspäiviä on tiettävästi kaikkiaan kuusi, viimeisenä torstai 26. toukokuuta. Paikallishavaintojen mukaan tässä kuvauskohteessa kamerat ovat pyörineet yölläkin ja mukana on ollut helikopterikuvauksia. (Irlannin kuvauskohteista on myös useita raportteja sadekohtauksista.)

Ja kas, täältä olemme taas kuulleet jotain juonellistakin. Ensinnäkin: kyllä, Adam Driver oli paikalla. Radio Kerry taas raportoi paikallisten nähneen savua ja ”törmäyskohtauksen”. Making Star Warsilla on (tietenkin) huhuraportti siitä, mitä törmäyspaikalla kuvattiin, ja se onkin kiinnostavaa: Renin ritarit polvistumassa avaruusaluksen savuavan hylyn äärelle, ”aivan kuin aluksessa olisi kuollut yksi heistä tai joku tärkeä olisi astumassa hylystä ulos”. MSW jatkaa, että Kylo Ren ei olisi ollut tuolla hetkellä paikalla, josta tietysti voi epäillä, että hylystä astuisi ulos tuo Renin ritarien mestari.

Itse koen tämän raportin kutkuttavana jo menemättä siihen, oliko silminnäkijä aivan oikeassa kumarruksesta sen paremmin kuin Kylon puuttumisestakaan. Nimittäin: jos planeetalla on Renin ritareita, jotka saapuvat savuavan avaruusaluksen hylyn äärelle, se tarkoittaa, että ritarit ovat jo planeetalla aluksen törmätessä. Vähitellenkö he Ahch-Tolle tulevat? Kuinka äkkiä The Force Awakensin jälkeen? Ja miten Luken olinpaikka nyt heille sitten yhtäkkiä paljastuu? Ja sitten on tietysti kysymys siitä, miksi alus törmää, jos niin kerran tapahtuu – taisteleeko joku heitä vastaan ilmakehässä, vai pudottaako Luke kenties aluksen Voimalla kiertoradalta? Pliis, tämä viimeinen!

Mehiläispesätalo, the real thing: kuva Skellig Michaelin saarelta. (kuva: Jibi44, CC BY 2.5)

Radio Kerryn mukaan sikäläiset kuvaukset ovat sujuneet vauhdilla ja saattavat päättyä etuajassa. Irlannin kuvaukset ovat todennäköisesti sitä myöten selvät – tosin ihan varma en ole, sillä niin monesta kuvauspaikasta on ollut jehuja ja huhuja!

Todennäköisesti näistä kuvauksista tihkuu meille vielä lisää tietoa. Paikalla on ollut niin paljon paikallisia avustajia, rakentajia ja toiveikkaita filmituristeja, että tässä tuskin on kaikki, jonka innokkaat kuvausdekkarit vielä meille kertovat. Parhaaksi yritykseksi tuskin jää ohiajajan tallentama pikainen videokuva Ridleystä in costume. Vloggaaja Degobaben mukaan Falconin rakenteiden näkeminen Malin Headissa oli suorastaan helppoa.

Sekin on selvää, että tämä kuvaussetti tekee Irlannista kenties Star Wars -fanien tulevan matkakohteen numero yksi. Nämä kuvauspaikat kun, toisin kuin vaikkapa Tatooine Tunisiassa, ovat kenen tahansa saavutettavissa melko vähällä vaivalla, ja vieläpä kohteita, joihin on melko helppo huij…houkutella mukaan perheen vähemmän SW-hurahtaneetkin. Voin omastakin kokemuksesta todistaa, että Irlannin kallionkielekkeet ovat komeita kohteita jo ihan itsessään, mutta parin vuoden kuluttua niillä seisoessaan paikalle voi vielä kuvitella valomiekkataistelun. Ei ihme, että Irlannin media on kuvauksista aivan pähkinöinä: koko saaren turismi kiittänee!

Erikseen on pitänyt kirjoittamani siitä, mitä Pinewoodin studioiden suunnalla tapahtuu. Lyhyesti: kummia.

Kirjoitus saattaa spoilata miedosti.

”Miksi kiipesitte sille?” ”Koska se oli siinä.” (kuva: tuntematon Imgur-käyttäjä)

Ensin oli Daily Mailin juttu, joka paljasti komeissa ilmakuvissa Millennium Falconin, niin sanotut jediaskelmat ja vähän muutakin. Siis: The Force Awakensiin rakennetun kokonaisen Falconin selvästikin tällä kertaa niissä lavasteissa, joihin alus edellisen episodin lopussa jäi. Paitsi että…no, tulen siihen hetken kuluttua.

Sitten samaa lokaatiota kuvattiin ilmasta videollekin. Ei ihmetytä, vaikka Lucasfilmiltä onkin puhuttu kaikenlaista hupsua droneja vastaan taistelevista droneista. Ei Buckinghamshiren ilmatilaa voi koko ajan valvoa.

Mutta nythän tämä ihan hulluksi on mennyt. Nettiin on postattu jo kolmet eri setit urban exploring -harrastajien valokuvia maan tasalta: 1, 2 ja 3. Kahdet ensimmäiset kaverit kiipeilivät ottamaan kuvia Falconin päällä, mikä tuntuu omituisella tavalla väärältä ja pyhäinhäväistykseltä. Kolmas retkikunta pisti vielä paremmaksi: kurkisti aluksen sisään ja kuvasi ainutlaatuisia (upeita!) kuvia lavasteen puisista sisätiloista.

En kerrassaan ymmärrä, miten tämä on mahdollista. Studion vartioinnin luulisi ainakin moninkertaistuvan, mutta olisi luullut moninkertaistuneen jo ensimmäisten kuvien jälkeen. Tosin on mahdollista, että kaikki kolme kuvasarjaa on kuvattu ennen ensimmäistä julkistusta, mutta olisi vartioinnin luullut olevan tiukka jo valmiiksi. Olisi, vaikka Rian Johnsonilla olisikin avoimempi ote näihin asioihin kuin JJ Abramsilla.

Kuvat ovat niin uskomattomia, että niitä tekee mieli syyttää Lucasfilmin julkisuustempuksi. Mutta ei, ei siitä tunnu olevan kyse: foorumipostausten tekijät ovat pitkän linjan urban exploring -harrastajia. Ja jos kuvat olisivat oikeasti ostettuja, en usko, että niissä sentään kiipeiltäisiin Falconin päällä. Siinä kohtaa ylitetään selvästi, ellei nyt sentään pyhyyden kunnioituksen, niin ainakin hyvien tapojen raja.

Oli miten oli, kuvat ovat todella hienoja (varsinkin viimeinen, Oblivion Staten satsi). Ja mielikuvitusta kutkuttavia. Pari sanaa siis vielä siitä.

Kuten sanottua, Falcon lepää kuvissa minusta selvästi samoilla sijoilla missä The Force Awakensin lopussa. Aluksen edestä nousevat kiviset portaat, jotka vievät Reyn kohti Lukea. Meri ja rantakalliot tietenkin puuttuvat, mutta ne lisätään jälkikäteen tai yhdistetään kuviin siitä, mitä on tallennettu viime viikkoina Irlannissa.

Se, mikä kuvissa näiltä osin on uutta, on tumma, kuolleelta vaikuttava mystinen puu, jonka muoto muistuttaa pystyyn nostettua X-Wingiä. Tällaista ei näkynyt The Force Awakensissa, vaikka se fyysisellä kuvauspaikalla on nyt lavastettu vain muutamien kymmenien metrien päähän Falconista.

Puulla voi toki olla pelkkä taustalavaste, mutta näissä kuvissa se ei tunnu sellaiselta. Mieleen tulevat heti kaksi viittausta. Imperiumin vastaiskussahan Luke laskeutui erään puun juurakkoon kohtaamaan omat pelkonsa, ja monet odottavat Episodi VIII:n Ahch-To -kohtausten heijastelevan Luken ja Reyn välillä sitä, mitä Luke kävi läpi Yodan kanssa Episodi V:ssä.

Toinen viittaus on tuoreempi: viime syksyn Shattered Empire -sarjakuvassa Luke kävi hakemassa talteen Palpatinen piilottamat Coruscantin Jeditemppelissä kasvaneen puun taimet. Pidin ja pidän juoni-ideaa tyhmänä (ja turhan Tolkien-vaikutteisena), ja soisin sen jäävän yhden sarjakuvan unohdettavaksi maininnaksi, mutta siellä se nyt on, kaanonia olevassa sarjakuvassa, ja tämä toinen puu seisoo näemmä studion takapihalla. Slashfilm kaivoi syksyllä Coruscantin Jeditemppelin puun esiin myös The Clone Wars -sarjasta, ja kuten tiedämme, Luke päätyi Ahch-Tolle etsiessään ensimmäistä Jeditemppeliä. Joten…onko studion puu tämän puun kantaisä? Arboristiko Lukesta on tullut?

Miksi näissä kuvissa ei koskaan näy ketään, jolla on lupa olla paikalla?

Eikä tässä toki vielä kaikki: Falconin, jediaskelmien ja puun lisäksi samoihin ilmakuviin mahtuu vielä toinen kuvauspaikka. Vaikka kiviset portaat johtavat melkein saumattomasti ylätasanteen kuvauspaikalle, uskon kyseessä tosiaan olevan eri lokaation ja jopa eri planeetan. Galaktiselta messukeskukselta näyttävä rakennus ei tunnu sopivan Ahch-Ton kivisten mehiläispesien ja hautausmaiden sekaan. Daily Mailin kuvissa myös näkyy, kuinka lavasteet todellisuudessa ovatkin erilliset.

Sen sijaan rakennelma tuo heti mieleen prequelit, mikä johtuu varmaankin siitä, että galaksin asutut kolkat yhdistyvät edelleen toistaiseksi mielessämme prequeleihin. Messukeskus voisi olla vaikkapa Chandrilalla, Mon Mothman kotiplaneetalla, jolla Uusi Tasavalta Aftermath-kirjan mukaan ensin perustettiin (The Force Awakensissa tuhottu aurinkokunta oli Hosnia). Toinen vaihtoehto voisi olla Corellia, jota niin ikään on veikkailtu Dubrovnikin(kin) kuvausten planeetaksi. Tai jokin muu, toki. Rakennus ei ole aivan samasta puusta kuin Dubrovnikiin lavastettu galaktisen vanhan kaupungin tunnelma, mutta ei siitä ehdottoman kaukanakaan.

Rakennelmien keskeneräisyydestä päätellen näissä miljöissä kuvataan Episodi VIII:aa vasta Irlannin reissun jälkeen.

Rogue One on pulassa.

Tai sitten ei. Huhuja ei välttämättä kannata uskoa. Eräiden huhujen mukaan pulassa piti oleman myös The Force Awakensin, josta muun muassa jouduttiin erottamaan käsikirjoittaja ja aloittamaan alusta kesken lavasteiden rakentamisen. Sittemmin olemme oppineet, että jos Episodi VII pulassa olikin, ’potkut’ olivat turhan yksiselitteinen ilmaus Michael Arndtin lähdöstä, eikä hänen jälkeensä todellakaan aloitettu alusta.

Mutta Rogue One, siis. Tämä kirjoitus käsittelee tuotannon tilannetta eikä sisällä voimakkaita juonispoilereita. (Samoihin raportteihin tosin sisältyy yksi kiintoisa, elokuvan loppuun liittyvä juonihuhu, jonka voi lukea täältä.)

Felicity Jones on joulukuussa Jyn Erso, uuden Star Wars -elokuvan päähenkilö.

Ensimmäisen Star Wars -spinoffin Rogue Onen on tosiaan viime päivinä väitetty olevan ”kriisissä” ja sitä tuottavan Disney-yhtiön ”paniikissa”. Pari viikkoa sitten nettiin ehti jo tieto, että Rogue Oneen kytkeytyvä sarjakuva olisi peruttu (tai ainakin siirretty), koska itse elokuvaan halutaan tehdä vielä isohkoja muutoksia. The Hollywood Reporterin äskettäisen jutun mukaan kesä-heinäkuussa tehdään neljä viikkoa lisäkuvauksia, joiden tavoite on keventää elokuvan tunnelmaa ja lisätä siihen seikkailun iloa. Tähän on lehden lähteiden mukaan päädytty, koska Disney-pomojen mielestä raakaleikkauksessa ei ollut oikea, ”klassinen Star Wars” -fiilis. THR:n ja eräiden muidenkin lähteiden mukaan raakaleikkaus ei ollut huono, mutta ei myöskään riittävän loistava.

Uutista on syytä purkaa toteamalla ensin tosiasiat. Tosiasia yksi on, että lisäkuvaukset eivät ole isoissa Hollywood-elokuvissa an sich katastrofin merkki – päinvastoin, ne ovat sääntö. Sekään ei huuda kriisiä, että lisäkuvauksista päätetään ensimmäisen leikkauksen valmistuessa: nimenomaan niistä päätetäänkin, kun elokuva alkaa ottaa muotoaan. Itse asiassa projektin tila kuulostaa erittäin vakaalta, jos Rogue Onesta todella on jo näin varhain olemassa ”kokonainen” raakaleikkaus, vaikka ensi-iltaan on tosiaan vielä aikaa. (Huhumuotoilu, jonka mukaan paniikin olisi laukaissut yleisön reaktio testinäytökseen, ei pidä paikkansa: Rogue One ei todellakaan ole vielä ulkopuolisen testiyleisön katsottavissa.)

Tosiasia kaksi kuitenkin on, että neljän viikon täydennyskuvaus on minunkin käsitykseni mukaan pitkähkö kesäleiri. Niin paljon ei tarvita ihan parin kohtauksen uusintakuvauksiin, eikä äskettäin valitun nuoren Han Solon todennäköisen cameon lisäämiseenkään.

Tämä luokka kokoontuu uusintaottoihin kesä-heinäkuussa.

Olen alkanut tottua siihen, että näitä uusia Star Wars -elokuvia tehdään tavalla, joka kuulostaa siltä, että kaikki olisi koko ajan pielessä. Erityisesti käsikirjoittajat vaihtuvat yhtenään: Rogue Onella niitä on ollut virallisesti kaksi (Gary Whitta ja Chris Weitz), mutta huhun mukaan myös Christopher McQuarrie on käynyt kirjaamassa käsikseen siivunsa. Vielä Whittan lähdön aikaan epäilin syyksi taiteellisia erimielisyyksiä ja potkuja, mutta nyt minusta tuntuu, että kyse on vain uudesta normaalista. Nyt kesällä kiillotusvuorossa saattaa olla taas uusi nimi. Kuvaavaa on, että Rogue Onen pressimatskuissa ei ole juuri kirjoittajista puhuttu.

Tarinoita ja käsiksiä juonitaan Hollywoodin isoihin viihde-elokuviin nykyään komiteoissa kuin tv-sarjoja aikanaan. Varsinaisia näppäimistöä hakkaavia tekijöitäkin vaihdetaan muissakin hankkeissa ilmeisen tarkoituksella prosessin aikana, jotta ideoita katsottaisiin tuorein silmin. Star Wars ei enää ole se itsevaltaisen auteurin luotsaama sarja, jonka George Lucas päästi käsistään. Rogue Onen ei koskaan pitänytkään olla kenenkään käsikirjoittajansa, ei ohjaaja Gareth Edwardsin eikä idean isän John Knollin lapsi. Se on tiimituote, josta vastaavat heidän lisäkseen muun muassa tuottaja Kathleen Kennedy ja Lucasfilmin tarinaryhmä. Ja, kyllä, viime kädessä myös Disneyn pomot. Pidimme ajatuksesta tai emme, näin tehtiin myös The Force Awakens – ja useimmat meistä pitivät silloin lopputuloksesta.

Jos nämä tahot siis katsovat, että Rogue One kaipaa tavallista enemmän lisäkuvauksia, ei meistä pitäisi olla sitä päätöstä elokuvaa näkemättä moittimaan. Hitfixin Drew McWeeny lisää rauhoittelukolumnissaan, että lisäkuvaukset on ideoitu yhdessä elokuvan ohjaajan Edwardsin kanssa. Jos kaikki menee kuten elokuvissa (ha ha), lisäkuvauksia ei erota lopputuloksesta mitenkään. Vai olisitteko muka arvanneet, että ”You talk first? I talk first?” oli The Force Awakensiin jo kuvattuun kohtaukseen samaan tapaan myöhemmin lisätty kepeyden hetki?

Kannattaa myös muistaa, että tämä on franchise, jonka tuorein osa on nyt elokuvahistorian kolmanneksi menestynein ja kotimaassaan peräti numero yksi. Jospa Disneyn kukkaronhaltijat katsovat, että tällaisessa tilanteessa lisäkuvauksiin voi huoletta käyttää tavallista enemmän rahaa ja aikaa laadun varmistamiseksi?

Rogue Onen teaserissa oli paljon tuttua, mutta tunnelmaltaan myös paljon uutta.

En siis toistaiseksi pelkää, että Rogue One olisi kääntymässä samanlaiseksi katastrofiksi kuin Josh Trankin potkuihin keskeytynyt, todennäköisesti Boba Fettistä kertoneen elokuvan tuotanto uhkasi olla. Eikä minua kiusaa sekään, että Rogue Oneen halutaan kepeitä hetkiä ja hauskaa seikkailuntuntua. Mutta se minua harmittaa, että tämä saattaa tarkoittaa, että näin Rogue One menettää ainakin osan omaleimaisuudestaan.

Tarkoitan, että alunperinhän tämän ensimmäisen standalone-elokuvan nimenomaan piti olla rujompi ja raaempi kuin saagaepisodien. Tämän piti ”panna sota Tähtien sotaan”, kuten sanonta sanotaan. THR:n jutussa yksi lähde moittii elokuvaa siitä, että se ”tuntuu sotaelokuvalta” – mutta alunperin juuri sen piti olla tavoite!

Koska nämä ovat vasta huhuja, en halua huolestua vielä turhasta. Ja on toki niinkin, että ”hyvä Star Wars -seikkailuelokuva” voittaa ”huonon Star Wars -sotaelokuvan” – ei siis sillä, että tämä uutinen tarkoittaisi, että noin kärjistetystä vaihtokaupasta olisi nyt kyse. Mutta toivon, että Rogue Onesta ei nyt riisuta pois sitä, mikä elokuvasta teki innostumisen arvoisen ennen yhdenkään näyttelijän paljastumista. Ainakin vielä teaserissaan Rogue Onen tunnelma vaikutti minusta erinomaiselta, ja niin tuntui nettireaktioiden perusteella vaikuttavan muistakin.

Laajemmin koko ”A Star Wars Story” -standalone-elokuvien pointin pitäisi (ainakin minusta) olla se, että ne mahdollistavat myös tyyliltään aivan toisentyyppisten tarinoiden kertomisen. Niiden pitää tuntua tapahtuvan Tähtien sodan maailmassa, mutta niiden ei minusta välttämättä pitäisikään tuntua ”klassisilta Star Wars -elokuvilta”, kuten THR:n lainaama lähde sanoo. Gareth Edwards on toisentyyppinen ohjaajakin, ja onhan tässä kyse myös ensimmäisestä SW-elokuvasta, jonka musiikkia ei sävellä John Williams. Disneyn pitäisi luottaa kruununjalokivensä brändin voimaan: ei yleisölle tarvitse tarjota aina samaa tämän(kään) otsikon alla.

Nyt kun The Force Awakensin ensi-illasta on jo yli puoli vuotta, meille vähitellen kerrotaan, kuinka sen kuvaamaan tilanteeseen Jedin paluun onnellisesta lopusta pohjimmiltaan päädyttiin. Olennainen palanen tätä palapeliä on Claudia Grayn kehuttu romaani Bloodline, joka sijoittuu aikaan noin kuusi vuotta ennen Episodi VII:aa.

Tämä kirjoitus alkaa spoilaamattomana kirja-arviona. Selkeän varoituksen jälkeen käsittelen myös kirjan spoilaavia juonenkäänteitä niistä kiinnostuneille lukijoilleni.

Ensin ilouutinen kaikille, joiden mielestä Luke Skywalker ei ollut ainoa klassinen hahmo, joka jäi The Force Awakensissa liian vähälle huomiolle: Bloodline on läpikotaisin Leia-romaani. Sen muissa pääosissa ovat käytännössä uudet hahmot (joista Korr Sella toki vilahti The Force Awakensissa sen yhden sekunnin ajan kuolemassa Hosnian Primen tuhoutuessa). Leia ei sentään edusta kirjassa aivan yksin elokuvahahmoja, mutta hänestä Bloodlinessa ehdottomasti on kyse.

Tai no, hänestä ja Uudesta Tasavallasta. Bloodline on yllättävänkin voimakkaasti poliittinen romaani Tasavallan senaatissa, vaikka se toki kääntyy vähäksi aikaa myös ”kunnon Star Wars –seikkailuksi” salaisine tehtävineen. Claudia Grayn kunnianhimoinen tehtävä on romaanillaan selittää, miksi Uusi Tasavalta, Imperiumin tuhon jälkeen perustettu galaksin demokraattinen yhteishallinto, on hajoamaisillaan (kuten jo takakannen nosto paljastaa tosiaan olevan tapahtumassa). Samalla se selittää, miksi kunnioitettu prinsessa, senaattori ja sotasankari Leia Organa on The Force Awakensin aikaan asemassa, jossa hän uskoo tulevansa salamurhatuksi, jos vielä palaa senaattiin (tämän paljastava kohtaus Leian ja Korr Sellan välillä poistettiin elokuvasta, mutta se esiintyy muun muassa romanisaatiossa).

Romaani perustuu näiltä osiltaan Lucasfilmin Tarinaryhmän kaavailemaan The Force Awakensin taustatarinaan ja toisaalta Episodi VIII:n kirjoittaja-ohjaajan Rian Johnsonin ehdotuksiin. Kirjan ”skandaalipaljastus”-osa sai alkunsa animaatiolyhytelokuvan ideana, jota Tarinaryhmä suunnitteli jo vuonna 2012, ja Ransolm Casterfon hahmo taas oli varhaisessa vaiheessa mukana The Force Awakens -käsikirjoitusluonnoksissa. Bloodline on siis mitä suurimmassa määrin samaa kaanonia kuin elokuvatkin, ”virallinen totuus”, kuten nykyisessä Lucasfilmin tulkinnassa periaatteessa kaikki Disney-oston jälkeen julkaistu.

Toukokuussa julkaistu Bloodline on otettu kiittävästi vastaan. Sitä on kehuttu jopa Star Wars –romaaneista parhaaksi ja sen on väitetty muuttavan The Force Awakensin katsomiskokemuksen.

Tämän huomioiden omat tuntemukseni ovat…ristiriitaiset.

Star Wars –romaanina Bloodline on kyllä erinomaisesta päästä. Sen juoni on toimiva yhdistelmä isoa ja pientä sekä politiikan että toiminnan tasoilla: romaani ei kerro valtavista uroteoista eikä historiallisista käännekohdista, mutta yksilötasolla sittenkin molemmista. Viime vuoden Lost Starsin kirjoittaja Claudia Gray on nytkin taitava henkilökertoja: erityisesti romaanin keskeisin uusi hahmo, ”hyvästä Imperiumista” haaveileva mutta Palpatinea ja Vaderia syvästi vihaava senaattori Ransolm Casterfo on ensiluokkaisen monitasoinen. Ovelasti Gray saa lukijan ensin leimaamaan Casterfon keskenkasvuiseksi kiihkoilijaksi kuten Leiakin tekee, ennen kuin paljastaa, etteivät asiat ole niin mustavalkoisia.

The Force Awakensin prequelina Bloodline onnistuu paitsi juonikuvioiden tasolla, myös ja erityisesti galaksin Imperiumi-suhteen kuvaajana. Bloodlinen aikana Imperiumista alkaa olla niin kauan, että vallassa on seuraava sukupolvi, mutta sodan kokeneetkin ovat yhä niin läsnä, että täysi läpivalaisu historiaan on yhä vaarallisen tekemättä. Imperiumin kansalaisten ruohonjuuritasoa upeasti Lost Starsissa kuvannut Gray onnistuu näiden mielipidevirtojen esittelyssä upeasti nytkin, ja siten kaukainen galaksi tuntuu taas piirun verran realistisemmalta.

Mutta sittenkin minusta tuntuu, että siinä missä Lost Stars oli minustakin mestarillinen, Bloodline tuntuu kiireessä kirjoitetulta. Se yksinkertaistaa Uuden Tasavallan senaatin kahdeksi keskenään riiteleväksi puoluelaumaksi, jotka eivät saa mitään aikaiseksi lähinnä siksi, etteivät saa. Aivan perimmäiset syyt senaatin saamattomuuteen jäävät lopulta aukeamatta samaan tapaan kuin arvoitukseksi jää, minkä senaattori kotiplaneetaton Leia itse asiassa on – aivan kuin kirjailijalla ei sittenkään olisi vastausta ensimmäiseenkään kysymykseen.

Kirjaa on myös paikoin kiusallisen helppo tulkita vertauskuvaksi Yhdysvaltain todellisesta kahtiajakautuneesta poliittisesta umpisolmusta. Bloodline paljastaa, että Star Warsin galaksi on jakautunut parissakymmenessä Jedin paluun jälkeisessä vuodessa ”populistisiin” ja ”centristisiin” planeettoihin. Populistit, joihin Leia kuuluu, haluavat mahdollisimman heikon keskusjohdon, jotta siitä ei enää koskaan voisi nousta Imperiumin kaltaista diktatuuria. Centristit taas uskovat voimaan ja vahvuuteen. Onneksi Grayn ei sentään voi katsoa väittävän Leiaa ja muita ”hyviksiä” republikaaneiksi tai Yhdysvaltain demokraatteja Imperiumin perään haikaileviksi centristeiksi, sillä aivan sellaisenaan asetelma ei meidän galaksiimme käänny: centristit muun muassa kannattavat kuolemantuomiota.

Lisäksi…tämä menee henkimaailman ja ehdottomasti makuasioiden puolelle, mutta en voi olla lisäämättä: En ole aivan varma, tunnistanko romaanista prinsessa Leiaa. Älkää käsittäkö väärin: Grayn Leia tuntuu aidolta ihmiseltä, sympaattiselta ja sympatian arvoiselta, mutta kuulostaako hänen äänensä siltä, jollaisena minä näen Leia Organan? Jostain syystä ei aivan, vaikken osaa edes osoittaa, miksi. Leian suhde Vaderiin, isäkseen paljastuneeseen kiduttajaansa, tuntuu minusta oikealta, mutta ikuisen taistelijan pettynyt suhde politiikkaan ei yhtä lailla. Tarinassa vain vieraileva Han Solo kyllä tuntuu omalta itseltään, ja Leia-Han –kohtaukset kuuluvat kirjan aidoimpiin. Tätä kirjoittaessani huomaan jo epäileväni tuntemuksiani, mutta lukiessani minun oli vaikea kuulla kirjan Leiana elokuvien Leiaa.

Kannattaako Bloodline lukea? Kyllä. Onko se uuden kaanonin paras Star Wars –romaani? Ei, koska se on vasta toiseksi paras Claudia Grayn Star Wars –romaani. Onko se erinomainen poliittinen trilleri muussa kuin Star Wars –mielessä? Ei, sillä sen varsinainen juoni on melko arvattava.

Kuvan jälkeen spoilaava osuus, eli mitä Bloodlinessa tapahtuu sellaista, mikä tekee siitä tähän mennessä keskeisimmän The Force Awakensin ja koko uuden trilogian prequelin.

Oikeastaan sen jo sanoin: Bloodline selittää The Force Awakensin aikaisen galaksin tilaa ja Leian henkilökohtaista asemaa siinä enemmän kuin mikään tähän mennessä, tuo elokuva ehdottomasti mukaan lukien.

Bloodline paljastaa, että vielä kuusi vuotta ennen The Force Awakensia galaksi ei ollut vielä kuullutkaan The First Orderista. Imperiumi oli voitettu, ja Leiankin silmissä suurin uhka oli Tasavallan itsensä hajoaminen kahtia, mahdollisesti sotaisasti.

Kirjan lopussa jää vielä arvoitukseksi, josko näin itse asiassa kävikin. Bloodlinessa selviteltävä salaliitto nimittäin on, että eräät centristiset maailmat tukevat salaa Imperiumin jäänteistä kerättyjä sotilaallisia joukkoja, suunnitelmissaan Ensimmäisen Ritarikunnan tuleva esiinmarssi. Bloodlinen jälkeenkään emme tiedä, kuinka Chuck Wendigin Aftermath-romaanin salaperäisen amiraalin johtamien viimeisten keisarillisten ajasta päästiin tähän, ja missä esimerkiksi Snoke on tässä vaiheessa (häntä ei mainita Bloodlinessa, vaikka The Force Awakensin romanisaation mukaan Leia ja Snoke tuntevat toisensa). Kannattaa kuitenkin huomata ajankohta: kun esimerkiksi Finn ja monet muut First Orderin sotilaat on kaapattu vanhemmiltaan jo lapsina, on tämä suunnitelma ollut tekeillä jo pitkään ennen Bloodlinen aikaa ja paljastumistaan, eikä sen paljastumisesta ole toisaalta The Force Awakensin aikana vielä kovin kauaa. Ehkäpä Snoke onkin tässä vaiheessa yksi Uuden Tasavallan huomaamattomista senaattoreista, Palpatinen tapaan? (Vaan eikö se olisi tylsää?)

Ajankohtansa kautta Bloodline tulee paljastaneeksi muutakin kiinnostavaa. Tässä hetkessä, siis vielä kuusi vuotta ennen The Force Awakensia, Ben Solo ei ole vielä kääntynyt opettajaansa Luke Skywalkeria vastaan ja ottanut nimeä Kylo Ren (eikä Luke Skywalker ole siis vielä kadonnut). Tai – jos näin on tapahtunut, se on tapahtunut juuri äsken, sillä Ben ja Luke ovat koko romaanin ajan jossain kaukana, tavoittamattomissa. Todennäköisesti tämä synkkä päivä, johon epäilemättä palataan vielä Tarinaryhmän luotsaamissa Star Wars –tarinoissa ellei suorastaan elokuvissa, ajoittuukin juuri näille main, sillä tiedämme The Force Awakensin romanisaatiosta Hanin ja Leian menettäneen poikansa jo ennen tämän aikuistumista.

Todennäköisimmältä kuitenkin tuntuu, että noihin tapahtumiin johtaa suoraan Bloodlinen toinen iso käänne. Romaanin edetessä galaksille paljastuu Leian skandalöösi perhetausta: kyllä, jedi-Luke tiedettiin hänen veljekseen, mutta sikäläisessä Wikipediassa Anakin Skywalkerin artikkeli ei jatkunut ”Katso: Darth Vader”. Toisin kuin vanhassa expanded universessa, jonka perusteoksessa Thrawn-trilogiassakin noghrit kunnioittivat Leiaa ”Lady Vaderina”, tässä kaanonissa Luke ja Leia katsoivat parhaaksi pitää isänsä myöhemmän aliaksen omana tietonaan – jopa niin tarkasti, että he eivät kertoneet edes lapsenlapsi Benille. Kuinka suurta osaa tämä salailu näyttelikään Kylo Renin pettymyksessä vanhempiinsa, jää nähtäväksi.

Sisällissodan sankarin paljastuminen vihatun Vaderin tyttäreksi on siis uuden kaanonin selitys sille, miksi Leia on Tasavallan paaria-luokassa ja miksi hän johtaa vastarintaliikettään salassa sen sijaan, että olisi puhunut sen osaksi Uuden Tasavallan virallista ulkopolitiikkaa. Tämä selitys on minun puolestani aivan uskottava – jos kohta luonteeltaan niin monimutkainen, että sen avaaminen pelkät elokuvat katsovalle yleisölle on vaikeaa. Rian Johnsonin osallistuminen romaanin ideoimiseen lupaa joka tapauksessa, että galaktinen politiikka on jossain määrin osa Episodi VIII:aa.

Tämäkin on sanottava ääneen: Ajankohtansa vuoksi Bloodline tulee myös – sori vaan – nollanneeksi aika monta Rey-teoriaa. Bloodlinen aikaan Rey on kaiken tietämämme mukaan ollut jo monta vuotta yksin Jakkulla. Leian ja Hanin tyttäreksi Reytä tuskin enää moni veikkasikaan, mutta näin vaihtoehdoista näyttää pyyhkiytyvän Lukekin. Vaikka…saapa nähdä.

Vielä yksi sivuseikka ansaitsee maininnan, ja sekin menee luokkaan ”kutkuttavan salaperäistä”. Romaani nimittäin vihjaa moneen kertaan Mon Mothman olevan ”poissa” ja ilmeisesti sairas, mutta tekee selväksi, että tämä ei ole kuollut. Äkkiä laskien Kapinaliiton vanhan johtajan ja Uuden Tasavallan ensimmäisen kanslerin täytyy olla tässä vaiheessa vähintään 80-vuotias, mutta pidän vähintään mielenkiintoisena, että romaani vihjailee hänen politiikkaan paluunsa epävarmuudesta. Oma salaliittopääni on taipuvainen tulkitsemaan tämän kääntäen: romaani tulee vihjanneeksi, että saatamme hyvinkin vielä tavata Rogue Onessakin esiintyvän Mon Mothman Episodi VIII:ssa tai IX:ssä, joka tapauksessa vähintään oheisteosten puolella. Jos The Force Awakensissa todella tuhottiin koko Uuden Tasavallan hallinto, eikö vanha sotaratsu saata tuumia: ”Taas minua tarvitahan, katsotahan, kaivatahan”?

Koko Irlannin (no joo, vähän liioittelen) seurattua Episodi VIII:n Ahch-To-kuvauksia ja joka toisen englantilaisen uskalikon (no joo #2) kiivettyä Millennium Falconille lankesi jälleen hiljaisuus. Paljon puhuttaneiden Rogue Onen täydennyskuvausten pitäisi olla ohi ensi viikolla ja Mark Hamill paljasti äskettäin Episodi VIII:n viimeiseksi kuvauspäiväksi perjantain 22. heinäkuuta. Suurempia huhuja niistä ei ole kuulunut – joitain pienempiä kyllä, mutta tässä kirjoituksessa en spoilaa. Vaan ajatelkaahan: Rian Johnsonin ohjaamassa episodielokuvassa odotettavissa olevat käänteet, jotka voisi tiivistää ”Han Solo kuolee” -tyyppisiksi megaspoilereiksi, on todennäköisesti jo tallennettu, mutta me emme niistä tiedä.

Ja ehkäpä hyvä niin. Huomaan ainakin omalla kohdallani, että juuri nyt odottamiseen ei liity The Force Awakensin kaltaista täyden epätietoisuuden aiheuttamaa paineistettua kärsimättömyyden kertaantumaa. Esimerkiksi: Olisi kyllä kiva kuulla, mitä ja keitä Laura Dern ja Kelly Marie Tran seuraavassa episodissa näyttelevät, tai se, palaako ”vanhasta viisikosta” viimeksi puuttunut Lando Calrissian tällä kertaa, mutta nämä halut ovat kuitenkin hallittavia verrattuna siihen, että viime kerralla tässä vaiheessa emme tienneet kenenkään uuden näyttelijän rooleista mitään. Huojentuneisuuteen vaikuttaa huomattavasti se, että tällä kertaa tietoa on kuitenkin tihkunut: näyttelijät ovat esimerkiksi saaneet (tai uskaltaneet) twiitata kuvauksista, mikä ei todellakaan tullut kuuloonkaan JJ Abramsin pilotoidessa Star Warsin uudelleenkäynnistystä.

Sitä paitsi, lisää tietoa on joka tapauksessa luvassa pian. Reilun viikon päästä Lontoossa järjestetään Star Wars Celebration Europe, joka tänä vuonna keskittyy iloitsemaan The Force Awakensista ja nostamaan kuumetta Rogue Onesta.

Celebration Europen juliste on täynnä uutta väkeä. Tai no, onhan siellä Luke.

Kyllä, luvassa on myös uusi traileri. Odottaa saattoi koko ajan, että Lucasfilm tarjoilisi faniyleisölle vuosikokoontumisessaan uutta videokuvaa. Myös Rogue Onen lisäkuvauksiin liittyvien ikävien epäilysten hälventämiseksi tarvitaan innostavaa traileria, jossa varmaankin liehuu muun muassa eräs tuttu musta viitta. Niinpä ei yllätä vähääkään, että ABC-kanavan ohjelmatiedot paljastivat tänään, että sellaisen saamme heti perjantaina 15. heinäkuuta. Suunnitelma on vuorenvarmasti se, mikä jo pari kertaa aiemminkin: Rogue Onen uusi traileri esitetään Celebration-yleisölle leffan pääpaneelin päätteeksi ja paukautetaan nettiin samantien.

Tässä blogissa en ole kuitenkaan vielä ehtinyt käsittelemään sitä, että Rogue Onen pr-juna on jo liikkeellä, näemmä hieman varhaisemmin kuin The Force Awakensin kohdalla, ja se nostaa pintaan omia paljastuksiaan. Pelin avasi tuttu yhteistyökumppani Entertainment Weekly, joka vahvisti tukun nettiin tihkuneita huhuja ja fanien spekuloimia epäilyksiä näyttelijöiden hahmoista ja täydensi niitä yhdellä yllättävällä lisäyksellä:

• Darth Vader palaa. Kaikki tämän varmasti arvasivat: kun Lucasfilmillä on Rogue Onen ajankohdan vuoksi mahdollisuus käyttää suuren yleisön rakastamaa Isoa Pahaa, tottakai se niin tekee. Mutta nyt se on siis sanottu ääneen, ja se on ihan hyvä, sillä ei siitä tosiaan elokuvan yllätykseksi olisi ollut. Rouva Lucasfilm Kathleen Kennedy lupaa, että Vaderia käytetään ”säästeliäästi”, mutta että hänen hahmonsa lepää vahvasti elokuvan yllä. Äänen hoitaa James Earl Jones, tietenkin. Tätä kaikkea toivoimmekin, eikö? Seuraavaksi odotettavissa: vilahdus trailerissa.
• Diego Luna näyttelee kapteeni Cassian Andoria, kapinaliiton upseeria. Ei siis, tietystä yhdennäköisyydestä huolimatta, Biggs Darklighteria.
• Donnie Yen näyttelee Chirrut Imweä, sokeaa soturimunkkia – aivan kuten fanikunta tähänastisista kuvista, teaserista ja, ehkä stereotyyppisesti, aasialaisen castauksesta yhteen laski.
• Jiang Wen näyttelee Baze Malbusia, joka on edellisen blastereihin luottava ystävä. Kathleen Kennedy vertaa kaksikkoa Akira Kurosawan Kätketyn linnakkeen kahteen talonpoikaan, jotka, kuten tiedämme, olivat myös R2-D2:n ja C-3PO:n esikuvat.
• Riz Ahmedin hahmo on Bodhi Rook, kapinallislentäjä. Lentäkää nyt edes vähän, kun leffa on nimeltään Rogue One, vaatii vanhan expanded universen lukija!
• Alan Tudyk on, jälleen kuten-tiesimme-vaikkei-ollut-virallisesti-kerrottu, droidi. K-2S0 (”Kaytoo”) kuvaillaan ”Chewbaccan persoonallisuudeksi droidin ruumiissa”, mikä kuulostaa hauskalta. Erikoisempaa on, että Kaytoon sanotaan etsivän sovitusta Jyn Erson tapaan. Hmm?

Jyn Erso ja Cassian Andoria. Niin mukavaa on saada nimiä naamoille!

• Mads Mikkelsen tosiaan näyttelee Galen Ersoa, päähenkilö Jyn Erson eli Felicity Jonesin isää, joka on Kuolemantähti-projektiin liittyvä tiedemies Oppenheimerin tapaan. Mikkelsen ehti jo itsekin paljastamaan tämän, etunimeä myöten, ja kirjoitinkin siksi jo aiemmin, että isäyhteys antaa perusteita sille, miksi Kapinaliitto ylipäätään tarvitsee juuri nuorisohuligaanina teaserissa esitellyn Jyn Erson apua. Kiinnostavaa kyllä, Lucasfilm ei ole vielä missään edes vahingossa paljastanut Mikkelsenin roolihahmon ulkonäköä.
• Ben Mendelsohn on elokuvan pahis, Kuolemantähti-projektin turvallisuusjohtaja Orson Krennic. Titteliksi annetaan siis tosiaan ”Director”, eikä esimerkiksi vanhan expanded universen suuramiraali, valkoisesta asusta huolimatta. Harmi #2, sanoo se vanhan expanded universen lukija.
• Ja vielä se yllätys: teaserissa jo nähty Forest Whitaker on Saw Gerrera. Tätä ei vanhan expanded universen lukija tunnistakaan, mutta kyseessä on Clone Wars -animaatiosarjassa ensiesiintynyt kapinasotaveteraani, jonka metodeista edes Rogue Onen aikainen Kapinaliitto itse ei ole enää ihan varma, kuten Kathleen Kennedy EW:lle hahmoa kuvailee. Vielä teaserin jälkeen ulkonäköään vaihtanut Gerrera on näin ensimmäinen animaatio-Star Warseissa esitelty hahmo, joka nousee myös elokuviin – laskematta mukaan sitä, että sarjojen päämies Dave Filonin mukaan kloonikapteeni Rex on se partasuinen vanha sotilas Leian tiimissä Endorilla Jedin paluussa. Starwars.com teki oman juttunsa Saw Gerreran taustoista, ja siitä käy ilmi, että kyseessä on itse asiassa George Lucasin itsensä luoma hahmo, joka alunperin tarkoitettiin toteuttamatta jääneeseen live action -televisiosarjan.

Samalla tämä tarkoittaa, että Whitakerin hahmo on (Mon Mothman ja Darth Vaderin lisäksi) ainoa Rogue Oneen paljastunut hahmo, joka ei ole uusi. Kaikki muut sen sijaan ovat, ja se tarkoittaa, että vaikka elokuva kertookin tarinan, jonka tiedämme päättyvän Kapinaliiton voittoon, emme tiedä, kuinka moni sen päähenkilöistä jää voittoa juhlimaan. Tämä on varmasti draamallisesti viisasta. Katsojalle jää jännitettävää (olettaen, että hahmot kiinnostavat). Se sen sijaan tuntuu edelleen hieman menetetyltä tilaisuudelta, että koko tiimi koostuu ihmisistä. EW:n haastattelun mukaan ”taustarooleissa” on alieneitakin, mutta…

Näiden suorien paljastusten lisäksi EW:n kuvagalleriasta voi päätellä eräitä juonenkäänteitäkin, mutta ei oikeastaan paljon enempää kuin teaser jo paljasti: luvassa on toisen maailmansodan tyynen valtameren taistelut mieleen tuovaa äksöniä biitsillä, ja tehtävään liittynee keisarillisiksi sotilaiksi naamioituminen. Arvoituksellisimmaksi jää tämä kuva:

Entertainment Weeklyn kuvagallerian arvoituksillisin lisäys: death trooper -sotilaan kädessä oleva stormtrooper-nukke.

Lopuksi EW tietysti tarttui kesän puheenaiheeseen, Rogue Onen täydennyskuvauksiin, joiden on villeimmissä huhuissa väitetty kattavan puoli elokuvaa ja muuttavan sotaisan tunnelman kevyeksi seikkailuksi. EW:n haastattelussa Kennedy ja ohjaaja Gareth Edwards vakuuttavat, että täydennyskuvauksissa ei ole mitään poikkeuksillista eikä elokuvan synkkää tunnelmaa muuteta siitä, mikä oli koko ajan tarkoitus. Tätähän emme voi tietää – Disney voisi oikeasti ollakin paniikissa, eivätkä nämä kaksi sitä sanoisi – mutta jotain voi ehkä päätellä siitä, että esimerksiksi Mads Mikkelsen kävi lisäkuvauksissa vain yhden päivän.

Henkilökohtaisesti uskon, että totuus on puolivälissä: tottakai täydennyskuvaukset ovat isoissa leffoissa business as usual ja tottakai niitä piti tehdä joka tapauksessa, mutta tuskin huhut elokuvan tunnelman korjaamisesta aivan tyhjästä tulivat. Samalla, on muistettava, että juuri se on muutenkin yksi syistä, miksi täydennyskuvaukset ovat isoissa leffoissa business as usual. Jotkin asiat vain näkee paremmin leikkausvaiheessa, ja tämän kokoluokan elokuvissa on mahdollisuus palata silloin tekemään korjausliikkeitä. Esimerkiksi The Force Awakensiin lisättiin täydennysotoissa kepeitä hetkiä, kuten Poe Dameronin ”You talk first? I talk first?”, eikä sitä valmiissa elokuvassa lisäykseksi arvaisi.

Star Wars -elokuvan lähestymisen tietää (nykyään) siitä, että jännittävät Star Wars -päivät ovat tiedossa jo hyvissä ajoin.

Yksi sellainen – höpsis, kolme sellaista – on tasan viikon päästä. Suurtapahtuma Star Wars Celebration Europe valtaa Lontoon ExCel-keskuksen viikonlopuksi 15.-17. heinäkuuta. Kyseessä on 11. Star Wars Celebration ja kolmas Euroopassa järjestettävä.

Olin paikalla edellisessä, Saksan Essenissä järjestetyssä tapahtumassa 2013 ja kirjoitin siitä silloinkin tähän blogiin. Ja olen menossa Lontooseenkin, tietysti, kun se tässä näin niin kuin kulmilla järjestetään. Krhm. No, samassa Euroopan Unionissa sentään (toistaiseksi).

Saksan Celebrationiossa 2013 oli todennäköisesti Lontooseen verrattuna pientä ja söpöä (kuva: Aki Jörgensen)

Tärkein kärkeen: Ellet ole menossa paikalle, ällös huoli. Tapahtumasta striimataan Star Warsin viralliselle Youtube-kanavalle tuntuva siivu sisältöä ja tunnelmia. Viime vuoden Orlandon Celebrationin avauspäivän The Force Awakens -traileriin huipentuneen paneelin Suomeenkin ulottunutta maailmanlaajuista elokuvateatterikierrosta ei sentään ole tällä kertaa tarjolla, mutta vastaava ohjelmanumero, Rogue Onen uuteen traileriin huipentuva esitys, striimataan kyllä nettiin. Ja, mikä parasta, Lontoon kellonajat ovat tietenkin yleisesti meikäläisittäin aika paljon mukavammat katseluajat kuin jenkkilän vuosi sitten.

Itse asiassa kotikoneelta näkee netissä esitettävät osat showsta paljon varmemmin kuin paikan päällä, koska eilisiltana julkaistu rannekkeiden yli-yön jonottamiseen perustuva järjestelmä huimaa kokemattoman päätä. Saksan Essenissä meno oli aivan pienimuotoista: minäkin vain kävelin kaikkiin haluamiini päätähtienkin esityksiin sen kummemmin jonottamatta, ja vaikkapa Kathleen Kennedyn haastatteluun sisään viime hetkellä mutta suorastaan loistopaikoille permannolle. Odotan suurella mielenkiinnolla, millaiseksi ihmispaljous tapahtuman Lontoossa pohjimmiltaan tekee, ja pääseekö siellä loppujen lopuksi näkemään mitään haluamaansa vai ei. Vai voisiko sittenkin olla, että Lontoon Excel-keskuksen tilatkin nielaisevat väenpaljouden hyvin?

Joka tapauksessa, sen odotetuimman esityksen eli Rogue One –paneelin lähetysaika on perjantaina 15.7. Suomen aikaa klo 14.00-15.00. Muita tapahtuma-aikoja en nyt turhaan kirjaa tähän, koska Starwars.com ei ole vielä julkaissut listaa siitä, mitä Celebrationista striimataan. Tapahtuman nettisivua sopii tiirailla, joskin mobiili-appi on tällä kertaa omaan makuuni käyttäjäystävällisempi.

Celebration on vakava ja harras tapahtuma. Kuvassa yksi ewok ja neljä Fettiä tanssiin maorien haka-tanssia Essenissä kesällä 2013. (Kuva: Aki Jörgensen)

Vaan mitä siellä sitten on luvassa ja millainen häppening kyseessä? No, sehän on kuin alkoholiton rock-festari, jossa bändien sijaan halutaan nähdä Mark Hamill ja Carrie Fisher. Tai kuin lukemattomien Star Wars -hahmoiksi pukeutuneiden fanien herätysjuhlat. Tai kuin vertaistukitilaisuus keräilyyn, pukuihin tai vain näihin elokuviin hurahtaneille. Tai kuin krääsämessut, joissa jokainen tiski ja puoti kauppaa kaukaiseen galaksiin sidonnaista kamaa. Tai kuin kasa pitkiä jonoja…

Tämän kaiken ja tapahtumatunnelman lisäksi odotan tietysti tämän bloginkin hengessä, mitä tapahtumassa paljastetaan. Kovimmat uutiset tosiaan keskittynevät Rogue Oneen, mutta ei ole täysin poissuljettua, että näkisimme tai vähintään kuulisimme kiintoisia myös Episodi VIII:sta. Viime kerralla episodille valittu otsikko The Force Awakens paljastettiin kuvausten päättyessä, ja niitä on Celebrationin aikaan jäljellä enää viikko. Nyt olisi siis tilaisuus pamauttaa uuden episodin otsikko uutisena Celebration-yleisön raikuvien aplodien eteen. Paikka tähän olisi sunnuntain loppupaneeli tulevista elokuvista, joka Rogue One -paneelin tapaan striimataan useammalle esityslavalle, hyvin todennäköisesti sinne nettiinkin. Paikalla ovat tuolloin tuottaja Kathleen Kennedy, Episodi VIII:n ohjaaja Rian Johnson ja Han Solo -soololeffan ohjaajat Chris Miller ja Phil Lord.

Mark Hamill kumartaa yleisölle. (Kuva: Aki Jörgensen)

Keskimmäisen päivän varmasti uutta sisältävää showta sen sijaan ei taatusti striimata: se on Rebelsin kolmannen kauden avausjaksojen ensiesitys. Ja mitä muuten tulee näytöksiin: Celebrationissa esitetään sekä A New Hope että The Force Awakens, eittämättä varsin riehakkaalle yleisölle. Kaikesta tästä huolimatta: vähän huikeampikin Celebrationin ohjelmisto saisi minusta olla. Suurella pettymyksellä harmittelen, että aikatauluissa ei näy John Boyegan ja Daisy Ridleyn vierailua, vaikka kyse on heidän kotikaupungistaan. Molemmat eivät edes voi olla juuri samalla hetkellä filmaamassa, koska Boyega on jo valmis. Yllätysnäyttäytyminen tulevat elokuvat -paneelissa, edes?

Oma tarkoitukseni on kaiken tämän ihmettelyn lisäksi raportoida tilaisuudesta, paikan päältä tällä hetkellä itsellenikin vielä epäselvissä mahdollisuuksien rajoissa, mutta luonnollisesti vähintään jälkikäteen.

Miten olen varustautunut, kysytte. Niin, minähän en ole koskaan cosplayannut mitään. Mutta, tuota, nyt…

Mitä täällä tapahtuu?

Virallisten julkistusten mukaan Star Wars Celebrationin nettiin lähetetty live stream esitettiin vielä vuosi sitten starwars.comissa, mutta tänä vuonna stream kulkeekin nimellä Star Wars Show Live.

Käytännön eroa ei tietenkään ole. Star Wars Show Live löytyy viralliselta sivulta ja Youtubesta ja varmaankin monenlaisista some-kanavistakin, ja katsojan kannalta kyse on siis ihan samasta asiasta.

Mutta Celebration Europe -tapahtuman livevirta on siis brändätty osaksi Star Wars Showta, ja siitä voinkin tällä samalla aasinsillalla sanoa pari sanaa. Tuo viikoittainen ohjelmahan täyttää nyt kaksi kuukautta, joten shown voi katsoa löytäneen jonkinlaisen linjansa. Tänään keskiviikkona ilmestyy ohjelman kymmenes jakso.

Kyse on pohjimmiltaan siitä, että koska ajan some-sana on vlog, pitää Star Warsillakin tietysti olla oma vloginsa. Star Wars Show on suoraa jatkoa viime syksyn The Force Awakens –lelulaatikkojen avaustempaukselle ja, kyllä, sille viimekertaiselle Celebration-livestreamille. Ohjelman juontajat Andi Gutierrez ja Peter Townley ovat tuttuja jo näistä yhteyksistä. Mutta toisin kuin nuo pitkäkestoiset livestream-tempaukset tietyn sw-tapahtuman äärellä, Star Wars Show on etukäteen tallennettu 7-9-minuuttinen ohjelma, joten sillä olisi mahdollisuus olla…jotain muuta. Joten mitä se siis on?

No, jotain muuta tosiaan. Star Wars Show on kuin ”talkshow on deathsticks”: pikavauhtia aiheesta toiseen kiitävä pieni ohjelma, jonka jokaiseen jaksoon on mahdutettu studiovieras, sketsejä, pari inserttiä ja uutisosuus. Ote on kevyt, ja ohjelma tuntuu minusta itseäni nuoremmille suunnatulta. Sitä en lähde veikkailemaan, miltä se sitten varsinaisesta vlog-sukupolvesta tuntuu, mutta omaan makuuni vaaka välittömyyden ja käsikirjoituksen välillä saisi kallistua vähän enemmänkin sinne välittömyyden puolelle. Siihen on syynsä, miksi Amerikan parhaat talk showt tallennetaan suurelta osin oikeasti livenä: elävää tilannetta ei voi jäljitellä tallenteessa.

Siitä kuitenkin pidän, että tällainen ohjelma ylipäätään on nyt olemassa. Kaipaan prequel-aikojen Star Wars -elokuvien odotuksesta eniten tuotannon yhteydenpitoa faneihin. Tuohon aikaanhan some oli nykyiseen verrattuna vaatimaton eivätkä Pablo Hidalgo tai Mark Hamill twiittailleet jatkuvasti fanien kanssa, mutta sen sijaan Lucasfilm julkisti tiheään kuvia ja making of -videoitakin elokuvien tuotannosta. Disney-Lucasfilm pitää paljastusten säkkiä paljon tiukemmalla ja jokainen sen pienikin raotus tuntuu tarkkaan laskelmoidulta. Näissä oloissa Star Wars Show on vähintään mahdollisuus uudenlaiseen yhteydenpitoon kiinnostuneen yleisön kanssa.

Toisaalta juuri siksi tuntuu niin hassulta, että tällainen mahdollisuus sitten käytetään siihen, että studioon tuodaan ohjaaja Duncan Jonesin tai skotlantilaisbändi Chvrchsin kaltaisia vieraita, kuten kahdessa ensimmäisessä jaksossa suureksi ihmetyksekseni. Molemmat nämäkin vieraat tunnustautuivat Star Wars -faneiksi, mutta sen kummempaa yhteyttä heillä ei saagaan ollutkaan. Ja näin siis, vaikka tällaisen shown nimenomaan olisi kai mahdollista kutsua viikottaisvieraakseen keitä tahansa sarjaan oikeasti liittyviä – vaikkapa meille kaikille vielä vieras Episodi VIII:n uusi näyttelijä Kelly Marie Tran, noin esimerkiksi! No, kolmosjakson Candace Payne eli ”Chewbacca mom” oli kyllä kiistatta ajankohtainen ja asiaan liittyvä poiminta ja nelosjakson Dennis Muren on tietysti Star Warsien tehosteiden tekijöistä legendaarisimpia. Tämän jälkeenkin show tuntuu asettuneen ”lähemmäs asiaa” edetessään, mutta ilmeisesti varsinaisten nimitekijöiden vierailuja ei kannata liiemmälti odotella.

Mutta jos ei niitä, niin tällaisella virallisella showlla olisi toki mahdollisuus kertoa pieniä uutisiakin – ainakin meille, j0ille rima on matalalla ja melkein mikä tahansa vilaus tulevasta lasketaan uutiseksi. Tälläkin saralla Star Wars Show on alittanut odotukseni: tähänastiset uutiset ovat lähinnä liittyneet Celebrationiin tai olleet juuri toisaalla julkistettujen uutisten toistoja, kuten jakso, joka ilmestyi Entertainment Weeklyn Rogue One -paljastusten aikaan, ja jossa Pablo siksi kävi kertomassa Saw Gerreran historiasta saman, mikä sitten julkistettiin virallisella sivulla juttunakin. Ehkä tähän mennessä mahtavin sisäpiirin katsaus on siksi ollut jaksossa kahdeksan, jossa vieraillaan Lucasfilmin työntekijöiden piknikillä. John Knollin kehutaan olevan melkoinen kananmunanheittäjä.

Mutta: kyllä tätä katsoa voi. Kuten sanottua, koen Shown virallisen tahon yhteydenpitona yleisöön, ja sellaista ei koskaan ole liikaa. Siitä en esimerkiksi viitsi edes valittaa, että ajoittain Show on tietysti silkkaa tuotemainontaa – oikeasti, voiko siitä tällaisessa tapauksessa edes valittaa?

Mutta siitä kyllä vielä lopuksi sanon sanasen, että voi hirvitys, että siinä jakson alussa huudetaan rasittavasti.

​Celebration-livetwiittaus sujui heppoisesti (syytän Lontoon Excel-messukeskuksen wifiä ja omaa innostustani), mutta yritän purkaa koettua näin. Tämä kirjoitus käsittelee Rogue Onea ja siitä tapahtumassa opittua, myöhemmin yleisempiä conifiiliksiä. Spoilereista: kertaan tapahtumassa kuultua, mutta en pamauta livestriimissä vahingossa kuultua Isoa Spoileria niille, jotka sen missasivat.

Rogue Onen uusia troopereita. (Kuva: Aki Jörgensen)

1. Immersiivinen ohjaaja.Gareth Edwards valittiin Rogue Onen ohjaajaksi hänen ”ainutlaatuisen tyylinsä” ansiosta, perusteli Kathleen Kennedy. Hänen mukaansa Edwards laittaa kameran omaperäisiin paikkoihin toiminnan keskelle – ja niin kyllä laittaakin, erityisesti Star Warsien perinteiseen tyyliin verrattuna. Käsivarakameraa on luvassa Rogue Onessakin paljon, kuten Edwardsin edellisissä Monstersissa ja Godzillassakin. Kennedy kuvailee tulevaa elokuvakokemusta immersiiviseksi.

2. Star Wars: Mission Impossible

John Knoll, ILM:n luova päällikkö, ajatteli Kuolemantähden suunnitelmat -ideaa kehitellessään ”Mission Impossible -tyyppistä vakoojatehtävää”. Mainitsi referenssinä myös Navaronen tykit ja Ocean’s Elevenin kaltaiset repaleinen joukko suorittaa tehtävää -tarinat. Tämä nyt ei enää ollut mikään ylläri, mutta tämä kyllä selittää, miksi elokuvassa nimestään huolimatta avaruuslennetään ilmeisesti vain vähän: ilmataisteluista ei ollut alun alkaenkaan kyse.

3. Taas uusi pallo.

Niin sanottu paratiisisaaren lokaatio on planeetta nimeltä Scarif. Siis uusi planeetta. Elokuvissa esiintyneitä planeettoja kukaan ei kai odottanutkaan, mutta The Clone Warsissa olisi kai ollut jokin ehdokas. Käsittääkseni elokuvassa on ainakin kolme planeettaa: syrjäinen Scarif, jossa Kuolemantähteä kai sitten on rakennettu tai suunniteltu, Yavin IV:n kapinallistukikohta ja se asuttu markkinapaikkaplaneetta, josta tarinan oletan alkavan. Scariffin rantakuvat kuvattiin Malediiveilla, jossa stormtroopereita tulkitsivat Star Warssista välittämättömät paikallissoltut.

4. Täällä metrossa maailman.

Edellisessä trailerissa nähty ”metroasemakohtaus” kuvattiin todella Canary Wharfissa, vain muutaman pysäkin päässä Celebrationin tapahtumapaikalta Lontoon satama-alueella. Edwards selitti ajatelleen jo kauan sitten, että jos joskus tekisi scifielokuvaa, haluaisi kuvata sitä tällä Lontoon ”futuristisella” metrolinjalla. Nyt se toteutui: yhden yön kuvausajalla, ilman harjoituksia. Kyseessä on varmaankin kaikkien aikojen helpoimmin tavoitettava Star Wars -kuvauspaikka.

5. VR, yhteisellä matkalla.

Kaikki edelliset maininnat olivat striimatustakin Rogue One -paneelista, mutta tähän väliin pari ILM-arkeologiaa -paneelista, sillä tällä uskon olevan yhteys edelliseen. John Knoll kertoi tuossa tilaisuudessa, että Rogue Onessa käytettiin ensimmäistä kertaa lavasteiden rakentamisessa virtuaalista todellisuutta siten, että ohjaaja ja kuvaaja saattoivat ”kulkea” lavasteen läpi ennen sen rakentamista. (Tässä yhteydessä Knoll vakuutti, että vanhat kunnon pahviminiatyyritkin ovat yhä käytössä, sillä mikään ei kätevyydessä ja taloudellisuudessa voita pahvista minilavastetta, jota voi katsoa kameran linssin läpi mistä kulmasta tahansa.)

6. Hei näissä kypärissä vois olla järkeä.

Samassa paneelissa Doug Chiang kertoi Rogue Onen avaruusalusten ja varusteiden suunnittelusta kiintoisia tiedonmuruja. R1:ssä on pyritty palaamaan originaali-warssin designiin mutta tekemään se yksityiskohtaisemmin ja paremmin. Esimerkiksi stormtrooperin kypärän ns. nenäosa lähtee nyt erikseen irti kypärästä, koska suunnittelijat päättivät, että niin sen itse asiassa pitäisi loogisesti ottaen pitäisi lähteä, jos sitä käyttäisivät tällaiset iskusotilaat. (Yritin kuulostella salista stormtrooper-asuharrastajia haukkomassa henkeään.) Chiang ja Knoll kertoivat myös, että kun alkuperäisten warssien avaruusalukset ja Kuolemantähti-pinnat rakennettiin yhdistelemällä pienoismallien osia, on tälläkin vastineensa nykytekniikassa: Knollilla on digitoitujen 3d-osien kirjasto, josta voi nopeasti yhdistellä esimerkiksi Kuolemantähdeltä näyttävän pinnan, kuten hän salissa näytti.

Uusi TIE-hävittäjä on aina mieltä sykähdyttävä näky. Tämä on ilmakehäpartiointiin tarkoitettu TIE Striker. (Kuva: Aki Jörgensen)

7. Sankareita kaikki.Takaisin Rogue One -paneelin antiin ja sivuten samalla Celebrationin Rogue One -pukunäyttelyn infoa. Lavalle marssivat kaikki päänäyttelijät, ja jokainen sai kertoa omasta hahmostaan samaan tapaan kuin The Force Awakensin tähdet vuosi sitten omistaan. Kaoteeni Cassian Andor (Diego Luna) on kapinaliiton luotettu upseeri, jonka ”paras ja ehkö ainoa ystävä koko kapinassa” on uudelleenohjelmoimansa imperiaalidroidi K-2SO (Alan Tudyk). Mahtava Tudyk kuvaili droidin olevan uudelleenohjelmoinnin jäljiltä ”not quite there, like old people”. Chirrut Imwe (Donnie Yen) on sokea ”Voima-uskoivainen”, siis ikään kuin teologinen jedi, joka ei itse käytä jedivoimia (hieno konsepti, ja luokkaa ”miksei tätä ole ajateltu expanded universessa?”). Isoon aseeseen luottava Baze Malbus (Jiang Wen) on hänen paras ystävänsä: ”ajattelijan ja tekijän” parivaljakko tuo nyt mieleeni myös Dragonlance-kirjojen Raistlinin ja Caramonin. Bodhi Rook taas, ehkäpä gallerian isoimpana yllätyksenä, on itse asiassa Imperiumille työskentelevä pilotti, joka Rogue Onen tapahtumien yhteydessä ”miettii uudelleen uravalintojaan”, kuten näyttelijä Riz Ahmed sanoi. Paneelissa oli paikalla myös Mads Mikkelsen, jonka vahvistettiin toistamiseen esittävän Jyn Erson isää, ja joka nyt paljastetun still-kuvan perusteella näyttää roolissa pikemminkin erakoituneelta jediltä kuin Imperiumin tiedemieheltä.

8. You think we need one more? You think we need one more. We’ll get one more.

Näyttelijät tulivat samalla paljastaneeksi, että Rogue Onen tiimi ei suinkaan ole kasassa elokuvan alkaessa: tämä ei ole joukko, jonka Kapinaliitto lähettää suorittamaan tehtävää, mitä minäkin aiemmin tiedetyn perusteella ihmettelin. Ei, pikemminkin tehtävään taitavat lähteä vain Jyn Erso (paneelissakin ihastuttava Felicity Jones, joka sai lavalla ensimmäisen actionfiguurin itsestään), Cassian ja K-2SO, ja muut löytyvät matkan varrelta. Tämäkin on, tietenkin, hyvin starwarsmainen tarinarakenne.

9. Se kauhistus.

Niin, se Iso Spoileri. Jiang Wen -parka. Ilmeisesti kielitaidottomuuttaan ja conitottumattomuuttaan näyttelijä meni aivan liian pitkälle omassa vastauksessaan kysymyksestä hahmostaan ja lipsautti ison spoilerin Rogue Onen juonesta. Lause oli epäselvä ja sen olisi vielä voinut peittää spekulatiiviseksi, mutta paneelin juontaneen Gwendoline Christien paniikkireaktio samoin kuin viereisten näyttelijöiden ilmeet paljastivat, että kyllä siinä nyt lipsahti aitoa asia ilmoille. Jätän itse spoilerin tämän linkin taakse  mutta totean nyt kumminkin, ettei käänne ehkä sittenkään elokuvia katsoneita aivan penkiltä pudota. Ikävä moka, mutta samalla hauska muistutus spoiler gamenkin inhimillisyydestä: kaikkea ei voi laskelmoida ja ottaa huomioon, koska tällaisten tapahtumien käsikirjoitus ei (onneksi!) ole repliikintarkka.

10. Still going strong.

Kaikesta tänään nähdystä ja kuullusta minun odotukseni Rogue Onesta vain paranivat. Leffakuumeen nostatus, jista tässä tietysti oli kyse, totisesti onnistui. Esimerkiksi ja erityisesti hienon behind the scenes -videon perusteella ei mitenkään tuntunut siltä, että elokuvaa oltaisiin erityisesti pehmentämässä jälkikuvauksissa, kuten ikävät huhut ovat tänä kesänä kertoneet  Pitäkää nyt vain päänne ja kertokaa sotaelokuva Tähtien sodan maailmassa – sehän tämä koko idea oli!

Celebrationin paneeleihin osallistuneille jaettu uusi juliste.

Paneeli itsessään sisälsi eräitä kummallisuuksia. Me, jotka katsoimme Galaxy-lavalla striimiä Celebrat9ion-päälavalta näimme hienon ja odotuksia nostattavan behind the scenes -videon kolme kertaa. Ensimmäisen kerran ennen Celebration-lavaa, toisen kerran sen kanssa samaan aikaan ja kolmannen kerran silloin, kun päälava katsoi uutta minitraileria. Sitten Galaxy-lavalle näytettiin video Celebration-lavan katsomon piippuhyllyltä, jossa traileri näkyi pienenä kuvan ylänurkassa. Outo homma. Uuden Rogue One -julisteen saimme sentään mekin sivulavaan tyytyneet.
Luulisi trailerinkin pian nettiin päätyvän – tai sitten pian on tulossa uusi, virallinen ja pitempi, johon kiertävät samat otokset. Joka tapauksessa: tämä traileri ei ollut täysimittainen ja se näytti sisältävän isolta osin edellisistä trailereista tuttua matskua. Tärkein uusi kuva oli Jyn Ersosta lapsena: olisikohan niin, että nyt Star Wars saisi ensimmäisen ”oikean” flashback-kohtauksensa, jos The Force Awakensin näkysikermää ei lasketa? Niin, ja Darth Vader odotetusti vilahti trailerin lopussa, mutta parempia paloja olivat kyllä bts-kela ja ne lyhyet videot, mitä paneelin aikana esimerkiksi K-2SO:sta näytettiin.

Entä sitten Episodi VII, IX ja Han Solon soolo? Niihin Celebration pääsee sunnuntaina. Niitä odotellessa: Mark Hamill lupasi omassa esityksessään melkoisia väittäessään, että Rian Johnsonin dialogi saa meidät unohtamaan May the Force be with youn.

​Suuramiraali Thrawn.

Vihkiytyneelle fanikunnalle Star Wars -universumin sisältöpuolen uutiset, tuotejulkistukset siis sivuuttaen, eivät tästä juuri suurene. Rebelsin kolmannen kauden paneelin yleisö Star Wars Celebrationissa Lontoossa puhkesi taputtamaan seisoen. Suuramiraali Thrawn, Legends-universumin rakastetuin (tai pahimmillaankin toiseksi rakastetuin) hahmo, esiintyy aninaatiosarja Rebelsin kolmannella kaudella.

Suuramiraali Thrawn. Nyt. Kuva Rebelsin kolmannen kauden trailerista.

Mahtavaa, upeaa, parhautta, wizard! Timothy Zahnin Imperiumin perillinen -romaaniinsa 1990-luvun alussa luoma taktinen nero Mitth’raw’nuruodo, taiteiden rakastaja ja vihollistensa ymmärtäjä, kun on totisesti koko Star Wars -universumin parhaita hahmoja. Kun expanded universen vanhoista romaaneista tehtiin kaanonista erillinen Legends-universumi, minä ja monet muut surimme Thrawnin ”menetystä” melkein isoimpana surunamme.

Mutta nyt Thrawn siis on kaanonia, vaikka Imperiumin perillisen ja sen jatko-osien tapahtumat eivät olekaan. Eikä siinä vielä kaikki: Tim Zahn kirjoittaa parhaillaan uutta Thrawn-nimistä romaania, joka ilmestyy huhtikuussa 2017. Tämä on erityisen mielenkiintoista, koska, totta tosiaan, tämä Thrawn henkilöhistorioineen ei ole ”sama” kuin tuntemamme, vaikka sama Zahn hänet jälleen meille toimittaa. Eikä Thrawnin kohtalokaan siten ole sama… Legends-tarinoissahan pääsaagan sankarit kohtaavat ja kukistavat Imperiumin rippeiden johtoon nousseen Thrawnin viisi vuotta Jedin paluun jälkeen, kun taas Rebelsissä mennään nyt aikaa muutamaa vuotta ennen Uutta toivoa.

Pelko pois, kuitenkin: Celebrationissa tänään näytetty Rebelsin kolmannen kauden tuplapitkä avausjakso samoin kuin nettiinkin julkaistu traileri näyttävät jo Thrawnin, ja hän vaikuttaa aivan itseltään. Rooliin on valittu ehdottoman osuva näyttelijä, rauhallisesti puhuva, tanskalaisista tv-sarjoista tuttu Lars Mikkelsen. Rebelsin vetäjä Dave Filoni muuten kuvaili roolitusta kaikkein vaikeimmaksi ja vitsaili Mikkelsenin perheen joulupöytäkeskusteluista (veli Madshan näyttelee Rogue Onessa). Paneelissa myös kerrottiin, että Thrawnin kehittelyssä sarjaan on konsultoitu Zahnia, mikä onkin viisasta, mutta Zahn itse antoi videotervehdyksessä vastapalloon hyväksyntänsä sarjan tekijöiden tulkinnalle.

Samassa Rebels-trailerissa on muuten toinenkin tervetullut hahmon paluu: ilmeisesti näemme kolmoskaudella Wedge Antillesin liittymisen Kapinaliittoon. Muutoinkin Rebelsin kolmoskausi vaikuttaa kiinnostavalta. Sanon siitä vielä pari sanaa, vaikka paneelin täyden raportoinnin jätän toisille. Tähän väliin kuitenkin spoilerivaroitus: ellet ole nähnyt Suomessa esittämätöntä kakkoskautta, spoilaannut kuvan alla.

Rebels on siitä taitavasti rakennettu sarja, että se tuntuu kypsyvän sitä mukaa kuin sarjan aika lähestyy originaalitrilogiaa. Kakkoskausi oli jo aikuisempi kuin ykkönen, vaikka sillä toki koomiset kevennysjaksonsa olikin (lapsillekin sarjaa kun markkinoidaan). Kakkosen avaus, vuosi sitten samaan tapaan Celebrationissa viime vuonna ensiesitetty The Siege at Lothal oli minusta sarjan tähänastinen ehdoton huippuhetki, mutta vaikka se oli hurja, on kolmoskauden avauksen hurjuus puolestaan sen tapahtumia enemmän sen hienostuneessa synkkyydessä. Sarjan lapsitähti Ezra on aikuistunut näyttämään popparilta, mutta hiippailee pelottavan lähellä pimeää puolta. Kakkoskauden lopussa sokeutunut Kanan on henkisesti(kin) pimeässä paikassa. Kapinaliittokin tuntuu yhä enemmän käyvän oikeaa sotaa: aiemmin Rebelsissä on usein selvitty PG-tason toiminnalla, ja valkohaarniskaiset vihulaisetkin usein kuhmuilla, mutta tässä jaksossa ei jää epäselväksi, että teini-ikäinen Ezra todella tappaa lukuisia vastustajiaan – tiedättehän, tappaa niinkus kuoliaaksi asti.

Celebrationin paneelissa kerrotun ja siellä näytetyn klipin sekä kolmoskauden tuoreen julisteen perusteella tärkeä rooli on luvassa myös Maulille (ent. Darth). The Clone Warsin ollessa minulle vieraampi olen edelleen kahden vaiheilla, pidänkö siitä, että Maul on virallisen kaanonin mukaan hengissä, mutta sen voin sanoa, että hahmoa käytetään kakkoskauden finaalissa ja Celebrationissa näytetyssä kolmosen klipissä todella kiinnostavasti. Maul etsii paikkaansa maailmassa, Filoni sanoo: pudottuaan kahdesti suuren vallan liepeiltä Maul ei ole enää sith eikä välttämättä täysin pahakaan, muttei missään nimessä myöskään ”hyvä”. Ezrassa hän näkee itselleen oppilaan, ja nostan cosplay-pukuni hattua sille, että Rebels lähtee tällaiselle tielle. Jos Maul pysyy kiinnostavana, mikäpä minä olen henkiinheräämistä tuomitsemaan?

Muut Celebrationin keskimmäisen päivän esitykset jäivät yllättävänkin uutisvapaiksi: ei esimerkiksi uusia peli- tai sarjakuvajulkistuksia, vaikka molemmills oli paneelinsa. Mutta huomenna, tapahtuman päätteeksi, vuorossa on Future Films -paneeli, jossa paikalla taitaa olla jopa neljä SW-elokuvan ohjaajaa. Colin Treverrowkin on nimittäin bongattu Celebrationista…

​Celebration Europe on ohi. Kolme päivää täynnä Star Warsia, kolme päivää ihmistungoksessa, kolme päivää hyvin vähillä unilla.

Joten luonnollisesti yritän vielä ennen nukahtamista purkaa etukäteiskirjoituksen vastapainoksi muutamat jälkikäteiset ajatukset. Suuria uutisia ei viimeinen päivä tarjonnut, joten nyt mennään impressioilla. Ja ehkä ajatusten huuruilla. Pahoittelen myös sitä, että en ole aivan nykyajassa: kuvat on nyt valittava siitä joukosta, minkä tallensin kännykällä, sillä järkkäristä en saa otoksia nettiin ennen kotiinpaluuta.

Lontoon Excel-messukeskuksen sisäänkäynti torstai-iltana, muutamia tunteja ennen ihmismassoja. (kuva: Aki Jörgensen)

Väkeä kuin pipoa, mutta pipo on hyvä asia.
Kolme vuotta sitten Saksan Essenin Celebrationissa saatoin vain kävellä sisään kaikkiin pääesityksiin. Jonottaa ei tarvinnut. Nyt Lontoossa väkeä oli moninkertaisesti. Päälavan esityksiin jaettiin aamulla rannekkeita, joita sai korkeintaan kaksi per kävijä, eikä rannekkeita todellakaan riittänyt kaikille halukkaille. Pohjimmiltaan järjestelmä toimi kuitenkin hyvin: esityksiin pääsy ei peloistani huolimatta vaatinut yöjonottamista, vaan aamulla varhain heräämällä pääsi kaikkiin haluamiinsa. Muutenkin, vaikka Lontoon Celebration oli myyntipisteiden ja kävijöiden määrän perusteella moninkertainen Saksaan verrattuna, järjestelyt toimivat näihin olosuhteisiin nähden hienosti. Ja ovathan Star Wars -fanit varsin sivistynyttä conikansaa…

You can’t always get what you want.

Mutta on kyllä niinkin, että isous ei voi olla tuntumatta jossakin. Rannekkeiden ja/eli istumapaikkojen rajallisuus on asia erikseen, mutta niitä ajattelemattakaan esityksiin ei noin vain kävellä. Esitykseen odottaminen ja sieltä poistuminen vievät aikaa niin, että etenkin päälavalle meno poistaa listalta edellisen ja seuraavankin menoslotin. Päällekkäisyyksiä voisi ehkä hioa vähemmän vakaviksikin, ainakin leffafestarien kokemuksellani. Ja on aivan varmasti niinkin, että koko Celebrationin saattoi kokea yhtenä suurena jonona jonottamiseen. Kaiken huippu oli conin virallinen, eksklusiivituotteita myyvä Celebration-kauppa, jonka jonotusaika oli koko ajan noin 90 minuuttia, vaikka sali oli samaan aikaan muita kauppiaita pullollaan (mutta sinnekin pääsi varausaikalipulla jonottamatta, kunhan vain ehti aamulla hakea varausaikalipun).

Pääsali veti noin 4400 ihmistä, ja moniin esityksiin halukkaita oli paljon, paljon enemmän. Kuvassa osa Mark Hamillin yleisöstä. (kuva: Aki Jörgensen)

Aika kulkee, kello laukkaa, monta raukkaa vararikko uhkaa.
Että ihan kolme päivää, saattaa joku ajatella, mutta Celebrationissa kulkee aika kuin siivillä. Oheistekemistä on niin hurjasti, että pelkissä messuissakin on ehdottomasti enemmän katsomista kuin päivässä ehtisi. Aivan oma lukunsa ovat tietysti kulutusmahdollisuudet: joillekin kävijöillehän tällaiset tapahtumat ovat ennen kaikkea tilaisuuksia kartuttaa kokoelmaa, ja ostettavaa onkin tarjolla kaikille budjeteille. (Omia keräilytaipumuksiani pidän verrattain vaatimattomina: viikonlopun ostospinossani on muutamia kirjoja, vähän taidetta seinälle, yksi vaatekappale ja pari esinettä.) Samalla on kuitenkin huomattava, että ohjelmanumerot ovat erillismaksuttomia ja myyntipöydissäkin esimerkiksi pelipisteet olivat avoimia, vaikka niihin olisi varmasti tulijoita lisämaksustakin. Nimikirjoituksilla on hintansa, mutta pakkohan niillä on olla, koska muuten ihan jokainen vaatisi oman markhamillinsa. Suurin kiinnostuksenkohteeni, ILMxLabin 20-minuuttinen virtuaalitodellisuuskokeilu Tatooinella, oli valitettavasti tavoittamattomissa – kaikki päivän slotit menivät minuuteissa porttien aukeamisen jälkeen – mutta sekin oli siis täysin ilmainen.

Puku tekee avaruusmiehen.

Kokeilin kolmen päivön ajan cosplayta ensimmäistä kertaa elämässäni. Yhdistelin pääasiassa kirpputorilta etsimistäni vaatteista pienellä tuunaamisella kenraali Huxin puvun. Seurueen naiset, kedon piknikin senaattori Amidala ja jediaskelmien Vastarinta-Rey, näkivät mittaamattomasti isomman vaivan pukujensa eteen, ja etukäteen arvelutti sekä naamioituminen yleensä että esiintyminen heidän rinnallaan. Vaan eikö mitä: kirppariasunikin sai kovasti kehuja satunnaisilta vastaantulijoilta, ja jo toisena päivänä asussa oleminen tuntui aivan luontevalta. Alkoi jopa tuntua, että naamiaisleikki viime kädessä tekee koko kokemuksesta erityisen. Tätä pitänee pyöritellä vielä erilliskirjoitukseksi, mutta todettakoon tässä vaiheessa vielä, että Lontoossa oli suhteellisesti ottaen huomattavasti vähemmän stormtroopereita kuin Saksassa – kohtaavatko tässä manner-Euroopan fanikunnan erityispiirre ja lentomatkustamisen realiteetit? Ja sekin, että Jedin paluun Slave Leia eli kultabikiniasu oli paljon, paljon harvinaisempi kuin Saksassa. Viime vuosinahan kyseisen asun aseman asiallisuudesta fandomissa on keskusteltu kriittisesti…

Kuvassa (etualalla) vain suomalaisia Celebration-kävijöitä: me ja kohtaamamme kaksikko.

Pyysivät he mukaan neljännentuhannen toverin.
Minäkin olen tietysti tottunut katsomaan tämäntyyppisiä paneeleita netistä streamina ja tallenteina, ja puhtaan uutisen saamisen näkökulmasta se riittääkin. Eräitä nyt missaamiani osia aion katsoa livestreamin tallenteesta ”kotisohvan perässä”. Mutta aivan kuten rokkikeikat eivät tallenteina vastaa paikalla olemista, on näissäkin paikan päällä oma tunnelmansa (ja erityisesti kuninkaallisemme Carrie Fisherin esiintyminen käy kyllä rokkikeikasta: ”I’ve told Daisy not to go through the crew like wildfire. That goes for the boys as well.”). Julkistusten osalta conin huippukohta olikin minulle ilman muuta, ei vuoden varsinainen tähti Rogue One, vaan Rebelsin kolmoskauden paneeli. Paljastukset laskettiin kyllä välittömästi nettiin striimaamattomastakin tilaisuudesta, mutta olipa vain upea hetki olla salissa neljäntuhannen ihmisen tajutessa trailerin aikana, kuka puhuu, ja puhjetessa valtaviin aploideihin suuramiraali Thrawnin saapuessa kuvaan. Samoin oli ehdottomasti oikea valinta jäädä lauantai-iltana katsomaan The Force Awakens pääsalissa, vaikka elokuva nyt jo eräitä kertoja nähty onkin. Tunnelmaa ja taputuksia riitti sielläkin, ja tuntui muutenkin perin oikealta katsoa viikonlopun aikana yksi seitsemäsosa sitä asiaa, minkä ympärillä kaikki tämä muu hullutus pohjimmiltaan on.

Lopuksi oli loppu.

Kaiken hienouden jälkeen on sanottava, että kyllä Euroopan Celebration sittenkin oli Lucasfilmille eräänlainen välivuosi. Silmiinpistävän iso osa ohjelmasta oli otsikkotasolla aivan samaa kuin kolme vuotta sittenkin (Mark Hamill, Fisher, Ray Park…), vaikka franchise on kokenut välissä suurimman muutoksensa kymmeneen vuoteen. Seiskaepisodin suurimman tähden Daisy Ridleyn poissaolo kotikaupunkinsa Lontoon conista oli erityisen huutava vääryys. Ja lopulta se, että loppupaneeli, striimaamaton Future Films -sessio, oli korkeista odotuksista huolimatta lähes uutiseton, tuntui tyylivirheeltä. Paljon kivoja tiedonmuruja paneelissa kyllä oli: livetwiittasin niitä itsekin, mutta niiden tässä luettelemisen sijaan ohjaan nyt lukemaan Slashfilmin jutun. Aika pienikin silaus tämän päälle olisi riittänyt kääntämään loppuilmeen isoon virneeseen: vaikkapa Kelly Marie Tranin ensimmäinen haastatteluhetki Star Wars -galaksiin liittymisestään tai Celebrationissa in cognito paikalla olleen Colin Trevorrown tervehdys. Mutta ei: Lucasfilm luuli, että kaikkien jo tietämän nuori Han Solo -roolivalinnan virallistaminen riittäisi. Alden Ehrenreich oli kyllä kiva saada lavalle, mutta minäkin olin jo unohtanut, että jo ajat sitten luotettavasti uutisoitua roolia ei tosiaan ollut virallisesti julkistettu…

Vaan ei se loppuilme kauaksi virneestä jäänyt nytkään. Paluumatkalla hotellille poikkesimme DLR-junalinjalta kaksi pysäkkiä sivuun Canary Wharfille ottaaksemme pari valokuvaa ja ihaillaksemme kaukaista galaksia livenä, metrojen saapuessa paikalle meidän todellisuudestamme. Tämäkin on vielä myöhemmin oman kirjoituksensa arvoinen juttu.

Canary Wharfin metroasema, melkein kivenheiton päässä Lontoon Excel-messukeskuksesta ja silti pian tuttu Rogue Onesta. (kuva: Aki Jörgensen)

Mutta nyt sitä unta.

Lontoon Star Wars Celebration Europe meni, ja kaikki aiheesta kiinnostuneet varmaankin ovat tähän mennessä jo ahmineet annoksensa tapahtuman uutisista, kuvatarjonnasta ja videostriimeistä, eikö? Paitsi itse asiassa minä itse – seurueemme Celebration-reissu jatkui Lontoosta lomamatkana Walesiin, ja siispä sen kaiken tarkka koluaminen, mikä jäi paikan päällä näkemättä, on vielä pahasti kesken…

Omat korteni kekoon tapahtuman varsinaisesta raportoinnista kannoin tuoreeltaan tässä blogissa (yleistä fiiliksistä, uutisia Rogue Onesta ja Thrawnista ja muista Rebelsin paljastuksista) sekä Twitterissä, jossa näpyttelin hulluna esimerkiksi striimaamattoman Future Films -paneelin ajan, vaikkei sieltä lopulta suuria uutisia tullutkaan. Mutta koska en saanut reissun aikana järjestelmäkamerani kuvia nettiin, ajattelin postata vielä tähän muutamat sellaiset otokseni, mitkä ehkä kaiken tulvankin jälkeen saattavat ansaita tulla lisätyksi tapahtuman suureen kuvaan.

Jos sisään haluat kärjessä, ota huomioon, että kaikki muutkin haluavat. Kuva on otettu ensimmäisen päivän aamuna varhain – ja tällöin olimme tietämättämme paremmissa asemissa sisään kuin seuraavina päivinä. Rannekkeen pääsalin tapahtumiin sai heräämällä varhain, mutta salijonon kärjen taisivat valloittaa aina yöjonottaneet…

Kun pääsali oli täynnä (ja olihan se täynnä), tunnelma oli katossa. Excelin messukeskuksen pääsalissa oli paikkoja kuulemma 4 400:lle, kun taas Disneyn arvion mukaan Celebrationiin osallistui noin 60 000 ”individual fans” – tämä tarkoittaa, että kolmen päivän lipun ostaneita ei ole laskettu kolmesti (mutta että ihan noin monta ei sentään ollut paikalla jokaisena päivänä).

Kaikesta väenpaljoudesta huolimatta huomaan ottaneeni paljon kuvia, joissa ei näy kovinkaan paljon ihmisiä. Luulen, että tämä kertoo siitä, mikä oli havaintomme Lontoossakin: Star Wars -fanit ovat sivistynyttä sakkia ja antavat tilaa toisilleen. Kunhan vain itsekin mahtuvat mukaan, tietysti…

Cosplay ja valokuvaus kuuluvat asiaan (vaikka meistä etenkin kolme olivatkin harrastuksessa ensikertalaisia!). Faniseurat ja näytteille asettajat pystyttävät saleihin mukavasti myös taustoja fototilaisuuksia varten.

Myös niin sanottu villimpi cosplay kerää ihailevia katseita. Muita esimerkkejä: valomiekaksi pukeutunut ihminen, hutt-pariskunta, mandalorealainen predator, urhea punapaitainen Star Trek -upseeri.

Tässä cosplay-asussa ei ollut asiaa edes messukeskuksen sisätiloihin.

Tämä sen sijaan ei ole cosplay-asu: ”space monkeyn” koodinimellä kutsuttu eläväinen hahmo esiintyy Rogue Onessa, ja nousi lavalle Creatures and aliens of The Force Awakens -paneelissa. Otuksen kädessä on ewok-nukke juontaja Warwick Davisin pöydällä.

Eräs Celebrationin hienoimmista hetkistä: Carrie Fisherin haastattelutilaisuutta edeltänyt naispuolisiksi SW-hahmoiksi pukeutuneiden paraati, joka johti pääsalin lavalle asti. Siellä he seisovat, Celebrationin päälavalla – joukossaan varmuudella ainakin kolme suomalaista.

Mark Hamill esiintyi yksin: vastaten kysymyksiin, kertoen vitsejä, imitoiden Jokeria ja Harrison Fordia, puhuen sarjakuvista. Kuin tavallista viisaampaa Saarnaajaa kuuntelisimme.

Carrie Fisher esiintyi vähintään kaksin (koiransa Gary Fisherin kanssa), ellei kolmisin (juontaja Warwick Davisin kanssa) – ja tässä lavalla otetaan vielä selfieitä yleisönkin kanssa. Kuin tavallista hullumpaa rokkikeikkaa katsoisimme.

”ILM presents: Star Wars Archaelogy”: Londonin AD Kevin Jenkins selittää, miksi Starkiller-tukikohdan design on sellainen kuin on. ”Halusimme löytää designin, joka on yhtä yksinkertainen piirtää kuin Kuolemantähti.”

”From World Wars to Star Wars”: Kirjailija Cole Horton näyttää pienoismallinrakentajien piilottaman yksityiskohdan alkuperäisestä Super Star Destroyerista.

Niin joo, ne ostostiskit. Jos Essenin Celebrationissa 2013 myyntitiskien tarjonta jopa yllätti vaatimattomuudellaan, niin Lontoon Celebrationissa olisi kyllä saanut menemään vaikka isommankin perinnön. Kukapa ei tällaista kannettavaa jääkaappiakin tarvitsisi?

Nettipöhinässä vähälle huomiolle jäävä seikka: Star Wars Celebration on perhetapahtuma, jossa on meidän pitemmän linjan fanien lisäksi todella, todella paljon lapsia (joista ihastuttavan moni oli tänä vuonna pukeutunut Reyksi!). Tässä osallistutaan jedikoulutukseen.

Lopuksi poseeraus, sillä tärkeintä kuitenkin on pitää porukalla hauskaa (olkoon se porukka sitten ne lähimmät tai ne kaikki 60 000). Joukkueemme: vasemmalta Mikko Honkonen, Anna Jörgensen, Tanja Paldanius ja Aki Jörgensen.

Lontoon Celebrationissa vahvistettiin yksityiskohta, jonka paikalliset olivat Rogue One –teaserista jo keväällä lähes varmaksi bonganneetkin: joulukuun ensi-iltaelokuvassa on kohtaus, joka on kuvattu Canary Wharfin metroasemalla.

Kyseessä on varmasti kaikista Star Wars -kuvauskohteista julkisin. Monet muutkin kuvauspaikat ovat toki innokkaiden leffaturistien tavoitettavissa: pääseehän Tunisiassakin edelleen käymään Luken kotona. Uusia elokuvia kuvataan nyt myös Dubrovnikin vanhan kaupungin kaltaisissa kohteissa, jotka saattavat ”tulla vastaan” (krhm) lähtemättä erityisen alleviivatusti Star Wars -matkalle.

Mutta Canary Wharfin metroasema on sentään osa miljoonakaupungin sykkivää joukkoliikennejärjestelmää. Lukemattomien ihmisten tavallisten työmatkojen tavallinen pysäkki. Ajatus, että se esittää joulukuussa roolia kaukaisessa galaksissa kauan sitten, on jo sinällään…hykerryttävä.

Ja pitihän sitä siis käydä Celebration-matkan yhteydessä katsomassa.

Jubilee-linjan varrella sijaitseva, vuonna 1999 avattu Canary Wharfin metroasema on Lontoon välittömän keskustan ulkopuolisista asemista kiireisimpiä. Vierailuaikanamme sunnuntai-iltana oli rauhallista, mutta bisnesalueella sijaitseva pysäkki lieneekin täydessä vauhdissa arkisin. (kuva: Aki Jörgensen)

Päästäkseen katutasolta metroon on laskeuduttava alas kahdet rullaportaat. Ensimmäinen alataso ei vielä näytä kovin scifistiseltä. (kuva: Aki Jörgensen)

Alhaalla päästään asiaan. Tässä toinen kahdesta näkymästä, joka löytyy Rogue Onen teaserista. Vasemmalla rullaportaat, oikealla (lasisten väliseinien takana) metrolaituri. (kuva: Aki Jörgensen)

Kuva Rogue Onen teaserista. Kuten näkyy, asemalle on tehty teaserissa vain kosmeettista jälkikäsittelyä: esimerkiksi rullaportaat on peitetty, mutta niiden rakenne on täysin paikallaan. Tosin kannattaa muistaa, että trailerien kuvat ovat usein efekteiltään keskeneräisiä verrattuna lopulliseen elokuvaan.

Tämä kuva näyttää paremmin metrolaiturin puoleisen seinän – johon suuntaan elokuvassa niin ikään on jo teaserinkin perusteella kuvattu. (kuva: Aki Jörgensen)

Kuva teaserista: Imperiumin sotilaat Canary Wharfissa. Seinän rakenne, ylempi tasanne kaiteineen ja sen alapuoliset valot ovat aivan ennallaan. Ja peittääkö etualalla vasemmalla oleva rakenne itse asiassa Canary Wharf -metrologon ja penkin yhdistelmän, ks. alla? (kuva: Aki Jörgensen)

Syy, miksi Canary Wharf päätyi Star Wars -elokuvaan, oli aseman ”futuristinen ilme”. Ohjaaja Gareth Edwards kertoi Celebrationissa miettineensä näiden asemien sopivuutta tulevaisuuteen sijoitetun elokuvan kuvauskohteeksi jo kauan sitten – oletettavasti siis kauan ennen kuin edes haaveili, että tuo elokuva olisi Star Wars. (kuva: Aki Jörgensen)

Kaiken kaikkiaan Canary Wharf on nimenomaan ”tavallisuudessaan” mitä mainioin pysäkki kaikille Lontoossa vieraileville Star Wars -faneille. Ainakin toistaiseksi siitä puuttuu kaikki ”turistikohdemaisuus”, joka liittyy esimerkiksi Lontoon King’s Crossin aseman niin sanottuun Harry Potter -laituriin – ja luultavasti puuttuu jatkossakin, sillä lontoolaisillehan Canary Wharf jatkaa oloaan Canary Wharfina, vaikka se yhden yön kuvausten ajan esittikin Imperiumin salaista tutkimuslaitosta.

Tai mitä se sitten esittikin – salainen tutkimuslaitos oli vain veikkaukseni, ei spoileri. Mutta teaserin kuvassa Jyn Erson (Felicity Jones) kädessä näyttäisi olevan sama salkkumainen datalevy, jonka kanssa juostaan behind the scenes -videossa lisää – ja joka siis kaikesta päätellen vaikuttaisi sisältävän ne suunnitelmat.

Uusi Rogue One -traileri, olkaa hyvä:

Koliseeko?

Omalla kohdallani: yllättävänkin vaimeasti. Ennen kaikkea siksi, että tämä traileri on niin lähelle toisinto edellisestä, huhtikuussa julkaistusta teaserista. Tässä näytetään uudelleen monta siitä ja heinäkuun behind the scenes -sikermästä tuttua kuvaa aivan sellaisenaan tai uutta kuvaa aiemmin nähdyn vierestä. Trailerin rakennekin on hyvin samanlainen kuin teaserin: johdatetaan katsoja Saw Gerreran (Forest Whitaker) sanoin galaksin ahdistavaan tilanteeseen, esitellään kapinallinen sankarimme Jyn Erso (Felicity Jones), nähdään väläyksiä altavastaajista sotatoimissa.

Onpa minulla myös teoria, miksi näin on.

Rogue Onen kohdalla on puitu huhumyllyä, jonka mukaan Disney olisi varsinaisten kuvausten jälkeen halunnut keventää ja viihteellistää tähtien välisen sodan spinoff-sotaelokuvaansa. Toisaalta tuotannon sisältä on vakuuteltu, ettei tästä ollenkaan ole kyse, vaan esimerkiksi täydennyskuvaukset ovat olleet täysin asiaankuuluvia. Tuoreimpana tietona The Hollywood Reporter raportoi äskettäin ohjaaja-kirjoittaja Tony Gilroyn (Bourne Legacy) palkatun auttamaan elokuvan täydennyskuvauksissa ja leikkauksessa.

Minusta vaikuttaa siltä, että paikkansa pitävät ainakin ne huhut, joiden mukaan Disneyllä on havahduttu kriisinomaisesti siihen, että suuri yleisö ei nyt helpolla ymmärrä, mikä elokuva on tulossa: ei jatko-osa The Force Awakensille, eikä edes ajallisesti siihen liittyvä erillinen tarina, vaan yksittäistarina juuri tiettyyn kohtaan aiempaa saagaa. Niinpä tätä viestiä on tarkoitus nuijia katsojien päähän vielä uudemman kerran, ja varmasti vielä haastatteluissa pitkin syksyä. Tämän trailerin funktio ei siis ole se, mikä suurelokuvan trailerin yleensä: juonen, hahmojen tai teeman avaaminen teaserista kiinnostuneille. Sen sijaan funktio on täysin sama kuin teaserin: suurelle yleisölle on yhä vain kerrottava, että tämmöinen elokuva on tulossa, tästä siinä on premissitasolla kyse. Siksi meille puhutaan Imperiumista, siksi meille mainitaan Voima, siksi meille näytetään pariinkin kertaan Kuolemantähteä.

Tämä kaikki tehdään tuoreessa trailerissa aivan asiallisesti, mutta sen verran kaavamaisesti (muista sisällyttää mukaan droidiin liittyvä koominen hetki, lennä X-wingeillä, lopeta pahiskuvaan), että traileri jää kauas ilmavamman teaserin tunnelmasta aidosti ahdistavine sireeneineen. Darth Vader näytetään, koska, no, yleisö tahtoo Darth Vaderin, mutta sen suurempaa elämystä Vaderin näkemiseen ei nyt liity (toisin kuin vaikkapa The Force Awakensin toisen teaserin ”Chewie, we’re home” -hetkeen). Ehkä yllättävintä on se, että trailerista oli jätetty pois rauhallinen, edellisestä poikkeava alkujakso, jonka Celebrationissa paikalla olleet näkivät ainoastaan siellä näytetyssä pikku-trailerissa: jonkinlainen flashback Jyn Erson lapsuuteen. Olisikohan sen epäilty sekoittavan suuren yleisön ajatukset jälleen The Force Awakensin Reyn arvoitukseen?

Mutta ei se sinänsä mitään: ei tämä huonoa elokuvaa lupaa. Sillä lupaahan se esimerkiksi nämä uudet kuvat:

Jedha, Voima-uskovaisten pyhä planeetta, kuten ohjaaja Gareth Edwards äskettäin EW:n kiinnostavissa trailerijutuissa valotti. Erittäin kiinnostava uusi lokaatio, mutta innoissani olen jo siitäkin, että Rogue One vie Star Warsin takaisin city-ympäristöön.

Uusi alustyyppi U-wing nousee kapinallistukikohta Yavin IV:ltä. Kenen sydän muka ei sula, kun Yavin IV vain mainitaankin?

Kuolemantähti peittää auringon Jedhan yllä. Mitä tässä nyt sitten tapahtuukaan – toivottavasti SW-historiaa ei retconnata niin että Kuolemantähti tuhosi kokonaisen planeetan ennen Alderaania, vaan että Jedhaa esimerkiksi vain käräytetään vähän – mutta ovathan nämä kuvat kyllä siistejä.

Jyn Erso kohtaa TIE Fighterin jossain korkealla. Upea kohta, jota odotan jo innolla valkokankaalle. Ohjaaja Gareth Edwards vie kameransa hienosti keskelle toimintaa.

Niin, kukas se siellä! Celebrationissa näytetyssä eksklusiivitrailerissa Vader nähtiin vain heijastuksena, mutta tässä suurelle yleisölle tarkoitetussa mennään suoremmin kohti.

Joulukuussa ensi-iltansa saa ensimmäinen ”Star Wars Story” (yleiskielellä ensimmäisen episodinumeroidusta saagasta irtoavan spinoff-elokuvan) Rogue One, mutta mitä otsikon ”konna ykkönen” itse asiassa tarkoittaa?

Sitä olen minä ja moni muu miettinyt siitä lähtien, kun otsikko julkistettiin – joka muuten tapahtui, episodinumeroiduista saagaelokuvista väkevästi poiketen, jo paljon ennen kuvauksia. Itse asiassa otsikko julkistettiin ennen elokuvan aihetta, ja niinpä puolentoista vuoden takaisessa blogikirjoituksessani minäkin ilmoitin itsevarmasti nimen ”tarkoittavan, että luvassa on X-Wing-lentelyä” ja epäilin otsikon nimihenkilöksi Wedge Antillesia. Olihan Rogue Squadron, suomeksi Konnalentue, kuitenkin myös originaalitrilogiassa – ei siis vain expanded universen kirjoissa ja sarjakuvissa – Kapinaliiton lentäjäryhmä!

Mutta väärin ja väärin. Sittemmin paljastettiin, että elokuvan idea oli kertoa ensimmäisen Kuolemantähden suunnitelmien sieppaamisesta. Hiljattain on nähty trailereita, joiden perusteella kyse ei juurikaan ole X-Wing-lentelystä (vaikka sitäkin siellä sentään vähän on). Jos otsikolla edes on nimihenkilö, se on Felicity Jonesin esittämä kapinoiva kapinallinen Jyn Erso. Wedge-parka tuskin saa edes cameota (mutta namecheck olisi kyllä kiva lahja meille vanhoille!).

”Ajatella, jos meillä olisi mukana Imperiumin vastaiskun ’Rogue One’! Se kaveri kuulemma tietää, miten noita kaadetaan!”

Rogue Onen nimen keksijäksi ilmoittautui myöhemmin käsikirjoittaja Gary Whitta, joka oikeammin oli ensimmäinen käsikirjoittaja: tiettävästi Rogue Onen käsistä ovat viilanneet idean keksineen John Knollin ja ensimmäisen draftin jättäneen Whittan jälkeen Chris Weitz, Scott Z. Burns, Christopher McQuarrie ja viimeisenä, huh, Tony Gilroy. Selitystä ei ole kuulunut heistä keneltäkään, vaikka, jos nyt totta puhutaan, juonta koskevia haastatteluja ei toki ole vielä kovin monta annettukaan.

Silti, elokuvan tekijöillä olisi ollut monta tilaisuutta antaa yleisölle jonkinlainen selitys otsikolleen. Tänään kysymykseen vastasi ohjaaja Gareth Edwards Empirelle, ja vastaus jättää, valitettavasti, ainakin minut melkein järkyttyneeksi:

”I’d been thinking about it.What does it mean? ’Rogue One’ is a military call sign to some extent, but this is the first film that’s gone off-piste and is not part of the saga – or the Anakin story – so it’s the ’rogue’ one, you know?”

Edwardsin hakiessa selityksen elokuvan markkinoinnillisesta luonteesta pääni huutaa: siis ihan oikeastiko teillä ei edes ole vastausta?

Edwards jatkaa (jutun kirjoitustavasta epäilen, että toimittajan johdattelemana), että villiä ja vapaata luonnehtivan rogue-sanan voi toki tulkita viittaavan myös Jyn Ersoon. Mutta siinä se.

”Sano suoraan, tekeekö tämä asu minusta konnan näköisen?”

On totta, että Star Wars -elokuvilla on pitkä perinne monitulkintaisista otsikoista. Esimerkiksi Return of the Jedi saattoi viitata Anakinin paluuseen pimeältä puolelta, mutta myös kauaskatseisemmin jedien mahdolliseen paluuseen galaksiin Keisarin ja Vaderin hirmuvallan päättyessä. Puhumattakaan siitä, että emme todellakaan vielä tiedä, mitä tarkoitti Episodi VII:n nimen ”Voiman herääminen” – mutta selväksi tuli, että sen merkitys kyllä vielä trilogian edetessä avautuu.

Rogue One on toista maata, koska se on kovin konkreettisen kuuloinen otsikko – ja erityisesti, koska se totisesti viittaa olemassaolevaan käsitteeseen Star Wars -universumissa. Kunnes toisin todistetaan, Rogue One on konnalentueen johtajan kutsumanimi kuten Imperiumin vastaiskun katsomalla voi kuulla, enkä voi kuin hämmästellä, jos samannimisessä elokuvassa ei tähän mitenkään viitata.

On toki mahdollista, että joulukuussa valmis elokuva paljastaa vielä hyvinkin nokkelan perusteen nimelleen. Kenties se jopa on sikäli juonellinen, ettei sitä ole haluttu paljastaa etukäteen. Haluaisin niin kovin, että Star Wars -elokuvan otsikko ei olisi valittu ihan vain onomatopoeettisin perustein: ”I don’t know, but it sounds good, doesn’t it?”

Olisi kiva olla väärässä, mutta tässä vaiheessa pelkään pahoin, että Rogue Onen otsikko ei tarkoita mitään.

Tämä kirjoittamani Joonas Suotamon haastattelu julkaistiin Savon Sanomissa 28.8.2016:

Joonaksen kuvasi Laura Oja.

Näyttelijä

211-senttisen suomalaismiehen roolihahmo tunnetaan, vaikka häntä itseään ei – vielä.

KAUKAISEN GALAKSIN JOONAS

Kun prinssit William ja Harry vierailivat keväällä seuraavan Star Warsin kuvauksissa ja halasivat Chewbaccaa, se oli hän.
Kun Harrison Ford oli hengenvaarassa hydraulisen oven alla, hän oli vieressä. Kun Fordille valittiin seuraajaa tulevaan nuoren Han Solon sooloelokuvaan, koekuvauksien vastanäyttelijä oli jälleen hän.
Vaikka suomalainen Joonas Suotamo, 29, mainitaan Star Wars: The Force Awakensin (2015) lopputeksteissä vain ”Chewbacca doublena” eli varsinaisen näyttelijän sijaisena, Suotamo se on: isojen Hollywood-elokuvien tämän hetken näkyvin suomalaisnäyttelijä.
Siitäkin huolimatta, että puvun alta hänestä näkyvät vain silmät.

211-senttiselle Suotamolle pesti on unelmien täyttymys. Eikä vain siksi, että kyse on juuri Star Warsista, jonka fani Suotamo oli aiemminkin: näyttelijänä hän voisi tehdä muitakin pukurooleja.
– Minua kiinnostaa liike ja miten se välittyy. Saan siitä niin paljon, kun ihmiset reagoivat esittämääni otukseen, Suotamo sanoo.
Tämän uskoo, sillä hieman aiemmin Suotamo on kertonut liikkuvansa Chewbaccan tavalla aina puvussa ollessaan. Siis silloinkin, kun kamerat eivät käy. Metodi kumpuaa Suotamon halusta pitää ikoninen hahmo oikean näköisenä myös kuvauksissa räpsittävissä making of -valokuvissa.
– Normaalisti olisin pää suorana, mutta puvussa vedän rintaa eteen ja leukaa vähän alaspäin. Se tuo sen tyypin esiin, Suotamo sanoo ja näyttää.
– Tyttöystäväkään ei kuvauspaikalla ajatellut näkevänsä minua, vaan että kuka on tuo kävelevä karhu.
Se puku muuten koostuu lycra-alusasusta, tassuiksi maskeeratuista kengistä, karvaisesta haalarista, hanskoista ja päähineestä – ja kyllä, se on todella kuuma.

Suotamo halusi aina näyttelijäksi, mutta tiellä olivat muutamat kymmenet ylimääräiset sentit. Siksi hän opiskeli koripallostipendillä Penn Staten yliopistossa Yhdysvalloissa yleisemmin elokuvantekoa.
– Olisin mennyt näyttelylinjalle, mutta minulle sanottiin, ettei tämän pituiselle löydy rooleja.
Kolmen ja puolen vuoden opiskelun jälkeen Suotamo aikoi perustaa Suomessa tuotantoyhtiön, tehdä yritysvideoita ja tähdätä elokuvien ohjaajaksi ja kirjoittajaksi.
– Ja se on tietysti vieläkin se unelma, Suotamo huomauttaa.
Suunnitelma jäi yritysvideoiden vaiheeseen, kun salaperäinen työpaikkailmoitus Englannista tavoitti Suomen Koripalloliiton. Haussa oli yli 210-senttinen sinisilmäinen mies, joka osaisi näytellä.
– Ensin lähetettiin kuva. Sitten pyydettiin video, jossa esitin luolamiestä, Suotamo kertaa.
– Sitten tuli kutsu Lontooseen, jossa mitattiin päästä varpaisiin kaikki mahdolliset mitat: sormien välit ja silmien välit. Siinä jos joskus tuli mieleen, että riitänkö minä. Olenko minä tarpeeksi vai olenko minä liian jotain.
Valituksi tulo tuntuu Suotamosta yhä lottovoitolta.
– Adam Driver sanoi minulle tehneensä vuosia pieniä tuotantoja New Yorkissa yrittäen lyödä itsensä läpi. Olen todella nöyränä siitä, että olen päässyt tekemään tätä legendaarisinta hahmoa, enkä ota tätä mitenkään itsestäänselvyytenä. Faktahan on se, että voisihan tämän hahmon näyttelijän vaihtaa.

Toistaiseksi Suotamo on paitsi hävinnyt puvussa hahmoonsa, myös pysynyt piilossa julkisuudesta. Helsinkiläistä miestä ei vielä juuri tunnisteta kaduilla.
– Se on oikeastaan aika siistiä. On voinut vähän aikaa jatkaa tämmöistä anonyymiyttä. Voi olla, että se tulee muuttumaan jossain vaiheessa, Suotamo miettii.
Viime joulukuussa ensi-iltansa saaneen The Force Awakensin jälkeen Suotamo on palannut pukuun, jota on muokattu entistä tyköistuvammaksi. Vielä otsikoimaton Star Wars Episodi VIII saa ensi-iltansa jouluna 2017.
– Odotan ihan hirveästi kasia. Siitä tulee erilainen. Seiskassa piti lyödä kotiin, mutta luulen, että kasissa ei pelätä ottaa riskejä.

Haastattelin Joonas ”Chewbacca” Suotamoa juttuun, joka julkaistiin Savon Sanomissa sunnuntaina ja jonka talletin blogiinkin. Koska Tähtien jatkosodan sivuilla intoiluani Joonaksen tarinoista eivät rajoita esimerkiksi painopinta-alat, jatkan vielä tämän lisäosan verran.

Haastattelija ja haastateltava, välissä 38 senttiä. (Kuva: Laura Oja)

Roolihausta:

Niin salainen kuin Joonas Suotamon pesti Chewbaccana ensi-iltaan asti olikin, hakijoille itselleen roolia ei sentään salailtu viimeiseen asti. Suotamo sai tietää yli 210-senttisen sinisilmäisen näyttelijän hausta joulukuussa 2013 Suomen Koripalloliiton kautta. Ensin lähetettiin kuvat, sen jälkeen ”luolamiesvideot” ja sen jälkeen päästiin käymään Englannissa.

”Ensimmäisistä puheluista ymmärsin, että kyse on jostain kaikkein isoimmista tuotannoista. Kun tuli NDA (salassapitosopimus) allekirjoitettavaksi, siinä luki yhtiön salanimi. Googlasin sen, ja jengi oli siinä vaiheessa sen jo tietysti päätellyt”, Suotamo kertoo.

Lontoossa Suotamoa mitattiin päästä varpaisiin niin sanotussa otustehtaassa, jossa seinät olivat täynnä Chewbaccan kuvia. Tässä vaiheessa roolikin oli siis viimeistään selvä, mutta mitattavana kävi monia muitakin pitkiä miehiä.

”Taisin olla just siinä ilman paitaa mittailtavana, kun casting director Nina Gold tuli huoneeseen. Se on tuommoista hullua se toiminta joskus siellä, ei auta ujostella”, Suotamo nauraa.

Goldin edessä tehtiin uudelleen luolamieskohtauksia. Viimeiselle kierrokselle päässeiden oli näytettävä lopulliset kykynsä tunteiden esittämisessä. Suotamolle koko hakuprosessi kesti neljä kuukautta – esimerkiksi John Boyegan piina-aika oli vielä pitempi.

Kuvauksista:

Suotamolle kuvaukset olivat stressitön ja viihtyisä kokemus, mikä tuntuu huikealta, kun tietää seitsemännen Star Wars -elokuvan tekemiseen yleisesti liitetyt paineet. ”Se paine oli varmaan kaikki sitten JJ:llä, joka ei näyttänyt hermostuneisuuttaan yhtään”, ehdottaa Suotamo.

Ohjaaja-kirjoittaja JJ Abramsia Suotamo kuvaileekin ”äärimmäisen maineensa veroiseksi” – mutta myös todella mukavaksi, ihmiset huomioon ottavaksi ohjaajaksi. ”En olisi voinut toivoa parempaa debyyttielokuvakokemusta”, hän sanoo.

Suotamolle kuvauksissa oli toki oma fyysinen epämukavuutensakin: Chewbaccan puku on, tietenkin, kuuma. ”Tosi kuuma, varsinkin sisällä. Ulkona se on ihan ok, koska pienikin tuulenvire vaihtaa ilmaa. Pienenkin kävelyn jälkeen olen aikamoisessa hiessä.”

Ehkä Suotamon sinnikkyydellä liikkua silti kuvauspaikallakin Chewien tapaan on jotain tekoa näyttelijän ymmärrykseen hahmostaan, sillä kysyessäni Suotamon käsityksestä Chewbaccan luonteesta hän tarjoaa sanaa uppiniskainen. ”Chewbacca on äärimmäisen suojelevainen Han Soloa kohtaan. Se tulee kaiken edelle. Se yrittää tunnollisesti hoitaa tehtävänsä, ja se hermostuu tosi helposti, koska lopuksi se on äkkipikainen wookiee, eikä voi sille mitään”, Suotamo kertoo (vaikuttamatta itse hermostuvalta).

Peter Mayhewsta:

Monet Chewbaccan kuvaukset kuvattiin molemmilla näyttelijöillä. Esimerkiksi Suotamon The Force Awakensin Chewie-suosikkikohtauksessa, jossa kapinallislääkäri hoitaa karvakasaparkaa, näkee ”luultavasti” sekä Suotamoa että Peter Mayhewta.

Toisissa kohtauksissa mukana oli vain Suotamo, ja toisissa taas vain Mayhew. Juoksukohtaukset Suotamo hoiti luonnollisesti yksin – kuten niistä pisimmän ja hikoiluttavimman, joka kuvattin 27 kertaa, ja joka Suotamon mukaan leikattiin lopulta elokuvasta pois.

”Yritin olla mahdollisimman vilpittömästi siinä roolissa. Olen astumassa vähän varpaille, mutta kun se on vain realiteetti, sille ei voi mitään”, Suotamo miettii suhdettaan Mayhew’n, jota kuvailee ”herrasmiessieluksi”.

Suoraa ohjausta Mayhew ei Suotamolle juuri antanut. Ja hyvä niin, suomalaisnäyttelijä uskoo. ”Se ei hirveän hyvin toimi, jos olet siinä ja joku toinen sanoo vieressä, että teepä näin. Kun nuori Han Solo aloittaa työnsä, voisi olla kiusallista, jos Harrison Ford tulisi viereen huutelemaan. ’Ota enemmän kulmakarvoja siihen mukaan!’”

Joonas Suotamo kumoaa yhden virhekäsityksen: Harrison Fordin onnettomuus ei tapahtunut tätä sisääntuloa harjoitellessa, vaan elokuvan hieman myöhempää kohtausta, jossa paetaan rathtareita Falconille.

Muista näyttelijöistä:

Suotamo ylistää muutamaa vuotta itseään nuorempia vastanäyttelijöitään Daisy Ridleyä ja John Boyegaa. ”He ovat nuoria lontoolaisia, tosi seurallisia ihmisiä. Tosi kivaa oli vain hengatakin”.

Boyega ja Suotamo pelasivat kuvaustauoilla Playstationilla Grand Theft Autoa ja Destinyä. ”Oltiin kuvaamassa ja sanoin Johnille tarvitsevani Pleikan. John lähetti autokuskinsa hakemaan”, Suotamo nauraa.

”Daisyn kanssa yritettiin kehittää tämmöistä handshakea, mutta me unohdittiin se aika nopeasti. Pitää kehittää uusi jossain vaiheessa.”

Valmiissa elokuvassa Ridleyn ja Boyegan kemian toimivuus hämmästytti kuitenkin jopa kollegan. ”Mä ihan kippurassa nauroin niille elokuvan jutuille. Johnin alkuseikkailut näin ensimmäisen kerran valkokankaalla, ja se oli yllättävää. Hän esitti niin hyvin sellaista, joka hän ei välttämättä ole. Hänen hahmonsa on nuori, kokematon, vähän pölvästi, eikä hän ole sellainen itse. Ensimmäisenä hänestä tulee denzelwashingtonmainen karisma”, Suotamo kuvailee.

Nämä muistot liittyvät The Force Awakensiin, ja selvä se: Episodi VIII:n osalta jo pelkkä näyttelijän nimen maininta voisi olla vihje siitä, kenen kanssa Chewbacca elokuvassa nähdään. Suotamo tietää olla antamatta sellaisia vihjeitä.

Pienen vihjeen tällaisesta saattoi osa meistä kuvitella näkevänsä esimerkiksi jo vaikka siinä tuttavallisessa halauksessa, jonka tulevassa elokuvassa tuntemattomassa roolissa esiintyvä Kelly Marie Tran antoi Suotamolle päätösbileistä julkaistussa kuvassa. Osuvatko sellaiset kuvitelmat oikeaan, paljastuu reilun vuoden päästä.

Tulevaisuudesta:

Suotamo haluaisi näytellä muitakin pitkien miesten pukurooleja, koska häntä aidosti kiinnostaa liikkeeseen perustuvien otusten esittäminen. Elokuvantekoa opiskellutta miestä kutkuttavat kameran takaisetkin työt ja jopa oman Youtube-kanavan pystyttäminen, mutta tällä hetkellä tällaisia hankkeita ei käytännössä ole. Eikä niille ole aikaakaan.

Tulevista Star Wars -elokuvista Suotamo ei tietenkään voi sanoa paljoakaan. Virallisesti häntä ei ole vielä edes julkistettu Rian Johnsonin kipparoiman Episodi VIII:n näyttelijäksi, vaikka hänen tiedetäänkin tämän vuoden aikana olleen Chewbaccana halailemassa Britannian prinssejä Pinewoodin studioilla ja vierailemassa kouluissa Irlannissa kuvausten aikaan.

”Odotan ihan hirveästi kasia. Siitä tulee erilainen. Seiskassa piti lyödä kotiin, mutta luulen, että kasissa ei pelätä ottaa riskejä”, Suotamo sanoo.

Kerron minun ja monen muun toivovan juuri tätä, ja olevani iloinen, jos tekijät ovat tämän aistineet. Suotamo nyökyttelee. ”Mä luulen, että se on tulossa. Kerran olen lukenut sen käsikirjoituksen.”

Juonten ja tapahtumien ulkopuolelta Suotamo paljastaa, että hänen pukuaan on paranneltu elokuvien välillä. ”Seiskassa siinä oli käytetty materiaaleja, jotka puristi päätä, joten pienen pitämisen jälkeen tuli aikamoisia ohimojomotuksia. Sittemmin se on tehty uudestaan, uusi versio on äärimmäisen mukava käyttää. Siinä ei ole myöskään yhtään metalliosia, joita seiskassa oli vielä.”

Ja Episodi VIII:n lisäksi Chewbaccan tulevaisuudessa häämöttää tietysti myös Han Solon sooloelokuva, jota kuvataan ensi vuonna ja jonka ensi-ilta on vuonna 2018. Päärooliin valittu Alden Ehrenreich kertoi Star Wars Celebrationissa Lontoossa tähänastiseksi mieleenpainuvimmaksi kokemuksekseen screentestin Chewbaccan kanssa, joten minun on pakko kysyä…

”Kyllähän se minä siellä olin. Se oli mielenkiintoinen kaksi päivää. Neljä tyyppiä cosplayasi Han Soloa”, Suotamo sanoo ja kertoo, että oli samanlaisessa tilanteessa jo pari vuotta aiemmin John Boyegan ja toisen saman roolin kandidaatin viimeisessä valintavaiheessa.

Mutta aijai, saisitpa sanoa ketkä olivat nuo neljä Solo-cosplayaajaa!

”Ne ovat huhuissa mainittuja”, Suotamo myhäilee.

Olen nähnyt Star Warsin tulevaisuuden, ja se on virtuaalinen todellisuus.

Okei, höpsis ja klisee. Enkä ole edes nähnyt: ei ollut toivoakaan Lontoon Celebration Europessa, koska ILMxLab presents Trials on Tatooine -kokemuksen koko päivän vuorot täyttyivät jokaisena aamuna minuuteissa messuhallin ovien avaamisesta.

Mutta uskon, että tämä ei jää rannalla ruikuttamiseksi messuhalleissa.

Virtuaalinen todellisuus on tietenkin ollut ”tulossa” jo niin pitkään, että koko sanapari tuntuu ainakin suomeksi samaan tapaan suloisen vanhentuneelta kuin automaattinen tietojenkäsittely. Siksi taidan käyttää tässäkin kirjoituksessa virtual realityn lyhennettä VR, joka ei nyt siis viittaa ajallaan kulkeviin Pendolinoihin. Joka tapauksessa virtuaalikypäristä ja -hanskoista puhuttiin yleisesti jo 1990-luvulla aikana, jolloin peleihin tavoiteltiin realismia renderöimällä videokuvaa suttuiseksi pelivideoksi ja pakkaamalla pelit sitten vaikkapa seitsemälle cd-levylle. Ei tullut VR kotiin siitä parin vuoden päästä, eikä ole tullut vieläkään.

Mutta nyt ollaan niin lähellä, että kuplinnan pinnan alla tuntee. Esimerkiksi HTC Vive -järjestelmän (kypärä, ohjaimet ja VR-maailmassa liikkumiseen tarvittavat liiketunnistinkamerat) saa kotiin tällä hetkellä tuhannella eurolla: summalla, joka ei tee laitteesta vielä koko kansan hittiä, mutta joka on täysin tekniikasta ja pelaamisesta kiinnostuneiden kuluttajien kulutettavissa. Kesällä 2014 ensiesitelty Googlen Cardboard, puhelimen tökkääminen pahvikuoriin, on kirjaimellisesti köyhän miehen virtuaalitodellisuus, mutta kun sen todellakin saa hankittua taskurahalla, on keksintö ollut omiaan madaltamaan tekniikan yleistymistä kuluttajatasolle. Pleikkarin VR-lasit tulevat kauppoihin ihan kohta. Kolmiulotteista kuvaa tallentavat kamerat kuten Nokian Ozo tekevät halventuessaan VR-elämysten toteuttamisesta entistä helpompaa.

Minusta vaikuttaa siltä, että virtuaalitodellisuuden läpimurrolta puuttuu enää yksi: se killer app tai peli, jonka vuoksi laitteet kannattaa hankkia. Sillä niin hienoa kun minustakin tuntui seistä Kuopion torilla kodinkoneketjun esittelyteltassa Vive-lasit päässä uponneen laivan kannella ja tervehtiä ohi lipuvaa sinivalasta, en viitsisi pikaisten demoelämysten takia hankkia laitepinoa kotiin kunnon rahalla.

Päästäkseni viimein tämän blogin asiaan: uskon, että Star Wars tulee esittämään merkittävää roolia VR:n läpimurrossa. En hämmästyisi lainkaan, vaikka nimenomaan matka kaukaiseen galaksiin olisi se sisällöllinen läpimurtosovellus, jota tekniikka tällä hetkellä vain odottaa. Esimerkiksi 360 asteen konserttivideot tai vr-matkailuappit kaukaisissa kohteissa voisivat kyllä kiinnostaa, jos laitteet olisivat jo lähellä, mutta sisimmässäni juuri Star Wars -maailmaan sukeltaminen herättää sen tasoisen mielenkiinnon, että se voisi purkautua ostopäätökseksi.

Tietenkin Disney-Lucasfilm tietää tämän. Mitä siis on tulossa? Ai että, mitä onkin.

Lucasfilm perusti vuosi sitten yksikön nimeltä ILMxLab, jonka nimi on rehellisyydessään erittäin osuva. Koska kukaan ei oikeastaan vielä tiedä, mitä tämä ”immersiivinen viihde” voisi olla, on väärin puhua pelitalosta, elokuvatuotannosta tai edes VR-firmasta. Kyse on vielä kokeellisesta laboratoriosta – joka toki tähtää kaupallisiin tuotteisiin, jotka ovat jotain pelien ja elokuvien välistä.

Aivan ensimmäisiin kokeisiin kuuluivat esimerkiksi Star Wars Appissa ilmaisina julkaistut ja Google Cardboardilla katsottavaksi tarkoitetut Jakku Spy -pätkät viime vuonna ennen The Force Awakensia. Lontoossa nähtävillä ollut Trials on Tatooine oli laboratorion ensimmäinen ulos esitelty isompi kokeilu, mutta yhtä kaikki, sekin oli vasta kokeilu. Millennium Falconin lennon katselua Tatooinella, stormtrooperien laukausten väistelyä, valomiekan heilutusta, ei sen kummempaa – hitto, happamat pihlajanmarjat, olisi minulle kelvannut tuokin! (Trials on Tatooine julkaistiin heti Celebrationin jälkeen aivan ilmaiseksi Steamissa, mikä niin ikään kuvaa hankkeen demohenkisyyttä, mutta sen kokeileminen vaatii tietenkin laitteet, esimerkiksi HTC Viven.)

Koska kyse on Lucasfilmistä, paukkuja paljon isompaan ja parempaan on. ILMxLabilla on käytettävissään koko Star Wars -arkisto, ison ILM:n efektit, Skywalker Soundin ääniosaaminen ja Lucasfilmin tarinaryhmän muistipankki. Kaikkea Star Wars -kerrontaa koordinoiva tarinaryhmä on oleellinen mainittava, koska ryhmän keskeisen jäsenen Kiri Hartin mukaan tarkoitus on nimenomaan kehittää vr:ää tarinankerronnallisena mediana.

Ensikokeilujen jälkeisenä kaupallisena lopputuotteena tähtäimessä on Darth Vaderiin keskittyvä VR-projekti, jota kirjoittaa mm. Nolanin Batmaneita kynäillyt David S. Goyer. Sikäli kuin olen ymmärtänyt oikein, tarkoitus ei sentään ole asettaa VR-kypärän käyttäjää sen kypärän sisään (hyvä; uskon, että siihen tarvitaan vähän enemmän kokemusta sekä VR-kokemusten tekijöiltä että kokijoilta). Sen sijaan käyttäjä on päätymässä samaan tilaan Vaderin kanssa, joka sekin on todennäköisesti paljon sinivalasta kuumottavampaa moikattavaa. Goyer puhui Celebration Europen ILMxLab-paneelissa siitä, kuinka yllättävän tunteellinen vr-kokemus on: ”Se koskettaa teitä enemmän kuin uskottekaan”.

Tätä lippulaivaa ennen ulos tulee Battlefront-pelin X-Wing VR -laajennus, mikä onkin nokkelaa. Virtuaalisen todellisuuden läsnäolon tunnun tiellähän on aina väistämättä se, että isossakin huoneessa kävely on rajoitetumpaa kuin todellisessa maailmassa, mutta avaruusaluksen ohjaimissa kävelyn sijaan lennetään paikallaan istuen. Tämä tehtävä kytkeytyy Rogue Oneen ja tulee ainakin Playstationille.

Toki ILM:n laboratoriossa keitellään myös omaa virtuaalitodellisuuden augmented reality -versiota, jossa lasien läpi katsottuna näyttää siltä, kuin esimerkiksi Threepio ja Artoo kävelisivät samassa todellisessa huoneessa käyttäjän kanssa. Tälle tekniikalle Lucasfilm uskoo keksivänsä käyttöä vähintään huvipuistoissa (muistattehan, että myös Disneylandin Star Wars -maa on kovaa vauhtia rakenteilla).

Eikä tässäkään vielä kaikki: itse asiassa VR Star Wars on jo nyt täyttä totta, ja yhä merkittävämpi osa sitä, mitä Star Warsia me kaikki joka tapauksessa odotamme. Tekniikka on nimittäin valjastettu elokuvanteon käyttöön. Rogue Onen kuvauksissa rakennettiin esimerkiksi virtuaalinen U-Wing, johon ohjaaja Gareth Edwards pääsi Oculus Rift -lasit päässä ”käymään” ennen kuin alusta oli rakennettu oikeaksi lavasteeksi. Näin ohjaaja pääsi tutkimaan kuvauspaikkaa etukäteen – ja vaikuttamaan siihen toteamalla esimerkiksi, että jonkin oviaukon kannattaisi olla leveämpi kameran asettelun kannalta.

Kaikki tämä on niin uutta ja ihmeellistä, että kuvaavaa on, ettei kokemukselle ole vielä sanoja. David Goyerin sanoin Celebration Europen paneelista karkeasti kääntäen: ”Sitä ei pelata, ei katsota, vaan siellä ollaan. Sinä et siis ole pelaaja, et katsoja, et edes käyttäjä. Sana, jota minä tällä hetkellä ajan, on vierailija. Siinä vieraillaan tarinassa, jonka kaappeja voi avata ja jonka tapahtumiinkin pääsee ajoittain vaikuttamaan.”

Kuten sanottua, olen kiinnostunut. Vähäisillä kokemuksillanikin läsnäolon tuntu ja elämyksen vaikuttavuus ovat virtuaalitodellisuus-teknologiassa jo nyt komealla mallilla – tarvitaan vain sisältö. Sellaistakin olen miettinyt, että tässä voisi olla uuden yrittäjyyden sauma. Jos joku tarjoaisi nyt jossakin mahdollisuutta kokeilla HTC Viven sovelluksia vaikkapa puolen tunnin ajan rauhallisessa tilassa, maksaisin siitä mielelläni kaksinumeroisen summan euroja. Houkuttelevaa hinnoittelua voisi hakea vaikkapa mysteerihuoneiden hinnoista: minuuttihinta saisi siis reilusti ylittää elokuvalipun hinnan, ja olisin silti kiinnostunut. Ehkä moni muukin?

Vuonna 2021 Yhdysvalloissa on käyty jo tämänhetkistä farssia seuraavatkin presidentinvaalit, ja Star Wars -elokuvien määrä on kaksinkertaistunut siitä, mihin George Lucas sarjansa jätti myydessään sen Disneylle muutama vuosi sitten. Omalta osaltani en osaa päättää, kumpaan tuntuu olevan enemmän aikaa, mutta molemmat hetket ovat varmuudella vielä edessä.

Mutta eivät ne tuohon lopu, tähtien sodat – kuten kukaan tuskin kuvittelikaan. Siispä se, mitä Disneyn toimitusjohtaja Bob Iger sanoi The Wrapille tällä viikolla ei mikään suuri uutinen ollutkaan, mutta vahvistus kuitenkin:

“I had a meeting yesterday with Kathy Kennedy and we mapped out — well, we reviewed — the ‘Star Wars’ plans that we have ’til 2020. We have movies in development for ‘Star Wars’ ’til then, and we started talking about what we’re going to do in 2021 and beyond.”

Siispä aikatauluumme voidaan lisätä vuosia ja kysymysmerkkejä:

• 2016: A Star Wars Story: Rogue One
• 2017: Episodi VIII
• 2018: A Star Wars Story: ”Han Solo” (varsinaista nimeä ei ole julkistettu)
• 2019: Episodi IX
• 2020: A Star Wars Story: ???
• 2021: ???
• 2022: ???
• jne

Tietysti on teoriassa mahdollista, että Disney-Lucasfilm päättäisi siirtää Star Warsin seuraavat vaiheet vaikkapa tv-median puolelle, tai vähintään pitää jossain vaiheessa elokuvien välivuoden, mutta käytännössä kumpikaan ei vaikuta nyt todennäköiseltä. Vielä tiheämmin etenevän Marvel-mallinsa mukaisesti Disney pitänee Star Warsissa leffa-per-vuosi -tahdin vielä pitkän aikaa, eikä kiihdyttäminen kahteen elokuvaankaan ole jättistudiolle mahdotonta.

”Siis eikö ne aio edes katsoa meidän elokuvaa ennen kuin odottavat jo seuraavaa? How rude!”

Iger kertoi myös, nimeä paljastamatta, että vuoden 2020 elokuvalla on jo käsikirjoittaja. Tämä nimi olisikin mielenkiintoinen, sillä tavallaan olemme koko ajan luulleet tietävämme yhden irtonaisen Star Wars Story -kynäilijän: Simon Kinbergin. Tämä ooppera on niin saippuainen, että minunkin pitää tarkistaa lähteitäni joka kerta aihetta miettiessäni, mutta näin se menee:

Simon Kinberg oli mukana jo juonimassa uuden trilogian pääideoita Lawrence Kasdanin ja Michael Arndtin kanssa, ja on yhä kaiken uuden Star Warsin käsikirjoitusringeissä Rebelsistä elokuviin. Jo kolmen standalone-elokuvan julkistuksen aikaan hänen kerrottiin kirjoittavan itse niistä yhden. Se ei ollut Rogue One, eikä se ollut Han Solokaan, koska jälkimmäinen oli alusta alkaen Lawrence Kasdanin itselleen valitsema projekti. Siksi sen täytyi koko ajan olla se kolmas, Josh Trankin ohjaamaksi tarkoitettu elokuva, jonka ensi-illan piti olla vuonna 2018. Olihan Kinberg itse sitä paitsi se, joka Fantastic Four -ohjaaja Trankin Star Warsiin johdatti. Trank sai kuitenkin kenkää salamyhkäisissä olosuhteissa ennen projektin pääsyä pitkälle, ja tilalle aikataulussa kiritettiin Han Solon soololeffa.

Miten siis kävi Kinbergin kässäröimän tarinan? Oliko se Boba Fettin oma elokuva, kuten vahvat huhut olivat tietävinään? Oliko hankkeen siirtämisellä siten jotain tekemistä myös aiheen kaupallisen ja tarinallisen vaikeuden kanssa? Olisihan Kinbergin käsiksen nimittäin voinut pitää vuoden 2018 julkaisupaikalla, vaikka ohjaaja vaihtuikin.

Vastauksia emme tiedä. En kuitenkaan ihmettelisi, vaikka alati kiireisen tuottaja-kirjoittaja Kinbergin käsikirjoitus olisi jäänyt jossain vaiheessa jo pysyvästi hyllylle, ja Bob Iger viittaisi nyt ihan toiseen, julkistamattomaan kynäniekkaan. Taannoin törmäsin esimerkiksi Hollywoodin naisia käsitelleessä L.A. Timesin artikkelissa mielenkiintoiseen mainintaan, jonka perusteella voisi kuvitella tähän kolmanteen standaloneen aivan asiakseen haettavan naisia joko kirjoittajiksi tai ohjaajiksi, ellei jopa molemmiksi.

Mahdollisesti hyllylle on jäänyt Boba Fettkin, ja vuoden 2020 standalone paljastuu aikanaan kertovan jostakusta ihan muusta. Hyviä aihioitahan Star Wars -galaksissa riittää. Yksi aivan ilmeisistä on Obi-Wan Kenobi, jonka näyttelijä Ewan McGregor olisi nyt juuri sopivassa iässä esiintymään hahmonaan Imperiumin vuosina. McGregorilla on yhä box office -arvoa, hän on itse ehdottomasti valmis palaamaan rooliinsa, yleisö rakastaa hahmoa lähes Han Solon veroisesti, ja tarina sijoittuisi luontevasti juuri Lucasfilmin parhaillaan sekä Rebelsissä että Han Solo -elokuvassa hyödyntämiin aikajanan vuosiin. Täältä katsottuna yhtälö vaikuttaa niin sanotusti no-brainerilta: tehkää se, tehkää se!

”Kuulehan sinä sithi-ukko, minäkin haluan vielä johonkin leffaan.” ”Kärsivällisyyttä, palkkionmetsästäjä.”

Mutta palatakseni Bob Igerin sanomisiin: jos vuoden 2020 elokuva esimerkiksi vielä onkin uusi standalone uudesta aiheesta, ei vuoden 2021 todennäköisen elokuvan sitä tarvitse enää olla. Eikä sen tarvitse olla ”episodi kymppikään” – itse asiassa koko tämän jatkuvan Star Wars -laajentumisen yhtenä päätuloksena voi pitää Skywalkerien saagan päättymisen vaikutuksen minimointia.

Vaikka itseäni miellyttäisi kovasti ajatus näistä ”Star Wars Storyista” irtonaisina tarinoina, jotka sijoittuvat samaan galaksiin milloin mihinkin aikakauteen ja käsittelevät sitä rajustikin toisistaan poikkeavilla tyyleillä (kuten sotatarina Rogue One ja taatusti komediallisempi Han Solo varmaankin vielä tekevätkin), ei tämä välttämättä miellytä yhtä paljon rahakasan päällä istujia. Ei, heidän kannaltaan on ilmiselvää, että jos Rogue One, Solon soolo tai molemmat ovat superhittejä, on yleisölle tarjoiltava Rogue Two tai toinen Solo-leffa. Näinhän Disney toimii Marvel-tarinoidensakin kanssa. Vuoden 2021 elokuva voisi aikataulullisesti aivan erinomaisesti olla vaikkapa juuri toinen Han Solo -elokuva. Tottakai tällaisesta on jo huhujakin (vaikka kannattaa muistaa, että Alden Ehrenreichin sopimus useammasta elokuvasta ei sinänsä takaa Solo-jatko-osaa, vaan ainoastaan todistaa studion varautuvan siihen tai hahmon mahdolliseen käyttöön muissa SW-elokuvissa).

Sitä – tai seuraavaa animaatiosarjaa tai sitä tarunhohtoista näyteltyä sarjaa – odotellessa ensimmäinen Han Solo -elokuvakin on salavihkaa etenemässä tuotantoon. Vaikka Rogue Onen ja etenkin Episodi VIII:n ensi-iltoihin on vielä aikaa, alkavat Solo-leffan kuvaukset jo pian tulevana talvena – tämäkin on todiste Star Wars -elokuvien nykyisestä telaketjujen lailla etenevästä tuotantotavasta. Elokuvan kuvaajaksi on kiinnitetty Bradford Young, kertoi The Film Stage aivan äsken. Young onkin yllättävä, ja kiinnostava, valinta: hänen hillitty tyylinsä Selmassa tai tämän vuoden Arrivalissa on jotain aivan toista kuin elokuvan ohjaajapari Phil Lordin ja Christopher Millerin tunnetuin teos, hyperaktiivinen Lego-elokuva. Omalla kohdallani epäsuhtainen valinta kasvattaa mielenkiintoa Solo-leffaa kohtaan. Yllättäkää meidät!

Tämän blogin aikana olen saanut useammankin yhteydenoton siitä, onko Suomessa toimivaa Star Wars -fanien yhteisöä.

Valitettava vastaushan on, että ei ole. Prequelien aikaan niitä oli montakin: wanhojen partojen Tähtikeräilijät, TheForceNetin aliyhteisö FanForceFinland, Turun yliopiston scifipiireistä kasvanut Tähtiallianssi ja oma henkinen Star Wars -kotini, nettiyhteisö joka aluksi tunnettiin nimellä Suomen Star Wars -Fanit ja myöhemmin Pilvikaupunkina. Noina kunnian vuosina nähtiin sekin ihme, kun scifitapahtuma Finnconin kunniavieras Suomen Turussa vuonna 2003 oli Star Wars -keräilijöiden kuningas ja silloinen Lucasfilmin fanilähettiläs Steve Sansweet. Mutta niin vain kävi, että lukuun ottamatta kansainvälisen pukuseuran 501st Legionin edelleen aktiivista pohjoismaista jaostoa Nordic Garrisonia nämä suomalaiset SW-yhteisöt vaipuivat vanhuuden uneen jo vuosia ennen uusia elokuvia.

Nyt, kun Star Wars tosiaan elää ja hengittää voimakkaammin kuin kenties koskaan, tuntuu ainakin pieni tilaus uudelle kotimaiselle kokoontumistilalle tosiaan vähintään kuplivan pinnan alla. Eri asia sitten on, millaiset sen mahdollisuudet nykyisessä sirpaloituneiden yhteisöjen somen internet-ajassa ovat. Onhan meillä nimittäin esimerkiksi useita suomenkielisiä Facebook-ryhmiä ja ainakin ajoittain vilkastakin keskustelua suomeksi Twitterissä hashtageilla #starwars- ja #tähtiensota. Omalta osaltani olen tarjonnut keskustelualustaksi tätä blogiakin ja sen Facebook-ryhmää. Voi olla, ettei aika ja maailma enää edes kaipaa uutta suurempaa ja säntillisempää yhteisöä. Olen aiemminkin kirjoittanut myös siitä, kuinka tämä maailman suurin franchise on Suomessa itse asiassa suhteellisen marginaalinen fanituksen kohde, vaikka sarjan varsinaiset elokuvat ovat täälläkin suosittuja.

Siksi onkin ilahduttavaa nähdä, että jotkut ovat päättäneet korjata tilannetta. Helsingissä 26.-27. marraskuuta järjestettävä Hoth-Con on peräti kaksipäiväinen Star Wars -tapahtuma, joka järjestetään nyt toista kertaa. Tapahtuman taustalla on helsinkiläinen Head Hunter Store.

Hoth-Conin nettisivujen banneri.

Ensimmäinen Hothcon meni (myönnän, vaatimattoman) otantani perusteella vuosi sitten ohi monelta muultakin kuin minulta. Tapahtuma oli tuolloin yksipäiväinen, huipentui tuoreen fanifilmin The Twelve Parsec Staren esitykseen ja keräsi järjestäjien mukaan 700 kävijää.

Jeremy Bulloch Saksan Celebrationissa 2013 (kuva: Aki Jörgensen)

Tämän syksyn Hoth-Con on kooltaan aivan toista maata, eikä vain kaksipäiväisyytensä vuoksi. Tapahtuman päävieras on itse Boba Fett, näyttelijä ja scificonien veteraani Jeremy Bulloch, joka on paikalla lauantaina. Bulloch kirjoittaa nimmareita (20 euron hintaan) ja vastaa kysymyksiin.

Kaksi kotimaista päävierasta tulevat kameran toiselta puolelta: Iron Sky -ohjaaja Timo Vuorensola ja tulevan supersankarileffan Rendelin kirjoittaja, myös muun muassa animaatiodubbauksista tunnettu Pekka Lehtosaari.

Vieraskolmikko jo paljastaa, että Hoth-Con tavoittelee Star Warsia laajempaa genreleffaväen kokoontumista, vaikka kaukaisesta galaksista ponnistaakin. Tapahtuman toistaiseksi kellonajaton ja tarkentamaton ohjelma sisältää kutakuinkin puoliksi Star Wars -menoja ja puoliksi esimerkiksi kotimaisten vieraiden omien projektien käsittelyä. Toki Star Warsin voi olettaa näkyvän voimakkaasti muun muassa Hoth-Conin cosplay-kilpailussa ja messukauppiaiden tiskeillä. Helsingin kulttuuriareena Gloriassa järjestettävässä tapahtumassa on myös mahdollisuus pelata X-Wing Miniaturesia ja harjoitella valomiekkataistelua. X-Wingiä pelataan myös turnajaistasolla, minne meillä satunnaisemmilla lentelijöillä ei liene asiaa. Tapahtumaa mainostetaan perheystävälliseksi, mutta samalla järjestäjien tavoitteet tuntuvat (ehkä yllättävänkin?) kansainvälisiltä, sillä tapahtuman nettiviestinnän kieli on suomen sijaan englanti.

Hoth-Con on ehdottomasti tervetullut tapahtuma Suomen scifikentälle, ja sille sopii toivoa paitsi onnistumista, myös pitkää ikää. Omat kokemukseni sekä kotimaisista scifitapahtumista että Star Wars Celebrationeista ulkomailta ovat ehdottoman positiiviset: yhtä perhettä niissä ollaan, ja jos Hoth-Con onnistuu tuomaan tuota perhettä pitkästä aikaa isommin yhteen kotimaan kamaralla, sen mahtavampi juttu!

Se tosin harmittaa, ettei tapahtuman vieraiden joukossa ole yhtään Suomen ”omaa” Star Wars -kasvoa. Olisihan meillä heitä aivan uusista elokuvistakin Joonas Suotamon lisäksikin alien-kielten erikoisnainen Sara Forsberg ja Abu Dhabin kuvauksissa kamera-assistenttina toiminut Veera Ovaska.

Mutta ehkä tulevina vuosina sitten?

”Kukaan ei vihaa Star Warsia kuten Star Wars -fani”, kuuluu repliikki tuoreen The Prequels Strike Back -dokumentin alussa, ja näinhän se on. George Lucasin toinen Star Wars -trilogia, Pimeä uhka, Kloonien hyökkäys ja Sithin kosto (1999-2005) on elokuvahistorian puhutuimpia ja haukutuimpia teoksia, mutta aitoa vihaa sitä kohtaan kannetaan edelleen nimenomaan niissä piireissä, joissa elokuvasarjaa sinänsä palvotaan – tai ollaan palvovinaan. Sillä kuten dokumentin loppupuolella sanotaan, The Force Awakensin jälkeiseen aikaan luvut päivittäen, tästä seuraa, että toiset rakastavat vain neljää Star Wars -elokuvaa, kun toiset saavat rakastaa seitsemää.

The Prequels Strike Back: A Fan’s Journey on 80-minuuttinen tuore dokumenttielokuva, jonka takana on indie-ryhmä nimeltä Ministry of Cinema. Sitä voi pitää ”fanifilminä”, mutta mikään ylipitkä vlogaus se ei todellakaan ole: elokuva on tehty tyylikkään cinemaattisesti, ja alaotsikostaan ja kertojaäänestään huolimatta siinä on peräti 35 haastateltavaa. Osa heistä tosin on talletettu todella nopeasti, sillä eräänä kuvauspäivänä Austinissa tekijät kertovat tehneensä käsittämättömät kahdeksan haastattelua. Nimekkäimmän jututettavansa, ohjaaja Kevin Smithin, dvd:n oheismateriaalit paljastavat kohdatun kameran eteen vain viiden minuutin ajan ilman ennakkoon sovittua haastattelua. Elokuvan kengännauhabudjetti koottiin joukkorahoituksella: 174 lahjoittajaa antoivat tekijöille vajaat 13 000 dollaria, jotka he saivat riittämään komeasti. Ja, tässä kohtaa todettakoon, minä olin (pienellä summalla) yksi noista lahjoittajista.

Elokuvan saa nähtäväkseen muutamalla dollarilla, ja ainakin tässä blogissa harrastamani Star Wars -pohdiskelun ystäville se on ehdottomasti suositeltavaa katsottavaa. Oma fiilikseni muistutti usein sanonnan kuorolaista saarnan kuulossa, sillä niin samantapaisia olen itsekin usein puntaroinut: kuinka prequeleissa on paljon, paljon enemmän hyvää kuin aina muistetaankaan, ja kuinka se huono ei lopulta ole niin tähtitieteellisen kaukana originaalitrilogiasta kuin usein muistetaan. Silti dokumentilla oli paljon uutta annettavaa minullekin: en esimerkiksi ollut koskaan ajatellut, että Star Warsin ”lapsellisuuden” tunnustuksena Lucas sijoittaa kameran toistuvasti noin seitsemänvuotiaan lapsen korkeudelle, katsomaan sankareita hieman ylöspäin.

Bradley Weatherholt, tuoreen prequel-dokumentin alaotsikon fani matkalla.

The Prequels Strike Back ei toki yritä käännyttää ketään pitämään prequeleja mestariteoksena. Dokkarin otsikko on jopa hieman harhaanjohtava: kyse on pikemminkin näkökulmista, joista prequelit on mahdollista katsoa arvostaen sitä, mitä George Lucas niissä tavoitteli, vaikka pitäisi yhä lopputulosta draamallisesti ja elokuvallisesti epäonnistuneena. (Omia näkökulmiani prequeleista kirjoitin blogiin viimeksi vuosi sitten: episodi I, episodi II ja episodi III.)

Mitä Ministry of Cineman argumentteihin siis kuuluu? Yksi tärkeimmistä on se, että Lucas teki monia prequelien haukutuimpia asioita täysin tarkoituksella. Kloonien hyökkäyksen kankealla romanssilla tavoiteltiin tarkoituksella 1930-luvun sarjafilmien paperisten romanssien tyyliä. Kaikkein rakastetuimmin inhottu yksityiskohta, Jar Jar Binksin hahmo, oli Lucasin päässä tarkoitettu naurattamaan nuorimpia katsojia, joiden nauru tarttuisi aikuisiinkin. Näinhän ei käynyt, mutta yleensä lapsina tai nuorina Pimeän uhan katsoneet eivät ainakaan inhonneet Jartsaa varttuneen yleisön tapaan. Dokumentti myös huomauttaa aiheellisesti originaalitrilogiasta löytyvän monia samantapaisia lapsellisuuksia, ja väittää – tämä oli minulle uusi tieto – että 1970-luvun lopussa monet aikuiset pitivät C-3PO:ta yhtä ärsyttävänä kuin seuraava sukupolvi 20 vuoden päästä Jar Jar Binksiä.

Jar Jar Binks – ei ehkä aivan Buster Keaton, mutta esikuvat näkyvät.

Lapsellisuuden lisäksi prequeleita syytetään usein kaupallisuudesta, mutta moni Prequels Strike Backin haastateltavista löytää nuoren George Lucasin kokeellisuuden vanhankin Lucasin tuotannosta. Samat mytologiset, jo 1970-luvulla aivan yhtä ikivanhat, lähteetkin vaikuttavat molempien trilogioiden juoniin. Kokeellisuudesta puhuttaessa on erityisesti tietysti muistettava tekniikka: Lucasin itsensä päässä Kloonien hyökkäyksen kuvaaminen ensimmäisenä isona elokuvana maailmassa kokonaan digitaalisesti ja nimikloonien monistaminen tietokoneella (jotka jo nyt näyttävät niin kovin muovisilta ja epäaidoilta) tuntuivat todennäköisesti aivan yhtä tärkeiltä edistysaskelilta kuin avaruusalusten pienoismallien vanhentaminen kaukaisen galaksin realistisuuden nimissä vuosikymmeniä aiemmin. Senkin dokkari huomauttaa, että samoissa lapsellisiksi syytetyissä elokuvissa on poliittista kommentointia 9/11:n jälkeisistä Yhdysvalloista ja George W. Bushin ristiretkestä Irakiin.

Luonnollisesti dokumentti koskee myös Mike Klimon ”kehäteoriaan” (Star Wars Ring Theory), jota on perusteltua pitää vähintään viime vuosien tärkeimpänä Star Wars -tekstinä ja jonka Ministry of Cinemakin paljastaa dokkarinsa lisämateriaaleissa olleen koko projektin innoittaja. Kehäteoria on suorastaan pakkoluettavaa kaikille Star Warsiin vakavammin suhtautuville ja ansaitsisi siksi aivan oman kirjoituksensa, mutta lyhyesti Klimon teoria esittää, että sen lisäksi, että alkuperäisen trilogian Luken ja prequel-trilogian Anakinin matkat peilautuvat toisiinsa yksinkertaisesti muodossa 1-4, 2-5 ja 3-6, saaga muodostaa ”rimmaavan runon” myös kehämäisessä muodossa 1-6, 2-5 ja 3-4, ja että näiden osien väliset yhteydet ulottuvat juonellisia yhtäläisyyksiä (Pimeän uhan puolivälissä ajetaan podrace-kisa, Jedin paluun puolivälissä ajetaan puiden välissä kilpaa) paljon syvemmälle sekä elokuvien tematiikkaan että irrallisten kohtausten tapahtumiin, jopa yksittäisten kuvien kompositioihin. Esimerkiksi: minuutilleen samoissa kohdissa Pimeän uhan ja Jedin paluun alkua käydään keskustelu hologrammihahmon kanssa (Palpatine ja Amidala, Luke ja Jabba) sekä käytetään jedi mind trickiä neuvottelutaktiikkana (Qui-Gon Boss Nassille, Luke Jabballe).

Kehäteoria on hämmästyttävää luettavaa, ja olen ehdottomasti siinä leirissä, jonka mielestä se kaikki ei voi, ei vain voi, olla sattumaa – vaikka Lucas ei varsinaisesti ole missään tätä myöntänytkään. Kehäteorian läpi katsottuna prequelit alkavat vaikuttaa herkältä kellopeliltä, jossa Lucas on saattanut tehdä vaikka millaisia elokuvallisia uhrauksia sen eteen, että runo rimmaa jokaisessa säkeessään. Vähimmilläänkin se ehdottomasti on teoria, joka saa näkemään prequelit uudessa valossa, mistä Ministry of Cineman porukkakin nimenomaan kiinnostui. Dokumentissa on haastateltu sekä Klimoa että häneen vaikuttanutta kanadalaista tutkijaa Anne Lancashirea, jonka pistin omalle listalleni mieleen tutustumisen arvoisena nimenä. Lisäksi The Prequels Strike Back etsii kehäteorian mukaisia yhteyksiä Star Warsissa niin keskeisestä musiikista: nekin tuntuvat ulottuvan paljon, paljon syvemmälle kuin pelkkään Imperial Marchin nuottien kierrättämiseen Anakinin teemaan.

Kloonien hyökkäys alkaa saapumisella pilviseen kaupunkiin, koska peilikuva Imperiumin vastaisku päättyy paolla pilvisestä kaupungista. Ainakin jos Mike Klimolta kysytään.

Koska George Lucas itse ei tästä ja muista pinnanalaisista tavoitteistaan puhu, ja koska kriitikot ovat prequeleista jo vaienneet ja ne sitä paitsi alunperinkin kovin tylysti ohittaneet, on hyvä, että näitä vaihtoehtoisia näkökulmia viimeistään nyt nousee esiin. Aikakin taitaa olla kypsä: koska prequelit eivät enää ole ”ne viimeiset” Star Wars -elokuvat, on vihaisten fanienkin helpompi antaa niille uusia mahdollisuuksia. Monet prequelien kiehtovimmat juonilangatkin kun ovat sellaisia, joita itse elokuva ei lainkaan korosta, kuten Ministry of Cineman dokkarissakin mainittu ristiriita hyvien jedien tavasta viedä lapset vanhemmiltaan aivan nuorina koulutettavaksi uskonlahkoon mukaiseen oppiin verrattuna siihen, että Yoda ja Obi-Wan nimenomaan päättävät piilottaa Luken ja Leian sen sijaan, että alkaisivat kouluttaa heitä jo vauvoina tulevaan tehtäväänsä.

The Prequels Strike Back: A Fan’s Journey on hyvä puheenvuoro tähän keskusteluun, ja sopii mainiosti esimerkiksi katsottavaksi ennen prequel-vihaajan seuraavaa prequel-maratonia.